Tämä tarina sisältää perheenjäsenten välistä erotiikkaa joten jos et pidä niin lopeta lukeminen tähän !!
Ihan siitä saakka kun Tommi oli saanut internetin
kotiinsa ja päässyt yleensä tutustumaan internetineroottisten sivujen kiehtovaan maailmaan, häntä oli jotenkin alusta saakka kiinnostanut ja kiihottanut
erityisesti perheenjäsenten välinen seksi ja myösikäeroon liittyvät sivut.
Erityisesti häntä kiihotti lukea tarinoita nuorista pojista vanhemman naisen kanssa. Lukemattomat kerrat hän fantasioi seksistä vanhemman kypsän ja kokeneen
naisen kanssa.
Nyt 25 v hän vietti jo enemmän aikaa erilaisilla eroottisilla chat sivuilla pyrkien löytämään fantasioidensa mukaisen kypsän aikuisen
naisen seuraa.
Milloin hän ei ollut chattaamassa hän luki aiheeseen liittyviä tarinoita samalla runkaten kovaa kaluaan ja saavuttaen toinen toistaan mahtavempia orgasmeja
Joka ilta hän kiirehti pois tylsästä työpaikastaan kirjanpitäjänä ja aina ensimmäiseksi kytki
tietokoneensa päälle aloittaaksen illan seikkailut.
Usein hän unohti syömisen ja yhä useammin hän huomasi menevänsä lopulta nukkumaan hyvin turhautuneena kun sopivaa seuraa ei millään löytynyt.
Hänen rutiineihinsa kuului myös joka iltainen
puhelinkeskustelu äidin kanssa. Aiheena yleensä päivän kuulumiset ja sen sellaista.
He olivat aina olleet hyvin läheisiä toisilleen ja erityisesti sen jälkeen kun Tommin isä oli muuttanut pois jonkun nuoremman naisen perään. Tommi oli ollut siihen aikaan vain viiden vanha..
Hänen äitinsä kutsui aina hänta pikku miehekseen ja joskus talon “isännäksi” ja joskus Tommi tunsi kasvaneensa
aikuisuuteen liiankin nopeasti joutuessaan olemaan ainut mies talossa.
Sen jälkeen kun Tommi muutti lähikaupunkiin lukion
käyntiä varten , äiti tapasi paikallisen
rakennusmiehen ja meni jonkin ajan kuluttua naimisiin tämän kanssa.. Mies oli paljon rakennusprojekteissa
poissa paikkakulta.
Yleensä työpäivät poissa ja sitten viikonlopun kotosalla.
Tommin äiti Maarit oli reilut 40 v siihen aikaan ja hän oli ulkonäöltään hyvin viehättävä ja muodokas sekä varsin hyvin säilynyt.
Oltuaan niin pitkään ilman miestä hän halusi
epätoivoisesti miehen rinnalleen ja erityisesti
vuoteeseensa tyydyttämään hänen varsin voimakkaat
seksuaaliset halunsa.
Valitettavasti hänen valintansa tämän miehen kohdalla meni pieleen sen suhteen. Kun mies oli kotona hän
vietti suurimman osan ajastaan hörppien olutta ja
katsellen telkkaria tai istui paikallisessa baarissa yömyöhään kavereidensa kanssa.
Maarit tunsi olevansa hyvin onneton liitossaan mutta ei halunnut suuremmin
vaivata Tommia omilla huolillaan vaan hän eleli
vaatimatonta elämäänsä päivä kerrallaan.
Sittemmin Tommi sai opintonsa päätökseen ja onnistui saamaan vielä työpaikankin. Hän asui yksin pienessä yksiössä kotikaupungissaan
Eräänä iltana juuri kun Tommi aikoi sulkea
tietokoneensa hän osui sattumalta chatti huoneeseen jonka nimenä oli ”Ikäero” Tommi vieraili sen jälkeen
toistuvasti tuolla sivustolla ja huomasi erään kerran miten uusi nikki ilmestyi ruudulle. Nikki oli Dolly50. Tommi tarkasti nopeasti profiilin joka viittasi nimimerkkiin Dolly50.
Profiilista selvisi että nainen oli 51 v ,
avioliitossa mutta onnettomassa sellaisessa ja että tämä oli jo vuosia haaveillut nuoresta
elinvoimaisesta miehestä joka rakastaisi häntä
nuoruuden innolla ja himokkuudella.
Tommi katseli miten nainen lopulta kirjautui ulos chatista . Useat miehet olivat epätoivoisesti yrittäneet saada naista kiinnostumaan itsestään mutta oli vaikuttanut siltä että nainen ei ollut
erityisen halukas keskustelemaan kenenkään kanssa
erityisen pitkään.
Tämä sai Tommin uteliaaksi, jos nainen oli noin pidättyväinen niin miksi hän sitten
oli täällä huoneessa.
Saattoi tosin olla puhdasta uteliaisuutta naisen osalta.
No oli miten oli. Tommilla oli seuraavana päivänä
työpäivä ja hänkin kirjautui chatista ulos toivottaen
hyvää yötä kaikille.
Muutamien seuraavien iltojen aikana hän huomasi että
hetken päästä siitä kun hän kirjautui chattiin myös
Dolly 50 kirjautui sisään. Kumpikaan heistä ei
osallistunut mainittavasti tyhjänpäiväiseen sanailuun
jota chatissa enimmäkseen käytiin.
Sitten eräänä iltana oltuaan hetken chatissa ruudulle
ponnahti teksti jossa Dolly50 pyysi häntä yksityis keskusteluun.
Tommi ei epäröinyt hetkeäkään kun hän kirjautui
privaatti chattiin naisen kanssa.
Jotenkin Tommista tuntui ensi hetkestä alkaen että tämä olisi hänen ensi askeleensa toteuttaa unelmaansa tutustumisesta vanhempaan naiseen.
He keskustelivat aluksi niitä näitä kunnes Dolly50 kertoi miten hänellä on jo pitkään ollut fantasiana löytää nuori kokematon mies ja päästä opettamaan tälle alusta saakka miten pitää naista hyvänä ja hänestä olisi todella ihanaa tuntea nuoren miehen
elinvoimainen vartalo omaansa vasten. Hän kertoi
olevansa avioliitossa mutta liitto oli hyvin köyhä
seksin suhteen koska aviomiehellä oli muuta
harrastukset kuin vaimon kanssa telmiminen.
Mitä pidempään he keskustelivat seuraavien viikkojen
aikana sitä avoimemmin he puhuivat omista
fantasioistaan ja fetisseistään. Mitä enemmän he
chattailivat sitä enemmän he totesivat kuinka
valtavasti heillä oli yhteistä.
Puolentoista kuukauden jälkeen Tommi lopulta kertoi
miten hän aina chattailun päätyttyä painui sänkyyynsä
ja masturboi siellä ajatellen seksiä Dollyn kanssa.
Chatti hiljeni hetkeksi ja Tommi pelästyi että nyt hän taisi tyriä mahdollisuutensa.
Lopulta pitkän tovin jälkeen ruudulle ilmestyi: ”niin minä myös”
Tommi huokaisi helpotuksesta ja siitä hetkestä lähtien viestit lentelivät edestakaisin yhä kiihkeämmin kun he keskustelivat yhä intiimimpiä asioita.
Ei mennyt pitkään kun he harrastivat kuuminta netti seksiä mitä kumpikaan oli koskaan kokenut. Itse asiassa tällaista
ei ollut koskaan tapahtunut kummallekaan ja lopulta he laukesivat yhtä aikaa.
Pienen paussin jälkeen Dolly kysyi Tommilta jos tämä haluaisi tavata tämän.
Ilman epäröintiä Tommi suostui ja hetken kumpikin
tahollaan tutkien kalentereitaan päättivät tavata
muutaman päivän pasta kun Dollyn mies olisi matkoilla ja poissa kaupungista.
He sopivat että Tommi varaisi eräästä pienestä
hotellista huoneen ja he tapaisivat siellä .
Tommi ilmottaisi huoneen numeron maililla kun hän
saisi tietää sen.
Seuraava viikko kului kuin siivillä . Päivien lomassa Tommi tilasi hotellista luxus huoneen champpanialla ja ruusuilla varustettuna.Hän halusi olla todellinen
herrasmies kun nainen saapuisi.
Hän sai tietää myös huoneen numeron ja lähetti tiedon Dollylle.
Lopulta tapaamisilta koitti ja Tommi rekisteröityi hotelliin ja alkoi odottaa Dollyä
Kevyt koputus ovella sai hänet melkein hyppäämään ulos housuistaan.
Nyt oli kohtalon hetki. Pitäisivätkö he yhtään
toisistaan...
Hän avasi oven ja samassa hänen suunsa loksahti auki. “ Äiti” , hän ähkäisi
"Tommi?"
Maarit alias Dolly50 käveli huoneeseen vetäen
perässään pientä pyörillä olevaa matkalaukkua ohi
hölmistyneen poikansa.
Hän oli pukeutunut ihon myötäiseen mekkoon joka toi
tosi seksikkäästi kaikki hänen kurvinsa esille.
Mekko nousi edestä melko ylös mutta takana oli syvä
uurros joka aukeni melkein peppuun saakka. Näytti
ihan että hänellä ei ollut sen enmpää rintaliivejä
kuin pikkuhousujakaan ja kun Tommi äitiään siinä
katseli hän ei voinut mitään vaan hänen kalunsa alkoi
paisua housuissaan.Tässä oli nyt kypsä kokenut nainen
vaikka ei ihan sitä mitä hän oli odottanut mutta
äärettömän kiihottavan näköisenä.
Molempien katseet vaeltelivat etsien toistensa
vartaloilla
"Äiti; sinä näytät todella hurmaavalta. En vaan
ymmärrä……."
"Tommi,sinähän tiedät että olen asunut jo pitkään ns.
huonossa avioliitossa . Olen seksuaalisesti hyvin
turhautunut ja vaikka nyt omaksi pojaksi
osoittauduitkin , meidän yhteiset chatti hetket ovat
saaneet minut varnaksi että tarvitsen seurakseni
todella jonkun muunkin kuin oman mieheni, ainakin
eroottisessa mielessä. En tiedä sinusta mutta chatti
hetkemme ovat saaneet minut hyvin vakuuttuneeksi siitä
että meillä voisi olla todella ihanaa yhdessä".
Maarit henkäisi syvään ja tuijotti kiinteästi
poikaansa ja jatkoi.
"Tiedän ja ymmärrän että se on väärin ja jopa vastoin
lakia mutta nyt kun mietin yhteisiä kiihottavia
keskustelu hetkiämme olen omasta puolestani varma
siitä että haluaisin jatkaa tästä sinun kanssasi".
Tommin päässä humisi kun hän kuunteli ja katsoi
korviaan ja silmiäan uskomatta äitiään.
Tommi tiesi tosin heti vastauksensa äitinsä esittämään
kommenttiin. Tämä olisi hänen kaikkien seksuaalisten
unelmiensa täyttymys ja jos hänestä vähänkin kiinni
olisi niin hän päätyisi seksikkään äitinsä kanssa
vuoteeseen, hän tuumi
Äiti ja poika liikkuivat kuin unessa toisiaan kohti
kunnes he seisoivat muutaman millin päässä toisistaan
. Heistä molemmista hehkuva lämpö tuntui kummastakin
aivan sietämättömän kiihottavalta ja lopulta heidän
huulensa painautuivat aluksi arastelevaan suudelmaan.
Molempien kädet riippuivat sivulla ikään kuin he
pelkäisivät että pienikin kosketus rikkoisi tunnelman
.Lopulta huulien kosketus oli liikaa. Tommin kädet
kiertyivät äidin vyötärön ympärille ja vetivät tämän
vartalon tiukasti omaansa vastaan.
Tommi antoi käsiensä valua pitkin Maaritin paljasta
selkää kunnes ne päätyivät tämän pakaroille. Hän veti
voimakkaasti Maaritin lantiota vasten kiven kovana
seisovaa kaluaan
Kumpikin voihki kiihkoissaan kun heidän kielensä ja
huulensa leikkivät toisillaan. Tommi nosti toista
kättään äidin niskaan ja tunsi miten vain yksi nappi
piteli äidin mekkoa ylhäällä. Hänen sormensa
kiepauttivat napin auki ja Maarit astui askeleen
taaksepäin antaen mekon valua hiljaa lattialle
silkkiseksi renkaaksi.
Maaritin vartalo oli vielä hyvin kiinteä pienine
suippoine rintoineen joissa suuret nännit sojottivat
odottaen hyväilyä. Alempana oli pikkuisen pyöreä masu
ja kivasti muotoiltu häpykarvoitus jossa häpyhuulien
yläpuolelle oli jätetty vain ohut viiva karvoja. Näky
oli Tommille henkeäsalpaava. Yhä vielä
korkeakorkoisissa kengissään Maarit astui pois mekon
keskeltä ja antoi toisen jalkansa heittää mekko
sivummalla. Tommi näki miten ihanasti rinnat
heilahtivat vartalon liikkeistä.
Maarit kurotti kätensä ylös Tommin kaulalle, antoi
aluksi pienen suudelman ja alkoi sitten hitaasti,
hyvin hitaasti, avata Tommin paidan nappeja. Sitä
mukaan kun Tommin rinta paljastui antoi Maarit
kielensä leikitellä paljaalla kuumalla iholla
aiheuttaen kiihottavia väreitä Tommissa
Lopulta Maaritin kädet saavuttivat Tommin vyötärön ja
löysivät vyösoljen jota hänen kätensä alkoivat
avaamaan. Samalla kun Maaarit riisui poikaansa tämän
kädet leikkivät kiihottavina Maaritin rinnoilla jossa
nännit olivat kasvaneen entistä suuremmaksi .
Maarit painui kyykkyyn ja veti Tommin päälihousut alas
ja samalla perään alushousut joista Tommi astui pois
ja Maarit sinkosi ne viereiselle sohvalle. Sitten hän
katsoi ylös ja näki poikansa kiven kovana seisovan
paksun elimen. Maarit ei voinut vastustaa halujaan ja
hän tarttui tuohon jyhkeään kaluun. Maarit näki miten
pojan kalu tihkui jo kirkasta nestettä joka teki
terkan hyvin liukkaaksi. Hän painoi päänsä lähemmäksi
ja lipaisi kielellään terskaa. Tommi sävähti
tuntiessaan äitinsä kielen kalullaan ja hän tunsi
miten lähellä hänen laukeamisensa oli jo nyt.
Samassa Maarit imaisi poikansa kovan kalun suuhunsa.
Tommi tarttui äitiään hiuksista ja voihki ” Äiti…
älä...mä laukeen..”
Kun Maarit yhä useammin otti kerta kerralta kalun yhä
syvemmälle suuhunsa hän tunsi miten pojan kalussa
tuntui lähestyvän laukeamisen enteet. Onneksi hän
kokeneena tiesi että sopiva voimakas puristus kalun
juuresta saisi laukeamisen pitkittymään ja näin hän
teki.
Lopulta Tommi nykäisi kalunsa äidin suusta koska hän
haluasi kiihkeästi nuolla naisen kiimaista pillua myös
todellisuudessa niin kuin hän oli chatti seksin aikana
jo tehnyt.
Hän kietoi voimakkaat kätensä äitinsä ympärille ja
kantoi tämän valtavan vuoteen vierelle. Siitä hän
laski äidin varovasti keskelle sänkyä. Maarit
venytteli vartaloaan kuin kissa. Tommi kumarti ja
antoi kuumien huuliensa vaeltaa pitkin äidin kaulaa,
huulia ja korvanipukoita. Hän kuiski hiljaa äidin
korvaan ”minä rakastan sinua äiti”
Pikkuhiljaa hänen huulensa vaelsivat alemmaksi
pysähtyen suutelemaan ja imemään äidin kiihottuneita
rintoja. Hänen huulensa suukottelivat jokaista
neliömilliä äidin rinnoista
Kun Tommin huulet tavoittivat kovana sojottavat
nännin, Maarit tarttui molemmin käsin poikansa
hiuksiin ja veti tämän pään voimakkaasti vasten
kiihkeästi kohoilevia rintojaan.
Maarit uikutti kiihkosta ja pyysi Tommia imemään
voimakkaammin. Tommi teki käskettyä ja antoi huuliensa
ja kielensä leikkiä yhä voimakkaammin turvonneilla
nänneillä
Kun Tommi lopulta siirsi päätään alemmaksi Maaritin
navan seudulle, joka oli erogeenisesti hyvin herkkä
alue Maaritille, Maarit tarttui kädellään poikansa
kiven kovana sojottavaan kaluun ja veti tämän
pikkuhiljaa 69 asentoon niin että hän voisi taas
tuntea kovan kalun lämmön ja sykkeen suussaan.
