Päivän mietelause

Raha on vaihdon väline. Raha on kommunikaatiolinjojen päässä.
321012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

raha on kommunikaatiojärjestelmä ja se on arvokas. Tietysti supressiivinen tuottamattomien tukeminen rappeuttaa sitä. Tuottamattoman kommunikaatiolinja vie sosiaalitoimistoon; sieltä se raha löytyy.

Äänestä
  • Venuksessa en ole
    Kirjoittanut: AltCtrlDel on Psychiatry 15.9.2005 klo 10.28
       käynyt, mutta auringossa olen, eikä siellä ollut edes kuuma. ;) Olen lötkötellyt tämän planeetan päällä niin että käteni peitti Ameriiiican. Joskus otin tämän planeetan handyyni samalla tavalla kuin jalkapallon. Pikku-skidinä mulla oli hauskaa, kun pyörin pilvissä sekoitellen niitä. Sitten muistan picknickit Andien rinteillä. Sinne lennettiin sellaisilla lentolaitteilla tsuit, ilman mitään efforttia (ponnistusta, kontrolloitua polttoainetta). Se lentolaite oli hauska (erityisesti minulle, siksi en halua kertoa siitä enempää).

    Scientologit eivät mielellään kerro tämänkaltaisia asioita, koska ne helposti särkevät teidän heikon realiteettinne. Tiedän tapauksia, missä scientologi on jossain uhkaavassa tilanteessa psysäyttänyt ajan. Kaikki seis, ja sitten hän on kävellyt tilanteen ohi.

    Xenu-nimistä heppua en ole vielä nähnyt (eikä sitä todennäköisesti ole missään LRH:n teksteissä). Niin hanakasti antiscientologit omaksuvat muunneltua totuutta, että varmaan tämä xenukin kuuluu samaan kategoriaan.

    Scientologia ei ole kultti, vaan uskonto ja reitti mitä pitkin kuljetaan. Sillä reitillä ihminen saa takaisin hänelle ominaisia kykyjä. Ihmistä ei voida tehdä kyvykkääksi, hän on jo valmiiksi kyvykäs. Voidaan vain poistaa syyt, miski hän ei käytä kykyjään. Itseasiassa Scientologian avulla ihminen voi löytää itsensä. Muutaman kriittinen kirkuminen vain vahvistaa sitä käsitystä, että tässä on todellinen elämän filosofia kysymyksessä. Itse asiassa ketään ei kiinnosta jokin kurja "kultti", eikö niin? Omalla kriittisyydellänne todistatte Scientologian löydöt oikeiksi.    

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Venuksessa en ole

    unohtui!

    Oletko samaa mieltä toisen nimimerkkisi kanssa, että 70% kaikista sairauksista on psykosomaattisia? Jos näin on, niin voisitko kertoa ovatko esimerkiksi AIDS, leukemia tai vaikkapa keuhkosyöpä psykosomaattisia sairauksia? Jos eivät ole niin mitkä sairaudet kuuluvat tuohon 70% joukkoon?

    Andronikos, onko sinun mielestä ateistilooserina oleminen psykosomaattista?

    Äänestä

  • AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:

    AltCtrlDelete voisin yrittää tehdä sinusta pilkkaa, mutta sinä olisit pahin kilpailijani jos päättäisin niin alkaa tekemään.

    Äänestä

rahojenne valumista toisiin taskuihin. Kypsyttäisihän se maksaa tyhjästä satoja tuhansia. Ja vielä vapaaehtoisesti.

Äänestä

on puhelimet, PC:t, ja ihmiset. Kommunikoinnissa, esim. puhumisessa ei käytetä rahaa. Kommunikointi on tiedon vaihtoa. Sotket puurot ja vellit sekaisin.

Äänestä
  • arvottaminen rahan kautta paljon scientologien ajatusmaailmasta. Dollari on Jumala.

    Äänestä

  • Jos sinulla olisi vaikka ompelimo, mutta ei mitään kommunikaatiolinjoja, et tekisi sillä ompelimollasi yhtään mitään. Kenelle myisit tai keneltä ostaisit? Nuo ostajat/myyjät ovat kommunikaatiolinjojen päässä. Siis raha tulee kukkaroosi kommunikaatiolinjoja pitkin.

    Jokainen alkaa uuden tehtävänsä alla olevan taulukon kohdasta Non-Existence (ei-olemassa olo).
    Sitten yksilöstä itsestään riippuu se, lähteekö hän ylös vai alas päin. Ei-olemassa olon ensimmäinen kohta on "Löydä kommunikaatiolinja."
    Kukaan ei koskaan perusta mitään, ennen kuin tuo kohta on tehty.

    Power

    Power Change

    Affluence

    Normal Operation

    Emergency

    Danger

    Non-Existence

    Liability

    Doubt

    Enemy

    Treason

    Confusion

    Lisätietoja näistä tiloista löytyy:

    http://www.scientologyhandbook.org/sh10_2.htm

    Selventikö tämä asiaa?

    Äänestä

  • AltCtrlDel on Psychiatry kirjoitti:

    Jos sinulla olisi vaikka ompelimo, mutta ei mitään kommunikaatiolinjoja, et tekisi sillä ompelimollasi yhtään mitään. Kenelle myisit tai keneltä ostaisit? Nuo ostajat/myyjät ovat kommunikaatiolinjojen päässä. Siis raha tulee kukkaroosi kommunikaatiolinjoja pitkin.

    kuin uskotkaan, tosin ehkä ei sillä tavalla kuin sinä oletat :)

    Näppärää. Kun itse kirjoittaa, ja itse kehuu itseään toisella nimimerkillä, niin voihan niitä juttuja joku uskoakin - Sinä itse.

    Äänestä

>>Raha on vaihdon väline. Raha on kommunikaatiolinjojen päässä.

Äänestä
  • Eiköhän se ollut psykiatrien ja lääkäreiden keksintö tuo "Life Unworthy of Life"

    http://www.ess.uwe.ac.uk/genocide/mord.htm

    Omilla toimillaan nykyinen yhteiskuntamme houkuttelee ihmisiä alempiin tiloihin. Tämä tapahtuu suoraan tukemalla alhaisia tilastoja ja rankaisemalla korkeita tilastoja. Lääkärit, lääketeollisuus, psykiatrit, psykologit, poliisit ja muut "sosiaalitantat" saavat tulonsa suoraan alenevista tilastoista. Mitä huonommin ihmisillä menee, sitä enemmän rahaa liikkuu noissa instansseissa. Jo pelkästään tämän ymmärtämällä voi nähdä mihin tämä "hyvinvointiyhteiskunta" on menossa.

    http://www.scientologyhandbook.org/sh10_2.htm

    Äänestä

  • AltCtrlDel for down stats kirjoitti:

    Eiköhän se ollut psykiatrien ja lääkäreiden keksintö tuo "Life Unworthy of Life"

    http://www.ess.uwe.ac.uk/genocide/mord.htm

    Omilla toimillaan nykyinen yhteiskuntamme houkuttelee ihmisiä alempiin tiloihin. Tämä tapahtuu suoraan tukemalla alhaisia tilastoja ja rankaisemalla korkeita tilastoja. Lääkärit, lääketeollisuus, psykiatrit, psykologit, poliisit ja muut "sosiaalitantat" saavat tulonsa suoraan alenevista tilastoista. Mitä huonommin ihmisillä menee, sitä enemmän rahaa liikkuu noissa instansseissa. Jo pelkästään tämän ymmärtämällä voi nähdä mihin tämä "hyvinvointiyhteiskunta" on menossa.

    http://www.scientologyhandbook.org/sh10_2.htm

    Hieno harhautus!

    Vastaisit nyt sentään siihen pääväittämääni, että scientologien mukaan dementoituneet vanhukset, kuurosokeat ja muut vammautuneet, jotka eivät kykene myymään osaamistaan kommunikoiden joutavat kuolla.

    Pitääkö paikkansa vai ei?

    Äänestä

  • Karvonen kirjoitti:

    Tarkoitukseni on palauttaa sinut oikealle alkuperälle: Eiköhän se ollut psykiatrien ja lääkäreiden keksintö tuo "Life Unworthy of Life".

    Missä Scientologian teksteissä mainitaan väittämääsi? Sulla taitaa olla vähän "piuhat sekaisin".

    http://www.ess.uwe.ac.uk/genocide/mord.htm

    Omilla toimillaan nykyinen yhteiskuntamme houkuttelee ihmisiä alempiin tiloihin. Tämä tapahtuu suoraan tukemalla alhaisia tilastoja ja rankaisemalla korkeita tilastoja. Lääkärit, lääketeollisuus, psykiatrit, psykologit, poliisit ja muut "sosiaalitantat" saavat tulonsa suoraan alenevista tilastoista. Mitä huonommin ihmisillä menee, sitä enemmän rahaa liikkuu noissa instansseissa. Jo pelkästään tämän ymmärtämällä voi nähdä mihin tämä "hyvinvointiyhteiskunta" on menossa.

    http://www.scientologyhandbook.org/sh10_2.htm

    Äänestä

  • AltCtrlDel on false data kirjoitti:

    Jankutat valmiiksi pureksittuja juttuja, mutta et suostu vastaamaan suoraan kysymykseen!

    Olisiko kyseesä sellainen asia, jota sceidologit eivät halua yleisön kuulevan? Onko hiljaisuus siis myöntymisen merkki?

    - Scientologien mukaan vanhukset, vammaiset ja sellaiset sairaat, jotka eivät kykene kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa joutavat kuolla!!! -

    Et siis kiellä tätä? Tämäkö on siis sitä mainostamaasi "etiikkaa ja korkeaa moraalia"?! Jessus sentään!

    Mistä olet saanut moista päähäsi? Et kai vaan puhu omasta tapauksestasi? Tämä nykyaikainen lääketiede ei tee mitään muuta kuin jouduttaa ihmisten kuolemaa. Miksi vanhuksille tarjotaan yhä enemmän sähkösokkeja ja mieltä muuttavia lääkkeitä? Miksi vakavien sairauksien (esim syöpä) hoitomuodot ovat kuin suoraan Mengelen vastaanotolta?

    Scientologian motto on: asioille aina voidaan tehdä jotain. Tuhansia eri tavoilla "vammautuneita" on käynyt keltaisessa teltassamme saamassa apua. Mitä sinä olet tehnyt?

    Äänestä

  • AltCtrlDel for stupidity kirjoitti:

    ..siitä miten tulisi suhtautua "tuottamattomiin" ja ihmisiin joilla ei ole "kommunikaatiolinjaa".

    Minua ei nyt kiinnosta sähköshokit tai muu vouhkaamisesi. Palstan aihe ei myöskään ole minun tekemisissäni, vaan siinä, miten SCIENTOLOGIA väheksyy erilaisia ihmisiä ja miten SCIENTOLOGIA on äärimmäisen fasistinen koko "filosofialtaan".

    ei hyväksytä mitään alhaisia tiloja, vaan anntetaan työvälineet, jonka avulla ihminen voi nousta ylös siitä mudasta, josta "tieteilijät" ovat pähkäilleet elämän saaneen alunsa.

    Onko itselläsi auttamisen suhteen jokin alhainen tila (below non-existence)?

    http://www.scientologyhandbook.org/sh10_2.htm

    Äänestä

  • AltCtrlDel for stupidity kirjoitti:

    ei hyväksytä mitään alhaisia tiloja, vaan anntetaan työvälineet, jonka avulla ihminen voi nousta ylös siitä mudasta, josta "tieteilijät" ovat pähkäilleet elämän saaneen alunsa.

    Onko itselläsi auttamisen suhteen jokin alhainen tila (below non-existence)?

    http://www.scientologyhandbook.org/sh10_2.htm

    Kysyin sinulta, tuomitsevatko scientologit vammaiset, vanhukset ja sairaat, joilla ei ole kommunikaatiokykyä kuolemaan. Et vastaa suoraan, vaan sanot, että "scientologiassa ei hyväksytä mitään alhaisia tiloja".

