Barcelona->Andorra

ReissuLasse

Barcelonaan suuntamme vie ja kauhia halu olis Andorrassa käydä. Miten kulkevat yhteydet tällä välillä? Ehtiikö päivässä piipahtaa?

6

9637

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mpnm

      Andorran näkee hyvin päivässä. Esim. aamulla bussilla Barcelonan linja-auto asemalta ja illalla takaisin. Andorra on edullisen elektroniikan maineessa. hintoja vaan ei ole yleensä näkyvillä.
      Andorra la Vellan pääkadulla on hyvä juustokauppa. Mm. maistiaisia runsaasti. Valitettavasti vaan viiniä ei ollut niiden kanssa tarjolla.

    • autolla Andorraan

      Siinä ihan rajalla Barcelonasta tultaessa on suuri ostoskeskus, siellä oli ihan hyvä shoppailla. Me ajettiin sitten Andorran läpi etelästä pohjoiseen. Jylhiä vuoria siellä on, kylät ovat aika pieniä. Vuoret sieltä jäivät mieleen ja ostokset. Espanjan puolella Andorraan mennessä tiet oli aika mutkikkaita ja muutenkin tuntui että aika syrjäisellä landella oltiin, Espanja taitaa kukoistaa rannoilla, kun siellä on turistirahaa.

      Niin bensa oli Andorrassa muuten halpaa, mutta jos bussilla menee niin mitäs siitä.

    • jorge

      Busseja kulkee ihan hyvin. Päivässä ehdit piipahtaa, mutta silloin saat istua autossa muistaakseni yhteensä jotain 8 h. Puuduttavan istumisen päiväannosta voi laskea hyvin puoleen yöpymällä esim. idyllisessä Andorra la vellan pikkukaupungissa. Parin tähden hotelli oli siisti ja suht ok hinnoiteltu. Varausta ei ollut etukäteen. Seuraavana päivänä onkin sitten hyvä painua takaisin Barcelonaan, ettei vaan ala tuntumaan siltä, että Andorra la vellaa ympäröivät vuoret alkaa kaatua päälle...

    • anita

      Huomioi, että Andorrasta saa tuoda Ranskaan tai Espanjaan vain litran väkevää! Terveisin siellä kerran rajalla ratsiassa säikähtänyt

      • !!!!

        Mä yhdyn tuohon tullin huomioimiseen myös!Seisoin autoni kanssa viime kesänä TUNNIN tulli paikalla kun eivät uskoneet ensinnäkään että olen täysi-ikäinen (olin siis auton kyydissä, poikakaveri ajoi). Halusivat nähdä passin ja eivät ottaneet uskoakseen siltikään että ikää on yhden väkevän verran...Takarontti pengottiin pohjamutiaan myöten. Jälkeen päin on tapaus kyllä naurattanut, mutta tässä halusin tuoda vain sen esiin, että tulli on tiukka eikä sen kanssa ole syytä pelleillä. Pitäkäähän hauskaa Andorrassa - mielenkiintoinen nähtävyys!=)


    • ihhddd

      Laitoin juuri erillisen viestin aiheesta Andorra palstalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      385
      937
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      203
      739
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      680
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      649
    6. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      67
      644
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe