Tunnustus!

Kummallista, ettei NG:lle ole pidetty syyttäjien taholta minkäänlaista ristikuulustelua, onhan hän kuitenkin kolmesta henkirikoksesta vahvasti epäilty henkilö. Mielestäni häntä on melko lailla kohdeltu silkkihansikkain oikeudessa, eikä tätä muistamattomuusasiaa ole lainkaan kyseenalaistettu ja yritetty kuulusteluin murtaa. Ja se, että joku muka huulenheittona sanoo "tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli", tuntuu aika uskomattomalta, ellei todella ole syyllinen.
11819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Ja se, että joku muka huulenheittona sanoo "tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli", tuntuu aika uskomattomalta, ..."
No eihän sitä kukaan uskonutkaan.

Äänestä

ole edes sanottu, koska NG kiistää että olisi niin sanonnut. Tuominen puhuu potaskaa, ja olemmehan huomanneet jo syytäjien ja poliisien kaikki kikkakeinot, ja NG:n rehellisyyden. NG puhuu kaikessa totta ja se on sillä sipuli, ei sitä epäilemään suotta.

Äänestä
  • Olkaa vaan ihan rauhassa mitä mieltä haluatte, sillä eihän teillä ole edes välineitä millä ajatellaan. Varmmaan haluaisitte Gustafssonin ehdokkaaksi seuraaviin eduskuntavaaleihin.?
    Lapsellisia olette!

    Äänestä

  • Virpi kirjoitti:

    Olkaa vaan ihan rauhassa mitä mieltä haluatte, sillä eihän teillä ole edes välineitä millä ajatellaan. Varmmaan haluaisitte Gustafssonin ehdokkaaksi seuraaviin eduskuntavaaleihin.?
    Lapsellisia olette!

    sinulla sitä millä ajatella? Kun tuollatavoin kommentoit:)

    Äänestä

  • Eihän NG ole voinut kiistää sanomistaan, koska väittää ettei muista sitä. Muisti pätkii aina kun ei muista mitä edellisellä oli valehdellut.

    Äänestä

Aika vakavanlaatunen muistikatkos tuolla Gustafssonilla...Eikö ois jo aika tunnustaa?

Äänestä
  • olla tässä yksi syy miksi NG:n muisti pätkii,
    koska on saanut iskun "muistikeskukseen" ja tasapainokeskukseen toisen korvan yläpuolelle,
    joten siitä ovat johtuneet hetkittäiset tajuttomuuskohtaukset ja myös voi siinä tapauksessa olla myös unelias niinkuin Nisse on sanonut.
    Tällä kertaa en puutu siihen onko Nisse syyllinen
    vai syytön.

    Äänestä

  • Nissen housuissa en tunnustaisi missään nimessä, silloin häkki heiluu varmasti. Kun ei tunnusta, voi hovissa hyvinkin saada vapauttavan tuomion.

    Äänestä

  • tunnustaa kirjoitti:

    Nissen housuissa en tunnustaisi missään nimessä, silloin häkki heiluu varmasti. Kun ei tunnusta, voi hovissa hyvinkin saada vapauttavan tuomion.

    Kyllä tuo tulee jo käräjäoikeudessa.

    Äänestä

  • Hovissa kirjoitti:

    Kyllä tuo tulee jo käräjäoikeudessa.

    tapauksessa juttu menee hoviin,sillä tämä tuomiontie käydään loppuun asti.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    tapauksessa juttu menee hoviin,sillä tämä tuomiontie käydään loppuun asti.

    Nils antoi hänelle positiivisen kuvan.Tämän hän toi julki tv keskustelussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Virpi~ kirjoitti:

Kummallista, ettei NG:lle ole pidetty syyttäjien taholta minkäänlaista ristikuulustelua, onhan hän kuitenkin kolmesta henkirikoksesta vahvasti epäilty henkilö. Mielestäni häntä on melko lailla kohdeltu silkkihansikkain oikeudessa, eikä tätä muistamattomuusasiaa ole lainkaan kyseenalaistettu ja yritetty kuulusteluin murtaa. Ja se, että joku muka huulenheittona sanoo "tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli", tuntuu aika uskomattomalta, ellei todella ole syyllinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu