Onkohan todellakin tuo "astalo" ollut kivi? Verihän on ilmeisesti roiskahdellut todella rajusti, jotenkin tuntuisi sille, että lyöntiase on ollut varrellinen?? Kivi tuntuu jotenkin kömpelölle ja vaikealle pitää kädessä? Saisiko esim vesilaitoksen työmaalta tuodulla välineellä, lapiolla tai jollain muulla tuollaista veren roisketta aikaiseksi?
kivi??????
kivenpyörittäjä
471772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Eli kadonneet kikkapihdit eli kikkikset
jos olivat tarpeeksi isot niin kyllä on kallot rutissut. Siis KIKKIKSET
kikkapihdit ova varmaan liian pienet, nehän on täytyneet mahtua joko mp:n työkalutilaan (jos sellaista AJS:ssä on ollut), tai sitten taskuun. Jotenka kyllä ne on luultavimmin olleet juuri sellaiset, kuin NG on kuvannut ; 25 cm pitkät. Mulla on samankokoiset siirtopihdit itsellä, eikä niillä sellaista jälkeä saisi aikaiseksi.
Että kyseessä on ollut kirves, jonka kamarapuolella iskut on isketty. Eihän Nissen kannata tunnustaa, että kirves on ollut matkassa mukana, koska se on toinen murha-aseista.
Toisen murha-aseen (Nissen puukko) olemassa olo lipsahti Nisseltä vasta vuoden 2004 kuulustelussa.
kyllä, ettei Nisse ole tuonut mukanaan tuota mystistä astaloa, oli se sitten kireves tai mikä hyvänsä. Enkä minä usko Nissen sitä siellä heilutelleenkaan. Mulle on muodostunut selvä käsitys siitä, että NG:a on lyöty ihan samalla astalolla kuin muitakin.
se yksi nainenhan kertoi, että tapauksen jälkeen Nissellä oli kirves auton kyydissä, oli kertonut Naiselle pelkäävänsä murhaajaa.
Nisse kertoo, että heillä oli tarkoitus retkellä grillata. Olisiko voinnut olla kirves mukana esim. sellainen pieni, jos ei halunnut ottaa isoa mukaan, sellaisia pieniä oli ainakin siihen aikaan, ja on kai vieläkin. Kirves mukana, että saa notskiin polttopuita, vai millä muulla niitä oltaisi tehty? Pukolla? Kikkapihdeillä? Käsin katkomalla risuja?
on mahdollista, että kirves olisi ollut mukana, jos se olisi mahtunut laukkuun??? Isomman olisi varmaan joku nähnyt? esim Kivilahti, jonka tapasivat jo mennessään.....
sellaisia kirveitä mitkä mahtuvat laukkuun. Olet vissiin nähnyt niitä sellaisia vanhanajan kirveitä missä puuvarsi? Muistan lapsuudestani, ja vieläkin meidän maalla on sellaisia kirveitä. Ne ovat ihan smanlaisia, mutta se toinen on vain pienempi. Muistan miten ne oli aina vierekkäin pölkkyyn lyöty. Ei kuitenkaan puolet pienempi, mutta selvästi pienempi kuitenkin.
Millainen se ventti siinä Nissen poskessa oli, minkä muotoinen? Tuli mieleen, että jos telttaan hyökkääjä todellakin olisi Nisse, niin siinä painiessa Seppo olisi saannut alinmaisena kiinni kirveen varresta ja tölväissyt sillä Nisseä poskeen, siten että kulma osunnut, koska lyödähän siinä asennossa ei voi siten kun kirveellä lyödään.
Eihän tuo kirvesjuttukaan ole murhissa mitenkään epätavallinen, vaan hyvin yleinen ase jos raivostuu jostain. Monesti juuri lyödään sillä kamarapuolella.
Ulkopuolisen himomurhaajan taas olettaisi heti huiskivan sillä teräpuolella jos olisi löytänyt kieveen siitä ulkoolta, koska tällaisella on vain se tappamisen halu, eikä raivoa taustalla.
Mutta, sitähän emme tiedä onko mitään kirvestä edes ollut, joten kaikki vain pelkkää olettamusta.
mutta 'kamarapuoli'.. kamara (!) tarkoittaa 'maan pintapuolta' ja vaikka 'paksua nahka' (kuten sian pintanahka läskikerroksen päällä).
Kirveen takapuoli tai siis terän vastainen puoli, on HAMARA, kirveessä on siis hamara, miekassakin on hamara, viikatteessa jne.. Mutta Kamaraa niillä ei ole, koska kamara on vain se jokin pinta, sian pinta tai maan pinta.
On varmaan lyöty hamaralla, kirveen tai jonkin muun. Leka voisi olla yksi vaihtoehto, heitetty ihanan Bodomjärven mutiin tai kannettu huomaamattomiin.
Astalo-sanaa en ensin ymmärtänyt, se on vain jokin 'lyömäkalu', 'hengenvaarallinen astalo', kivi,tai mikä vain millä saa pahaa jälkeä aikaan.
tuo joo, että 'unohti' 60-luvulla mainita oman puukonsa kadonneen, nyt sitten joutui sitä selittelemään, ihan kuin ei mitään kummallista olisi tässä. KUn lipsahti.
astalo = ase, lyömäkalu, esimerkki: hengenvaarallinen lyömäkalu/astalo. Eino Leino runossaan: Kaluja, kaunisteita takoi vaan, ei murhan astaloita milloinkaan.
Ihmisen kengänpohja tai kantapää ei ole mikään astalo, eikä nyrkkikään ole astalo.
kirveen hamaraan, pienemmänkin, tai siis noin puoli kiloa painavaan rautakappaleesen saa monikertaisen iskuvoiman jos siinä on vähänkään vartta, vaikka 30 cm, ..kivikirveetkin kun ajattelee. Millä ihmeellä heidän kasvonsa saatiin aivan.. littaan.??
Tarkoitin tosiaan kirveen hamarapuolella tehtyjä iskuja. Mutta kaikesta päätellen sana ei ole kovinkaan yleisesti tiedossa, koska Google löytää sanalle 'hamarapuoli' vain 94 osumaa ja 'kamarapuoli' saa 34 osumaa.
Nilsillä oli hänen omien hampaittensa tekemä haava poskessa, hampaitten viiltämä, nyrkin tai jalan, kantapään matalaenergisestä (mitä se matalaenerginen tarkoittaa?.. hidas, suht voimaton??)voimasta. Se haava on ollut hampaitten 'muotoinen', mutta epämääräinen 'aukko', hankala kursia. Hampaat toimii rusentavasti koska se poskikin siinä 'liukuu ja antaa periksi'. J aoliko suu auki vai kiinni kun isku tuli? Luultavasti vähän raollaan. Ja jos on/oli epätasaiset hampaat?.. esim ulkoneva torahamas, kulmahammas siis (mulla oli lapsena aika kamala ulkoneva sapelihammas, se oikastiin).
Ei tähän ei tule mitään selvyyttä. Hampaat eivät ratkaise, kantapää ei ratkaise, ei kenkä, ei astalo, ei hamara, eikä haava.
sinua on ruvennut riepomaan.. Kuka Nilssiä on potkaissut, ei Seppo ainakaan. Se on täysin selvää, kun lukee tutkintapöytäkirjoja. Ohimoluun murtuma, leukaluun murtumat ovat tulleet samanlaisen esineen iskusta, kuin muidenkin murtumavammat. Ei tästä ollut mitään epäselvyyttä vuonna 60!!!! Potkut ovat tietenkin mahdollisia, mutta silloinkin tekijä on ulkopuolinen, ei Seppo!!! Olkoon esimerkkinä vaikkapa Assman. Hän oli potkinut vaimoaan samantyyppisin seuraamuksin. mm poskiluun murtuma!!
se oli epäilys että 'kallonpohjan ohimoluussa' olisi ollut murtuma, sitä ei todettu eikä valunutta nestettä tutkittu mitä se oli.
Tänään mä ehdi olla täällä oikein kunnolla. :(
ihan noinkaan ollut,käyn myöhemmin tarkastamassa pöytäkirjoista. Muistaakseni kuvissa näkyi jokin tummentuma... enpä tiedä näistä, niinkuin et sinäkään. Mutta sen me tiedämme molemmat, että vammat ovat saattaneet tulla samasta esineestä, "astalosta", niinkuin muillekin. Eikä todellakaan pitäisi puhua matalaenergisitä vammoista, kun niihin on kuollut siellä kolme ihmistä. Esim mäelle tullut kallonmurtuma ei ole vaatinut lyönniltä yhtään sen enempää, jopa vähemmän, kuin NG:n alaleuanluun murtuma.
joka kiiti sitä kohti sillä murhaamisen hetkellä yhdessä silmänräpäuksessä takaisin NG:tä päin kuin kivisen potkupallon?
juu, nyt en jaksa tästä enää
siis itsekin tuon järjettömyyden....
Ilmankos se "kamarapuoli" tuntu kirjoittaessa niin hassulle, mutta enpä sitä sen enempää ajatellut. Ymmärisit varmaan kuitenkin mitä tarkoiteettiin vaikka koot ja hoot sikisoki:)
Jep, en niin tutustunut tuohon haava asiaan, mutta hampaat saavat aikaan kyllä pahaa jälkeä. Poskessa ei kovin paksu hanka ole joten terävät hampaat jotka leuassa tiukkaa kiinni menevät siitä helposti läpi. Lapsillakin usein kun kaatuvat, niin hampaat aiuttavat sen pahimman jäljen.
Matalaenergisestä tulisi mileeen, että iskussa ei ole ollut mitään valtavaa voimaa, ja näin se ei ole aiheuttanut mitään suurempaa tuhoa, vain pieniä murtumia yms.???
Tuli vielä mieleen mäistä vammoista kun siellä puhuttiin hyvälaatuisista murtumista. Tarkoittaa sitä, että vaikka on murtuma niin se ei aiheuta mitään niin suurta tuskaa, että estäisi liikkumisen. Joskus itsekkin kun käden kolauttanut ja se ollut pitkään kipeä, niin siitä ottettu kuvat koska lääkärin on epäillyt että siellä saattaisi joku tälläinen murtuma olla.
Kerran muistan erään rouvan joka oli kolauttanut sääriluunsa rappuun, se jalka oli pitkään kipeä ja ihan sininen, mutta kuitenkin sillä pari viikkoa tallusteli, ja sitten meni lääkäriin. Jalassa todettiin sääriluun olevan poikki, mutta se oli hyvä asentoinen ( pysynyt siinä paikallaan)niin ei estänyt liikkumista vaikka kipeä oli. Voisiko sitten leuan hyvä asentoiset murtumat estää liikkumisen? Ainut tietenkin, että on saannut niin kovan tällin, että taju veks pitkään, niin silloin ei paljon liikuta.
Ei nämä hampaat, ja vammat varmaankaan tuo oikein mitään selvyyttä tähän asiaan.
senkin, olihan se niin, että S:lla ei ollut astalon jättämiä vammoja. Tytöillä oli,ja etenkin Irmelillä. Tämä kertoo murhaajan asenteesta naisia kohtaan paljonkin, varsinkin Irmeliä kohtaan. Tällaisissa murhissa on aina jokin seksuaalinen pohjavire, miten se tulee ilmi, millä tavalla naisen naiseus ja elämä on tuhottava, riippuu siitä mitä seksi ja naiset yleensä tappajalle merkitsevät. Tällainen murhaaja toimii sisäisestä yllykkeestä, kyseessä on hänen hänen mieheytensä, identiteetin perusta, sitä on loukattu, teko 'kosto'.. ja sana 'kostaa' tulee ruotsin kielestä 'kost Jumala vanhurskaudellasi' on vanhaa kieltä, jossa svetisismi 'kost' eli 'maksa Jumala oikeudenmukaisesti', kostaa = maksaa!
elikkä Sepolla oli samantyyppisiä vammoja päässä kuin muillakin, kuolinsyyksi oli merkitty muistaakseni puukoniskut. Kaikilla, myös Nissellä oli astalon aiheuttamia vammoja, usko pois!!!!!
että se siitä
Boismanin (liite 34 s. 3, Etelä-Suomen lääninhallitus, lausunto ) osalta ” Kuolintodistuksessa on perus kuolinsyyksi merkitty yläsolisluukuopan rintaonteloon ja oikeaan keuhkoon tunkeutuva ja välittömäksi kuolemansyyksi runsas verenvuoto oikeaan keuhkopussiin. Kuolemaan myötävaikuttavaksi vammaksi on merkitty kallonmurtuma, aivojen ruhjevamma sekä henkitorveen tunkeutuva pistohaava.”
kaikkia on lyöty pähän jollain esineellä, Seppo ei ole "pudonnut" vielä näihin iskuihin, joten hullu murhaaja on lopettanut hänet puukolla. Nisse on ollut tässä vaiheessa liikkumaton, joten puukolla varmistamista ei ole tarvittu. Tytöt on myös tapettu ammattimaisesti ja erittäin raa´asti. Asialla on ollut samanlainen hullu murhaaja kuin Tulilahdella, mahdollisesti vieläpä sama. Tai sitten niitä on ollut kaksi, päätekijä ja apumies.
Seppo tukehtui veren hengittämiseen eli tukehtumalla, täsmäiskuihin puukolla, yläsolisluunkuopasta rintaontellon ja oikeaan keuhkoo tunkeutuneen pistohaavan seurauksena vuotaneesta verestä, myös henkitorveen oli isketty puukolla, Seppo kuoli tukehtumalla omaan vereensä. Astalolla iskut on tehty jälkeen päin. Jos ne olisi tehty ensin, ei pistohaavoista olisi enää vuotanut verta, ja sitä ei olisi löynyt keuhkoista kuten todettiin.
Astalolla ei ole mitään merkitystä Sepon kuolemansyynä, koska kuollutta ei voi tappaa.
asia ei ole noin. astalolla on isketty ensin, viimeistelty puukolla, piste.
aiheuttamat vammat ovat Sepolla ja Nissellä siksi niin pienet koska tappelu on käyty ahtaassa teltassa? Kuimpikaan ei ole saannut iskuihin tarvittavaa voimaa. Jos Nisse hyökkääjä niin esine on saattanut häneltä tippua, ja Seppo sitten sillä lyönny. Käytetty puukko voi hyvin olla Seponkin jos se oli hänellä teltassa mukana, ja se saannut sitten hyökkääjä käsiinsä ja jatkanut sillä loppu surmaamisen.
niin sitten olet. Minä olen eri mieltä, jälki on ollut sen näköistä. Nissellä oli käynyt vain hyvä tsäkä, että kallo kesti ja taju meni. Seppo oli liikkunut astalon iskujen jälkeen, joten puukkoa tarvittiin. Tyttöjen päät hajosivat kuin munankuoret hullun huitoessa. Sairas, luultavasti huumeinen hörhö vielä puukotti ja riisui Irmelin. Että tämmöistä "mustasukkaisuutta"
huumehörhö on ollut, jolla mennyt pää sekaisin jostain aineesta tai sekoituksesta?
vanha erkkikään, sota-ajasta oli kulunut niin vähän aikaa. Eikö sinua askarruta ollenkaan nämä suurratsiassa alueen metsistä pidätetyt asunnottomat ja muut laitapuolen kulkijat. Niitähän taisi olla satoja, joukossa joku aiemmin murhista tuomittukin. Mystinen juttu kaikenkaikkiaan, mutta Nissen tekemäksi en sitä usko.
Siinä mainitaan ohimoluussa ollut murtuma. Puolustuksen lääkäri mainitsee asiasta lausunnossaan. Alkuperäiset röntgenkuvat ovat kadonneet.
Siis jälkien perusteella lyöntiväline oli laakea astalo. Siihen ei sovi kirveen hamarapuoli tai kikkapihdit. Kivi sopii.
mainitsemani lapio, miten se "sopisi" iskujälkiin?
laakea kivi, sellainen missä on sopivasti toisessa päässä kapeampi kohta, josta saa lujan otteen. Huomasitko muuten NG:n videolta kuinka kookkaat kämmenet hänellä on. 18-v on jo yleensä sen mittainen ulottuvuuksiltaan, että kädet ovat jo silloin oleet saman kokoiset kuin nytkin, eli kookkaat lujat käet. ja vois jopa olla että nykyisin hänellä on pienemmät käet kuin nuorena, ihmisethän alkaa vanhemmiten vähän pienentyä, luukato katsos, se koskee miehiäkin, vaikka siitä ei niin puhutakaan
saattavat olla sama asia. Ohimoluu muuten on hyvin ohut luu, muutaman millin ei sitäkään ohuimmillaan, ohuempi on kuin siinä heti viereesä vaikka silmökulma, sen jotenkin ihan tuntee kun koittaa käellä painaa, alkaa sattua aika nopeasti, en tiedä kyllä miten miehillä (olen siis nainen), jos on paksumpi kallo.. ei luulis.
kuvat lienee joutuneet jonnekin kun opiskelijat lainaa niitä tenttiä varten tai joku lekuri opetusnäytteeksi esim 'matalaenergiset iskut tekevät tällaista jälkeä' katso kuvaa 6
liian kevyt, toisaalta ei mulla ole käsitystä millaisia lapiot ovat olleet kuuskytluvulla?, ehkä nykyisiä painavampia!?
kellarista vanhojen romujen joukosta sellaine kapeahko, pitkähkökärkinen, kulmikas rautalapio (taitteet sivuilla) oli kyllä melkosen painava ja paksua rautaa, liekö saven kaivamista varten ollut se malli. MIkän hiekkalapio ei takuulla niin jykevä.. On varmaan jostakin 45-luvulta se lapio, puuvartinen ja puinen samaa puuta kahvakin. Sillä vois kuvitella että voisi onnistua.
mainitsit, alkoi minullakin muisti palailemaan, joo olen minäkin joskus nähnyt sellaisen. jospa jotain sellaista olisi käytetty siellä vesilaitoksen työmaalla?
on työtätekville ihmisille tärkeä esine, niitä ei niin vain heitetä menemään, vaan niitä kertyy nurkkiin ja varastojen perille, voisi löytyä vielä.. Onko se vesilaitos vielä tominnassa. Ja tämäkin: vesiputkien oputtamista vartenhan noita tuon mallisia lapioita käytettiin, tulee heti kaivessa siistiä suoraseinaistä suoraa ojaa!
"astalo" viimeinkin paljastua. Lapio on saatettu hyvinkin vaan pestä ja palautettu vesilaitostyömaalle???
se asstalo ne kikkapihdit.
Niistä ei saa tuon tapauksen surmavälinettä millään. Ei 150 grammaa painavilla pihdeillä kalloja murskata. Tai ehkä joku "vasenkätinen" voisi pikkaisen pikkurilli pystyssä tökkiä niillä, huii
pihteihin, niiten varteen ja kärkiosaan kiinni sopivanmallisen kivenmurikan? Älyttömän nokkelaa olisi ollut, jollain sähköjohdon pätkillä ja narulla, äkkiä sen taitava partiolainen siihen länttää. Siitä sais aika hyvin lisää iskuvoiman jatketta, kenties vielä vipuvoimaakin, eräänlainen linko
meinaan on mielikuvitusta liikkeellä aika rajusti!!!Epäilemättä mahdollistahan tuokin on.
Siellähän opetettiin kaikenlaisia tuollaisia niksejä, miten selvitä vaaratilanteista luonnon armoilla ilman liikoja valmiita varusteita, nokkeluudella ja harrastuneisuudella, puuko ja pätkä narua, raulanganpätkää löytyy luonnostakin, meinaan lammasaidoista (ei piikkiaita). Siellähän oli jotain aitoja.. En tosin tiedä NG:n varhemmasta nuoruudesta mitään.
eikö ollut hyvin huomattu, yksinkeraista