ketuttaa..

Eilisestä iltapäivästä on riittänyt vittuuntuneisuuden tunnetta jo pitkäksi aikaa. Eilisen illan menoista kaverit mulle ei ilmoitettu yhtikäs mitään, ja kun illalla näin kavereitani, eivät he oikein olisi minua ottanut porukkaan mukaan, paitsi kuskin hommaan.

Lisäksi tämä yksi naishenkilö on alkanut viime aikoina todenteolla hyppimään silmille. Kavereiden kesken on ollut tietenkin pientä leikkimielistä vittuilua, mutta tämän henkilön osalta se on mennyt jo aggressiiviseksi pään aukomiseksi. Ja tämä nimenomaan kohdistuu minuun. Itse olen vetänyt johtopäätöksen, että vajaa vuosi sitten meillä oli peliä (olin äärimmäisen humalassa, muija ei edes ole hyvän näköinen) ja ilmeisesti teinimäisesti rakastui minuun. Kovasti minua yritti, mutten ollut kiinnostunut. Lisäski seurustelen hänen parhaan kaverin kanssa.

Vitutta vain niin suunnattomasti tämän "ämmän" pään aukominen, ja tuntuu että on jotenkin saanut myös kaverini minua vastaan :/
Olenkin miettinyt, että seuraavaksi kun hän (tai siis se) aukoo päätään, isken ns. vyön alle, ja haukun häntä hänen rumuudestaan, ylipainostaan yms..

Oppiipa sekin lehmä olemaan hiljaa
1217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Anna mennä, saapa sekin maistaa omaa lääkettään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ketutus kirjoitti:

Eilisestä iltapäivästä on riittänyt vittuuntuneisuuden tunnetta jo pitkäksi aikaa. Eilisen illan menoista kaverit mulle ei ilmoitettu yhtikäs mitään, ja kun illalla näin kavereitani, eivät he oikein olisi minua ottanut porukkaan mukaan, paitsi kuskin hommaan.

Lisäksi tämä yksi naishenkilö on alkanut viime aikoina todenteolla hyppimään silmille. Kavereiden kesken on ollut tietenkin pientä leikkimielistä vittuilua, mutta tämän henkilön osalta se on mennyt jo aggressiiviseksi pään aukomiseksi. Ja tämä nimenomaan kohdistuu minuun. Itse olen vetänyt johtopäätöksen, että vajaa vuosi sitten meillä oli peliä (olin äärimmäisen humalassa, muija ei edes ole hyvän näköinen) ja ilmeisesti teinimäisesti rakastui minuun. Kovasti minua yritti, mutten ollut kiinnostunut. Lisäski seurustelen hänen parhaan kaverin kanssa.

Vitutta vain niin suunnattomasti tämän "ämmän" pään aukominen, ja tuntuu että on jotenkin saanut myös kaverini minua vastaan :/
Olenkin miettinyt, että seuraavaksi kun hän (tai siis se) aukoo päätään, isken ns. vyön alle, ja haukun häntä hänen rumuudestaan, ylipainostaan yms..

Oppiipa sekin lehmä olemaan hiljaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu