Kirjoittelin eilen tuon sekavan Lind-keskustelun loppuun, mutta luulenpa, että viestini jää muun "tärkeämmän" kirjoittelun jalkoihin. Nostan sen tänne. Näin se menee:
Muistelin tuossa entisenä paikkakuntalaisena vanhoja imatralaisia. Sikäli kun paikallisia sosiaalipummeja tiedän, voin helposti nimetä yhden teitä yhdistävän tekijän – te kaikki olitte koulussa yksiä vätyksiä. Teistä saattoi varmaankin olla hauskaa joskus 1980-luvulla naureskella niille, jotka napsivat kokeista kymppejä, vaan arvatkaapa ketkä sen viimeisen erän vetivät…
Tai no, kertokaapa te, itsenne sosiaalipummeiksi rehellisesti lukevat imatralaiset, miksi olette ajautuneet tilanteeseenne. Missä määrin olette itse vaikuttaneet kohtaloonne? Hyödynsittekö aikoinanne yhteiskunnan teille tarjoamat koulutusmahdollisuudet ja jos ette, niin miksi? Miltä oppi maistui Imatrankosken, Mansikkalan, Tainionkosken tai Vuoksenniskan yläasteilla? Jatkoitteko kenties ammattikouluun, kauppaoppilaitokseen tai lukioon? Kotipaikkakunnalla olisitte voineet suorittaa edes keskiasteen koulutuksen. Vaan jäikö se kesken ja miksi? Jatkoitteko opintoja muualla, jos ette, niin miksi? Eikö koulunkäynti maistunut? Jos ei, niin miksi? Miksi juuri teillä ei ole töitä? Löytyykö joukostanne ketään edes välttävästi kouluttautuneita? Jos ei, niin pohtikaapa aivan huviksenne miksi.
Ja aivan lopuksi kyselen, kuinka suhtaudutte lastenne koulunkäyntiin? Välitättekö heille oman vetelyytenne ja saamattomuutenne, vai kannustatteko heitä siihen, minkä itse luistelitte? Kanntaisi kyllä kannustaa. Se ei maksa mitään.
Muistelin tuossa entisenä paikkakuntalaisena vanhoja imatralaisia. Sikäli kun paikallisia sosiaalipummeja tiedän, voin helposti nimetä yhden teitä yhdistävän tekijän – te kaikki olitte koulussa yksiä vätyksiä. Teistä saattoi varmaankin olla hauskaa joskus 1980-luvulla naureskella niille, jotka napsivat kokeista kymppejä, vaan arvatkaapa ketkä sen viimeisen erän vetivät…
Tai no, kertokaapa te, itsenne sosiaalipummeiksi rehellisesti lukevat imatralaiset, miksi olette ajautuneet tilanteeseenne. Missä määrin olette itse vaikuttaneet kohtaloonne? Hyödynsittekö aikoinanne yhteiskunnan teille tarjoamat koulutusmahdollisuudet ja jos ette, niin miksi? Miltä oppi maistui Imatrankosken, Mansikkalan, Tainionkosken tai Vuoksenniskan yläasteilla? Jatkoitteko kenties ammattikouluun, kauppaoppilaitokseen tai lukioon? Kotipaikkakunnalla olisitte voineet suorittaa edes keskiasteen koulutuksen. Vaan jäikö se kesken ja miksi? Jatkoitteko opintoja muualla, jos ette, niin miksi? Eikö koulunkäynti maistunut? Jos ei, niin miksi? Miksi juuri teillä ei ole töitä? Löytyykö joukostanne ketään edes välttävästi kouluttautuneita? Jos ei, niin pohtikaapa aivan huviksenne miksi.
Ja aivan lopuksi kyselen, kuinka suhtaudutte lastenne koulunkäyntiin? Välitättekö heille oman vetelyytenne ja saamattomuutenne, vai kannustatteko heitä siihen, minkä itse luistelitte? Kanntaisi kyllä kannustaa. Se ei maksa mitään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä on se ydinkysymys,johon pitäisi ensin vastaus löytää itsestään.Silloin olisi vähemmän tarvetta etsiä syyllisiä muista.
Totta kaikki.
Koulutus on kaiken a ja o.
