Keväällä muutti rivitaloomme naapuriksi perheineen mies jonka olin tavannut kerran aikaisemminkin. Hän oli vuosia aiemmin linja-autopysäkillä humalapäissään käyttäytynyt huonosti ja kun (silloinen) vaimoni huomautti tästä asiasta, syntyi sanaharkka jonka päätteeksi tämä mies tönäisi vaimoni nurin ja käsivarren luu murtui. Muitakin pienempiä vammoja tuli, mutta ne olivat lähinnä naarmuja.
Mies katosi paikalta eikä häntä löydetty. Poliisikaan ei häntä tosissaan etsinyt kun vammat ei olleet erityisen vakavat.
Tämä välikohtaus oli kuitenkin viimeinen niitti avioliitollemme, vaimoni syytti minua siitä että en tullut puolustamaan häntä ja minä puolestani syytin häntä tämän miehen ärsyttämisestä ja että hän saa syyttää asiasta myös itseään.
Tätänykyä olen mennyt uudelleen naimisiin enkä ole enää edes pahoillani että edellinen liitto päättyi.
Kun tunnistin tämän miehen, ensimmäinen reaktioni oli ottaa halko ja käydä vähän juttelemassa. Mutta järki(?) voitti ja päätin etten ota tapahtunutta esille, vanha asia saa minun puolestani olla. Lienee jo rikosoikeudellisestikin vanhentunut asia. Naapuri tuskin muistaa koko tapausta tai tunnista minua.
Mutta en kuitenkaan halua olla minkäänlaisissa tekemisissä tämän naapurin kanssa ja kieltäydyn jopa puhumasta hänelle. En tervehdi ja muutenkin hän on minulle kun ilmaa. Pihalla annan lapseemme leikkiä keskenään, mutta lapseni eivät saa mennä heille sisään eikä hänen perheenjäsenillään ole asiaa tulla meille.
Mies katosi paikalta eikä häntä löydetty. Poliisikaan ei häntä tosissaan etsinyt kun vammat ei olleet erityisen vakavat.
Tämä välikohtaus oli kuitenkin viimeinen niitti avioliitollemme, vaimoni syytti minua siitä että en tullut puolustamaan häntä ja minä puolestani syytin häntä tämän miehen ärsyttämisestä ja että hän saa syyttää asiasta myös itseään.
Tätänykyä olen mennyt uudelleen naimisiin enkä ole enää edes pahoillani että edellinen liitto päättyi.
Kun tunnistin tämän miehen, ensimmäinen reaktioni oli ottaa halko ja käydä vähän juttelemassa. Mutta järki(?) voitti ja päätin etten ota tapahtunutta esille, vanha asia saa minun puolestani olla. Lienee jo rikosoikeudellisestikin vanhentunut asia. Naapuri tuskin muistaa koko tapausta tai tunnista minua.
Mutta en kuitenkaan halua olla minkäänlaisissa tekemisissä tämän naapurin kanssa ja kieltäydyn jopa puhumasta hänelle. En tervehdi ja muutenkin hän on minulle kun ilmaa. Pihalla annan lapseemme leikkiä keskenään, mutta lapseni eivät saa mennä heille sisään eikä hänen perheenjäsenillään ole asiaa tulla meille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lapsien vika ole jos vanhemmat ovat idiootteja... miksipä ei lapset voisi kyläillä toistensa luona...
Minä en ainakaan antaisi lasteni mennä kylään paikkaan, jossa isä on väkivaltainen.
Ehkä sittenkin olisi aihetta ottaa asia esille ihan oman mielenrauhasi takia.
On näet niin, ja nyt puhun kokemuksesta, että väkivallan kokeminen jättää aina jälkensä. Tässä tapauksessa vaikka et ollut varsinainen kohde olit sitä välillisesti koska kohde oli silloinen aviokumppanisi josta tunsit jonkinlaista vastuuta kuitenkin jossain sydämmesi, mielesi syvyyksissä.
Väkivalta on aina loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Ja vaikka useinmiten mainitsemasi tapaisesta 'katuväkivallasta' selviääkin laastarilla ja lastalla näennäisesti se nousee helposti mielen pintaan kun tapaus tulee jollakin tavalla esille.
Vaikea on tietenkään sanoa miten vastapuoli suhtautuu asiaan, kieltääkö kaiken (ei muista), vai haluaako selvittää sen ja aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Mutta kuten itsekin totesit muistat sen kuitenkin niin kauan kun naapuruksina asutte. Valinta on jokatapauksessa ja vain Sinun.