Ruumiskasa

Tapettuaan kolme teltailijaa murhaaja jätti yhden kitumaan henkitoreissaan, koska raivotila oli mennyt ohi. Myös on varmaan ajatellut, että tästä tehtäisiin syyllinen. Veti ruumiit ulos teltasta ja riisui Irmelin housut seksuaalisen perversion takia. Tuli mieleen vetää Nils päällimmäiseksi irstaan vaikutelman saavuttamiseksi. Irakissa tämä oli jenkkien mielestä kovin hauskaa. Tyynyliinaan jäi sitten spermaa. Kengät oli pakko ottaa mukaan ryöstösaaliin lisäksi sen vuoksi, että pelkäsi Nilsin lähtevän perään.
311683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

koska oli sen verran huonoon kuntoon hakattu.Mutta kenkien piilottelu onkin kyllä outo asia,sillä eihän niitä ollu edes kunnolla piilotettu,vaan ilmeisesti jätetty tarkotuksella löydettäviksi.Irmelin housujen riisumisen varmaan tekijä halusi jättää vaikutelman seksuaalimurhasta,hänen kohdallaan.

Äänestä
  • ne kengät onkin jätetty siten tarkoituksella siten että ne helposti löydettäisiin. Olisiko murhaajalla ollut tarkoitus johtaa jäljet jonkun ihmisen jäljille jota alettaisiin epäilemään, jos piilotuspaikka sopisi vaikka jonkun kotimatkan varrelle? Jos kyseessä onkin vain harhautus, ei niinkään piilottamisen tarkoitus?

    Äänestä

  • vaikka... kirjoitti:

    ne kengät onkin jätetty siten tarkoituksella siten että ne helposti löydettäisiin. Olisiko murhaajalla ollut tarkoitus johtaa jäljet jonkun ihmisen jäljille jota alettaisiin epäilemään, jos piilotuspaikka sopisi vaikka jonkun kotimatkan varrelle? Jos kyseessä onkin vain harhautus, ei niinkään piilottamisen tarkoitus?

    Boismanin kengät oli piiloitettu tien viereen ja Nilsin kengät oli jätetty tien reununaan näkösälle. Ei mitenkään järjellistä toimintaa. Sopii hyvin Assmanin tekemäksi sekoiluksi huume- pöpperössä.

    Äänestä

  • Miksikö? kirjoitti:

    Boismanin kengät oli piiloitettu tien viereen ja Nilsin kengät oli jätetty tien reununaan näkösälle. Ei mitenkään järjellistä toimintaa. Sopii hyvin Assmanin tekemäksi sekoiluksi huume- pöpperössä.

    Assman ei olekkaan ollut niin huumepöpperössä, että on kuitenkin jotain älynnyt? Hänellä on saattanut olla jokin syy toisten kenkien piilottamiseen, ja niiden ei ollut tarkoitus löytyä. Ne kengät mitkä oli vain viskattu, niin oliko niillä tarkoitus johtaa etsijät väärille teille? Näin hän sai hyvän etumatkan, ja pääsi pakenemaan paikalta, ja hommaamaan alibin, kun etsijät keskittyivät muihin epiltyihin?

    Äänestä

näki NG'n? Uskoi tietty hänenkin kuolleen?

Äänestä
  • tai sitten ei huomannut että yksi jäi henkiin.Saattaa kylläkin olla,että jätti yhden henkiin syyllistymisen vuoksi.

    Äänestä

  • olettanu, kirjoitti:

    tai sitten ei huomannut että yksi jäi henkiin.Saattaa kylläkin olla,että jätti yhden henkiin syyllistymisen vuoksi.

    siinä mielentilassa mitä tapposessio edellyttää ja koska on on tullut häirityksi määritellä KUKA on hengissä ja kuka ei - oli poistuttava paikalta.

    NG on SYYTÖN!

