Leena nostaa lattialta postin. Selailee lehtiä on aikeissa heittää postin pöydälle, kun välistä putoaa kirje. Kirje on osoitettu hänelle ja Jukalle. Ihmetellen hän ottaa kirjeen ja menee keittiöön. Jukka on juuri lopettelemassa syöntiään, kun Leena työntää kirjeen hänelle.
- Mikähän tämä on, siinä on molempien nimet?
- Tää on kutsu Teron ja Mirjan kymmenvuotis hääpäiville. Helkkari...nehän on huomenna. Jukka
sadattelee.
- Huomenna, miten he näin myöhään ilmottavat?
- Kirje on pyörinyt jossain,postileima on pari
viikkoa vanha. Lähdetään aamulla ajoissa, sinne on matkaa parisataa kilometriä. Toivovat, että oltas siella jo kello neljätoista.
- Voi, kun tää tuli äkkiä, eihän mulla ole mitä laittasin päälleni. En mää voi tolla samalla puvulla sinne mennä!
- Millä ihmeen samalla...eksää viimekuussa juur ostanut uuden. Niin muistasin.
- Jaa sen, ei se sinne sovi. En lähde minnekkään.
- Hiton narinat, tossa on auton avaimet. Mee ostaan. Kaupat on auki.
Syksyinen aamu on sateinen ja harmaa. Leena ja Jukka ahtautuvat autoon. Jukka katselee karttaa.
- Tota, sää saatkin ajaa. Mehän ei olla käyty siellä heidän muuttonsa jälkeen. Niin, että vaihdetaas paikkaa.
- Olisit sä voinut alkumatkan ajaa.
- Joo, mut mää katon oisko tässä oikotietä. Sitä paitsi me ollaan kumminkin myöhässä. Mitä se akkojen tällääminen kestää aina niin kauan.
Auto kukee pitkin metsätietä. Tie on kapea Jukka tuijottaa kartaa.
- Kuule, nyt käännytään tosta vasenpaan. Meiltähän tämä käy...kartan lukeminen.
- Ootko varma, että ollaan oikealla tiellä? Mun mielestä pitäs kohta olla perillä. Mä muistelisin heidän muuttaneen merenrannalle...Tää on kyllä pelkkää metsikköä.
- Kyllä mää tiedän. Tästä on kymmenen kilometriä vielä.
Tie muuttuu kapeammaksi. Leena pudistaa päätään. Äkkiä tie loppuu ladon eteen. Molemmat tuijottavat toisiaan epäuskoisina.
- Sanos nyt mistä jatketaan. On siinä mulla kartanlukia, Leena tuhahtaa.
- Helvetti, ajaisit mistä neuvotaan, mutta kun ei.
- Munko vika se on,että luet kartan väärin?
- Kyllä sää oot ajanut jossain eritietä, kun en ole huomannut. Mää sanoin mistä käännytään ja sää et sit kuullu.
- Niin tietysti...mun syyhän tää on!
Molemat istuvat autossa tuppisuuna.Kumpikin katsoo erisuuntaan. Polkua pitkin kipittää vanha ukko. Ihmetellen hän pysähtyy auton viereen.
- Taidatte olla eksyksissä?
- Niin ollaan,mistä täältä pääsee isolle tielle?
Leena kysyy. Olemmeko kaukana siitä?
- Voi Veikkonen, teidän pitää palata takaisin päin. Tielle on ainakin kolmekymmentä kilometriä matkaa, ukko vastaa.
- Sinä ja sun kartanlukus. Mä otan nyt kartan ja sä ajat.
- Joo mennään uudestaan mettään.
- Ei mennä. Ei käytetä sun oikotietäs. Tekis mieli palata takas.
- Mikähän tämä on, siinä on molempien nimet?
- Tää on kutsu Teron ja Mirjan kymmenvuotis hääpäiville. Helkkari...nehän on huomenna. Jukka
sadattelee.
- Huomenna, miten he näin myöhään ilmottavat?
- Kirje on pyörinyt jossain,postileima on pari
viikkoa vanha. Lähdetään aamulla ajoissa, sinne on matkaa parisataa kilometriä. Toivovat, että oltas siella jo kello neljätoista.
- Voi, kun tää tuli äkkiä, eihän mulla ole mitä laittasin päälleni. En mää voi tolla samalla puvulla sinne mennä!
- Millä ihmeen samalla...eksää viimekuussa juur ostanut uuden. Niin muistasin.
- Jaa sen, ei se sinne sovi. En lähde minnekkään.
- Hiton narinat, tossa on auton avaimet. Mee ostaan. Kaupat on auki.
Syksyinen aamu on sateinen ja harmaa. Leena ja Jukka ahtautuvat autoon. Jukka katselee karttaa.
- Tota, sää saatkin ajaa. Mehän ei olla käyty siellä heidän muuttonsa jälkeen. Niin, että vaihdetaas paikkaa.
- Olisit sä voinut alkumatkan ajaa.
- Joo, mut mää katon oisko tässä oikotietä. Sitä paitsi me ollaan kumminkin myöhässä. Mitä se akkojen tällääminen kestää aina niin kauan.
Auto kukee pitkin metsätietä. Tie on kapea Jukka tuijottaa kartaa.
- Kuule, nyt käännytään tosta vasenpaan. Meiltähän tämä käy...kartan lukeminen.
- Ootko varma, että ollaan oikealla tiellä? Mun mielestä pitäs kohta olla perillä. Mä muistelisin heidän muuttaneen merenrannalle...Tää on kyllä pelkkää metsikköä.
- Kyllä mää tiedän. Tästä on kymmenen kilometriä vielä.
Tie muuttuu kapeammaksi. Leena pudistaa päätään. Äkkiä tie loppuu ladon eteen. Molemmat tuijottavat toisiaan epäuskoisina.
- Sanos nyt mistä jatketaan. On siinä mulla kartanlukia, Leena tuhahtaa.
- Helvetti, ajaisit mistä neuvotaan, mutta kun ei.
- Munko vika se on,että luet kartan väärin?
- Kyllä sää oot ajanut jossain eritietä, kun en ole huomannut. Mää sanoin mistä käännytään ja sää et sit kuullu.
- Niin tietysti...mun syyhän tää on!
Molemat istuvat autossa tuppisuuna.Kumpikin katsoo erisuuntaan. Polkua pitkin kipittää vanha ukko. Ihmetellen hän pysähtyy auton viereen.
- Taidatte olla eksyksissä?
- Niin ollaan,mistä täältä pääsee isolle tielle?
Leena kysyy. Olemmeko kaukana siitä?
- Voi Veikkonen, teidän pitää palata takaisin päin. Tielle on ainakin kolmekymmentä kilometriä matkaa, ukko vastaa.
- Sinä ja sun kartanlukus. Mä otan nyt kartan ja sä ajat.
- Joo mennään uudestaan mettään.
- Ei mennä. Ei käytetä sun oikotietäs. Tekis mieli palata takas.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tässä tuntuu että kirjoittaja on eksynyt itse tarinasta. Aika tyhjänpäiväinen.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä hukataan 3
T. ®Sherlokki © 2005