Kun Tommin huulet antoivat ensi kosketuksia Maaritin
reisien sisäpinnoille Maarit imaisi kalun niin syvälle
suuhunsa kuin ikinä sai ja alkoi imemään sitä kuin
maailman parasta tikkukaramelliä.
Tommin sormet tavoittivat äidin turvonneet häpyhuulet
ja raottivat kosteudesta kiiltelevät huulet
toisistaan. Hänen silmissään näky oli uskomaton. Ensi
kertaa elämässään hän näki kiihottuneen sykkivän
pillun edessään. Sisempien häpyhuulien tummanpunainen
väri ja elimestä lähtevä kiiman tuoksu sai hänet
aivan valtavan kiimaan.Hän tunsi kalunsa vavahtelevan
kiihkosta äitinsä suussa
Hän painoi kielensä syvälle turvonneiden huulien
väliin antaen pillusta valuvan nektarin valua
suuhunsa. Hän maistelin äidin kiiman tuottamaa
liukasta nestettä suussaan mikä sai hänen kiihkonsa
entisestään lisääntymään.
Hän tunsi miten äiti kerta toisensa jälkeen imaisi
hänen kyrpänsä syvälle suuhunsa ja miten kalu alkoi
nytkähdellä lähestyvän laukeamisen johdosta
Tommi näki miten äidin paisuva klitoris työntyi esiin
poimujensa alta ja kun hänen kielensä lipais
turvonnutta klitorista, äidin vartalo sävähti ja hänen
suustaan kuului ”mmmm….” Tommin valtavaksi paisuneen
kalun täyttäessä hänen suunsa ja estäen enemmät
voihkaisut.
Tommi painoi kaksi sormeaan sisälle valuvaan pilluun
ja alkoi työnnellä niitä edestakaisin samalla imien
voimakkaasti äidin klitorista. Molemmat kiihdyttivät
tiedostamattaan liikkeitään kummankin tuntiessa miten
he lähestyivät raja josta ei enää olisi paluuta
Maaritin lantio liikkui edestakaisin hänen
työntäessään häpyään vasten Tommin sormia sekä
klitoristaan yhä voimakkaammin poikansa suuhun.
Samanaikaisesti Maarit imi poikansa kalun yhä
syvemmälle suuhunsa ja käyttäen poskiensa ja kurkkunsa
kaikkia lihaksi hän alkoi ikään kuin lypsämään pojan
kalua kunnes hän lopulta tunsi miten pojan kalu paisui
entisestään ja sperma syöksyi kalun nytkähdellessä
voimalla syvälle hänen kurkkuunsa..
Ei mennyt hetkeäkään siitä kun Maarit päästi poikansa
kalun ulos suustaan ja huusi suoraa huutoa toinen
toistaan voimakkaampien orgasmin aallojen syöksyessä
läpi hänen vartalonsa. Hän tunsi lähestulkoon tajunnan
rajamailta pojan kielen viimeiset lipaisut hävyssään.
Melkeinpä täydellisen molemminpuolisen täyttymyksen ja
tyydytyksen jälkeen he ryömivät toistensa syliin ja
viettivät seuraavat tunnit aluksi suudellen ja
hyväillen toisiaan samalla vaihtaen rakkauden sanoja ja lopulta yhtyen ennnenkokemattomalla kiihkolla pojan kalun lopulta syöstessä spermansa syvälle äidin vaginaan.
He tunsivat ennen kokematonta yhteenkuuluvuutta , ei niin kuin äiti ja poika vaan niin kuin rakastavaiset

Vastaukset 5
Vanhimmat
OLET HOIDON TARPEESSA
Kaikelle löytyy sijaa. Tarinani on täysin fiktiivinen ja ilman ajatuksen häivää todellisuudesta. Kirjoittelen novelleja useammasta aihe mieltymyksestä enkä katso olevani mitenkään hoidon tarpeessa. Sinulle soisin mielihyvin vähän laajemman katsontakannan kuin nyt omaat. Joillekin tosin on annettu niin kovin vähän...
tarina!Kun joku vois kirjoittaa tarinan Äidistä ja tyttärestä, olen joskus toivonut mutta turhaan!
voin koittaa tässä kirjoitella
kiiiihoittava, tallaisia lisää! Myös sellaista juttua olen etsinyt missä Äiti ja tytät ovat"helliä" toisilleen,en ole löytänyt,löytyykö mistään?