Mutta entäs jos on serotoniinin vajautta, lukihäiriötä jne. Koulunkäynti takkuilee. Uuden oppiminen on työlästä, liikenneonnettomuudesta saadun aivovamman takia kaikki jää kesken, on kärsimättömyyttä viedä asiat loppuun.
Itse olen huomannut mielenkiintoisen seikan. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, ei varsinkaan omassa kaupungissaan. Ei vars.Imatralla.
Täällä asuessani sain aikoinaan jonkun "leiman" tahtomattani. Työpaikassa, jossa olin monta vuotta eripituisissa sijaisuuksissa, kuiskuteltiin tai sanottiin tyhmäksi päin naamaa. Lähdin muualle. Sain huippupalkatun vakituisen paikan ja täällä kotikaupungissa käydessäni ent.työkaverit kateellisena sanoivat mm. "älä vaan nyt käy kaivelemaan mitään käyntikorttia"...olisi vaan pitänyt kaivella, olisi vaan pitänyt leveillä palkoilla ja engl.kielisillä titteleillä. Mutta minut ensin kasvatettiin nöyräksi kotona ja vaiennettiin tylsäksi työpaikoilla.
Monien mutkien kautta olen täällä taas. Kaduttaa että tulin palanneeksi. Tämä on hieno paikka, jos olet kulkenut kuin sika karsinassa, sopuisasti valtavirrassa. Käynyt kiltisti oikeassa järjestyksessä koulusi. Jos elämä on ollut poukkoilevaa ja vakiintuminen niin työelämään ja ihmissuhde-elämään on myöhästynyt, joudut tekemään kaksinkäsin töitä---täällä, pienessä kaupungissa, jossa jos et itse muista koenumeroitasi niin tuttavat muistaa (kuten alkuper.kirjoittaja ;)).
Täällä vanhat leimat leijuvat eteenpäinmenemisen esteenä. Jos ei omat tekemisesi, niin sitten vanhempien. Tämä on hieno kaupunki, jos etenet tasatahdissa muiden kanssa, niin opiskelussa kuin perhe-elämässä.
Saavutin hyvä tittelin ja aseman muualla.
Pieniä murusia eri opinahjoissa:keskeytyksiä, uusia startteja. Kun puuttuu pitkäjänteisyyttä kaikenlaisten yhteensattumien kautta, niin se on yksi syy että en kestänyt koulunpenkillä. Ja se että sain aikoinaan maistaa muutakin elämää kuin se mitä on "kunnanvirastossa" ja "lyseossa" (vai miten ne Junnu Vainion laulun sanat menikään).
Joskus se "pummius" jää päälle, kun huomaa miten jonninjoutavaa työtä monesti tehdään, miten työssä voisi tehokkaasti olla vaikka sen 4 tuntia ja lähteä sitten kotiin surffailemaan, kuin että kuluttaa työnantajan taloutta surffailemalla 3,5 tuntia töissä.
Tämä vähän lipesi tämä kirjoitus, mutta kun on tämä....keskittymishäiriö.
-> Mutta entäs jos on serotoniinin vajautta, lukihäiriötä jne. Koulunkäynti takkuilee. Uuden oppiminen on työlästä, liikenneonnettomuudesta saadun aivovamman takia kaikki jää kesken, on kärsimättömyyttä viedä asiat loppuun
Olen pahoillani. Kirjoitukseni ei ollut kohdistettu kaltaisillesi. Tarinastasi saa käsityksen, että olet vastoinkäymisistäsi ja vajavaisuuksistasi huolimatta jaksanut yrittää ja se on toista kuin vapaamatkustaminen. Enkä varsinaisesti edes alleviivannut hyvien arvosanojen merkitystä, vaan niille naureskelun typeryyttä.
-> sen 4 tuntia ja lähteä sitten kotiin surffailemaan, kuin että kuluttaa työnantajan taloutta surffailemalla 3,5 tuntia töissä.
Joo, myönnetään. Työnantajan varoilla tässäkin surffaillaan. Tosin kotoa, sängystä ja syysflunssan runtelemana.
Niin , ja keneltäköhän ne pummit sen vetelyyden ja saamattomuuden mallin ovat saaneet ja yleensä se serotoniininkin vajaus kulkee suvussa..
Ei sillä, että kaiken syyn siirtäisin vanhemmille, mutta harvoin on omenalla voimia pudota riittävän kauas siitä puusta.