Eli ajattelin nyt sitten kirjotella tänne kun en muualtakaan tunnu saavan selkeyttä asioihin.
Mä olen 18-vuotias lukiolainen, jolle kaikki sanoo että mä olen nyt elämänä käännekohdassa ja nyt on se elämän kohokohta meneillään. Ja suoraan sanottuna musta ei tunnu yhtään siltä.
Mä olen nyt viime keväästä asti tuntenut oloni niin kamalan ahdistuneeksi. Mä en saa nukuttua kunnolla, heräilen painajaisiin ja on muutenkin kamalan itkunen olo. Vaikka ei mulla oikeastaan edes ole syytä tuntea oloni tälläseksi. tai no, jos otetaan huomioon että mä en tiedä yhtään mihin mä olen menossa, mitä haluan elämässä, ja pelkään jääväni yksin kun pitäis muuttaa opiskelemaan(sitten kun sen alan keksin). Kaiken lisäksi mä en koe olevani onnellinen mun poikaystävän kanssa, jotenkin se vaan ei tajua jos mulla on paha olla.
Mä en varsinaisesti pelkää sekoavani, mutta mä olen joskus niin väsynyt että toivoisin niin käyvän. Sillon mun ei tarvitsit miettiä yhtään mitä mun on tehtävä ja kenen ehdoilla.
välit vanhempiin ja siskoon on ihan ok. vois olla paremmatkin, mutta mä olen yrittänyt tsempata kohta neljä vuotta, enkä jaksa nähdä vaivaa enää. Tuntuu etten jaksa aina tulla puoliväliin, enkä varsinkaan tulla sitä koko matkaa mikä tuntuu olevan mun vastuulla.
Mä haluaisin merkityksen mun elämälle. Mutta nyt tuntuu että haaveilen turhaan. Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia?
Mä olen 18-vuotias lukiolainen, jolle kaikki sanoo että mä olen nyt elämänä käännekohdassa ja nyt on se elämän kohokohta meneillään. Ja suoraan sanottuna musta ei tunnu yhtään siltä.
Mä olen nyt viime keväästä asti tuntenut oloni niin kamalan ahdistuneeksi. Mä en saa nukuttua kunnolla, heräilen painajaisiin ja on muutenkin kamalan itkunen olo. Vaikka ei mulla oikeastaan edes ole syytä tuntea oloni tälläseksi. tai no, jos otetaan huomioon että mä en tiedä yhtään mihin mä olen menossa, mitä haluan elämässä, ja pelkään jääväni yksin kun pitäis muuttaa opiskelemaan(sitten kun sen alan keksin). Kaiken lisäksi mä en koe olevani onnellinen mun poikaystävän kanssa, jotenkin se vaan ei tajua jos mulla on paha olla.
Mä en varsinaisesti pelkää sekoavani, mutta mä olen joskus niin väsynyt että toivoisin niin käyvän. Sillon mun ei tarvitsit miettiä yhtään mitä mun on tehtävä ja kenen ehdoilla.
välit vanhempiin ja siskoon on ihan ok. vois olla paremmatkin, mutta mä olen yrittänyt tsempata kohta neljä vuotta, enkä jaksa nähdä vaivaa enää. Tuntuu etten jaksa aina tulla puoliväliin, enkä varsinkaan tulla sitä koko matkaa mikä tuntuu olevan mun vastuulla.
Mä haluaisin merkityksen mun elämälle. Mutta nyt tuntuu että haaveilen turhaan. Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllähän tuo on mulle ainakin aikas tuttua, tai oli ainakin ton ikäsenä, kun ei tosiaan tienny, et mitä olis halunnu. jätin silloisen jätkäkaverinki, kun en oikeesti tienny enää, että mitä haluan ja missä ja kenen kanssa. sit sain opiskelupaikan(hain ihan randomina) toiselta puolelta suomea, ja täällä olen nyt kolmatta vuotta. Aluksi en tuntenut ketään täältä, enkä tuntenu koko kaupunkia, mutta kyllä niitä tuttuja ja kavereita tulee aina, vaikka joutuis, niinku mä, ainoona tyttönä poikaluokkaan.. pitää vaan ite olla avoin ja aktiivinen:)
kyllä kaikki selviää, kun vaan annat asioille aikaa. kaikkea ei oo pakko päättää heti. lähe vaikka ulkomaille töihin vuodeksi tai puoleksi vuotta, niin mä olisin tehny, jos en olis tätä paikkaa saanut.ajatukset selviää kummasti, kun niihin saa etäisyyttä. jos katselee ongelmiaan aivan äärestä, ei huomaa, missä mättää. sen virheen mä tein.. välit omaan perheeseen olis hyvä pitää hyvinä, vaikka se ei ainakaan itelle oo välillä todellakaan helppoa..mä sen todellakin tiedän..
Koitahan jaksaa..
"joskus pitää sukeltaa pää edellä jäiseen veteen. se pitää mielen ja ajatukset virkeinä.." - niin minä olen ainaki tehny, ja enpä ole katunut..
Nuo sun tuntemuksesi ei ole mitenkään kummallisia. Kuulemma yli puolet lukiota käyvistä tytöistä kärsii jonkinasteisesta ahdistuksesta ja masennuksesta. Ja näin se oli myös minulla. En tiennyt mitä olis poikaystävän kanssa tehny, en tienny minne muuttaa, mitä tehdä... Mutta tuota noin. Kaikki selviää kunhan niitä lähtee ratkomaan. Aivan ensimmäiseksi katsot opiskelupaikoista ne kiinnostavimmat. Puhut poikaystäväsi kanssa vakavasti. Ajattele, että kaikki miltei lukiolaiset ja muutkin on jossain vaiheessa samassa tilanteessa, eli periaatteessa elämä uusiksi kun pitää lähteä opiskelemaan. Et oo yksin ongelmas kanssa.
NO, ANNA KU MÄ VÄHÄN RAIZKAAN SUA PERSEESEEN NI SIT ON HYVÄ OLLA...
Älä tule tänne kirjoittelemaan,jos et osaa mitään fiksua ja asianmukaista keksiä etkä tajua mistään mitään...Idiootti....Jos tuo oli susta vitsikästä,niin oot varmaan pahasti häiriintynyt....
Lukio on tuonut vakautta sun elämään, olet tiennyt mitä tehdä. Nyt sen lähestyessä loppuaan sulla on ahdistusta ja epätietoisuutta. Etsit itseäsi, etkä tiedä, mitä haluat elämältä. Se on aivan normaalia!
On kuitenkin huolestuttavaa, että näet jatkuvasti painajaisia ja että sulla on itkuinen olo! Se kertoo EHKÄ masennuksesta...Etsithän apua, sitä selvästikin ansaitset ja tarvitset!
Kukaan ei tiedä heti kaikkea, miksi sunkaan siis pitäisi? Miltä ajatus välivuodesta töitä tehden kuullostais? Saisit lisää aikaa miettiä, missä jatkaa opintoja. Voisitko toisaalta käydä työvoimatoimiston ammattineuvonnassa?
Ota päivä kerrallaan, ei kiirettä! Älä etukäteen pelkää sitä, mitä ei välttämättä edes tapahdu! Se toisi vain lisähuolia.
Tsemppiä!