miehelläni on 2 vuotias lapsi. hänellä on yhteishuoltajuus ja tyttö on meidän kanssamme joka toinen vko.loppu. minua häiritsee se kun mieheni on aina hiljainen ja masentunut kun antaa lapsen taas viikoksi äidilleen. minua ahdistaa kun tiedän että aina kun lapsi on viimeistä päivää niin mieheni ei puhu juuri mitään...
vaikea olla
kokok
2562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisiko tapaamisia mahdollista lisätä? Esimerkiksi yksi arki-ilta viikossa? Varmaan siänkin mieli kohenisi, kun ei tarvitsisi niin kauaa odottaa lapsen tapaamista..
Meilläkin alkuun mies hiljeni aina lapsen lähtöpäivänä, silloin erosta oli kulunut vasta reilut puoli vuotta, eikä oltu puolin eikä toisin asetuttu uuteen tilanteeseen. Ei siinä oikeastaan voinut muuta kuin lohduttaa, että äidinkin luona lapsella on silti oikeasti ihan hyvä olla, ettei ole mitään hätää. (Niinkuin tässä tapauksessa oli oikein sanoakin, lapsen äiti on oikein hyvä äiti.) Ajan myötä miehen olot vihdoin helpottuivat, soittelut ja kirjeenvaihto lapsen kanssa toivat isälle tarpeellisen läsnäolon tunteen konkreettisemmin likelle. Onneksi myös lapsen äiti pitää huolta siitä, että isä tietää lapsensa tilanteet tarkkaan niiltäkin ajoilta, jolloin isä ei ole fyysisesti läsnä. Paljon ovat puhuneet lapsen jutuista, mikä on minusta hieno juttu. Rauhaa vain kehiin, kyllä aika tasoittaa isukinkin oloa!