Luin ruotsalaisesta eläkeläisten lehdestä sosiologian professori
Lars Tornstamin artikkelin, missä hän romuttaa myytin "asukaspommista".
Suomessa on varmaankin toitotettu samaa katastrofinäkemystä
kuin täällä Ruotsissakin, eli sitä että eläkeläisten määrä kasvaa
ja työikäisten määrä pienenee. On puhuttu asukaspommista jo
70 vuoden ajan.
Nyt on tätä käsitystä oiottu ja todettu että katastrofiperspektiivi
rakentuu tilastoon, jota on käytetty asukkaitten ikäkokoomuksen
muutoksien tutkimiseen vuosisatojen aikana ja jonka odotetaan
olevan ”valmis” n. 2050.
Muutos sisältää asteittaisen vanhempien ihmisten lisääntymisen,
samanaikaisesti kun nuorempien ihmisten määrä pienenee.
Kun muutos on valmis, tulee eläkeläisten määrä (65 ) vakiintumaan
n. 23 %:iin, kun se oli esim. 1800-luvun puolivälissä n 5 %.
Lapsia ja nuoria (0-14 v) tulee olemaan n 17 % verrattuna esim. 1750,
jolloin heitä oli 33 % asukkaista.
Muutokset eivät tutkijoitten mukaan tule jatkumaan ikuisesti, jolloin
meillä olisi vaan eläkeläisiä, niinkuin olemme alkaneet uskoa.
Joskus 2050 on saavutettu lopullinen balanssi asukaskoostumuksessa,
tähän mennessä olemme päässeet kaksi kolmasosaan yhteiskunnan
romahtamatta.
1760 oli 60 % Ruotsin väestöstä 15-64 vuotta.
2030 tulee luku olemaan ennusteitten mukaan sama.
Kun halutaan luoda kuva katastrofista, puhutaan yleensä vaan lisään-
tyvästä vanhusten määrästä, mutta ”unohdetaan” että elätettävien
ja koulutettavien lasten ja nuorten määrä vähenee.
Tällaisista tilastoista on harpattu nyt valtion talouteen ja yritetään
laskea kuinka monta kokoaikatyöntekijää meillä on ja kuinka monta
ihmistä heidän on itsensä lisäksi elätettävä - ottamatta huomioon, onko
elätettävä nuori vai vanha, työtön vai sairas, koulutuksessa oleva vai
äitiyslomalainen.
1995 todettiin että jokainen kokoaikatyötä tekevä elätti itsensä lisäksi
1,44 henkilöä. 2020 täytyy jokaisen työtä tekevän elättää 1,46 henkilöä
itsensä lisäksi, ainoastaan kuusi sadasosa enemmän kuin 1995.
Tilanne lienee sama Suomessakin, että ikäihmisiä on pidetty ja pidetään
jonkunlaisena proppuna ja taloudellisena rasitteena yhteiskunnassa,
suorastaan yhtä vaarallisena kuin jokin tuhoava pommi!
Missä harhaluulossa olemmekaan eläneet!
Demograafinen pommi
12
1166
Vastaukset 12
Huomasinpa sanakukkasen "ikäkokoomus"...Tarkoitan tietenkin ikäkoostumusta... Sorry!
Poliitikkojen päämääränähän on pitää meidät erilaisten harhaluulojen vallassa.
Suuria työttömien, eläkeläisten maahanmuuttajien määriä taivastellaan ja varsinkin niistä aiheutuvia menoja.
Ongelmathan ovat tärkeitä, silloinhan tarvitaan "viisaita" päättäjiä niitä ratkomaan.- rietrikki
Jo silloin kun Kekkonen oli vallankahvassa, ja voimissaan, hän on sanonut.
Kansa täytyy pitää tyhmänä, silloin sitä on hyvä hallita. - BilMan
rietrikki kirjoitti:
Jo silloin kun Kekkonen oli vallankahvassa, ja voimissaan, hän on sanonut.
Kansa täytyy pitää tyhmänä, silloin sitä on hyvä hallita.Tuoppa esiin faktaa, sitä tarvitset kirjoittelusi tueksi.
- Sheriffikö
BilMan kirjoitti:
Tuoppa esiin faktaa, sitä tarvitset kirjoittelusi tueksi.
Olet perin omituinen sheriffi.
Onko tämä palsta tuomioistuin.
Jos puheenvuoro on keskustelun sääntöjen vastainen niin sinun ainoa oikeutesi on poistaa se.
Olisi hyvä joskus lukea myös asialliset perustelut toimillesi. Niitähän et milloinkaan kykene esittämään. - BilMan
Sheriffikö kirjoitti:
Olet perin omituinen sheriffi.
Onko tämä palsta tuomioistuin.
Jos puheenvuoro on keskustelun sääntöjen vastainen niin sinun ainoa oikeutesi on poistaa se.
Olisi hyvä joskus lukea myös asialliset perustelut toimillesi. Niitähän et milloinkaan kykene esittämään.Minulla on oikeus kirjoittaa palstoille samoin kuin muillakin.
Sinulla ei tunnu olevan HAJUAKAAN oikeuksistani, saatikka velvollisuuksistani. - BilMan
Sheriffikö kirjoitti:
Olet perin omituinen sheriffi.
Onko tämä palsta tuomioistuin.
Jos puheenvuoro on keskustelun sääntöjen vastainen niin sinun ainoa oikeutesi on poistaa se.
Olisi hyvä joskus lukea myös asialliset perustelut toimillesi. Niitähän et milloinkaan kykene esittämään.Eikö kannattaisi jo mennä yöpuulle, jos aamutuimaan meinaa sauvakävelylle.
rietrikki kirjoitti:
Jo silloin kun Kekkonen oli vallankahvassa, ja voimissaan, hän on sanonut.
Kansa täytyy pitää tyhmänä, silloin sitä on hyvä hallita.Kekkonen oli kansanmieskin ja viisas.
Tyhmyys niinkuin viisauskin on synnynnäistä, ei ihmistä voida sellaisena "pitää".
Tietämättömänä, esim. lukutaidottomana pitäminen estää tiedon hankinnan mutta se onkin aivan eri asia.- rietrikki
rietrikki kirjoitti:
Jo silloin kun Kekkonen oli vallankahvassa, ja voimissaan, hän on sanonut.
Kansa täytyy pitää tyhmänä, silloin sitä on hyvä hallita.Kyllä tämä on niin, että olen tämän kuullut, tällaisen lauseen. Liekö totta? Sitä en tiedä. Voihan se olla vain tokaisu.
- Puhuvat
Ja ratkovat. Missä on vain tulokset tehdystä työstä.
Kuuntelin uutisista kuinka myrsky teki tuhojaan esim. Varsianais-Suomessa.
Sähköt katkesivat monista talouksista.
Mutta ei aikaakaan kun tuhot olivat korjattu ja sähköt pelasivat. Kyllä tavalliset ihmiset työnsä tekevät niinkuin kuuluukin.
Kunhan tuollaista jälkeä tulisi poliitikkojenkin taholta niin mikä meidän olisi ollessa.
Mutta he vain puhuvat ja puhuvat, lupaavat ja lupaavat, kaikki lupaukset jäävät kuitenkin toteutumattomiksi.
- Kirjar ejk
Kyllähän sitä laskelmia on täälläkin esitetty, kuinka työssä olevat elättävät eläkeläiset.
Pitää kuitenkin ottaa huomioon palkasta pidätetyt eläkemaksut, joiden sijoittamisesta parhaiten tuottaviin kohteisiin käydään siitäkin monia keskusteluja.
Mene tiedä kuinka paljon niistä on menentty huonoissa osakekaupoissa, kurssitappioina jne. Niistä ei heti julkisuuteen huudella.
Suhde, eläkettä nauttivat / palkansaajat taitaa pohjoismaissa olla aika tasoissa, tuskin suuria heittoja on.
Mutta, yli 65 v prosentuaalinen osa väestöstä 1800 luvulla, selittyy osin sillä, että väestö kuoli suhteellisesti nuorempana kuin nykypäivänä.
1860 asti seurakunnat huolehtivat köyhistä ja sairaista, osa jäi oman onnensa nojaan, kuolemaan, sillä eihän sen ajan yhteiskunnassa terveydenhoito ollut tämän päivän tasolla.
1860 entisten seurakuntien rajoista muodostettiin kuntarajoja, kunnat syntyivät silloin, ja vasta silloin vanhojen ja sairaiden huollosta tuli vastuu kunnille.
Kirkko laati lait. Ja ns. vaivaisukot kirkon "porstuassa" tai ovella, olivat varainkeräystä noille köyhille ja sairaille, ja siitä nimikin.
Ikäjakauman kehitykseen tuolta kaukaa 1800 luvulta nykyhetkeen, vanhusten määrän lisääntyminen, on osoitus yhteiskunnan mukaantulosta ja elinolosuhteiden parantumisesta.
Kun syntyvyys on ollut jo pidemmän aikaa laskussa, tulee jakauma muuttumaan, mutta poistuuhan väestäö sieltä vanhemmasta päästä samaan aikaan, ja niin tullaan siihen tulokseen, että asukaspommia ei ole kuin jossain Pentti Linkolan laskelmissa, ja hänellähän onkin omat suosituksensa tilanteen korjaamiseksi.Maahanmuuttajat kyllä pitävät huolen siitä, että työväkeäkin on eläkkeitä ja koulutusta maksamaan - riippuen tietysti siitä, kuinka innokkaasti maksetaan korvauksia sohvaperunoille. Joskus on hämmästyttänyt se, kuinka "karkoitetut" kiertävät eurooppaa täyshoitolaisina.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491363- 1021192
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta196877Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.318819Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä220756- 58703
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175661Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht226632Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88610Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21561
