VÄHÄN FIKSUMMAN OLOISTA KESKUSTELUA...
Ihmettelin eilen tälläkin palstalla usein vellovaa spekulointia asuntojen hintakehityksestä. Ja koska tämä keskustelu jatkuu tänään, palaan aiheeseen vielä itsekin.
Noin puolitoista vuotta sitten Aktian ekonomisti Timo Tyrväinen ennusti pääkaupunkiseudun asuntojen hintojen laskevan vuoden 2004 loppuun mennessä jopa 10 %. Tyrväinen sai kannanotoillaan aikaan käsittääkseni hetkellisesti aikaan tilanteen, missä asuntojen myyntiajat pitenivät ja hintakehitys hieman tasoittui. Mutta Tyrväisen ennustama hintakehitys ei kuitenkaan sellaisenaan toteutunut. Hetken tasoittumiskauden jälkeen hinnat lähtivät uudelleen nousuun ja korkotaso on pysynyt alhaalla. Tyrväisen perimmäisiä motiiveja en tiedä, mutta jos hän halusi vain rauhoittaa hintojen nousukehitystä, niin OK. Mutta totta kait lienee sekin, että Aktia ei kuulunut asuntolainakaupan voittajapankkeihin.
Näitä hintojen romahduspuheenvuoroja kuulee ja näkee siellä täällä. Myös tällä palstalla. Nähdään 90-luvun alun tilanteen olevan taas edessä eikä ilmeisesti todellakaan ymmärretä, että maailma on noista ajoista muuttunut (tasainen idän kauppa romahti NL:n kaatumisen myötä, Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja kuuluu euro-talouteen, missä korot määräytävät muualla kuin Suomen Pankissa, asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat nykyisin jopa 30 v. ja siitäkin yli jne. jne.). Sitkeästi tuntuu olevan vallalla käsitys, että samanlainen romahdus kuin 90-luvun alussa, on edessä. Tuntuu vähän siltä, että on vahvaa halua ennakoida etukäteen 90-luvun kaltainen romahdus ja päästä sitten kuittailemaan, että "mitä minä sanoin".
Tämän vertailun 90-lukuun ja "romahduksen" ennustamisen lisäksi paria muutakin asiaa näissä spekuloinneissa ihmettelen. Ensinnäkin arvoisat romahduksen ennakoijat, mikä on romahdus? Onko se 2 %, 5 %, 10 % 20 %,...? Puhutaan ja kirjoitetaan vain romahduksesta, mutta ei määritellä, mikä on romahdus.
Toinen asia, mitä en ymmärrä, on se, että tämä tuleva "romahdus" sidotaan vahvasti korkokehitykseen. Ei nähdä asiaan vaikuttavia muita tekijöitä.
Korkokehityksellä on varmasti vaikutuksensa asuntojen hintakehityksen. Mutta siihen, miten hintakehitys kulkee nykytasostaan, vaikuttaa myös mm. ihmisten maksukyky yleensä ja luottamus talouteen. Itse uskon jonkinasteiseen romahdukseen vain siinä tapauksessa, että työttömyys maassa lähtee merkittävään kasvuun ja ihmisten luottamus talouteen yleisellä tasolla ja luottamus omaan talouteen merkittävästi laskee. Edes jatkuvasti uutisoitavat yt-neuvottelut ja erilaiset ulosmarssit työpaikoilta eivät ole kääntäneet asuntojen hintakehitystä laskuun ainakaan pääkaupunkiseudulla. Käsittääkseni työllisyystilanne on kokonaisuutena parantunut ja ihmisten usko talouteen on pysynyt vahvana.
Korkotaso nousee vääjäämättä jossain vaiheessa. Nordea ennustaa (HS 15.9.) korkotason nousevan lähivuosina maltillisesti ja myös Suomen talouskasvun vauhdittuvan. Nordean korkoennusteen mukaan EKP alkaa kiristää rahapolitiikka tämän vuoden lopulla ja se nostaa korkoa asteittain 0,25 prosenttiyksikköä. Edelleen Nordea uskoo, että syksyyn 2007 mennessä korkoja on nostettu 3,25 prosenttiin, johon nostojen sarja loppuu. Korkoennuste on siis varsin maltillinen.
Oma ennusteeni on se, että EKP:n ensimmäisen koronnoston jälkeen uusitoidaan vahvasti, että nyt korot lähtevät nousuun ja asuntojen hinnat tippuvat. Tästä seuraa ehkä hintojen kehityksen hetkittäinen tasoittuminen Tyrväisen uhkakuvien malliin, mutta mitään romahdusta ei tapahdu. Ihmisten käteen jäävät tulot kasvavat nimittäin myös ja veikkaanpa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen nimitettävän uuden hallituksen olevan pakotettu laskemaan verotusta, on hallituksen kokoonpano sitten mikä tahansa.
Eli yrittäkää hyvät ihmiset nähdä uhkaspekulointienne keskellä tämä asia vähän laajemmassa perspektiivissä ja lopettakaa tuo vertailu 90-luvun alkuun.

Vastaukset 4
Vanhimmat
, mutta armottoman tylsää. Tällä palstalla keikkujat ovat adrenaliiniriippuvaisia tuulipukuja. Todellisia tuhnuja täällä on hyvin vähän. Päivästä päivään ja vuodesta toiseen he ruokkivat toistensa riippuvaisuutta. Joko rommaus on huomenna. Meneekö kaikki... on se vaan jännää.
mutta aivan väärässä foorumissa.
Täällä ääliöt kirjoittavat toisille ääliöille, ja kaikilla on "hauskaa".
Hyviä pointteja tuossa kirjoituksessa on, ja varmasti monelta osin paikkansa pitävääkin. Suomi on nyt täysin uudessa taloudellisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa historiassaan. Eli vielä ei ole mahdollista ennustaa oikein mitenkään miten tulee käymään, mutta hintäkäppyrät antavat kyllä jotain osviittaa.
Aikaisemmin muutossykli oli aina äärimmäisen nopea, hirveä piikki ylös ja alas. Nykyään on nähtävissä että hintojen nousukehitys on ollut erittäin rauhallista ja tasaista, jolloin mahdollinen laskusuhdannekin lienee samanlaista. Tähän asti em. kirjoittaja on täysin oikeassa, että romahdus-uhkakuvat ovat hiukan liioiteltuja.
Sen sijaan missä itse näkisin riskin, onkin se isompi kuva. Kun otat 30 vuoden asuntolainan, sitä helposti ajattelee että eihän tässä mitään, maksellaan hissukseen pois ja elämä hymyilee. EU:n kainalossa meillä menee hyvin, sillä meillä talous on kasvussa ja muualla Euroopassa vaikeuksissa = pienet korot.
Mitä sitten tapahtuu kun kelkka jossain vaiheessa kääntyy? Esim. 5 vuoden päästä homma voi mennä ihan päinvastoin, meillä Suomessa olla todella voimakas laskusuhdanne ja muualla Euroopassa menee kovaa. Mitäs sitten käy? EKP nostaa korot pilviin hillitäkseen Euro-talouden ylikuumenemista, kun meillä menee muutenkin huonosti. Siinä sitä ollaankin, ankeat ajat ja korot vaan nousee. Kivaa maksella 200k€ asuntolainaa.
Entäpä vielä rajumpi vaihtoehto, vielä pari maata pistää sukset ristiin EU:n yhtenäisyyden tiellä, ja koko EU + Euro romutetaan? Tämä ei olisi mikään ihme esim. 5-10 vuoden säteellä. Mitäs sitten? Suomen talous olisi käynyt monta vuotta tavallaan turboahtimen kanssa (=matalat korot ja noususuhdanne), kunnes sitten se turbo otettaisiinkin pois. Kun turbon väljistyttämästä koneesta otetaan se turbo pois, niin liikkeelle pääseekin enää "kolmeakymppiä". Annas olla kun korot pomppaa takaisin sinne 20% tuntumaan kun ollaankin taas yksin, ja sitten makselet vielä sitä jäljellä olevaa 200k€ asuntolainaa. Huhheijaa, 3400€/kk pelkkiä korkoja. Nam.
Eli vielä alkuperäiseen aiheeseen palatakseni tuo talouskeskustelun kirjoitus on ihan hyvä näkemys, mutta vain sillä edellytyksellä että maailma jatkaa tästä eteenpäin tasan siten kuin nyt näyttää loogiselta. Ja kaikki tietää miten loogista se on.
Ei pieni koron nosto tiputa hintoja mihkään. Se on vaan pelote ihmisiä kohtaan jotka ovat hankkimassa asuntoa. Jos romaus tulisi, niin vuokrien hinta myös olisi laskettava, että se asuminen olisi huom. edullisempaa muutoin, kuin omistus asuminen...