Mitä mieltä olette siitä, että tyttökaverillanne on harrastuksia. En nyt tarkoita baarissa istumista vaan ihan oikeita, joita on n. 4-5 kr/viikossa ja vievät aikaa n. kaksi tuntia iltaisin.
Pitäisikö harrastukset lopettaa mikäli tyttökaveri niin vaatii - hänellä, kun ei ole muuta kuin työ.
Pitäisikö harrastukset lopettaa mikäli tyttökaveri niin vaatii - hänellä, kun ei ole muuta kuin työ.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Haloo, ei kukaan voi vaatia toista luopumaan asioista jotka ovat hänelle tärkeitä! En tietenkään tarkoita alkoholia tai muuta joka vahingoittaa ihmistä itseään, vaan niitä rakkaita asioita joista toinen nauttii, kuten harrastukset. On aika vaikeaa kuvitella, että vaatisin tyttöystävääni lopettamaan hänen harrastuksensa. Tietysti kaikella on rajansa, jos harrastus menee jatkuvasti suhteen edelle tai esim. sovittuja suunnitelmia täytyy perua harrastuksen vuoksi. Jos oikeasti rakastaa toista, niin suo hänelle kyllä omankin elämän. Ei parisuhteestakaan voi tulla onnellinen, jos toinen joutuu luopumaan rakkaista asioista. Tietysti jos tuntuu siltä, että harrastustasi on lähes joka päivä muutaman tunnin, niin eikö olisi mahdollista tehdä jotain kompromissia joka miellyttäisi molempia? Onhan se kurjaa jos ei voi oikein koskaan suunnitella mitään, kun tietää, että toinen vastaa kuitenkin ei.
..jos yhteistä aikaa ei juuri ole - tai jos toinen sitä haluaa - ja toinen ei niin siitä välitä..
Kompromisseja voisi miettiä?
Itse en toisen harrastuksia uskaltaisi kieltää; uskon että omilla harrasteilla ja ystävillä on suhteeseen myönteinen vaikutus..
Jaksamista Teille!
sellainen ihmistyyppikysymys, joka olis hyvä ottaa huomioon jo ennen kuin alkaa seurusteleen. Jos ihmisen haluaa, tulisi häneen suhtautua alusta asti kokonaisuutena eikä niin että suhteen edetessä yrittää muuttaa toista mieleisekseen. Jos haluaa naisen jonka kanssa nyhjätään kotona illasta toiseen, kannattaa valita sen kaltainen tyttöystävä.
Minä itse pidän siitä että toinen on itsenäinen ja hänellä on omia juttuja. Hetkittäin tilanne silti rassaa, mutta se minun on käsiteltävä itseni kanssa. Toisenlaista naista en silti haluaisi.
Paljon näyttää tyttöystäväsi harrastavan, mutta mitäs helkuttia niitä rajoittamaan. Jos ihmistä alkaa rajoittamaan, niin suhde kärsii, koska toinen alkaa kuvitelemaan olevansa häkissä. Siitä syntyy ahdistusten kierre.
Ite en ainakaan edes pystyis kuvitteleen et tottelisin jos mua yritettäs rajottaan. Kyl se menis lähinnä nii et terve menoa, jos hirveesti hämää.
Mulle liikunta on rakkaus, jonka edelle ei yksikään ihminen voi mennä. Se on mun yksityisoikeus ja henkilökohtainen perustarpeeni, niistähän ei tingitä. Muutoin en ole tasapainossa.
Tietysti välitän ihmisistä todella paljon.
ilman urheilua ei oo elämää.
Jos mun tyttökaveri sanoisi; valitse hän tai urheilu. Ottaisin urheilun.
Hmm, et varmaan hirveästi rakastaisi tyttöystävääsi?...
Mutta tyttökaveri ei rakastais mua sitäkään vähää, jos vaatisi harrastuksetkin jättämään..
Olen iloinen että on harrastuksia!
Ei pitäisi lopettaa harrastuksia jos tyttö/poika/ähläm tai sähläm, tai ketään vaatii!!?? Olihan tämä provo?! Ei kai kukaan oikeesti "vaadi" kavereiltaan tollasta!?
itsekin jotain harrastusta?
Taikka vielä parempaa - yhteinen harrastus?
Vaikea juttu. Tottakai jokaisella saa ja pitää olla omia harrastuksia, mutta kyllähän se vähän on niinkin että mikäli toisella on työ/koulu ja siihen vielä harrastukset päälle viitenä iltana viikossa, niin kuinka paljon jää energiaa ja aikaa olla kumppanin kanssa ja hoitaa suhdetta? Jaksaako paljon harrastava nähdä siitä huolimatta kumppaniaan (olettaen siis että ette asu yhdessä), vai onko vastauksena usein "en jaksais nyt, väsyttää" tms.? Siitä voi tulla toiselle sellainen olo että eipä tässä kovin tärkeitä olla kun harrastuksetkin ajaa ohi. Samoin jos asutte yhdessä, aika tympeää sekin on jos toinen istuu illalla vain väsyneenä telkkarin edessä kun toinen haluais lähteä vielä vaikka yhdessä iltakävelylle tms. Been there done that, ei ollut kivaa.
Onko harrastukset sellaisia mihin kumppani vois osallistua parina iltana viikossa, tai voisko kertoja vähentää esmes 3 - 4 kertaan viikossa? Mun mielestä kokonaan lopettaminen ei ole hyvä vaihtoehto vaan jonkunnäköinen kompromissi olis hyvä löytää.
Minä en ainakaan suostuisi luopumaan harrastuksistani! Minä oon pienestä pitäen ollu AINA liikkeessä ja en osaisi olla ilman liikuntaa ja kaikkeja lajejani. Kaiken lisäksi minusta tulee kamalan kärttyinen, jos en pääse liikkumaan ja tuhlaamaan energiaani.
Minä ottasin loukkauksena, jos tyttöystäväni pyytäisi minua luopumaan harrastuksistani. Se kuitenkin näkyy, että ne tekevät minut onnelliseksi. Ja minä haluaisin, että tyttöystävälläni ois omat harrastukset. Minulta palaa pinna, jos toinen elää vain minun rytmin mukaan. Omat harrastukset molemmilla ja sitten luovitaan, sovitaan ja tehdään kompromisseja. Se, että aika ei riitä, on aina vain tekosyy!
Ja entäpä sitten, kun olet luopunut harrastuksistasi, jotta voisit olla tyttöystäväsi kanssa, ja sitten tuleekin ero!? Sittenpä sitä onkin aika tyhjän päällä...
harrastuksia PITÄÄ saada olla. olisin onneton ilman likuntaharrastuksiani, ja sitähän ei oikeasti minua rakastava ihminen voi haluta.
Ihmisillä pitää olla omia menoja ja oma minä. Itse harrastan aktiivisesti lajia, joka sitoo minut joka päivä (satoi tai paistoi) useammaksi tunniksi. Oikeastaan harrastus on muuttunut elämäntavaksi ja itse elämäksi. En salaa tätä tutustuessani mielenkiintoisiin ihmisiin, enkä alun huumassakaan lakkaa harrastamasta saadakseni enemmän yhteistä aikaa, koska sehän olisi toisen harhaan johtamista. On parasta, että minusta kiinnostuneet tietävät heti alkuun, mikä on tilanne. En toki pahastu, jos kumppanini on kiinnostunut tekemisistäni ja ilomielin hän saa osallistua toimintaan sen minkä kokee kiinnostavaksi. Kuitenkaan kukaan ei voi tulla rajoittamaan harrastustani, sillä se on elämäni. Ja jos joku minua oikeasti rakastaa, hän kyllä tietää ja on valmis hyväksymään sen. Sillä eihän se vähennä minun rakkauttani häneen, että harrastan ja valmentaudun aktiivisesti lajissani. Päin vastoin, silloin voin itse paremmin.
olen aina harrastanut jonkinsortin liikuntaa, mutta viimeiset 13 vuotta kehonrakennusta. treenaan 4 kertaa viikossa (eli kerran kaikki lihasryhmät). ja treeneissä vierähtää parisen tuntia (mukana jo suihku), ja kotimatkaan menee n. 20 min (mikäli bussi pysähtyy jokaisella pysäkillä kuten talvisin aina, niin 25 min menee matkoihin) siis yhteen suuntaan. saa siis sanoa, että kolmisen tuntia treenit vie.
välipäivinä käyn tyttökaverini kanssa uimassa yhdessä. ennen minua tyttökaverini ei harrastanut uimista (no kesällä tietty), joten hänellä kävi hyvä tuuri minut pokaessaan - sai harrastuksen ja minut.
riitaa ei ole koskaan tullut punttien kolistelun takia, päinvastoin tyttökaverini on kannustanut minua ja edesauttaa mm. valmistamalla erittäin hyvää ja terveellistä sapuskaa.
täytyy muuten mainita, että uimaharjoituksen myötä tyttökaverini on jättänyt röökin.
Aika, sanoisinko, itsekäs ajattelumalli täällä monella. Kun se parisuhde kuitenkin tuppaa olemaan kahden kauppa ja käytännössä siinä joudutaan tekemään jonkinasteisia kompromisseja lähes päivittäin. Kovinkaan moni suhde ei kestä jos mentaliteetti on että minäminäminäainaensin. Tottakai jokaisella saa ja pitää olla omat harrastukset, mutta ainakaan mulle ei tulis mieleenkään mennä sanomaan rakkaalle ihmiselle että valitsen ennemmin harrastukseni kuin hänet. Tai siis taas yritettäisiin päästä siihen kompromissiin, jos kumppani ei voi osallistua harrastukseeni niin sitten ainakin itse olisin valmis karsimaan jossain määrin menojani että myös yhteistä aikaa jäisi. Joutuuhan hänkin tekemään kompromissin siinä että "sietää" silti harrastusteni viemän ajan.
No, helppo sanoa kun en ole koskaan joutunut tällaisen valintatilanteen eteen, mutta veikkaisin että suurin osa ihmisistä on kuitenkin halukas löytämään ennemmin sopuratkaisun kuin pistämään kantapäitä vastakkain harrastusten takia. Jos siis todella välittävät toisistaan.
Vaikeaa olisi kuvitella, että luopuisin urheilusta. Muista harrastuksista tingin ajan puutteessa, mutta urheilusta en.
Tällainen urheilu, jota itse harrastan (palloilulaji) vaatii sitoutumista harrastukseen ja säännöllistä osallistumista. Muuten valmentaja huutaa ja heitetään ulos joukkueesta. Eli on tehtävä valinta: pelata vai eikö pelata. En minä itsekään niihin treeneihin joka kerta hirveän motivoituneena lähde. On huonoja päiviä ja usein olen pitkän opiskelupäivän jälkeen väsynyt, mutta aina on pakko mennä.
Treenit vievät aikaa puolitoista tuntia/kerta, ja kertoja on kolme viikossa. Lisäksi omaa peruskuntoa vähintään tunti viikossa, vähän lihaskuntoa joka päivä ja omat punttisalit. Turnaukset, joita on kymmenisen vuodessa, vievät 1-2 päivää viikonloppuisin. Syömiset, nukkumiset ja muut treenien mukaan.
Aikaahan tämä vie, mutta urheilu on aina ollut suuri osa elämääni - olen kilpaillut säännöllisesti koko ikäni ensimmäisiä elinvuosia lukuunottamatta. Jos luopuisin joukkueharrastuksesta harrastaisin itsenäisesti. Urheilun vuoksi olisi vaikeaa kuvitella, että seurustelisin ihmisen kanssa, joka ei harrastaisi urheilua - ymmärtämisvaikeuksiahan siinä voisi tulla. Nykyinen tyttöystävä pelaa onneksi samassa joukkueessa, joten asiat sujuvat siltä osin helpommin.
Ei toisella oo mitään oikeutta vaatia toista lopettamaan harrastuksia.. Molemmilla kuuluu tietty myös olla oma elämäkin. Hmm.. harrastakaa yhdessä jotain? tai keksikää tyttökaverilles joku oma harrastus työn lisäksi? :)