palstan

Lähiaikoina on ollut sen verran paljon kirjoituksia siitä kuinka kamalaa on, että AMKlaiset käyttävät haalareita, kutsuvat itseään korkeakoululaisiksi ja järjestävät fuksiaisia. Näitä threadeja on ollut jopa siinä määrin, että herää kysymys voivatko kyseessä tosiaankin olla oikeat, närkästyneet yliopisto-opiskelijat. Miten lienee?
5419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä ne ihan oikeita yliopisto-opiskelijoita on. Sen huomaa siitä, kun heillä on karkaillut pissaa housuun, kun joku heidän mielestään huonompi alkaa uhkaamaan heidän korkea-arvoisuuttaan. Tollasiahan ne useimmat yliopisto-opiskelijat ovat. Ainakin ne joille tuo yliopisto on arvokysymys, jolla pyrkivät pätemään.

Äänestä
  • "Kyllä ne ihan oikeita yliopisto-opiskelijoita on"

    Tuskin vaan, taitavat olla teinejä, jotka vain vittuilevat ja provoilevat ajankulukseen. Kukaan ainakaan minun tuntemistani yliopisto-opiskelijoista ei tämän kaltaisia tekstejä ole ikinä suustaan päästänyt.

    Äänestä

Eipä ole vielään tähän päivään mennessä tullut vastaan yhtään yliopisto-opiskelijaa, joka olisi kyseenalaistanut AMK:n korkeakouluna tai valittanut AMK:n järjestämistä fuxiaisista (puhun nyt keskusteluista ihan kasvokkain, en näistä foorumi höpötyksistä). Joten kokemuspohjalta oma mielipiteeni on, että harva heistä on yliopistossa ainakaan pidempään opiskellut. Sekä osasta keskusteluja huomaa heti, että ei niiden aloittaja ole korkeakoulua nähnytkään (toivottavasti, koska tekstin asiasisältö on aika olematonta).

Äänestä
  • niin luulisi sellaisella älykkyydellä ja paremmuulla osata pitää suunsa kiinnikkin jos ei korekakoulut miellytä. ajanhaaskausta ja omaa typeryyttä tulla tänne vauhkoomaan.

    Äänestä

Opiskelen yliopistolla kolmatta vuotta eikä siellä kyllä tule tämänkaltaista angstia vastaan. Ihmiset tuntuvat olevan keskimääräistä älykkäämpiä, mutta eihän tämä sulje pois edellä mainitun kaltaista häiriökäyttäytymistä anonyymisti intter-netissä.

Myös minun mielestäni AMK-uudistukset ovat tapahtuneett aivan liian nopealla aikataululla, mutta suorittavan työn osaajille on tilausta Suomessa varsinkin, kun ns. suuret ikäluokat eläköityvät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmapiiri kirjoitti:

Lähiaikoina on ollut sen verran paljon kirjoituksia siitä kuinka kamalaa on, että AMKlaiset käyttävät haalareita, kutsuvat itseään korkeakoululaisiksi ja järjestävät fuksiaisia. Näitä threadeja on ollut jopa siinä määrin, että herää kysymys voivatko kyseessä tosiaankin olla oikeat, närkästyneet yliopisto-opiskelijat. Miten lienee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu