Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mieheni kaatui

Funtsider

Olin mukana kun mieheni oli kuskaamassa uskovaisia siskojaan ja äitiään muuan uskonnolliseen tilaisuuteen jossa joku parantaja pyhän hengen kautta paransi ihmisiä.

Silkkaa kokeilun haluaan hän, siis mieheni meni sinne eteen rukoiltavaksi. Näin kun hän kaatui siellä niinkuin kävi monelle muullekin.
Itse hän sanoi että ajatteli koko ajan ettei aio kaatua, mutta löysi itsensä kuitenkin lattialta.

Ennen tätä tapausta mieheni ei ole koskaan puhunut olevansa uskossa tms. eikä paremmin kyllä sen jälkeenkään. Ihmetteli vaan että kuis hän sil viisii kaatui :)

Ihan outo juttu toi kaatuminen. Onko kellään selitystä tuohon??

39

3985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyosho jutsu

      Mäkin olen ollut G. W. Dillman nin seminaarissa, eikä sillä ollut mitään tekemistä uskonnon kanssa.

      • Funtsider

        Mä en nyt muista kuka/ ketkä siellä oli puhumassa. Hirveesti porukkaa ja pyhä henki/Jeesus- löpinää sekä lauluja.

    • joo.

      Kaatuminen ei ole hyväksi.
      Kaatuminen ei ole kristinuskoa.
      ks. kundaliini ja shaktipat (googlella)

      • SahajaYogi

        Miten herätyskristillinen kaatuminen voi mitenkään mahdollisesti liittyä Kundaliniin ja Shaktipatiin????

        Shaktipat tarkoittaa sitä valoa/henkilökohtaista rakkautta jonka etsijä saa gurultaan. Se on tieto, joka ylittää sanat, tieto jota ei voi löytää kirjoista. Se on itseoivallus.

        Hurmostilat ja hihhulointi ei liity joogaan.

      • nurin vaan
        SahajaYogi kirjoitti:

        lahkot käyttää samaa energiaa ja metodia, koska niissä on antikristuksen henki

      • Funtsider
        nurin vaan kirjoitti:

        lahkot käyttää samaa energiaa ja metodia, koska niissä on antikristuksen henki

        että mieheni ei siis ole sen kaatumisepisodin jälkeen tullut uskoon eikä ole siitä sen kummempaa meteliä nostanut muutenkaan.

        Kunhan kävi kaatumassa. Joku joukkohysteria siinä kai kuitenkin vaikuttaa..

      • kun,
        Funtsider kirjoitti:

        että mieheni ei siis ole sen kaatumisepisodin jälkeen tullut uskoon eikä ole siitä sen kummempaa meteliä nostanut muutenkaan.

        Kunhan kävi kaatumassa. Joku joukkohysteria siinä kai kuitenkin vaikuttaa..

        ei tarvita mitään uskoa sen enempää kuin Jumalaakaan. entisellä ylienkelillä on kyllä tarvittavat voimat ja energiat käytössä, jos niiden kohteeksi menee, pelkkä ihmisen kaataminen on tälle ylivoimaiselle enkelille pelkkä siiven hipaisu

      • Gospel
        kun, kirjoitti:

        >>
        entisellä ylienkelillä on kyllä tarvittavat voimat ja energiat käytössä, jos niiden kohteeksi menee, pelkkä ihmisen kaataminen on tälle ylivoimaiselle enkelille pelkkä siiven hipaisu
        >>

        Paljon mahdollista, mutta tottelisiko tuo ex-ylienkeli Jeesuksen nimeä ja olisiko tuo ylienkeli Jeesusta vahvempi? Siihen en usko;)

        Jeesus tuskin antaisi ex-ylienkelin toimia Hänen nimissään, eikä ex-ylienkelillä olisi motiivia toimia siten, että Jeesus saisi toiminnasta lisää opetuslapsia itselleen...

      • Matt.7
        Gospel kirjoitti:

        Matt.7
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'

      • Gospel
        Matt.7 kirjoitti:

        Lainaamiasi Jeesuksen sanoja ennen Jeesus sanoi:

        "15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
        16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
        17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
        18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.
        19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
        20 Hedelmistä te siis tunnette heidät"

        Raamatussa Jeesus ja Paavali sekä muut opetuslapset paransivat Jeesuksen nimissä. Jeesus itse sanoi:
           
        "Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt. 10:8)

        Ihmeisiin itsessään ei kannata luottaa siinä, että julistaja on niiden perusteella oikeassa, mutta meistä ihmisistä ei ole rajaamaan sitä, missä Jeesus vaikuttaa ja missä ei. Jeesuksen opetuslapsetkin meinasivat tuomita miehen, joka paransi Jeesuksen nimeen, mutta Jeesus itse neuvoi toisin:

        "38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
        39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
        40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
        41 Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille." (Markus 9)

      • SahajaYogi
        nurin vaan kirjoitti:

        lahkot käyttää samaa energiaa ja metodia, koska niissä on antikristuksen henki

        Miksi ei voi olla vaan, ja ottaa asioita rauhallisesti?

        Te kristityt näytätte olevan ihan samanlaisia kuin joogit; syyttelelette, pelkäätte, vetoatte kirjoituksiin. Mikä on erilaista? Kyllä hindutkin ja muslimit tunnustaa Jeesuksen. Meille joogassa opetettiin että joka ei vastaanota Jeesusta, ei voi edetä joogan tiellä.

      • periaate

        Lahkot ei peri Jumalan valtakuntaa, Gal.5:20-21. Lahkoista ei kannata hakea Jeesusta. Ota lapsi ja pakene lahkosta. Lahkoissa jatkaa Herodeksen henki keskenjäänyttä työtään alle kaksi vuotiattein parissa. Yrittää jattää ne Kristusruumiin ulkopuolelle kieltämällä niiltä kristillisen kasteen. (1.Kor.12:13) "Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
        13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

        Varo uudestikastajia. "yksi kaste" (Ef.4:5)

        Matt.24
        23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

      • huomaa

        riivaajatkin tunnustaa Jeesuksen.
        tietähenget tietää Jeesuksen.
        vainajahenget pelkää Jeesusta.
        noidatkin uskoo Jeesukseen ja vapisee.

        Kristityt ovat ihan eri juttu.
        Kristityillä on Kristuksen Henki sisällään.
        Kristityt on verellä merkitty.
        Kristityt on kastettu nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
        Kristityillä on Jumalan antama usko. Uskon päämäärä on sielujen pelastus.
        Risti on Jumalan voima kristitylle.
        Sana rististä on Jumalan voima meille, jotka pelastumme, mutta se on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat.

      • SahajaYogi
        huomaa kirjoitti:

        Ei mitään "riivaajia" ole olemassa paitsi ihminen itse. Ja sitäpaitsi joogassa ei mitään muuta kuullutkaan kuin tuota "susi lammasten vaatteissa" juttua. Eli aivan samaa.

        Sitäpaitsi ei kukaan vapise missään. Toiveajattelua.

      • vai mitä

        Lihaksi tullut Jeesus Kristus on kaikkein korkeimma Kirkkauden Jumalan Poika ja Kristus, meidän Herramme.

        Taidat jo vapista sahaajamies? onko sulla pokasaha vai moottorisaha?

        Jaak. 2:19
           
        Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

      • SahajaYogi
        vai mitä kirjoitti:

        Jaakob 1:19 on suosikkikohtiani, olen alleviivannut sen raamatustani. Se taitaa kuule se riivaaja sinussa ymmärtää itseään, ja näin sinua puhuttelee hillitsemään teologisen vihasi. Sinä senkin Odium Theologium!

        Olitkin maininnut Jaak.2:19. Mutta se ei sovellu tähän; koska olen pitänyt Jumalan ykseyttä ja moninaisuutta aina liian vaikeana kysymyksenä ihmisen pohdittavaksi. Sensijaan jaak 1:19 on sinulle.

      • prophet

        Olet laskenut antikristuksen hengen sisääsi hokemalla idän uskontojen matroja, jotka ovat riivaajien kutsumanimiä?

        Olet kuitenkin maistanut joskus elämässäsi Jumalan hyvyyttä ja rauhaa, mutta olet luopunut siitä mystiikan johdosta?

        Lue Rebecca Brownin kirjoja, kuinka vapaudutaan Jumalan lasten vapauteen.

        siunausta Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.

      • Simon
        SahajaYogi kirjoitti:

        Miksi ei voi olla vaan, ja ottaa asioita rauhallisesti?

        Te kristityt näytätte olevan ihan samanlaisia kuin joogit; syyttelelette, pelkäätte, vetoatte kirjoituksiin. Mikä on erilaista? Kyllä hindutkin ja muslimit tunnustaa Jeesuksen. Meille joogassa opetettiin että joka ei vastaanota Jeesusta, ei voi edetä joogan tiellä.

        Tunnustavat Jeesuksen henkilökohtaiseksi herrakseen? Enpä usko:D

        Kuka vaan voi sanoa jeesusta herraksi jne.. mutta ei tunnustaa Jeesusta henkilökohtaisesti, omaksi herrakseen.

      • SahajaYogi
        prophet kirjoitti:

        Olet laskenut antikristuksen hengen sisääsi hokemalla idän uskontojen matroja, jotka ovat riivaajien kutsumanimiä?

        Olet kuitenkin maistanut joskus elämässäsi Jumalan hyvyyttä ja rauhaa, mutta olet luopunut siitä mystiikan johdosta?

        Lue Rebecca Brownin kirjoja, kuinka vapaudutaan Jumalan lasten vapauteen.

        siunausta Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.

        Katoa sinä Antikristus tästä ihmisestä joka vaeltaa ihmistekoisen tapauskonnon syöverissä eikä itse sitä tajua, vaan tuomitsee muita! Raman nimessä!

        OM TWAMEVA SHAKSHAT SHRI SITA RAMA SHAKSHAT
        SHRI ADI SHAKTI MATAJI SHRI NIRMALA DEVI NAMOH NAMAH!

      • sahuri,

        kun tuollalailla ärräpäitä satelee?

      • acimlaine
        SahajaYogi kirjoitti:

        Miksi ei voi olla vaan, ja ottaa asioita rauhallisesti?

        Te kristityt näytätte olevan ihan samanlaisia kuin joogit; syyttelelette, pelkäätte, vetoatte kirjoituksiin. Mikä on erilaista? Kyllä hindutkin ja muslimit tunnustaa Jeesuksen. Meille joogassa opetettiin että joka ei vastaanota Jeesusta, ei voi edetä joogan tiellä.

        ..KÄYTÄNNÖSSÄ on samaa kuin anteeksiantamuksen idean kanssa samaistuminen ja sen todeksieläminen omassa elämässä. Jeesus oli fyysinen ihmisolento vain siitä syystä että hän tavoittaisi fyysisessä maailmassa elävät ihmiset.

      • Qadesha
        huomaa kirjoitti:

        riivaajatkin tunnustaa Jeesuksen.
        tietähenget tietää Jeesuksen.
        vainajahenget pelkää Jeesusta.
        noidatkin uskoo Jeesukseen ja vapisee.

        Kristityt ovat ihan eri juttu.
        Kristityillä on Kristuksen Henki sisällään.
        Kristityt on verellä merkitty.
        Kristityt on kastettu nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
        Kristityillä on Jumalan antama usko. Uskon päämäärä on sielujen pelastus.
        Risti on Jumalan voima kristitylle.
        Sana rististä on Jumalan voima meille, jotka pelastumme, mutta se on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat.

        Kiva tietää että en siis ole riivaaja, tietäjähenki, vainajahenki enkä edes noita!

        En tunnusta, en tiedä (harmi sinänsä), en pelkää enkä vapise.

        Hei, onko vapisevat vanhukset noitia???

      • acimlaine
        periaate kirjoitti:

        Lahkot ei peri Jumalan valtakuntaa, Gal.5:20-21. Lahkoista ei kannata hakea Jeesusta. Ota lapsi ja pakene lahkosta. Lahkoissa jatkaa Herodeksen henki keskenjäänyttä työtään alle kaksi vuotiattein parissa. Yrittää jattää ne Kristusruumiin ulkopuolelle kieltämällä niiltä kristillisen kasteen. (1.Kor.12:13) "Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
        13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

        Varo uudestikastajia. "yksi kaste" (Ef.4:5)

        Matt.24
        23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

        IOK:n mukaan muuta perkelettä ei ole kuin se väärinkäsitys että olemme erossa Jumalasta.

        Monilla ns. kristityillä on tuntuu olevan suuri tarve pystytellä näitä olemattomia perkeleitä joka paikkaan ja sitten yrittää kaataa niitä. Parempi olisi rauhoittua ja ryhtyä nauttimaan Jumalan jo antamasta armosta. Ihminen luo itselleen ongelmia ja sitten yrittää taistella niitä vastaan. On olemassa parempikin tie.

    • Gospel

      Olen itse kerran käynyt kaatajapappia kuuntelemassa ja kävin edessä siunattavana. Aika iso osa kaatui, mutta osa ei.

      Itse olisin halunnut kokea kaatumisen, mutta halusin myös että se olisi todellista ja en tietoisesti sitä itse aiheuttaisi. Tulos oli että en kaatunut, mutta jonkinlaisen energialatauksen kyllä tunsin...

      Mistä on kysymys? Siihen on varmasti useampia vastauksia ja uskon asiaksi jäänee...

      • SEEMOS

        Etsipä vaikka netistä aiheista Hermopistetekniikat, tai pressurepoint fight, kyosho jutsu, tuite, George dillman.
        Tai yleensä kiinalaisperäisistä tai Okinawan kamppailulajeista.

        Kävin itse 90-luvulla Dillmanin seminaarissa kun äijä kävi ensimmäisiä kertoja suomessa esittelemässä lajiaan, Kyseessä on siis amerikkalainen karate opettaja joka on erikoistunut hermopisteiden käyttöön itsepuolustuksessa.
        Menimme koko seuran porukalla erittäin skeptisinä katsomaan "Jenkkipelleä" mutta uskottava oli kun itse kokeili, Dillman ei siis pelkästään esitellyt temppujaan vaan kyseessä oli viikonloppuleiri jonka aikana jokainen oppi itsekin tekemään saman.

        Mulle tuli ainakin jälkeenpäin mieleen että olisiko tässä eräs selitys näihin "ylimainiolaisiin kaatotemppuihin" Esim. tyrmäys pään alueen hermopisteistä tapahtuu niin nopeasti, ettei tyrmätty yleensä tunne itse kosketusta.
        Näihin pisteisiin ei siis lyödä voimalla, kyseessä on "höyhenenkevyt" kosketus joten mustelmia tai jälkikipuakaan ei yleensä jää.

      • acimlaine

        ..päähän niin ihmekö se on jos siinä menettää tasapainon ja kaatuu?

        Minä suhtaudun epäluuloisesti kaatumistemppuihin.

        Oikeat ihmeet ovat aina yhteydessä Sovitukseen eli niissä on aina kysymys anteeksiantamisesta ja lähimmäisen rakkaudesta. Eivätkä nämä ihmeet ole jatkuvasti samoja kuten jotain kaatumista kaatumisen perään suurissa joukoissa vaan niillä on ihmisille persoonallisempi merkitys heidän omasta tilanteestaan riippuen.

        "I Ask me which miracles you should perform. "

        http://www.pyramus.com/acim/WcompanionL12.htm

        Luulisin että kaatajapapit kaatelevat rutiininomaisesti kyselemättä Jeesukselta mitään.

        The miracle will always bless you. Miracles you are not asked to perform have not lost their value. They are still expressions of your own state of grace, but the action aspect of the miracle should be controlled by me [Jesus] because of my complete awareness of the whole plan. The impersonal nature of miracle-mindedness ensures your grace, but only I am in a position to know where they can be bestowed. (T-1.III.8:all)
        When you perform a miracle, I [Jesus] will arrange both time and space to adjust to it. (T-2.V.A.11:3)
        The miracle is a sign that the mind has chosen to be led by me [Jesus] in Christ's service. The abundance of Christ is the natural result of choosing to follow Him. (T-1.V.6:1-2)

        http://www.pyramus.com/acim/WcompanionJ.htm

      • Gospel
        acimlaine kirjoitti:

        Pitäisi varmaan käydä useamman eri kaatajapapin käsittelyssä ennenkuin kykenisi ottamaan kantaa ilmiöön ylipäänsä.

        Tämä kyseinen pappi, jonka siunattavana kävin, kyseli ensin ihmisiltä haluavatko he että hän rukoilee jonkin tietyn asian puolesta. Ellei, niin hän siunasi yleisesti pitäen kättä siunattavan otsalla. Tämän seurauksena jotkin kaatuivat. Kaatuminen ei ollut mikään välttämättömyys sille etteikö siunaaminen olisi muutoin ollut "toimiva"...

        Koin itse että tämä kyseinen kaatajapappi oli työssään vilpitön ja halusi olla vain kanava Pyhän hengen toiminnalle.

        Toki kaataminen on "näyttävää" ja voi siksi herättää epäilyksiä ja aihettakin siihen voi monesti olla...

      • who

        Mistä tiedät paikalla olleen hengen nimen?

        1/3 taivaan valiojoukosta tuli maan päälle Luciferin mukana. Itse Luciferin sanotaan esiintyvän juuri valkeuden enkelinä?

        Jeesuskin kysyi eräässä miehessä olevalta hengeltä sen hengen nimeä. henki vastasi: olen Legio. henki siis osasi puhua?

        kysyitkö kaatajahengen nimeä?
        kysyitkö tunnustaako se Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan lihaksi tulleeksi? (1.Joh.4:1-3)

        "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko,vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta"

      • Gospel
        who kirjoitti:

        Kun Jeesusta rukoillaan, niin antaisiko Jeesus jonkun muun hengen siinä vaikuttaa?

        1. Kor. 12:
        "3 Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.
        4 Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama.
        5 Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama.
        6 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sam"

        >>
        Itse Luciferin sanotaan esiintyvän juuri valkeuden enkelinä?
        >>

        Samaa sanottiin Jeesuksesta itsestään:
        Markus 3:
        "22 Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa."
        23 Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: "Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan?
        24 Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää,
        25 eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat.
        26 Ja jos Saatana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut."

    • jkr

      Hei!
      Se on mahdollista, että voi tuntea Jumalan läsnäolon, vaikka ei uskoisikaan. Mutta Jumala ei tee mitään pakottaen. Olen itsekkin kaatunut. Olin rukouksessa, kunnes tunsin suurta Jumalan rakkautta ja fiilis oli kuin olisi kaatunut pilvien päälle. Se ihmeellinen juttu ei ollut se kaatuminen vaan Jeesuksen kohtaaminen ;)

    • Juliaana

      Kuulemma kun seisoo tietyllä tavalla ja joku kevyesti otsasta työntää, niin aika helposti kaatuu. Silkkaa fysiikkaa, ja joukkohysteriaa.

    • Ossi

      surullista että miehesi kaatui! Minunkin setiäni kaatui sota-aikana, mutta en muista heistä mitään kun olin niin pieni silloin tai oikeastan synnyinkin vasta sodan jälkeen.

      Missä sodassa miehesi kaatuikaan?

      • TEUVO SUNI

        Kun minut nyt tässä viikovaihteessa tämän saarnastuolin saarnaajien saloihin on opetettu, niin tulin hetkeksi tämänkin viestin areenalle.
        Joten kiitokset sinulle, Ossi, hyvin sinullakin älli pelaa. Ei Totuuden Henki mikään tosikko henki ole.

      • Sakarja
        TEUVO SUNI kirjoitti:

        Kun minut nyt tässä viikovaihteessa tämän saarnastuolin saarnaajien saloihin on opetettu, niin tulin hetkeksi tämänkin viestin areenalle.
        Joten kiitokset sinulle, Ossi, hyvin sinullakin älli pelaa. Ei Totuuden Henki mikään tosikko henki ole.

        Kun Pyhä Henki koskettaa ihmistä voimallisesti, hän usein kaatuu.
        Vaikka Raamatusta emme löytäisikään esimerkkejä kaatumisesta, se ei suinkaan todista, että kaatuminen olisi jostain paholaisesta. Ei Raamatussa ole esimerkkejä siitäkään, että paholainen kaataisi ihmisiä.
        Jos uskossa oleva saarnamies rukoilee uskovan puolesta Jeesuksen nimessä ja rukoiltava kaatuu, niin kenen vika se muka on? Ei saarnaaja sille mitään voi, jos henkilö kaatuu, eikä rukoiltavana oleva henkilö itsekään voi siihen aina vaikuttaa.
        On turha yrittää syyllistää kyseisiä henkilöitä kaatumisesta.

        Ne, jotka kritisoivat kaatumisia ovat yleensä niitä, joiden omassa seurakunnassa ei ole mitään näkyvää Pyhän Hengen toimintaa. Ne edustavat kuollutta kristillisyyttä. Tämä luonnollisesti synnyttää heissä kateutta, kun toisissa seurakunnissa Pyhä Henki toimii kaataen ihmisiä.
        Kateus synnyttää katkeruutta, joka purkautuu kritiikkinä näitä elävässä uskossa ja Pyhällä Hengellä täyttyneitä ihmisiä kohtaan.

        Lukuisat henkilöt, jotka ovat kaatuneet kokouksissa, kertovat, kuinka Pyhä Henki on hoitanut ja uudistanut heitä, kun he ovat maanneet lattialla. Kyllä Pyhän Hengen eheyttävän työn erottaa aina paholaisen työstä, joten mitään eksymisen vaaraa ei ole olemassa. Tiedossani ei ole ainuttakaan tapausta, että joku joka olisi kaatunut kokouksessa olis eksynyt pois uskosta, vaan päinvastoin, useimmat ovat uudistuneet ja vahvistuneet uskossaan.

      • ei-lahkolainen
        Sakarja kirjoitti:

        Ps. 118:13
           
        Sinä sysäsit minua kovasti, että kaatuisin, mutta Herra auttoi minua.

      • admata.
        ei-lahkolainen kirjoitti:

        Ps. 118:13
           
        Sinä sysäsit minua kovasti, että kaatuisin, mutta Herra auttoi minua.

        Toivoisin että voisit perustella kantaasi muutoinkin kuin Raamatunlauseella, mikä ei mitenkään liity asiaan. Sakarja perusteli kantansa hyvin.

        1. Kor. 12:4
        Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama.

        Mitä tulee tähän:

        Niin tuossa puhutaan taistelusta konkreettisten vihollisen kanssa. 1992 käännös kertoo sen selvemmin. Tuo kohta ei kerro armolahjojen käytöstä, mistä kaatamisissa on kysymys.

        Ps. 118:
        10 Viholliset saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät!
        11 He piirittivät ja saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät!
        12 He piirittivät minua kuin mehiläisparvi, mutta hetkessä he hävisivät kuin palavat ohdakkeet. Herran nimessä minä nujerran heidät!
        13 He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni

      • ipk
        admata. kirjoitti:

        Jos Pyhä eli Totuuden Henki olisi kaadettavia koskettanut, he tietäsivät silloin myös koko totuuden, eikä sen jälkeen yhdelläkään kirkkokunnalla tai uskonlahkolla olisi enää ainuttakaan kannattajaa:

        Joh.16:13-14
        Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan KOKO TOTUUDEN. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
        Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.

      • admata.
        ipk kirjoitti:

        Tuo on vain sinun mielipiteesi, jolle ei ole kyllä löytynyt ainuttakaan PERUSTELUA Raamatusta tai mistään muualtakaan!

        Kuten sinulle toisessa avauksessa kerroin, niin yritä ymmärtää ettei KENENKÄÄN MIELIPIDE oli mikään perustelu. Ei voida vedota siihen että joku tietää totuuden tai jollekin on Pyhä henki asian kertonut, koska aina löytyy toinen ihminen, joka väittää että hänelle on Pyhä henki kertonut asian eri tavalla... ;-)

        >>
        Joh.16:13-14
        Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan KOKO TOTUUDEN.
        >>

        Näin on, mutta missä siinä on mikään perustelu, mikä millään tavalla liittyy kaatajapappeihin???

        1938 Raamatussa tuo jae on käännetty:
        "13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."

        Kun ihminen julistaa Pyhässä hengessä, niin julistaja ei ole ihminen itse, vaan henki joka johdattaa puheen kautta. Tuo kohta ei tarkoita sitä että ihminen tuntisi totuuden täydellisesti, koska Raamatunkaan mukaan yksikään ihminen ei tunne totuutta täydellisesti:

        1. Kor 13:
        "9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
        10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
        11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
        12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
        13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."

        Lisäksi on hyvä muistaa meidän JOKAISEN:

        "... joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." (1. Kor. 10:12)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2047
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1374
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1311
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      75
      1282
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe