analysoikaa, kiitos

manteli kirjoitti:

Kylmä kyynel vierähtää alas poskeltani, toinen jo valmistelee tuloaa samaa reittiä kuin edellinen oli mennyt, seuraten. Karvainen maku maistuu suussani, kyynel raataa sieluani tuskaisesti. Surun kyynel, tunnen sen. En halua maistaa tuota makua, silti se vain tulee uudelleen ja uudelleen sydämeeni, makujen aarreaittaan, joka oli juuri makealla täytetty.
Mieleen tulvii lailla lähteen muistoja. Ne suurenevat isommaksi, muistot kuin kyyneleet kasvoillani kertyvät suuremmaksi joeksi, lopulta ne virtaavat suuren putouksen tavoin sydämestäni alas, kuin sydän pakahtumaisillaan vuodattaisi rakkaita muistoja pois...Muistan nyt kaiken, sen kukan, sen halauksen myös sen hymyn, jonka jätit kerran hymyilemättä. Asiat tulvivat mieleeni, sisälläni suuri filmi pyörii ja taukoja ei juuri ole. Katson sitä, mutta yksin. Muistot eivät synny yksin, mutta niin niitä kuitenkin katson ja muistelen.
SE LOPPUI. Loppui niin lyhyeen, juuri kun olin päässyt juoneen kiinni. Tähänkö se loppui? Tuntuu niin tyhjältä, vain filmi nähtävänän, mutta todellisuutta ei laisinkaan. Haluan nähdä jatko-osan, mutta tuleeko sitä, saanko minkäkin sen silmilläni nähdä, vai peitetäänkö minulta silmät etten näkisi. Kuka estää minua näkemästä sitä?
Ajat muuttuvat, mutta sama näkymä on sydämessäni, jättäen sinne ikuiset jäljet. On tärkeää katsella sitä, mutta niinkö jatkossakin? Olet jossain aivan muualla kuin minä. Olet lähelläni minua joka päiväm joka hetki, sydämessäni, mutta et oikeasti. En tunne lämpöäsi, iloasi, ystävyyttäsi josolat muualla. TULE TAKAISIN!Otan vastaan, jos tiput, kannatan, nostan, pidän kiinni, kunhan saan tas kokea uusia asioita, joista voin vaan haavella, kun olet jonkun toisen luona. Tule linnun lailla, nopeasti lentäen, käytä siipiäsi!Sinulla on valta tehdä asioita ja päättää niistä, toivon että tästä tulisi jotain, mutta erilaista perampaa mitä on ollut viisi vuotta, vuosi, kuukausi, tunti sitten. Lainaten sanoja "pieni ja hento ote", mietin otetta, joka pitää meidät yhdessä, eikö sekin ole pieni ja hento??? Pienestä kukasta kasvaa kuitenkin aina isompi, pienestä ei niin pieni, ja hennosta kasvaa raavas kantaja, joka kulkee vierelläsi, kantaa ja turvaa silloin kun on sen aihe.
Elämme aikoja, joilloin ote lipsuu liian herkästi, pensaissa on sekä kukkia, että tuholaisia. Haluaisin meidän välisessä puutarhassa kasvavan ainoastaaan viattomia ruusuja, pienet piikit huolitaan, jos nekin pistävät sekin vain naurattaa...
Haistan ruusua, ystävä, ystävä niin pieni ja hento.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä