työstä...

Peruskoulun ja lukion opettajaksi voi opiskella vain ja ainoastaan yliopistossa (tai muussa tiedekorkeakoulussa). Opettajan pätevyyden antaa ylempi korkeakoulututkinto ja opettajan pedagogiset opinnot , siis pelkät opetettavan aineen opinnot eivät riitä. Ulkomaillakin on mahdollista opiskella, tutkinnolle pitää sitten hakea rinnastus opetushallituksesta, jos meinaa ulkomailla tiedekorkeakoulussa suoritetulla tutkinnolla olla pätevä myös Suomen koulutusjärjestelmässä. Opintojen kesto riippuu täysin opiskelijasta, yleensä filosofian maisteriksi valmistumiseen menee täysaikaisesti opiskellen noin 5-6 vuotta, mutta myös neljässäkin vuodessa on mahdollista valmistua, tosin monilla opintojen ohessa työskentelevillä opiskeluun kuluu helposti kymmenenkin vuotta.

kertoisi. Kai työ ihan mukavaa on, kun olen siinä kolmisenkymmentä vuotta pian viihtynyt. Työmäärä vastaa aika hyvin minkä tahansa muun työn työmäärää, mutta kieltenopettajalla ainakin lukiossa on sillä lailla 'hankala' homma, että työmäärä vuoden eri aikoina on hyvinkin erilainen. Joskus on sellaisia viikkoa, että ennättää istuskella sohvalla katselemassa vaikka mitä älyvapaita ohjelmia (joita on koetettava oman kielitaitonsakin takia seurata), ja joskus taas on niin jumalaton kiire, ettei ehdi edes kunnolla nukkumaan. Etenkin kun sattuu koeruuhka ja yo-kirjoitukset samoihin aikoihin, niin silloin voi unohtaa toiveet vapaa-ajasta muutamaksi viikoksi.

Työtä vapaa-ajalla? Jos vapaata aikaa on, niin eihän se silloin työtä ole, mutta jos tarkoitat että onko paljon työtä silloin kun ei ole koulussa tunteja pitämässä, niin kyllähän tuota on. (Ks myös edellistä kappaletta.)

Jaksaminen on viime vuosina heikentynyt sitä mukaa kuin kunnat leikkaavat opetukseen annettavia määrärahoja, jolloin ei enää riitä resursseja kaikkeen mihin pitäisi riittää. Se luo aika paljon henkistä painetta, mutta toisaalta samanlainen paineet kustannusleikkausten takia on muillakin kuntien ja kuntayhtymien työntekijöillä puhumattakaan niistä teollisista työpaikoista, jotka loppuvat kokonaan kun ahneet sijoittajat siirtävät tuotantoa Kiinaan, eli ei jaksaminen sillä lailla muissa ammateissa jaksamisesta eroa.

Työtä on sitten ihan niin paljon kuin vain sielu sietää tehdä, mutta kohtuus kaikessa pitäisi muistaa. Tähän hommaan uppoaa helposti niin, ettei muusta maailmasta tiedäkään, mutta pitkän päälle se ei varmasti ole terveellistä.

Niistä lomista aina puhutaan, mutta en nyt sitten osaa sanoa ovatko ne sen kummemmat kuin muissakaan ammateissa, kun ottaa huomioon sen että vuodessa on aika paljon sellaisia viikkoja jolloin vapaata aikaa ei paljon ehdi olemaan.

Koulutuksesta ja sen mielenkiinnosta en enää osaa mitään sanoa, kun se tapahtui 1970-luvulla. Mutta jos se ei olisi ollut kiinnostavaa, niin en olisi sinne hakeutunutkaan.

Työtä on isolla T:llä ja paljon. Varsinkin uran alkuvaiheet on puuhakkaita, silloin olisi hyvä olla itselleen armeliaampi kuin itse olin. Viikoittainen työmäärä vaihtelee todella paljon ja on muutakin kuin vain kielen kanssa touhuamista. Entistä enemmin opiskelijoille on oltava äiti ja isä eli tuki ja turva nykylukion ankarassa paineessa. Mutta on se ihanaakin kun luottamus syntyy.

Minulla opintoihin meni 4,5 vuotta, tosin opiskelin myös kesällä saadakseni opintotukea elämiseen. Jos jotain muuttaisin se olisi vaihto-opiskelujakso, vaikka yksi lukukausi. Se minulta jäi koska oli "pakko" valmistua nopeasti. Toisaalta työ on opettanut paljon, enemmin kuin itse opinnot jotka oli tieteellisempiä kuin tämä opettajan tosielämä.

Loppujen lopuksi oma kiinnostus ratkaisee. Kirjoitin aikoinani opettamistani kielistä L:n ja C:n joten pääsykokeisiin luin ihan tosissani.