pentu vetää...

Moi mulla on ongelmia puol vuotiaan sekarotusen pennun kanssa... Pentu vetää ja pomppii hihnassa ihan hulluna eikä tajua ollenkaan että ei saa vetää tms... ollaan koirakoulussa jne mutta ei auta :( mitä mä teen?
11347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kuristuskaulapanta. Se taltuttaa vedolta aika nopeasti.

Äänestä
  • Älä sorru vippaskonsteihin (vedonestovaljaat, kuristuspanta) jotka vain siirtävät ongelmaa, vaan ratkaise asia lopullisesti koulutuksella. Eli jos jo koirakoulua käytte, luulisi sieltä saavan ohjaajalta ihan pätevät ohjeet koiran hihnakävelyyn opettamiseen? Kärsivällisyyttä vaan, koirahan on vielä aika nuorikin, murrosiät sun muut edessä.

    Äänestä

Meidän labbis veti pentuna ihan hulluna ja ihmettelin, että miten sen kanssa talvella pärjää, kun tuntui olevan voimaa siinä vetämisessä aika tavalla. Käytiin myös koirakouluissa ja ei se tahtonut oppia. Oli liian nuori varmaan silloin.

Tein sitten usein niin kävelylenkeillä, että kun se veti, vedin sen viereen luokseni rauhoittumaan sanomalla "ei" ja pidin sitä siinä jonkun aikaa ja taas lähdettiin. Jos osasi sen jälkeen mennä hyvin niin kehaisin vähän, jos ei vedin uudelleen viereen. Hidasta, mutta kyllä alkoi kävellä kunnolla jonkin ajan päästä.

Äänestä
  • hiukan toisenlainen. Koiran vetäessä minä pysähdyin paikalle ja käskin koiran sivulle. Tätä jatkui ensi alkuun sadan metrin matkalla kymmenenkin kertaa. Mutta kun aina tein saman kaavan mukaan, ei minun lopulta tarvinnut edes sanoa mitään. Pysähdyin vain ja koira kiersi automaattisesti sivulle istumaan.
    Vetäminen loppui muutaman viikon jälkeen.Huomasi varmaan että matkanteko oli aika hidasta tuolla tavalla.

    Äänestä

  • hatamm kirjoitti:

    hiukan toisenlainen. Koiran vetäessä minä pysähdyin paikalle ja käskin koiran sivulle. Tätä jatkui ensi alkuun sadan metrin matkalla kymmenenkin kertaa. Mutta kun aina tein saman kaavan mukaan, ei minun lopulta tarvinnut edes sanoa mitään. Pysähdyin vain ja koira kiersi automaattisesti sivulle istumaan.
    Vetäminen loppui muutaman viikon jälkeen.Huomasi varmaan että matkanteko oli aika hidasta tuolla tavalla.

    mul on 7kk hovawartin ja puolan vinttikoiran seka-poika..
    tolkutonta kiskomista. hommasin herralle kuonopannan ja käytän toista kikkaa samalla. Eli: kun koira vetää, käännyn selin koiraan (luulee että lähden pois jolloin seuraa laumanjohtajaa) ja pyydän luo. Kuonopanta käytössä sen takia koska aiemmin koira (valjaissa) ei edes huomannut että käännyin. kuonopanta kiinnittää huomion. Nyt aikaa kulunut 2vko:a ja vetämistä ei esiinny.. koira seuraa katselemalla mitä teen ja vaikka pysähdyn (ei edes vedä) niin tulee heti luo..

    Äänestä

Meillä on myös hovawartin pentu yli puol vuotias. Silläkin oli taipumusta vetää, mutta tämmöisen ns. kuristuspannan kanssa sitä ei ole ilmennyt. Suosittelisin hankkimaan semmoisen, sillä se toimii isojen koirien kanssa aikas hyvin.

Äänestä

Toimii jos toimii. Kaikki koirat ei vaan hiffaa sitä, että ne kuristuu koska vetää. Ne hölmöimmät ajattelee asian ikäänkuin väärinpäin, eli voi alkaa vetämään kovempaa, koska koittavat päästä kuristumisesta johtuvaa kipua pakoon. Eli kuristuspantaa pitää osata käyttää oikein, ettei tee sillä vaan hallaa. Amatööreille ei kurraa.

Kuonopantaa voi myös kokeilla, mutta siitä ei sitten kiskota kovin rempoen, ettei koiralta taitu niskat!

Kolmas vaihtis on reaktiovaljaat, eli hihnan kiinnityskohta tulee rinnan kohdalle ja aina kun koira kiskaisee, niin valjaat kääntävät sen ympäri ja vetäminen estyy.

Kaikissa näissä vaaditaan apuna MYÖS koulutusta, eli pelkkä väline ei korjaa ongelmaa.

Äänestä
  • Nuo etulenkkivaljaat on turvalliset ja tehokkaat. Kun koira vetää, se kääntyy vain takaisin tulosuuntaan. Äkkiä se hiffasi mistä on kyse ja lopetti vetämisen. Sitten hihnan saikin siirtää selkälenkkiin ja ei edelleenkään vetänyt.

    Kyllä ne sen toki muutenkin lopettaa kun ikää tulee, tuollainen vaan on pennulle ihan tyypillistä käytöstä.

    Äänestä

  • Lfndndldldldll kirjoitti:

    Nuo etulenkkivaljaat on turvalliset ja tehokkaat. Kun koira vetää, se kääntyy vain takaisin tulosuuntaan. Äkkiä se hiffasi mistä on kyse ja lopetti vetämisen. Sitten hihnan saikin siirtää selkälenkkiin ja ei edelleenkään vetänyt.

    Kyllä ne sen toki muutenkin lopettaa kun ikää tulee, tuollainen vaan on pennulle ihan tyypillistä käytöstä.

    Riippuu juurikin koiran koosta.Jos koira on suuri,jätti.Niin vaikka koira osaisi kävellä kauniistikkin, yllätyksen tullessa ei osaakkaan.Jos silloin laitat selkälenkkiin hihnan, on koiralla ikään kuin vetovaljaat, ja silloin jos yllättäen tuleekin jänis, hirvi yms.Niin sitten mennään ja lujaa.
    Meillä ohitukset menee ok, ja muutenkin.Mutta kun yllättäen lähtee jokin, riistaksi luokiteltava, metsästysvietti saa koirassa vallan.Siksi käytän etulenkkiä, ja myös kuonopantaa, jos tiedän että mennään alueelle jossa on riski, että jotain riistaa singahtaa.

    Äänestä

Meillä on tepsinyt kaksi konstia ja kuristuspantoja en suosittele. Vedonestovaljaat ovat ihan hyvät, mutta paras kuitenkin kouluttaa normaalipannalla, sillä usein ihmiset päätyvät syystä tai toisesta pantaan valjaiden sijasta. Kumpi sulle on mukavempi, mene sen mukaan.

Yksi keino on, että kun koira alkaa vetämään, sanot EI oikein topakasti ja vaihdat suuntaa. Pentu seuraa perässä ja jos vetäminen alkaa, niin toistat tämän kuvion. Tällä tapaa osoitat pennulle, että SINÄ määräät suunnan. Se voi kestää hetken aikaa, mutta lopulta pentu tajuaa mitä haet tuolla käytöksellä.

Toinen on, että kun pentu alkaa vetämään, niin pysähdyt ja joko istutat tai odotat, että pentu istahtaa ja ottaa suhun katsekontaktin. Voit aluksi helpottaa kutsumalla pentua, että saa ideasta kiinni. Kun katsekontakti pitää, lähdet liikkeelle ja kun pentu alkaa vetämään, niin toistat tämän. Tämä taas osoittaa, että kun hihna kiristyy, niin matka loppuu.

Äänestä

Jos on koulutuksessa pennun kanssa, niin sille kouluttajalle sanoo, että haluaa hyvät niksi vetämisen loppumiseen.Ja että siksi koulutukseen hakeutui.Luulisi neuvovan ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avuton kirjoitti:

Moi mulla on ongelmia puol vuotiaan sekarotusen pennun kanssa... Pentu vetää ja pomppii hihnassa ihan hulluna eikä tajua ollenkaan että ei saa vetää tms... ollaan koirakoulussa jne mutta ei auta :( mitä mä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu