Työntekijän on tehtävä työnsä huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja antaa toimivaltansa mukaisesti työn suoritustavasta, laadusta, laajuudesta sekä työsuorituksen ajasta ja paikasta. Työnantajan toimivalta näissä asioissa määräytyy työlainsäädännön, työehtosopimuksen ja työsopimuksen ehtojen mukaan.
Työntekijällä on myös yleinen lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Velvoitteella on merkitystä jo sopimusta solmittaessa ja se ulottuu jonkinasteisena myös työntekijän vapaa-aikaan. Hän ei saa esim. vapaa-ajan toiminnallaan vahingoittaa työnantajan liiketoimintaa.
Palkka
korvaus tehdystä työstä ja työhön käytetystä ajasta
Internet-politiikkaa työpaikoilla
Internet-yhteydet ovat tulleet moniin yrityksiin kuin varkain. Samalla kun yrityksen sisäinen lähiverkko on kytketty nettiin, työntekijöille on avautunut pääsy kaikkialle maailmaan. Vain harvassa yrityksessä on huomattu, että Internet-yhteyksien käytöstä on syytä laatia pelisäännöt ja ohjeet – muutoin edessä voi olla ikäviä yllätyksiä ja kiusallisia tilanteita.
Ideaalissa maailmassa työntekijät ovat yrityksen kallein resurssi eikä heidän toimiaan tarvitse valvoa. Koska näin ei aina ole, yritykset ovat joutuneet laatimaan sääntöjä ja sisäisiä ohjeita. On ohjeita siitä, miten yrityksen työvälineitä – kuten puhelimia ja autoja – saa käyttää. On ohjeita siitä, kuka saa antaa lausuntoja yrityksen nimissä ja kenellä on tiedotusvastuu uusista asioista. On määrätty, mitä ohjelmia koneisiin saa asentaa ja mitä ei. On kielletty soittamasta radiota niin, että se häiritsee muita työntekijöitä. On rajoitettu pelien pelaamista työaikana ja kielletty tuomasta levykkeitä kotoa töihin, jotta virukset eivät tarttuisi työpaikan verkkoon.
Internet vaikuttaa kaikkiin niihin asioihin, joista ennenkin on annettu ohjeita ja sääntöjä. Siksi myös Internet-käyttö tarvitsee omat ohjeensa.
Surfailu kiinnostaa
Verkossa surfailu on kivaa. Se voittaa mennen tullen ne arkiset työrutiinit, joita koneella pitäisi hoitaa. Pelkän surfailun lisäksi Internet-yhteydellä voi myös hoitaa henkilökohtaisia asioita kuten asioida pankissa, etsiä halpoja ostoksia tai suunnitella tulevaa lomamatkaa. Kun työntekijä huomaa, mitä kaikkea verkossa Työnantaja saa kyllä antaa ohjeita omistamiensa työvälineiden käytöstä, mutta tarkka valvonta on kiellettyä. Työnantaja ei saa esimerkiksi kuunnella työntekijän puheluita. Verkkokäytön valvonnasta ei vielä ole selkeitä pelisääntöjä, koska asia on niin uusi. Kuitenkin lokeista saisi helposti selville arkaluonteisia asioita työntekijän sairauksista, seksuaalisuudesta tai esimerkiksi aikeista vaihtaa työpaikkaa.
Edes sähköpostin juridinen asema ei ole täysin selvä, koska ennakkotapaukset puuttuvat. Yleisin tulkinta tuntuu olevan se, ettei hallitusmuodossa mainittu kirjesalaisuus koske tavallisia, salaamattomia sähköpostiviestejä, koska ne eivät ole luottamuksellisia sanomia. Tätä voi tulkita jopa niin, että yrityksen johdolla tai mikrotukihenkilöllä on oikeus lukea käyttäjien postilaatikoita.
Koska tilanne on vielä epäselvä eikä vakiintunutta käytäntöä ole, yrityksen Internet-politiikassa pitäisi määritellä rajoitusten lisäksi myös oikeuksia. Yrityksen puolelta pitäisi esimerkiksi luvata, ettei verkon käyttöä seurata yksittäisen käyttäjän tarkkuudella ja ettei sähköpostia lueta ilman perusteltua epäilyä väärinkäytöksistä.
Yhteisillä pelisäännöillä netti saadaan valjastettua puhelimen ja auton kaltaiseksi hyödylliseksi työvälineeksi, eikä kumpikaan osapuoli koe ikäviä yllätyksiä.
Seikkailemalla voi löytää, on suuri vaara että houkutus käy liian suureksi ja omien töiden hoitaminen kärsii.
Siksi jokaisen yrityksen olisi luotava selkeät ohjeet siitä, miten verkossa surfataan. Tiedon etsintää ja hakukoneiden käyttöä pitää rohkaista, mutta huvin vuoksi tapahtuva seikkaileminen pitäisi jättää työajan ulkopuolelle.
Myös puhelinta voi käyttää väärin. Siinä voi päivän aikana rupatella tuttavien kanssa tai soittaa ulkomailla asuville sukulaisille. Siksi monissa yrityksissä on rajoitettu ulkomaanpuheluita ja estetty maksullisten palvelunumerojen – siis lähinnä seksilinjojen – käyttö kokonaan.
Internetissä vastaavia teknisiä esteitä on vaikea rakentaa, koska työn kannalta tarpeellisten palvelujen erottaminen puhtaista hupikohteista on mahdotonta. Esihenkilön on vaikea tietää, mitä koneensa ääreen kumartunut työntekijä puuhailee. Hän voi tehdä joko aktiivisesti työtä – tai sitten olla uppoutunut news-väittelyihin tai Playboyn kuvien selaamiseen.
Käyttö voi tulla kalliiksi
On yleinen harhaluulo että Internetin käyttö on ilmaista tai ainakin perustuu kiinteään kuukausihintaan. Lähes jokaisella operaattorilla on jonkinlainen tapa seurata yrityksen käyttämän ulkomaanliikenteen määrää ja laskuttaa siitä. Kyseessä voi olla suora volyymilaskutus
(n markkaa megatavu) tai sitten laskutus on porrastettu niin, että tietyn megatavumäärän ylityksestä kuukausilaskutus nousee. Nekin operaattorit, jotka eivät vielä laskuta volyymin mukaan, tulevat tekemään niin lähitulevaisuudessa.
Internet-liikenne on halpaa, mutta sekin voi tuottaa ikäviä yllätyksiä. Esimerkiksi suosittu PointCast-uutisohjelma, jonka saa verkosta ilmaiseksi, saattaa nostaa verkkoliikenteen määrän moninkertaiseksi. PointCast hakee vuorokaudessa muutaman megatavun edestä dataa – mainoksia, sääkarttoja, uutisia, pörssikursseja – ja esittää ne pyydettäessä ruudulla. Yleensä PointCast on huomaamattomasti tausta-ajossa tai ilmestyy näytölle vain ruudunsäästäjänä, jolloin sen toiminta on helppo unohtaa.
Jos yrityksessä 100 työntekijää asentaa PointCastin, ulkomaanliikenne lisääntyy 200 megatavulla vuorokaudessa eli kuudella gigatavulla kuukaudessa. Internet-operaattori palkitsee moisen toiminnan tuhansien markkojen lisälaskulla eikä ATK-osasto yleensä edes tiedä, mistä lisääntynyt liikenne oikein on peräisin.
Monet radioasemat lähettävät nykyään ohjelmaa myös netin kautta. Kuunteluun tarvittava Real Audio -ohjelma löytyy verkosta ja kun se on asennettu, mikron käyttäjä voi valita haluamansa äänilähteen mistä tahansa maailmasta. Kahdeksan tunnin kuuntelu kuluttaa noin 50 megatavua dataa. Ulkomaisten radioasemien kuuntelu verkon läpi voi siis tulla kalliiksi.
Ääritapauksissa yllätyslasku voi olla todella suuri. Erään oppilaitoksen pojat perustivat hiljattain koulunsa koneelle salaisen palvelimen, josta jaettiin alastonkuvia lähinnä aasialaisille käyttäjille. Palvelin ehti olla toiminnassa pari kuukautta, ennen kuin sen olemassaolo paljastui. Tuona aikana siitä oli siirretty 75 gigatavun verran dataa, joten operaattori lähetti koululle 330000 markan lisälaskun.
Yleisimmin on jouduttu puuttumaan yksittäisen henkilön työajankäyttöön esimerkiksi liiallisen tai asiattoman internetin käytön suhteen. Sopimatonta internetin käyttöä on pidetty eräässä organisaatiossa yhtenä irtisanomiseen johtaneista perusteista.
Loppujen lopuksi Internet on kuitenkin iloinen ja myönteinen asia.
otteet:
http://www.mol.fi/ammatit/tyosopimuslaki4.html
Työntekijän velvollisuudet
www.pjoy.fi/lehdet

Vastaukset 3
Vanhimmat
Numeroita, arvioita, faktoja - eikä
pelkkää mesoomista
Faktahomma, että työvelvollisuus on työntekijällä! Asiallisuus, työn suorittaminen ja yhteiseen hiileen puhaltaminen on tärkeätä yksilön työssä viihtymiselle, jaksamiselle ja työpaikan kehittämiselle sekä yleensä yrityksen säilymiselle ja menestymiselle/kilpailukyvylle. Työntekijä keskeinen tehtävä on tehdä työtä palkkaansa vastaan sopimusten ja säädösten mukaisesti.
Internetin, puhelimen tms. väärinkäyttäjät - työnantajan ajan ja välineiden väärinkäyttäjät - näiden joukossa myös tupakka- ym. taukojen liialliset pitäjät, joutuvat harvoin korvaamaan tuhlaamansa ajan. Turhan usein työt kasaantuvat tunnollisten työntekijöiden hartioille, samalla kun lusmu huvittelee. - Työpaikan ilmapiiri voi kärsiä tosi rankasti epätasa-arvoisesta kohtelusta!
En surffaile kuin kotimaassa ja se on sallittua. Oppii käyttämään nettiä.