Peter Wayne havahtui. "Saavumme pian perille", kuului lentoemännän sanat. Peter hymyili väsyneesti jo keski-iän ylittäneelle naiselle, joka jatkoi matkaansa seuraavan matkustajan luo.
Luojan kiitos, ajatteli Peter. Lento oli jo kestänyt reilut 4 tuntia, eikä hän ollut saanut kunnolla nukuttua stressin ja huoliensa takia.
Peter tuumiskeli työnantajansa reagointia epäonnistuneeseen kauppaan jota Peter hieroi Atlantassa koko viikonlopun yli. "Kenties hän irtisanoo minut. En ole eläessäni epäonnistunut niin pahasti kuin sunnuntaina. Kirotut japanilaiset. Eivät tyydy mihinkään".
Samassa kone nytkähti oudosti. Hetken rauhallista. Yht' äkkiä noin 20 matkustajaa vetävä pienkone tuntui heiluvan taas. Iäkäs rouva etuosassa alkoi kiljumaan. Peter tunsi vatsansa vääntyvän. Hiki nousi pintaan. Samassa kone taas rauhoittui. Kaikki katselivat ympärilleen. Peter kurottui katsomaan ikkunasta ulos, mutta ei nähnyt mitään, sillä kone oli paksun pilviverhon sisällä.
Yllättäen lentoemo paukkasi matkustamoon, ja kaikkien katseet kääntyivät häneen. Nainen oli ilmiselvästi peloissaan, naama valkoisena. Hän onnistui kuintenkin änkyttämään: "Uuh.. Kone on menettänyt mo-molemmat moottorit. Mi-mi miehistö tut-tutkii.. asiaa".
Peter jähmettyi pelosta kankeana istuimelleen. Aika tuntui pysähtyvän. Sydämmenlyönnit tuntuivat takovan hänen ohimoaan..
Luojan kiitos, ajatteli Peter. Lento oli jo kestänyt reilut 4 tuntia, eikä hän ollut saanut kunnolla nukuttua stressin ja huoliensa takia.
Peter tuumiskeli työnantajansa reagointia epäonnistuneeseen kauppaan jota Peter hieroi Atlantassa koko viikonlopun yli. "Kenties hän irtisanoo minut. En ole eläessäni epäonnistunut niin pahasti kuin sunnuntaina. Kirotut japanilaiset. Eivät tyydy mihinkään".
Samassa kone nytkähti oudosti. Hetken rauhallista. Yht' äkkiä noin 20 matkustajaa vetävä pienkone tuntui heiluvan taas. Iäkäs rouva etuosassa alkoi kiljumaan. Peter tunsi vatsansa vääntyvän. Hiki nousi pintaan. Samassa kone taas rauhoittui. Kaikki katselivat ympärilleen. Peter kurottui katsomaan ikkunasta ulos, mutta ei nähnyt mitään, sillä kone oli paksun pilviverhon sisällä.
Yllättäen lentoemo paukkasi matkustamoon, ja kaikkien katseet kääntyivät häneen. Nainen oli ilmiselvästi peloissaan, naama valkoisena. Hän onnistui kuintenkin änkyttämään: "Uuh.. Kone on menettänyt mo-molemmat moottorit. Mi-mi miehistö tut-tutkii.. asiaa".
Peter jähmettyi pelosta kankeana istuimelleen. Aika tuntui pysähtyvän. Sydämmenlyönnit tuntuivat takovan hänen ohimoaan..
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja tääki..hih..
mites se tälläin..??
kenties toi kone sattuu tippuun, ja kaikki kuolee, tai sit vain tuo peter jää eloon, taikka ehkäpä toi lentoemäntä on entinen näyttelijä ja aikoo ny kaapata ton koneen...;)
(hyviä nää arvailut..siittä vaa anna paukkuu ja kirjota jatkoo...tällekkin..!!!!jookosta??) :)
"Haloo !! Mr. Wayne, herätkää. Olemme pian perillä", kuului naisääni. "MITÄ !?", oli ainoa mitä Peter pystyi huudahtamaan, ponkaistessaan pystyyn istuimeltaan.
Ajatukset sekavana hän katseli ympärilleen. Koko pienkoneen matkustamo katseli häntä hämillään, ja lentoemäntä alkoi rauhoittelemaan häntä. Hetken kuluttua Peter sai kuitenkin aikaan pienen hymyn, tajutessaan mitä oli tapahtunut. "Olen kyllä kunnossa. Taisin nähdä vain painajaista", Peter sai sanottua, ja istui takaisin paikalleen.
Peter oli siis nähnyt painajaista. Taisin tehdä itsestäni pellen, hän huokaisi. Lentoemo tarjosi hänelle juotavaa ja saatuaan sen alas, tajusi että se oli viskiä. Se helpottikin. Todellakin todentuntuinen uni. Peter tajusi olevansa yltä päältä hiestä märkänä.
Kului muutama hetki. Peter yritti löytää hyvää asentoa, mutta oli rauhaton. Kaikki tuntui kuitenkin normaalilta. Kone laskeutuisi puolen tunnin kuluttua, ja hän pääsisi maan kamaralle. Mutta, oli ihme että hän oli torkahtanut. Eikä moiset kauhu-unet lepoa suoneet, päinvastoin.
Lähtiessään kohti käymälää, jotain tapahtui. Peter oli päässyt käytävälle, kun tunsi selkästi koneen liikahtelevan. Hän pysähtyi ja katseli ympärilleen. Taas. Kone tuntui selkeästi vapisevan. Kukaan ei ollut kuitenkaan reagoinut; lentoemäntä oli tarjoilemassa koneen ainoalle lapsiperheelle juotavaa.
Päästyään wc:n luo kone alkoi heilua. Peter jähmettyi ja tarttui rystyset valkoisina lähimpään penkkiin. Hän syöksyi ikkunan luo ja katseli kuumeisena ulos. Liike jatkui, edes takaisin, kone heilui. Kammottava pelko alkoi hiipiä Peterin mieleen, ja hän tiesi että jotain olisi tehtävä. Tämä ei saisi tapahtua. TÄMÄ EI SAISI TAPAHTUA..
Pelonsortoisessa mielentilassa Peter lähti syöksymään matkustamon käytävää pitkin. Hän pysyi joten kuten pystyssä, vaikka koko kone tuntui heiluvan lähes 45 asteen kulmassa. Matkustajat huutelivat paniikissa, ja lentoemäntä yritti saada tukea jostain, mutta paiskautui onnekseen tyhjien penkkien päälle. Peter onnistui kamppailemaan itsensä aina henkilökunnan tilaan asti, josta pääsisi ohjaamoon. Samassa kone tuntui tasaantuvan normaaliin. Iäkkään naismatkustajan paniikkikohtauksesta johtuva kirkuminen jatkui edelleen.
Peter pääsi ohjaamon ovelle, vaikka lentoemäntä huusi hänen takanaan, "Herra Wayne, teillä ei ole asiaa sinne!!". Peter ei välittänyt tippaakaan naisen huudoista. Nyt olisi saatava selvyys ja vähän sassiin mitä oli tekeillä. Peter tarttui ovenkahvaan ja lennätti sen auki. Ohjaamossa oli paniikkitilanne; kaikkilla vilkkui hälyytysvalon näköisiä ledejä ja lukuisat summeri huusivat täyttä huutoa. Kapteeni, pilotti ja navigaattori eivät edes huomanneet miehen ryntäystä paikalle. Kapteeni, tuo kaljuuntuva reilusti keski-ikäinen mies huusi radioon maydaytä.
"MAYDAY MAYDAY, TÄSSÄ LENTO TW-55, TOISTAN, TW-55. OLEMME MENETTÄNEET MOLEMMAT MOOTTORIMME, JA AIOMME TEHDÄ PAKKOLASKUN SAN JOSEN ITÄPUOLELLE!". Samalla kone tuntui lähtevän hurjaan syöksyyn kohti maata, ja Peter näki hyvin ohjaamon ikkunoista kuinka yhä kilometrien päässä oleva USA:n länsi-rannikko lähestyi heitä uhkaavasti.
Samassa lentoemäntä otti Peteristä otteen takaapäin, ja sai lamaantuneen miehen lähes kaadettua ohjaamon lattialle. Tällöin navigaattori, kookkaampi nuori mies, tarttui myös Peteriin kiinni. Kapteeni kääntyi katsomaan välikohtausta, pilotin jatkessa epätoivoista syöksyyn lähteneen koneen ohjaamista. Kapteeni mylvi Peterille että tämän pitäisi poistua ja heti, jotte he voisivat tehdä työnsä.
"Me kuolemme, voi hyvä Jumala, me kuolemme!!", oli ainoa jota Peter pystyi vastaamaan...
tällekki jatkoo kiitti!!! sun tarinas on hyvii!!!