satanismin eri

Olen pannut merkille, että satanismissa on varsin paljon erilaisia suuntauksia. Niitä kaikkia ei ole välttämättä mitenkään luokiteltu, mutta tämän nimikkeen alle varmasti monet hyvinkin erilaiset ihmiset katsovat maailmankatsomuksensa sijoittuvan.

Voisitteko kertoa millaisia lähtökohtia teillä on satanismiin? Varmasti monilla on pelkästään filosofinen lähestymistapa asiaan. Näissäkin on erilaisia suuntauksia esim. VKP ym. Joillakin siihen liittyy esim. riittien harjoittamista. Joillekin kyseessä on saatananpalvonta (heidänkin teoreettinen lähtöpohjansa on satanismin filosofiassa, vaikka satanismi ei palvontaa olekaan).

Kiitos asiallisista vastauksista.
8815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koska satanismi määrittelee satanistit yksilöiksi, niin satanismilla on yhtä monta ilmentymämuotoa kuin on satanistejakin.

Ensimmäistä kertaa huomasin olevani satanisti kun luin LaVeyn kirjoituksia... Luin niitä aluksi vitsinä, mutta niissä oli myös mukana järkeä, ja vitsiä, mutta ei tyhmyyttä.

Hylkäsin elitismin koska se soti minun käsitystäni tasa-arvoisuudsta. Tyhmyyttä ei kuulu tukea minunkaan mielestäni, mutta itsensä eliitiksi julistaminen on minusta hyvin tyypillistä kristittyä. Me ollaan parempia kuin te, on hyvin säälittävää ajattelua ja estää rakentavuuden. Mielestäni minkään välittömän totuuden julistaminen on haitallista. Minusta on hyvä nähdä asia niin, että on mahdollista, että jossain joku on minuakin viisaampi. En halua, että riita alkaa molempien väitteestä, olen viisaampi... Ennemmin riita alkaa mielipiteiden erilaisuudella, kuin henkilökohtaisilla asiolla.

Pidän itseäni satanistina
1.Koska näen monia vastakkaisuuksia kristinuskolle omassa ajattelussani. Siksi vastakohta
2.Viisikannan revisionismia: Viiden kohdan ohjelma noudattaa minun käsitystäni tarkasti
3.Oma henkilökohtainen filosofiani ei ole suoranaisessa ristiriidassa satanismin määrittelijän LaVeyn kanssa
4. Satanisti kuvaa minua tarkemmin kuin humanisti. Olen siis satanisti

Rituaalit ovat mielestäni huvittava idea, mutta en näe järkeä niiden suorittamiseen. Ne eivät ole minulle tarpeellisia. Niille joille ne ovat, heille ne suotakoon, kunhan se ei sisällä itsepetosta.

Äänestä
  • että hyväksytkö rituaalit tosissaan ? myös ne jotka sisältävät silpomista, kidutusta, ihmis; ja vauvauhreja ? ihmisensyönnin ? varo, et taida todellisuudessa tajuta miten vaarallista on ihmisen psyykkeelle joutua liian syvälle saatananpalvontaan ja siihen ajatusmaailmaan. Ei sillä etteikö myös kristinuskon nimessä tehdä paljon pahaa, mutta saatananpalvojat palvovat pahaa pahan itsensä takia. Ja pahan nimissä tekevät paljon pahaa fyysisesti ja psyykkisesti muille ihmisille. Harvoin uskovat näin toimivat. Jos ajatellaan asiaa hoitajan näkökulmasta, niin paljon enemmän osastoilla on saatananpalvojia, kuin uskovaisia. Ja luulen kyllä tietäväni mistä puhun...

    Äänestä

  • psykiatrinen hoitaja kirjoitti:

    että hyväksytkö rituaalit tosissaan ? myös ne jotka sisältävät silpomista, kidutusta, ihmis; ja vauvauhreja ? ihmisensyönnin ? varo, et taida todellisuudessa tajuta miten vaarallista on ihmisen psyykkeelle joutua liian syvälle saatananpalvontaan ja siihen ajatusmaailmaan. Ei sillä etteikö myös kristinuskon nimessä tehdä paljon pahaa, mutta saatananpalvojat palvovat pahaa pahan itsensä takia. Ja pahan nimissä tekevät paljon pahaa fyysisesti ja psyykkisesti muille ihmisille. Harvoin uskovat näin toimivat. Jos ajatellaan asiaa hoitajan näkökulmasta, niin paljon enemmän osastoilla on saatananpalvojia, kuin uskovaisia. Ja luulen kyllä tietäväni mistä puhun...

    Silpominen, kidutus ja uhrit eivät kuulu satanismiin. Saatananpalvonnalla ei ole mitään tekemistä satanismin kanssa. Sulla todellakin taitaa olla pelkkä AMK takana kun noin huonoilla tiedoilla lähdet kommentoimaan.

    Äänestä

  • Ihanko AMK kirjoitti:

    Silpominen, kidutus ja uhrit eivät kuulu satanismiin. Saatananpalvonnalla ei ole mitään tekemistä satanismin kanssa. Sulla todellakin taitaa olla pelkkä AMK takana kun noin huonoilla tiedoilla lähdet kommentoimaan.

    "Koska satanismi määrittelee satanistit yksilöiksi, niin satanismilla on yhtä monta ilmentymämuotoa kuin on satanistejakin. "

    eli siis kiduttavat, uhraavat, hörhöilevät hemmot, jotka sanovat olevansa satanisteja OVAT SATANISTEJA.

    itselläsi taitaa olla pelkkä lavey takana, kun noin huonoilla tiedoilla lähdet kommentoimaan

    Äänestä

  • psykiatrinen hoitaja kirjoitti:

    että hyväksytkö rituaalit tosissaan ? myös ne jotka sisältävät silpomista, kidutusta, ihmis; ja vauvauhreja ? ihmisensyönnin ? varo, et taida todellisuudessa tajuta miten vaarallista on ihmisen psyykkeelle joutua liian syvälle saatananpalvontaan ja siihen ajatusmaailmaan. Ei sillä etteikö myös kristinuskon nimessä tehdä paljon pahaa, mutta saatananpalvojat palvovat pahaa pahan itsensä takia. Ja pahan nimissä tekevät paljon pahaa fyysisesti ja psyykkisesti muille ihmisille. Harvoin uskovat näin toimivat. Jos ajatellaan asiaa hoitajan näkökulmasta, niin paljon enemmän osastoilla on saatananpalvojia, kuin uskovaisia. Ja luulen kyllä tietäväni mistä puhun...

    Katsopa nämä sivut,erityisesti rituaaleja koskeva kohta ja ala sitten vasta vaahdota.http://www.pakanaverkko.fi/uskonnoista/satanismi.shtml

    Äänestä

  • anttonit kirjoitti:

    "Koska satanismi määrittelee satanistit yksilöiksi, niin satanismilla on yhtä monta ilmentymämuotoa kuin on satanistejakin. "

    eli siis kiduttavat, uhraavat, hörhöilevät hemmot, jotka sanovat olevansa satanisteja OVAT SATANISTEJA.

    itselläsi taitaa olla pelkkä lavey takana, kun noin huonoilla tiedoilla lähdet kommentoimaan

    öö... mikäköhän oli taas pointtisi? Että kaikki jotka sanovat olevansa satanisteja, ovat satanisteja?

    Äänestä

  • anttonit kirjoitti:

    "Koska satanismi määrittelee satanistit yksilöiksi, niin satanismilla on yhtä monta ilmentymämuotoa kuin on satanistejakin. "

    eli siis kiduttavat, uhraavat, hörhöilevät hemmot, jotka sanovat olevansa satanisteja OVAT SATANISTEJA.

    itselläsi taitaa olla pelkkä lavey takana, kun noin huonoilla tiedoilla lähdet kommentoimaan

    Taidatkin olla vaan tyhmä postmodernisti. Mikään ei oo mitään ja kaikki on mitä ne sanoo?

    Äänestä

  • anttonit kirjoitti:

    "Koska satanismi määrittelee satanistit yksilöiksi, niin satanismilla on yhtä monta ilmentymämuotoa kuin on satanistejakin. "

    eli siis kiduttavat, uhraavat, hörhöilevät hemmot, jotka sanovat olevansa satanisteja OVAT SATANISTEJA.

    itselläsi taitaa olla pelkkä lavey takana, kun noin huonoilla tiedoilla lähdet kommentoimaan

    Satanismilla on tietyt normit minkä mukaan satanisti määritellään. Silpojat eivät tälläisiä normeja täytä sillä ensinnäkin he eivät ole yksilöitä, he ovat tyhmiä eivätkä ymmärrä mitään satanismista.

    Tulee mieleen tästä lainaus jostain sarjasta/leffasta/siitä väliltä(suomennos):
    "olen tavallinen hetero mies joka nyt vain sattuu naimaan miehiä"

    Kaikki eivät ole sitä mitä sanovat olevansa. Ja yleensä vielä vähemmän sitä mitä leikkivät olevansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suuntaukset kirjoitti:

Olen pannut merkille, että satanismissa on varsin paljon erilaisia suuntauksia. Niitä kaikkia ei ole välttämättä mitenkään luokiteltu, mutta tämän nimikkeen alle varmasti monet hyvinkin erilaiset ihmiset katsovat maailmankatsomuksensa sijoittuvan.

Voisitteko kertoa millaisia lähtökohtia teillä on satanismiin? Varmasti monilla on pelkästään filosofinen lähestymistapa asiaan. Näissäkin on erilaisia suuntauksia esim. VKP ym. Joillakin siihen liittyy esim. riittien harjoittamista. Joillekin kyseessä on saatananpalvonta (heidänkin teoreettinen lähtöpohjansa on satanismin filosofiassa, vaikka satanismi ei palvontaa olekaan).

Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu