Joskus elämä on epäreilua. Olen vasta murrosikäinen pikku tyttö ja juuri tuota mieltä. Haluaisin kertoa koko maailmalle miten minulle on käynyt. Elämäni vain muuttui täysin yhdessä viikossa. Mulla muuttu täysin kaikki. Perhe, koulu, ystävät... ja se ei todellakaan ole minun syyni! tavallaan oli, olin meinaa tyhmä. en tajunnut mitä ympärilläni tapahtui...
Miten ihminen pystyy odottamaan niin paljon jonkun ihmisen näkemistä että ei koko yönä nuku räpäystäkään. No aivan helpolla. Olen menossa kielimatkalle serkkuni kanssa. Olemme paita ja peppu, minä olen paita. Olen päättäväisempi, jääräpäisempi ja kauniimpi vaikka itse sanonkin. Koko kevään olen kirjoitellut erään pojan kanssa maileja ja mä oon jutellut kaiken näköistä sen kanssa. ihan henkilökohtaisiakin juttuja. Poika asuu Ranskassa ja vielä pariisissa! Ja juuri sinne olen menossa. Eilen poika kertoi minulle tunteistaan, hän sanoi että pitää minusta enemmän kuin ystävästä. Yöllä näin kuinka tapasimme, mitä puhuimme ja missä olimme. Se oli ihanaa, mutta aamulla olin väsynyt kuin rätti. Ja silti jaksoin odottaa, vain koska tiesin näkeväni hänet.
-Sara? Miksi olet noin hiljaa, Salla ihmetteli lentokoneessa. Sara katsoi väsyneenä serkkuaan, hymyili ja tarttui käteen, -Salla, me mennään Ranskaan, ja vielä Pariisiin! Voi että tästä tulee elämäni ihanin kaksiviikkoa! Sara huokaili ja painoi päänsä Sallan olkapäätä vasten. Sara nukahti. Salla katseli Saran kauniita kasvoja ja kuvitteli miltä tuntuisi omistaa ne. Kaikki pojat ihailisivat häntä, katsoisivat kuinka hän kävelisi koulun käytävillä ja kaupoissa. Saran jokainen hius kaartui kauniisti oikeaan suuntaan. Aamuisin Saran pehko näytti huvittavalta, mutta kun hän oli hiukset harjannut oli Sara niin mahtava että meinasi taju lähteä. Salla tiesi, ettei itsekkään ruma ollut, nätti oli, mutta kun hän oli aina Saran kanssa sai Sara kaiken huomion. Jos Salla kävelisi jonkun muun tytön kanssa käytävillä ja kaupoissa, saisi hän itse huomion. Mutta siihen tottui, oli pakko tottua sillä elämä ilman Saraa, ei se olisi elämää.
Sara heräsi hymyillen. –Mitä unta näit? Hymyilit koko ajan, Salla sanoi ja paljasti hymykuoppansa. –Hymyilinkö? En muista... Sara sanoi ja häntä hymyilitti jo ajatus unesta vaikka ei oikeasti muistanut sitä, mutta pystyi kyllä arvaamaan. –Miksi et herättänyt? Sara kysyi. –Olit niin suloinen kun nukuit, en raaskinut, Salla sanoi ja laittoi turvavyön kiinni, sillä kone oli laskeutumassa.
Sara haisteli Pariisin ilmaa ja oli enemmän kuin tyytyväinen, ilmassa tuoksui kaupunki. Tytöt menivät taksilla hotelliin. -Huonehan on valtava! Tule sara katsomaan mikä kylpyammekkin! Salla huusi vessasta. Sara ihasteli peilin kullattua kehystä. Paljon pieniä yksityiskohtia, jotka saivat peilin loistamaan. Salla tuli vessasta ja huomasi pöydällä maljakon missä oli yksinäinen ruusu. Ruusu oli tulipunainen. Terälehdet olivat valtavat ja vihreät lehdet vain korostivat ruusun kauneutta. Maljakon vieressä oli kirje. Se oli osoitettu Lady Saralle. –Sara, sulle on tuotu kirje, Salle ihmetteli. Sara nappasi kirjeen ja luki sen. Salla katsoi kuinka Sara painoi kirjettä rintaansa vasten ja kaatui sängylle kuin olisi unohtanut ajan ja Sallan läsnä olon. –Sara? Kuka sen oli kirjoittanut saanko lukea sen? Salla kysyi. Sara antoi kirjeen Sallan luettavaksi. –kuka tän on kirjottanut? Salla kysyi uteliaana, mutta Sara ei kuullut sitä unelmiensa läpi.
-Salla... viitsitkö millään sanoa että olen kipeä enkä pääse ensimmäiseen tapaamiseen? Sara kysyi. Salla arvasi että kyse oli siitä pojasta joten lupasi.
Sara käveli tietämättömänä pitkin pariisin katua. Tyttö kaivoi kartan taskustaan ja paikansi itsensä siitä. Kartan avulla tyttö löysi tiensä sovittuun paikkaan, kahvila Parisiin. Sara meni istumaan nurkka pöytään niin kuin oli sovittu. Viiden minuutin kuluttua poika saapui. Sara tunnisti heti pojan vaikkei ollutkaan koskaan häntä nähnyt. poika oli kuvaillut itseään netissä oikein, tumma ja ihana namupala... Sara tunsi että tästä vasta alkaa hänen pariisin matkansa!
Onko tossa mitään hyvää? :D
kritiikkiä vaan tulemaan...
ai niin, nyt kerron sen jo etukäteen, olen 11w

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarina oli tavallinen :) mutta jaksoi pitää otteessaan loppuun saakka, joten jotain hyvää tässä täytyi olla.
Hyvää tässä oli se, että kaikki turha oli jätetty pois. Ei turhia monen lauseen maisema- tai mielialakuvauksia, vaan suoraa toimintaa, keskustelua joka vei ytimekkäästi serkukset alusta loppuun.
Minä pidin.
Aihe on hiukan kulahtanut.. Pariisi ja kaikkea. Mutta kyllä romantiikka kestää kirjoittamista, kuten Pariisikin :)
Noin nuorelta tytöltä tosi hyvä.
Ei melkein mitään turhia kohtia, vaan mentiin koko ajan eteenpäin. Ensimmäinen kappale koukutti hyvin:
vaikka kerronta oli hieman kliseistä: unet, ruusut, Pariisinloma ja niin edelleen kaikki ihanaa, niin silti tuon ensimmäisen kappaleen takia koko tekstissä säilyi pieni jännite.
Onhan tuossa paljon hyvää!! yhdyn edelliseen kirjoittajaan, ensimmäinen kappale on paras ja se pistää lukemaan muutkin.
Keskity vain kirjoittamiseen. osaat kirjoittaa paljon paremmin kuin minä. ja olet paljon nuorempikin! kyllä tuollaista lukisi. kai siinä tapahtuu jotain yllättävää kun alku kappale oli niin kiehtova?
onkin kiva kirjoittaa ja lukea tollasta ns. unelmointia. oon meinaa aika moninen unelmoija...
mutta antakaa sellasta kritiikkiä vaikka virheisiin, koska niitä en koskaan löydä itse :D kiitos kuitenkin :)
ja lisää palautetta!