    Äänestä

  • JOLLOIN EI VOI kirjoitti:

    siinä mielentilassa mitä tapposessio edellyttää ja koska on on tullut häirityksi määritellä KUKA on hengissä ja kuka ei - oli poistuttava paikalta.

    NG on SYYTÖN!

    syyttäjä vetosi loppupuheessaan verettömiin vaatteisiin. Jos uhrit olivat veren peitossa, niin miten vaatteet voivat olla "puhtaat"? Siis syyttäjät valehtelevat sumeilematta, vai onko heillä jotain todisteita näistä vaatteista?

    Onhan se murhaaja kuitenkin jonkun aikaa siinä häärinyt, kun kyseessä ei ole pelkästään äkkipikainen murha ja pako paikalta. Hän on vielä riisunut ruumiita ja pistellyt puukolla kuollutta. Kaivellut NG:n takataskusta lompakon, ottanut sormuksen sormesta, niin kumma ettei ole sitten huomannut tämän olevan hengissä. Jos olisi ollut murhaajalla kiire poistua, niin silloin ei ehkä olisikaan huomannut yhden jääneen henkiin, mutta tässä tapauksessa olisiko mahdollista ettei huomaa elossa olevaa NG:tä, oliko henkiinjättämiselle jokin muu syy kuin kiire?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    verenpaine huipussaan ja hengitys on taajaa ja tulisi AJATELLA selkeästi ja samalla toimia.

    NG on SYYTÖN.

    Äänestä

  • SYDÄN HAKKAA JA kirjoitti:

    verenpaine huipussaan ja hengitys on taajaa ja tulisi AJATELLA selkeästi ja samalla toimia.

    NG on SYYTÖN.

    esim. Assman jonka on ajateltu olevan huumehörhö, niin pulssi ei varmaan ole kovinkaan kova eikä myöskään verenpaine. Näillä huumeilla kun tuppaa olemaan rauhoittava vaikutus jopa sydänmentoimintaan. Jotkut käyttävät myös joitain rauhoittavia lääkkeitä väärin alkoholin kanssa, niin niissä saattaa olla vaarana että sydän laiskistuu ihan liikaa ja siihen sitten kuolee.

    Äänestä

  • kyseessä kirjoitti:

    ei ole tehty verenpainetta laskevien huumeitten alaisena KOSKA se olisi mahdottomuus?

    Lihasten toiminta PAINEEN ALLA ja AJATTELU edellyttä verenkiertoa ja sokereita.

    Äänestä

  • TEURASTUKSIA kirjoitti:

    ei ole tehty verenpainetta laskevien huumeitten alaisena KOSKA se olisi mahdottomuus?

    Lihasten toiminta PAINEEN ALLA ja AJATTELU edellyttä verenkiertoa ja sokereita.

    miten paljon huumehörhöt tekevät teurastuksia suunnitellusti ja julmasti? Jopa heidän ajatuksensakin juoksee hyvin, ja osaavat hyvin peitellä jälkensä? Huumeet nimenomaan auttavat ihmistä rauhalliseen toimintaan, koska elimstökään ei käyttäydy normaalisti huumeiden alaisena, eikä aivot ja siksi pystyy kaikenmaailman tekoihin. Kumma jos et ole koskaan edes lukenut näistä huumehörhöjen tekemistä jutuista??

    Äänestä

  • tiedä kirjoitti:

    ettei toteudu ALKEELLINENKAAN johdonmukaisuus suomalaisen typerän päässä?

    Äänestä

  • MIELENI JÄRKYTTÄÄ kirjoitti:

    ettei toteudu ALKEELLINENKAAN johdonmukaisuus suomalaisen typerän päässä?

    siten että niitä harvassa on niitä viisaita suomalaisia jotka pystyvät edes alkeelliseen johdonmukaisuuteen, ja sinä olet yksi heistä? Ja muut suomalaiset ovat sitten typeriä? Vai mitä tarkoitit tällä kommentillasi, jotenkin aivan kummallisia nämä kommenttisi, vai oletko vain sitten niin viisas ettei typerät sitä huomaa, ja eivät ymmärrä tarkoituksiasi ja kommenttejasi?

    Äänestä

  • tämä tulkita kirjoitti:

    OIKEIN.

  • ENSIMMÄISEN KERRAN kirjoitti:

    OIKEIN.

    et sinä ehkä olekkaan niin viisas kuin itse ajattelet olevasi. Sillä tämä ei ollut ensinmäinen kerta kun tulkitsin jotain oikein, vaan niin on tapahtunut usein ennenkin. Usko tai älä, mutta jos et usko, niin ehkä et silloin itse pysty edes siihen alkeelliseen ajatteluun.

    Ja mielestäni kukaan ei voi suoralta kädeltä päätellä tätä NG:n tapaustakaan onko syytön vai syyllinen. Tulkintaa tarvitaan siinäkin, eikä vain pelkkää olettamusta ja luuloa suuntaan tai toiseen.

    Äänestä

  • Heititpä pahan..

    Ilmeisesti oletat että NG on skitsofreenikko.

    Äänestä

tekevänsä Nissestä syyllisen, niin eikö silloin olisi kannattanut jättää murha-ase paikoilleen tai vaikka Nissen käteen? Miksi vei murha-aseen mennessään jos halusi syyllisen yhdestä uhrista?

Äänestä
  • Huumemies ei paljon muuta ajattele, kuin varastamansa tavaran arvoa=huumeet. Vaikka puukkoa ei ole löydetty, se ei estä poliisia epäilemästä NG:tä (toki tiedän, että siihen on kehitetty tämä tunnettu lavastusteoria).

    Äänestä

  • poliisin logiikka kirjoitti:

    Huumemies ei paljon muuta ajattele, kuin varastamansa tavaran arvoa=huumeet. Vaikka puukkoa ei ole löydetty, se ei estä poliisia epäilemästä NG:tä (toki tiedän, että siihen on kehitetty tämä tunnettu lavastusteoria).

    Nilssiä vasta nyt yli 40 vuoden päästä. Jos olisi silloin aikanaan halunnut lavastaa syylliseks, niin olisi pitänyt toimia toisin, sillä silloin poliisi ei epäillyt Nilssiä vasta nyt. Eli murhaajan lvastusyritys on mennyt täysin pipariksi, ja onko edes enään hengissä että pääsee nauttimaan onnistumisestaan.

    Äänestä

  • poliisi epäilee kirjoitti:

    tätä Nissen osallisuutta koko tapahtumaan ole tutkittu 45 vuotta sitten,kun Nisseä on pidetty
    uhrina ja tarkemmat tutkimukset siltä osin on jäänyt tekemättä.
    Minä en tee Nissestä sen enempää syyllistä kuin syytöntäkään.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    onkin, että jos Nisse olisi haluttu lavastaa syylliseksi silloin 45v. sitten, niin miksi se tehtiin niin huonosti että poliisi epäilee vasta nyt?

    Samat ajatukset, en myöskään yritä tehdä Nissestä sen enempää syytöntä kuin syyllistäkään. Kommentit lähtee ihan siltä pohjalta mitä tulee mileeen, ja se viittaa joko syyttömyyteen tai syyllisyyteen, ja sitä ei voi itse valita mikä on ymmärryksen tulos. Joku toinen taas voi ymmärtää saman asian tarkoittamaan syyttömyytta tai sitten syyllisyyttä riippuu siitä miten sen on itse havainnoinnut.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    tätä Nissen osallisuutta koko tapahtumaan ole tutkittu 45 vuotta sitten,kun Nisseä on pidetty
    uhrina ja tarkemmat tutkimukset siltä osin on jäänyt tekemättä.
    Minä en tee Nissestä sen enempää syyllistä kuin syytöntäkään.

    kumminkin sen ajan rikostutkijoilla tapaus on ollut tuoreena käsissään, joten heidän tutkimuksensa monelta osin on paljon uskottavampaa kuin 45v myöhemmin. Siihen aikaan on selkeästi pidetty NG:a uhrina, on kylläkin Nisseltä kysytty oletko tekijä. Ei pitäisi siltä osin mennä nyt kyseenalaistamaan aikalaisten käsityksiä Nissen syyllisyydestä. Eihän tämän päivän tutkijoilla ole käytössään lähellekään sitä materiaalia, mitä silloin. Osa todistajistakin on jo kuollut, todistusaineistoa tavaroiden, vaatteiden muodossa menetetty! Nykytutkijoilla ainoa lisä on DNA-näytteet, joista kuitenkaan ei tullut mitään lisävalaistusta! Minun käsityksen mukaan aikalaispoliisit eivät tänä päivänäkään pidä Nisseä syyllisenä!

    Äänestä

  • poliisi epäilee kirjoitti:

    Nilssiä vasta nyt yli 40 vuoden päästä. Jos olisi silloin aikanaan halunnut lavastaa syylliseks, niin olisi pitänyt toimia toisin, sillä silloin poliisi ei epäillyt Nilssiä vasta nyt. Eli murhaajan lvastusyritys on mennyt täysin pipariksi, ja onko edes enään hengissä että pääsee nauttimaan onnistumisestaan.

    Lavastuksilla ei tarkoiteta sitä, että poliisi olisi muuttanut todisteita. Siinä suhteessa Suomella on maailman paras poliisi.
    Lavastuksella tarkoitetaan sitä syyttäjän esittämää väitettä, että nuori Nisse poika olisi ovelasti piilotellut tavaroita ja jne. tarkoituksenaan uskotella , että tekijä on ulkopuolinen.

    Äänestä

  • epäilyttävä tyyppi kirjoitti:

    kumminkin sen ajan rikostutkijoilla tapaus on ollut tuoreena käsissään, joten heidän tutkimuksensa monelta osin on paljon uskottavampaa kuin 45v myöhemmin. Siihen aikaan on selkeästi pidetty NG:a uhrina, on kylläkin Nisseltä kysytty oletko tekijä. Ei pitäisi siltä osin mennä nyt kyseenalaistamaan aikalaisten käsityksiä Nissen syyllisyydestä. Eihän tämän päivän tutkijoilla ole käytössään lähellekään sitä materiaalia, mitä silloin. Osa todistajistakin on jo kuollut, todistusaineistoa tavaroiden, vaatteiden muodossa menetetty! Nykytutkijoilla ainoa lisä on DNA-näytteet, joista kuitenkaan ei tullut mitään lisävalaistusta! Minun käsityksen mukaan aikalaispoliisit eivät tänä päivänäkään pidä Nisseä syyllisenä!

    aikaan onkin ajateltu juuri niin, ettei nuori poika pystyisi sellaiseen tekoon, ja jäämään ruumiiden kanssa siihen? Jos juuri siksi on päädytty siihen, että hänen täytyy olla uhri. Kukaan ei ole edes osannut epäillä, että joku liiottelisi vammojaan, ja olisi pystynyt piilottelemaan tavaroita sellaisen teon jälkeen ja ajatus olisi vielä toiminutkin.

    Nythän saamme jo julkisista tiedotusvälineistä lukea, että jopa äidit voivat surmata lapsiaan, ja jäädä heidänviereensä lavastaen tapahtumat. Onko se nyt mahdollista,mutta ei 45v. sitten?

    Mielestäni voi olla syyllinen tekoihin tai syytön, mikään ei pois sulje kumpaakaan vaihtoehtoa. Toiseen ehkä kallistuu enemmän.

    Äänestä

  • jos siihen kirjoitti:

    suemasivat ehdoin tahdoin ja harkitusti yksin tein kolmivuotiaan punatukkaisen pojan, jonka löysivät harhailemasta tavaratalon edestä, taluttivat syrjäiseen paikkaan ja tappoivat. Lapsillakin on murhaamisen fantasioita. Muistan kun olin 7-v, niin naapurin kusihousu, yksi Timo (nimi muutettu) 5-v raahasi kirvestä perässään ja huusi mulle raivosta itkien ja räkä nenästä valuen:Mää tapan sut, mää tapan sut.

