Suhde ei ole enään elinikäinen, vaikka aikanaan tuli luvattua ikuista rakkautta!
Eletään paljon kulissia. Avioliitto on tyhjä!
Takana on paljon yhteisiä kokemuksia. Oletko valmis luopumaan kaikesta yhteisestä ja elämään eteenpäin ilman totuttua elinkumppania?
Nyt on trendi toteuttaa omia haaveitaan ja elää se "elämätön elämä" !!! Onko omaisuus ainoa asia, joka teitä sitoo??
Eletään paljon kulissia. Avioliitto on tyhjä!
Takana on paljon yhteisiä kokemuksia. Oletko valmis luopumaan kaikesta yhteisestä ja elämään eteenpäin ilman totuttua elinkumppania?
Nyt on trendi toteuttaa omia haaveitaan ja elää se "elämätön elämä" !!! Onko omaisuus ainoa asia, joka teitä sitoo??
Vastaukset 22
Vanhimmat
monesti eroa kun ei meinaa sopua löytyä, mies vaan ei halua erota, ja ehkä hän näkee paremmin, seksikään ei suju ellei ole toisen miehen rakastelu mielessä,
outoa puhetta - harkita eroa 60 :nen ikäisenä, jos liitto on kestänyt vuosikymmeniä.
Kiinnostaisi kyllä tietää mistä tämän ikäluokan ihmiset riitelevät niin periksiantamattomalla tavalla, ettei sopua millään löydy.
Nuorenahan riideltiin rahasta, lastenkasvatuksesta ja oltiin mustasukkaisiakin.
Mistä nyt? Meillä kinataan tyhjänpäiväisistä asioista, mutta eihän sellainen eroon voi olla johtamassa.Kuinka sitä osaisi elääkään ilman sitä kiistakumppania?;)
Sekin on hyvä, jos se edes noin sujuu. Pahemminkin voisi olla ja useimmiten noilla vuosiluvuilla.
Asiat tuntuvat olevan suhteellisen hyvin.
Onkohan tuo nyt vain vanhan muijan höppänyyttä?
kyllähän sitä voisi olla yhdessä vaan ovat ihania nuo miehet ei voi olla ihastumatta,haluan myös olla toisten kanssa,tuntuu että on pakko saada olla muunkin kun miehensä kannssa,
Olen ite 65v ja hyvin mene, syrjähypyt on kivoja kun pitää suusupussa eikä kerro kenellekään kokemuksesta muille mitä tuli kokeiltua ainakin piristää mieltä.
sanoit harrastavasi syrjähyppyjä vielä tässä iässä?
Arvelimmekin kerran kylpylälomalla ollessamme, että kaikki ne kuhertelevat parit siellä tanssilattialla ja muissakin tiloissa, eivät olleet sinkkukuja, vaan juuri noita syrjähyppijöitä.
En arvostele, enkä tuomitse, mutta kuinkahan sitten kotona, pystyykö sitä olemaan "suusupussa." Kiinnostaisi myöskin tietää, että onko tuo suuntaus ollut vallalla jo nuoruuden päivistä asti? Eikö omatunto soimaa koskaan, vai voiko sen äänen vaientaa sanomalla tylysti :" turpa kiinni omatunto!"
syrjähyppy virkistää vanhassa avioliitossa.ja tutuu niin niin,en osaa sanoa,sen voi tehdä yhtesestä sopimuksesta,ei tule sanomosia,
Erosimme mieheni kanssa 53-54 vuotiaina. Meille se oli silloin ainoa mahdollisuus emmekä sitä katuneet. Silti haluan sanoa, että älkää erotko ellei ole pakko! Oma elämä tai uusi onni ainakaan näillä vuosikymmenillä ei ole eronkaan jälkeen itsestään selvyys. Kun on vielä naimisissa, flirttailijoita, jopa saatolle pyrkijöitä riittää, mutta kun sitten olisi vapaa uuteen tuttavuuteen, ketään ei näy mailla halmeilla! On eri asia vanheta ja rypistyä yhdessä kuin alkaa katsella uutta kurttunaamaa, opetella hänen tavoilleen, ellei sitten kysymyksessä ole ihan oikea suuri rakkaus, joka ei kuulemma sellaisille seikoille pane painoa. Ja eiköhän lastenlasten kanssakin ole mutkattomampaa jos ukki ja mummo ovat ne aidot alkuperäiset. Yksin oloa voi kokeilla hankkimalla ns. kakkoskodin tai ellei siihen ole mahdollisuutta, oman huoneen, johon puolisolla ei ole asiaa tai lähtemällä silloin tällöin omien kavereiden kanssa jonnekin. Salarakas, jonka on sitten kyllä paras salassa pysyäkin, voisi sekin olla parempi vaihtoehto kuin kivulias eroprosessi. Toisaalta nämä ovat hyvin yksilökohtaisia asioita, mutta tätä mieltä
tällä hetkellä olen.
on juuri se totuus, johon yhdyn täysin.
Ei tulisi mieleenkään erota. Kun on kauan yhdessä eletty, ei niitä pahoja riitojakaan enää tule. Pientä kinaa vähäpätöisistä asioista, mutta sehän vain värittää tätä yhdessä oloa.
Jos nyt niin ikävästi sattuisi, että joutuisin yksin elämään, olisin kyllä aika orpo. Osaisinkohan tehdä mitään? Olisin kuin "orpo piru helvetissä". Mistähän sellainenkin sanonta on tullut?
En ikimaailmassa haluaisi enää uutta suhdetta, jos tämä loppuisi. Olisi aivan kamalaa opetella aivan uuden ihmisen tavoille ja mukautua niihin.
Pitkässä avioliitossa on niin paljon yhteisiä asioita pohdittavana. On yhteiset lapset ja lastenlapset. Kaikki elettyjen vuosien yhteiset muistot. Elämää on hyvä näin jatkaa, kunnes jommankumman aika koittaa.
sanaan voisin toistaa kirjoittamasi omakohtaisena kokemuksenani.
Eihän yli neljänkymmenen (meillä)vuoden avioliittoa voisi noin vain mitäöidä, vaikka välillä kokisikin kyllästymisen tunnetta ja olisi niitä asiaan kuuluvia kiistoja, sekä pahempiakin erimielisyyksiä.
Lukemattomat kerrat olemme, jompi kumpi aloittaneet :"Muistatko silloin kun....?"
Sitten tämä jälkikasvu, joiden elämää seuraamme ja osallistumme siihen tavallamme.
Mieheni kyllä sanoo, että hössötän ja holhoan liikaa, mutta jospa se on meidän emojen tapa.
Muistaakseni meillä on ollut jopa riidan tapaista kun mies on sanonut, että paremminhan ne nuoret ajan hermolla elävät, pitemmälle opiskelleet ihmiset tietävät, ja jos eivät, niin oppikoot kantapään kautta.
toinen vaihtoehto on salarakas, mutta jos eläm,ästä hviää mielekkyys,niin tylsttteen en halua kuolla
Vertaus: Jos sinulla on jano, ja oma kaivosi on kuiva, voit pyytää ja saada vettä toisen kaivosta, jossa sitä on. Kumpikaan kaivo ei teosta kärsi. Janosi on tyydytetty. Toisen kaivon vesi voi olla jopa parempaa.
Salarakas ja syrjähyppy ovat samoin elämän tarjoamia mahdollisuuksia janon tyydyttämiseen.
ei ole ollut milloinkaan jano?
Join ja juon kyllikseni omasta kaivosta, nautin sen tarjousten mausta ja puhtaudesta,janoamatta sitä mikä on toisille kuuluvaa.
Jos saat nauttia täysin siemauksin, tai tarjoat sen kumppanillesi, herää jano ja makean nälkä kun katseenne kohtaavat, tai kehonne hipaisevat toisiaan.
Ethän koskaan unohda, että rakastelukin on löytöretki kumppanin tunteisiin.
Ethän hyökkää suoraan kohti, vaan annat tunteille aikaa - ja huomaat - oman lähteen vesi maistuu, eikä siihen kyllästy, jos pidät mielessä tuon löytöretken, löydät lemmen taivaan yhä uudelleen!
Ihan eri juttu jos oma kaivosi on ihan tyhjä.
Ethän lainaa toiselta vaan etsit täyttöä omaan kaivoosi, sillä katsos; kannettu vesi ei kaivossa pysy, eikä köyhän laina kauaksi kanna, eikä akkaa pidä ottaa maun eikä näön perusteella, ja toisen tavara ei kuulu sinun taskuusi, ja jatkuvien hellepäivien jäljeltä syntyy vain autiomaata, joten ei mitään makeaa mahan täydeltä, ja nuoruus on tauti josta paranee iän mukana, joten nuorena naimisiin että ehtii kauemmin katua, ja tiedäthän, kosija ei näe kuin hampaisiin asti, mutta; onneksi ne on vain pienet vahingot, vaikka tuli väärin valittua, älä siirrä siemeniä naapurin konttiin.
ja yhden laittaisin vielä lisää.
Eikö kaivoja puhdisteta? Ainakin minun lapsuudessani sameavetinen, sakkainen kaivo putsattiin kaivamalla pohjasta pos mahdollinen moska.Sitten vesi oli taas kirkasta ja juomakelpoista.
eikä tunnu naapurin jano samuvan vaikka on käynyt juomassa jo monta vuotta vettä riitää viellä edeleenkin
Jos on oiva kyntömies kyllä hän kaivon kaikki poimut osaa hyvin puhdistaa.
Ei ole helppoa aloittaa yksin 6-kymppisenä. Ei se ole helppoa nuoremmallekaan.
Minkään trendin vuoksi nyt ei kannata erota. Kyllä siihen pitää olla todellinen syy.
Mikään ei estä sitä, että elää jonkin ajan erillään. Se on asia, josta voidaan sopia sovussa. Minulla on ihan lähipiiristä sellainen esimerkki. Molemmat osapuolet halusivat palata takaisin yhteen, eikä ainakaan ulkopuolinen näe heidän kahden suhteessa mitään säröä.
totisesti fiksu mies,kun seuraan punaisella kirjoittelijoita, en eroa en, hyvää ei kannata vaihtaa varmasti huononee,
seuraat niitä punaisella kirjoittelijoita?
Oletkohan vielä nuori ihminen, vai jo kypsään ikään ehtinyt?
Suonet anteeksi, mutta minä en oikein ymmärrä mitä tahdot nytkin sanoa!
Erosin muutama vuosi sitten.
En kestänyt enää miehen kiusantekoa.
Kun molemmat oltiin työelämässä ja mies matkusteli paljon niin riitelemiseen ei ollut paljon tilaisuuksia.
Kun miehen matkatyöt loppui niin alkoi sen tuhannenmoinen kiukuttelu. Kotiin ei annettu rahaa, vieraiden aikana pilkattiin "akkaa" ja uhattiin vaihtaa nuorempaan ja nätimpään. Passautettiin ja vieraiden aikana puhuteltiin piiaksi tai omahoitajaksi.
Keittiössä sotkettiin ihan uhanperästä, roskat pöydältä lattialle jne. Pesukoneeseen punaisia vaatteita valkoisten joukkoon vaikka olin itse laittanut ensin pyykit koneeseen.
Posti joutui "vahingossa" roskikseen, vessa jäi vetämättä.
Lopulta suivaannuin ja hankin oman asunnon, sitten annoin miehelle nenän eteen eropaperit. Siinä vaiheessa mies olisi ollut jo vähän sovittelevampi vaan minä en.
Päivääkään en ole katunut. Olen nyt huomannut että mies mollasi ja piikitteli koko 35 vuoden avioliiton ajan. Minä vain uskoin vahinkoihin ja sattumuksiin.
erota kymmenien avioliittovuosien jälkeen.
Toivon sinulle onnellista sinkkuelämää ja mahdollista uutta parempaa kumppania jatkossa.
Ethän suinkaan ole vielä mikään ikäloppu, vaan vireä, menevä ihminen.
Olisikohan ukkosi kokenut rinnallasi jotain alamittaisuutta kun käyttäytyi noin törkeällä tavalla?
miksi pitää uusi etsiä jos on edellisen kanssa saanut taistella ja kärsiä.Itse olen vasta 50 ,mutta olen kauan sitten päättänyt,että jos eroan niin uutta miestä en huoli.
Onneksi olemme väleissä ja ero ei ole ajankohtainen,mutta kun ei koskaan tiedä, mitä elämä tuo tllessaan.