Heips vain kaikki kissaihmiset!!
Usein tällä palstalla kysellään ja vastaillaan jne. Mutta ajattelinkin nyt kysäistä teiltä kissanomistajat, kaikkea ihania kommelluksia mitä kisunne kanssa olette kokeneet..
Meillä seuraavaa:
Vanhemman kissamme ollessa 12vko se hyppäsi viereiselleni tuolille ja katsoin juuri tv:tä (olin tehnyt makkara voileipäni valmiiksi) leivät edessäni. Yhtäkkiä kuului kolahdus ja huomasin kuinka makkara oli hävinnyt leivältäni ja tuoli kaatunut ja kissani juoksi sängyn alle syömään juuri pyydystämäänsä saalista.
Olin juuri ennen kuin aloitin oman syömiseni antanut kisulle ruokaa, mutta ihmettelinkin kun se ei sitä syönyt...
Samainen katti sai hulivili kohtauksen ja juoksi ympäri asuntoa, kuitenkin se oli aikeissa hypätä ikkunalaudalle, mutta ilmeisesti se myös muisti että ikkunan edessä olevan sohvankin takaa voi juosta, eikä se sitten osannut päättää kumminkose tekisi, niimpä se törmäsi täynnä olevaan roskikseen, joka oli ikkunalaudan alla ja sohvan vieressä. Siitä ei kuitenkaan tahti hiljentynyt yhtään ja minun mennessäni siivoamaan kisuni jälkiä se pomppasi selkäni päälle ja jäi siihen istuskelemaan ja katselemaan ikkunasta ulos..
Kaikkea hassua sattuu ja tapahtuu, kaikkea ei tänne edes jaksa kirjoittaa, mutta olisi kiva kuulla muutama kommellus teidänkin perheestänne..
Hauskaa syksyä kaikille!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän pienellä Artturi-riiviöllä oli pieni seikkailuretki tänäsyksynä. Poikaystäväni ehti kotiin ennen minua ja soitti järkyttyneenä että Artturi oli löydetty rappukäytävästä seikkailemasta. Onneksi yläkerran naapurit ovat tuttuja ja olemme monesti jutelleet pihalla -he ulkoiluttavat koiraa, me kahta kissaa.
Artturi oli aamupäivällä juossut suvereenisti heidän ovestaan sisään kun he olivat lähdössä koiran kanssa ulos. Onneksi tiesivät että kissa on meidän, ja jättivät lapun oveen josta poikaystäväni sen sitten löysikin.
Olimme aluksi molemmat ihan järkyttyneitä -miten se on päässyt käytävään? Pian järki palasi takaisin pikalomalta: kissat eivät pääse läpi seinästä eivätkä kyllä ovestakaan, postiluukusta ei edes viisitoistaviikkoinen pentu mahdu, ainoa vaihtoehto on että se on livahtanut aamulla perääni vaikka vielä ennen lähtöä katsoin että kissat ovat makuuhuoneessa -reitti ovelle turvattu. Artturi oli viettänyt päivänsä naapurien luona tutkien kaikki paikat ja pomottaen isoa koiraa. Kun menimme hakemaan sitä se otti nokosia parhaassa nojatuolissa ja palasi takaisin kotiin kuin ei mitään.
Sen jälkeen olemme kyllä olleet kotoa lähtiessä silmä kovana ettei käytävässä vain ole yhtään ylimääräistä kissaa...
Ainahan noita kommelluksia tapahtuu kun kaksi kisua on. Etenkin tuo pienempi mikä on vasta 3kk ja kauhea hulivili. Hirmu kiinnostunut vessanpytystä. Kurkkii sinne aina kun sen vetää. Yks päivä sitten taas siihen reunalle loikkasi ja sitten siitä lipesi tuonne pyttyyn. Sitä sitten sai sieltä onkia. Vaikka olikin just vedetty niin kisun takajalkoja vähän lavuaarissa huuhdoin. Ihmeen kiltisti oli. Kai vähän nolostui tapahtumasta. Mutta lyhyt on muisti katilla. Yhä yrittää pytylle loikkia. Pitää aina ovi lukita kun vessaan menee. Ja kansi laskea alas sen jälkeen. Tänään loikkasi toisen kisun kimppuun ja molemmat mätkähti alas sohvalta. Aamulla molemmat tulivat tuijottamaan kun heräsin. Jos vaikka ruokaa nousisin antamaan... Mainioita otuksia nuo kissat. :)