    Tarkoitatko siis, että vammaisuus tai vanhuus on mielestänne "alhainen tila"?

    Kysyn sinulta, tuomitsetko kuolemaan vammaiset, vanhukset ja sairaat, joilla ei ole kommunikaatiokykyä. Vastaa suoraan ja sano, että olen epäonnistunut toisten auttamisesessa.

    Tuntuu siltä että yrität tehdä Scientologiasta syyllisen siihen mitä itse teet!

    Äänestä

  • AltCtrlDel for stupidity kirjoitti:

    Kysyn sinulta, tuomitsetko kuolemaan vammaiset, vanhukset ja sairaat, joilla ei ole kommunikaatiokykyä. Vastaa suoraan ja sano, että olen epäonnistunut toisten auttamisesessa.

    Tuntuu siltä että yrität tehdä Scientologiasta syyllisen siihen mitä itse teet!

    Kysyin vanhuksista ja vammaisista, ja itse vastasit ettei "alhaisia tiloja" sallita.

    Mitä kohtaa et ymmärrä? Eikö tuosta voi suoraan päätellä, että scientologina pidät vanhuksia ja vammaisia alhaisina?

    En "yritä tehdä" scientologiasta yhtään mitään. Scientologia on sitä ihteensä jo tekemättäkin.

    Äänestä

  • AltCtrlDel for stupidity kirjoitti:

    Kysyn sinulta, tuomitsetko kuolemaan vammaiset, vanhukset ja sairaat, joilla ei ole kommunikaatiokykyä. Vastaa suoraan ja sano, että olen epäonnistunut toisten auttamisesessa.

    Tuntuu siltä että yrität tehdä Scientologiasta syyllisen siihen mitä itse teet!

    tätä palstaa lukevan tarvitse tehdä scientologiasta yhtään mitään. Muutama tuttukin on tätä vilkaissut ja on kyllä hauskaa piisannut teidän juttujanne lukiessa. Joka ketjussa scientologeille tulee turpaan 6-0 ilman että edes itse sitä tajuavat :)

    tuo muiden syyttely ja itsessä ei nähdä mitään vikaa. Mind control todellakin toiminut hyvin.
    Onneksi sceidologeja ainakin Suomessa on niin vähän, että eivät tule kohtuuttomasti rasittamaan suomalaista terv.huolto- lähinnä miel.terv- järjestelmää. Jossain vaiheessa tuokin kupla puhkeaa ja vain pahimmin aivopestyt jäävät jäljelle.

    Äänestä

  • vaan uskomatonta kirjoitti:

    vielä puhkeaa, eikä siihen mene kauan. Sitten arvioidaan tuhojen laajuus. Toinen, mikä puhkeaa, on perinteinen lääketiede. Jo nyt ihmiset etsivät vaihtoehtoisia hoitoja ollessaan pettyneitä tylyihin vain lääkkeitä tyrkyttäviin lääräreihin. Kellon käydessä katsotaan kumpi on oikeassa.

    Äänestä

  • AltCtrlDel for stupidity kirjoitti:

    vielä puhkeaa, eikä siihen mene kauan. Sitten arvioidaan tuhojen laajuus. Toinen, mikä puhkeaa, on perinteinen lääketiede. Jo nyt ihmiset etsivät vaihtoehtoisia hoitoja ollessaan pettyneitä tylyihin vain lääkkeitä tyrkyttäviin lääräreihin. Kellon käydessä katsotaan kumpi on oikeassa.

    tuossa hullun uskossasi. Hiukan säälittävä, mutta ihan semmonen lutunen. Toivottavasti, sitten kun putoat, et putoa kovin korkealta :)

    Äänestä

  • Ihmeinen kirjoitti:

    tätä palstaa lukevan tarvitse tehdä scientologiasta yhtään mitään. Muutama tuttukin on tätä vilkaissut ja on kyllä hauskaa piisannut teidän juttujanne lukiessa. Joka ketjussa scientologeille tulee turpaan 6-0 ilman että edes itse sitä tajuavat :)

    siinä kommunikoimaan, kun antisosiaalinen - peilaten omaa kokemuksellista historiaansa - ei pysty hyväksymään mitään, vaikka todisteet löisi päin naamaa. Anisosiaalinen ei voi muuta kuin katkoa ja vääristää toisen kommunikaatiota yrityksenään olla oikeassa. Onneksi tämän planeetan kohtalosta ei päätetä tällä palstalla. Scientologia toimii elävässä elämässä joka päivä. Mua ei paljon hetakauta muutaman netissä piilossa olevan paskahousun vikinä.

    Äänestä

  • ihan söpö kirjoitti:

    tuossa hullun uskossasi. Hiukan säälittävä, mutta ihan semmonen lutunen. Toivottavasti, sitten kun putoat, et putoa kovin korkealta :)

    fakta ovat kaksi eri asiaa. Huvittaa kuitenkin kommunikaatiosi nyt, kun Euroopan Unioni teki ison psykiatrian vastaisen päätöksen. Kuulet siitä pian....

    Äänestä

  • Alt Ctrl Del for Psychs! kirjoitti:

    fakta ovat kaksi eri asiaa. Huvittaa kuitenkin kommunikaatiosi nyt, kun Euroopan Unioni teki ison psykiatrian vastaisen päätöksen. Kuulet siitä pian....

    Miksi höpötät jatkuvasti jostain psykiatriasta? Onhan se tietysti ihan mielenkiintoista, miten tuudittaudutte omaan valheelliseen turvallisuuden tunteeseenne puhumalla muista asioista, mutta tässä keskustelussa kyllä keskustellaan lähinnä palstan nimen mukaisesti SCIENTOLOGIASTA.

    Aina kun teille esittää kiusallisen kysymyksen scientologian arvomaailmasta, epäkohdista tai epäloogisuuksista, alat papattaa kuin papukaija esitelmääsi psykiatriasta. Tuollainen on selvä merkki mind controllista, jota sinuun on sovellettu. Toki kiellät asian, koska niin se on tarkoitettukin toimivan.

    En tiedä enkä edes usko, että tälle palstalle kirjoittaisi monikaan psykiatrian edustaja. Ei siis ole mitään tekemällä tekemääsi vastakkain asettelua "psykiatria vs. scientologia", vaan ainoastaan "terveet ajattelevat ihmiset vs. epämoraalisen kultin uhrit".

    Vastaisitko siis kysymykseeni: ovatko vammaiset, kuurosokeat ja dementoituneet vanhukset mielestäsi "alhaisessa tilassa", kuten olet antanut ymmärtää? Ymmärsitkö kysymyksen?

    Äänestä

  • AltCtrlDel for stupidity kirjoitti:

    siinä kommunikoimaan, kun antisosiaalinen - peilaten omaa kokemuksellista historiaansa - ei pysty hyväksymään mitään, vaikka todisteet löisi päin naamaa. Anisosiaalinen ei voi muuta kuin katkoa ja vääristää toisen kommunikaatiota yrityksenään olla oikeassa. Onneksi tämän planeetan kohtalosta ei päätetä tällä palstalla. Scientologia toimii elävässä elämässä joka päivä. Mua ei paljon hetakauta muutaman netissä piilossa olevan paskahousun vikinä.

    "Todisteita". Ja vastaa kysymyksiin.

    hetakauta, niin miksi vaivaudut tuhlaamaan kallista preclear-aikaasi täällä? Ja miten se paskahousuus poikkeaa omastasi? Miksi sinä olet netissä piilossa? Miksi sinä vikiset?

    Et sinä ole esittänyt ainoatakaan todistetta koko palstallla kertaakaan. Paitsi sen, kuinka hyvin kultin aivopesu on kohdallasi onnistunut.

    Äänestä

  • Karvonen kirjoitti:

    Miksi höpötät jatkuvasti jostain psykiatriasta? Onhan se tietysti ihan mielenkiintoista, miten tuudittaudutte omaan valheelliseen turvallisuuden tunteeseenne puhumalla muista asioista, mutta tässä keskustelussa kyllä keskustellaan lähinnä palstan nimen mukaisesti SCIENTOLOGIASTA.

    Aina kun teille esittää kiusallisen kysymyksen scientologian arvomaailmasta, epäkohdista tai epäloogisuuksista, alat papattaa kuin papukaija esitelmääsi psykiatriasta. Tuollainen on selvä merkki mind controllista, jota sinuun on sovellettu. Toki kiellät asian, koska niin se on tarkoitettukin toimivan.

    En tiedä enkä edes usko, että tälle palstalle kirjoittaisi monikaan psykiatrian edustaja. Ei siis ole mitään tekemällä tekemääsi vastakkain asettelua "psykiatria vs. scientologia", vaan ainoastaan "terveet ajattelevat ihmiset vs. epämoraalisen kultin uhrit".

    Vastaisitko siis kysymykseeni: ovatko vammaiset, kuurosokeat ja dementoituneet vanhukset mielestäsi "alhaisessa tilassa", kuten olet antanut ymmärtää? Ymmärsitkö kysymyksen?

    Scientologian kanta on että oli elämäntilanne mikä tahansa, aina voidaan kehittyä. Noilla "alhaisilla tiloilla" tarkoitan Hubbardin löytämiä (operointi)tiloja (conditions), joista löytyy tietoja tästä:
    http://www.scientologyhandbook.org/sh10_2.htm

    Yhdistit itse näihin tiloihin vammaiset jne. ja vaadit nyt minulta perusteluja.

    Jokainen on jossain yllä mainituista tiloista. Scientologiassa yksilö itse paikantaa missä hän on ja lähtee siitä nousemaan....On myös menneitä tiloja, joista henkilö ei tällä hetkellä välttämättä ole tietoinen.

    Liittyen vammaisuuteen, kuurosokeuteen tai dementiaan en ota kantaa (ei kuulu toimialaani). Toisaalta voisin kysyä sinulta, ovatko vammaiset, kuurosokeat ja dementoituneet vanhukset mielestäsi jonkin "korkeamman olevaisen" aikaansaannoksia?

    Etsit kuitenkin sopivia "motivaattoreita", jotta voisit suupielet vaahdossa lähteä julistamaan kuinka väärässä olemme. Kriittisten henkilöiden kanssa keskustelemme ainoastaan sen henkilön overteista (elossapysymisen vastaisista toimista ja teoista). Muutama vuosi sitten Saksassa CDU piti hurjaa mökää Scientologiasta. Mitä sieltä CDU:n taustoilta löytyikään? Lahjuksia, petoksia jne, jonka vuoksi CDU:n ylin pamppu sai monon ahteriinsa.

    Tällä palstalla on hyvä puhua psykiatriasta, koska useimmiten Scientologiaa syytetään siitä mitä psykiatri tekee. Taas viitaten noihin "tiloihin" psykiatri tekee petoksen (treason: saa palkan auttamisesta, mutta ei tee niin) ja aiheuttaa potilaalleen hämmennyksen (confusion). Nuo psykiatrian hämmentämät ihmiset ovat sitten meidän kaikkien riesana.

    Et edelleenkään vastaa kysymykseeni, vaan kierrät sen.

    >>Liittyen vammaisuuteen, kuurosokeuteen tai dementiaan en ota kantaa (ei kuulu toimialaani). Toisaalta voisin kysyä sinulta, ovatko vammaiset, kuurosokeat ja dementoituneet vanhukset mielestäsi jonkin "korkeamman olevaisen" aikaansaannoksia?>Etsit kuitenkin sopivia "motivaattoreita", jotta voisit suupielet vaahdossa lähteä julistamaan kuinka väärässä olemme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KäytännönKokemusta kirjoitti:

Raha on vaihdon väline. Raha on kommunikaatiolinjojen päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu