Näin sinkkuna ja naisiin pettyneenä ihmettelen, kuinka kummassa voisin löytää luotettavan, sitoutumiskykyisen, mukavan, reilun ja rehellisen naisen!!?! Tuntuu, että se on mahdotonta. Oon aivan kurkkuani myöten täynnä pienten piirien toilailuja, juoruilua ja pinnallisuutta. Ehkä vaan pitää olla yksin. Minä, yhden ainoan kerran vakavasti seurustellut parikymppinen päätin, etten enää ikinä halua ikäistäni nuorempaa seurustelukumppania. Miksi sitoutuminen on niin vaikeaa? Miksi toiseen ihmiseen "kyllästyy"? Johtuuko se nuoruuden kokeilunhalusta, sitoutumisen pelosta, vai enkö vain ole ollut sopiva? Olen todella pettynyt.
mahdotonta?
pettynyt
131629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vakavasti yhtee naiseen pettymistä. Eikä "kaikki on kaikkien kaa" mentaaliteetiakaan ottaa omakseen..
Kokemuksesta voin sanoa, että mukavia, ihania, uskollisia naisia ja vieläpä hyvännäköisiä löytyy.. Myös varmasti sinunkin ikäisiä(itse olen hieman jo vanhempi rva). Täytyy vaan antaa aikaa itselleen rauhassa katsella ympärilleen, ja kun oikea tulee vastaan...Niin mitäs sitten?
Onnea matkaan ja aurinkoista syksyä Sinulle!
Kirjoituksesi olisi voinut olla minun kirjoittamani! :)
Lohduttavaa, että joku muukin miettii noin. Olen joskus miettinytkin, olenko yksi niistä harvasta, jotka eivät halua leikkiä muilla. Olen myös täysin kyllästynyt pieniin piireihin ja siihen, että ei voi olla koskaan varma, onko joku tosissaan vai väittääkö vain. Ehkä olisi helpompi, kun itsekin alkaisin katselemaan naisia "leikkimielellä", mutta kun ei kiinnosta. Olenkin siis päätynyt siihen, että on parempi olla pidempään yksin ja jättää väliin sitoutumiskammoiset ihmiset.
Toivottavasti tapaan vielä jossain vaiheessa naisen, jolla on samanlainen arvomaailma kuin minulla eikä heti ensimmäisten kyllästymisen tunteiden vallatessa heitä pyyhettä kehään. Ja toivottavasti sinäkin löydät sellaisen naisen, vaikka ehkäpä vasta pettymyksien jälkeen osaa arvostaa hyviä tyyppejä tarpeeksi :)
...sitten kuitenkin bisset ovat lesbojen mielestä niitä epäluotettavia... musta näyttää todella vahvasti siltä, että lesbot ylipäätään ovat epäluotettavia, huonoja luottamaan, pikkumaisia ja kiihkeän suvaitsemattomia.
etsiikö jokainen naisista kiinnostunut aina vaan uutta ja parempaa, ja ne jotka oikeasti löytävät, poistuvat vähin äänin pienen piirin lebakuvioista?
terveisin lesbinen bisse
Voi olla, että monen lesbon mielestä bisset ovat epäluotettavia, koska pelkäävät satuttavansa itsensä. Jos joutuu jo lesbojen seurassa pelkäämään hylätyksi tulemista, niin ehkäpä bissen seurassa liikkuva pelkää tuplaavansa tämän riskin.
Itse kuitenkin voisin seurustella bissen kanssa, koska uskon bissejen voivan seurustella aivan yhtä vakavasti kuin lesbojenkin. Eikä kaikkia lesboja tai bissejä pitäisi leimata joidenkin ihmisten mukaan. Uskon, että on olemassa hyviä tyyppejä niin lesboissa kuin bisseissäkin.
Ja mielestäni lesbot ovat ihan yhtä suvaitsemattomia kuin muutkin ihmiset. Ei lesbot ole siinäkään mielessä niin erilaisia :)
"Jos joutuu jo lesbojen seurassa pelkäämään hylätyksi tulemista, niin ehkäpä bissen seurassa liikkuva pelkää tuplaavansa tämän riskin. "
hmmmmmmmmm.... jos "joutuu" pelkäämään hylätyksi tulemista, on ehkä väärässä seurassa.
itse olen henkilö joka heittäytyy aina ja niin saamarin täysillä; takkiin on tullut toisinaan mutta harvemmin on hylätty. ehkä juuri siksi että en pelkää, elän täysillä sitä mitä elän?
"Ja mielestäni lesbot ovat ihan yhtä suvaitsemattomia kuin muutkin ihmiset. Ei lesbot ole siinäkään mielessä niin erilaisia :)"
tästä on ihan pakko olla osittain eri mieltä .
uhatuksi itsensä tuntevan on aina "pakko" koventaa mielipiteitään. sisään ei halua päästää ketään, joka saattaisi uhata, satuttaa jne. siten ymmärrän myös sen että bisset ovat niin väheksyttyjä, sillä bisset uhkaavat rakastamalla myös miehiä (!).
mutta niin, eivät lesbot eroa tässä suhteessa mitenkään muista itsensä uhatuksi tuntevista ihmisryhmistä.
enkä tietenkään puhu nyt kenestäkään yksilönä.
voithan sä katsoa meitä vähän varttunneempikin kai?
yleensä tasaantuu meno kolmenkympin jälkeen, ja ajatukset järkevämpiä, ainakin monilla..
Kyllä minä ainakin voin katsoa varttuneempiakin naisia... Iällähän ei ole väliä, jos kemiat kohtaavat... Itse olen vähän päälle kaksikymppinen ja kypsät naisihmiset kiehtovat! Henkinen ikäni liikkuu kaikkien hömppätestien mukaan siinä 37:ssä ikävuodessa, vaan mitäpä niistä, kun vain saisi ihanan naisen, jonka kanssa voisi keskustella ihan järkeviä ja jopa syvällisiä.
En ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka pyörii piireissä tai/ja ovat gaybaarin vakijengiä ja seurustelevat kaikkien kanssa ketkä ko. piirissä on.
Siksi varmaankin olen yksin. Mutta en halua muuttua vaan olla oma itseni. Ja, kun ikääkin on jo 42 vee niin elämänarvot ovat aivan erilaiset kuin alle kolmekymppisillä.
Itse olen myös parikymppinen lesbo ja en ole oikeastaan ikinä kunnolla kiinnostunut ikäisistäni tai nuoremmista naisista, minua ainakin kiinnostavat jo nämä vähän "vanhemmat" naiset, jotka ensinäkin osaavat keskustella muustakin kuin että "mihin baariin mennään vetämään pää täyteen ensi viikonloppuna" ja toisena asiana heiltä löytyy enemmän halua sitoutua, joka puuttuu useimmilta ikäisiltäni. En ole minäkään ikinä tykännyt pyöriä missään piireissä, koska ne tuntuvat olevan juuri sitä että jokainen on vähän jokaisen kanssa ja se taas ei ole minun makuun!
Toisaalta olen vielä nuori, mutta minä toivoisin vain ihanaa naista ja pysyvää parisuhdetta, ilman mitään suurempia draamoja.....
yksi baari-ilta takana. Onneksi paljon hyviä kavereita mukana, mutta kyllä kaivertaa kun ei Koskaan kukaan kiinnostu minusta. Olen seurustellut yhden luonnevammaisen naisen kanssa, ja nyt on vähän vaikeuksia uskoa että löytäisi jonkun luotettavan, suloisen ja samalla aaltopituudella olevan lepakon baarista. Sellaisen, jonka kanssa voisi jutella, voisi olla oma itsensä, voisi luottaa yhtä vahvasti kuin hän voisi luottaa minuun. Mutta ei vaivuta epätoivoon.. täälläkin meitä on kirjoitellut jo muutama, jotka selvästi vierastaa baarien sisäsiittoisuutta. Eli meitä on. Pitäisi vain kehitellä joku tapa millä kaikkiin samanlaisiin saisi yhteyden. Kärsivällisyyttä ja onnea matkaan kaikille etsiville!
järjestää valtakunnallinen "kunnollisten" lesbojen tapahtuma =) Niin, kyllä meitä tosiaan löytyy, mutta vaikea sitten on ihan oikeassa elämässä törmätä, kun ei jokaiselta vastaantulijaltakaan viitsi rueta kyselemään...no mulle saa kyllä ainakin mailia aina heittää jos siltä tuntuu..
on tosi harmillista kun omistan niin huonon tutkan, etten kyllä kadulla huomaa vastaan käveleviä(?) lesboja, puhumattakaan että minut tunnistaisi. niin sitten jäävät jäljelle baarit, ja nämä chatit. Mihinkähän osoitteeseen siulle voi kirjoittaa? :P
Mulle ei varmaan tuota tutkaa ole ikinä asennettukaan=)Ja eipä muakaan ole niin aktiivisesti bongailtu oikein mistään, niin hankalaahan se sitten on! Niin se postiosoite on : [email protected], sinne kun pistää postia niin vastailen varmaankin..=)