    Se oli niin pieni, että se ei voinut tulla meidän leikkiin kun rakennettiin majaa ja tietä (kasattiin isoja kiviä tien pohjaksi)

    Lapset voivat tappaa, heillä ei ole edes estoja eikä mitään tapojakaan (aikuisten opettamia).

    Äänestä

  • jos siihen kirjoitti:

    aikaan onkin ajateltu juuri niin, ettei nuori poika pystyisi sellaiseen tekoon, ja jäämään ruumiiden kanssa siihen? Jos juuri siksi on päädytty siihen, että hänen täytyy olla uhri. Kukaan ei ole edes osannut epäillä, että joku liiottelisi vammojaan, ja olisi pystynyt piilottelemaan tavaroita sellaisen teon jälkeen ja ajatus olisi vielä toiminutkin.

    Nythän saamme jo julkisista tiedotusvälineistä lukea, että jopa äidit voivat surmata lapsiaan, ja jäädä heidänviereensä lavastaen tapahtumat. Onko se nyt mahdollista,mutta ei 45v. sitten?

    Mielestäni voi olla syyllinen tekoihin tai syytön, mikään ei pois sulje kumpaakaan vaihtoehtoa. Toiseen ehkä kallistuu enemmän.

    uskoo niinkuin haluaa tietenkin. Minun mielestä ei kuitenkaan ollut tuosta kysymys. Tuohon aikaan ei Nisse ollut "nuori poika" siinä mielessä kuin nykyään ajatellaan, hän oli työssä käyvä nuori MIES. Kyllä siihen aikaan lääkärit ja muutkin ihmiset (tai ainakin joku) olisivat huomanneet teeskentelyn. Ei pitäisi liikaa aliarvioida sen ajan tapauksen kimpussa olleiden ihmisten arvostelukykyä. Ei nykyään ihmiset ole sen viisaampia!!!! Joka tapauksessa he ovat olleet oman aikakautensa parhaita asiantuntijoita, siitä ei pääse mihinkään! Sama tilanne se on nytkin. Jos tänään tapahtuu jotain vastaavaa, niin uskoisitko 45 vuoden päästä ihmisten "tietävän" paremmin mitä tapahtui, kuin nyt????

    Nissen todelliset vammat? (oikeasti vähän pihalla tästä vammojen vakavuudesta). Oli ventti poskessa, leuka murtunut, joskin hyvälaatuisesti eli ei mitenkään roikkunut, päässä joku kuhmu ohimon kohdalla mitä muuta vakavaa oli todettu? Yhtään puukon iskua ei vissiin löytynyt?

    Onko ollut siellä sairaalassa tajuton näiden vammojen vuoksi vai mikä hänen tilansa on ollut sairaalassa ensinmäisten päivien ajan? Jossain on ollut puhetta alentuneesta tajunnantasosta. Tämäkin voi hyvin johtua vammoista joita saannut, mutta myös siitä jos on syyllinen. Aivan varmasti tuollaisten tekojen jälkeen olisi omissa maailmoissaan sulkeutuneena eikä haluaisi kommunikoida kenenkään kanssa, päässä kuitenkin ajatus pyörii teho kierroksilla. Monesti jos kännissä tuli joskus hölmöiltyä, ihan pikkujuttuja, niin niistäkin kärsi monta päivää ja halusi vain pötkötellä sängyssä valitellen kurjuuttaan.

    Kaikkihan on voinnut mennä sen piikkiin kun on ajateltu uhrina ja joutunut kokemaan kovia ja vammoja, vaikka totuus olisikin ollut ihan toinen. Sen kyllä ymmärrän että jos sairaalassa ollut täysin tajuton, niin vammat ovat olleet oikeasti pahoja, onko sen aikaiset lääkärit sanoneet että Nisse oli tajuton ja tuli tajuihinsa vasta silloin keskiviikkona tai torstaina?

    Äänestä

  • epäilyttävä tyyppi kirjoitti:

    uskoo niinkuin haluaa tietenkin. Minun mielestä ei kuitenkaan ollut tuosta kysymys. Tuohon aikaan ei Nisse ollut "nuori poika" siinä mielessä kuin nykyään ajatellaan, hän oli työssä käyvä nuori MIES. Kyllä siihen aikaan lääkärit ja muutkin ihmiset (tai ainakin joku) olisivat huomanneet teeskentelyn. Ei pitäisi liikaa aliarvioida sen ajan tapauksen kimpussa olleiden ihmisten arvostelukykyä. Ei nykyään ihmiset ole sen viisaampia!!!! Joka tapauksessa he ovat olleet oman aikakautensa parhaita asiantuntijoita, siitä ei pääse mihinkään! Sama tilanne se on nytkin. Jos tänään tapahtuu jotain vastaavaa, niin uskoisitko 45 vuoden päästä ihmisten "tietävän" paremmin mitä tapahtui, kuin nyt????

    Nissen todelliset vammat? (oikeasti vähän pihalla tästä vammojen vakavuudesta). Oli ventti poskessa, leuka murtunut, joskin hyvälaatuisesti eli ei mitenkään roikkunut, päässä joku ruhje ohimon kohdalla mitä muuta vakavaa oli todettu? Yhtään puukon iskua ei vissiin löytynyt?

    Onko ollut siellä sairaalassa tajuton näiden vammojen vuoksi vai mikä hänen tilansa on ollut sairaalassa ensinmäisten päivien ajan? Jossain on ollut puhetta alentuneesta tajunnantasosta. Tämäkin voi hyvin johtua vammoista joita saannut, mutta myös siitä jos on syyllinen. Aivan varmasti tuollaisten tekojen jälkeen olisi omissa maailmoissaan sulkeutuneena eikä haluaisi kommunikoida kenenkään kanssa, päässä kuitenkin ajatus pyörii teho kierroksilla. Monesti jos kännissä tuli joskus hölmöiltyä, ihan pikkujuttuja, niin niistäkin kärsi monta päivää ja halusi vain pötkötellä sängyssä valitellen kurjuuttaan.

    Kaikkihan on voinnut mennä sen piikkiin kun on ajateltu uhrina ja joutunut kokemaan kovia ja vammoja, vaikka totuus olisikin ollut ihan toinen. Sen kyllä ymmärrän että jos sairaalassa ollut täysin tajuton, niin vammat ovat olleet oikeasti pahoja, onko sen aikaiset lääkärit sanoneet että Nisse oli tajuton ja tuli tajuihinsa vasta silloin keskiviikkona tai torstaina?

    Voihan olla että 45 vuoden päästä tutisee ne murhamiehet jotka luulevat nyt selviytyvänsä. Silloin ollaan saatettu keksiä totuusseerumi ja aikakone millä voi matkata menneisyyteen katselemaan tapahtumat livenä. Akkarissa P.Peloton osaa jo tämän:)

    Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miksikö? kirjoitti:

Tapettuaan kolme teltailijaa murhaaja jätti yhden kitumaan henkitoreissaan, koska raivotila oli mennyt ohi. Myös on varmaan ajatellut, että tästä tehtäisiin syyllinen. Veti ruumiit ulos teltasta ja riisui Irmelin housut seksuaalisen perversion takia. Tuli mieleen vetää Nils päällimmäiseksi irstaan vaikutelman saavuttamiseksi. Irakissa tämä oli jenkkien mielestä kovin hauskaa. Tyynyliinaan jäi sitten spermaa. Kengät oli pakko ottaa mukaan ryöstösaaliin lisäksi sen vuoksi, että pelkäsi Nilsin lähtevän perään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu