Tällä palstalla käydään aika kärkkäitä keskusteluita, jotka pääosin ovat uusioperheitä vastaan olevia kannanottoja. Onko näitä katkeroituneita naisia näin paljon? Toiset sinkkuja, jotka ovat joutuneet lähes pakotettuja uusioperheeseen jossa miehellä on lapsia(ihan yllätyksenä tulleet?). Toiset eronneita ja vielä enemmän katkeroituneita. Vai onko tämä se paikka missä nämä katkeroituneet purkavat pahaa oloaan, kun niitä ei kukaan muu viitsi/jaksa kuunnella. Harvassa on uusioperheitä kannustavat kommentit, niillä ei tietenkään ole aikaa eikä viitseliäisyyttä tänne kirjoitella koska asiat ovat kunnossa ja elämä on hyvässä jamassa.
katkeroituneita naisia?
mää
552616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
ja itse olen aikoinani elänyt uusioperheessä lapsena. Voin sanoa, että ei se mitään herkkua ollut, vaikka ulospäin kaikki varmaan näytti niin hyvältä. Enkä ole minkään muunkaan uusioperheen nähnyt toimineen. Tämä on siis omasta kokemuksestani. Voihan se olla, että se jossain toimii...en tiedä, en vain ole missään sellaista nähnyt.
Suurin ongelma tuossa uusioperheessä on lapset ja tunnesiteen puuttuminen lapsiin. Itsekin aina väkisin hätistelin kaikki isäni naisehdokkaat tiehensä, mutta oma äiti oli aina tervetullut. Tämä on ihan luontaista käyttäytymismallia, joka on nähtävissä mm. eläinmaailmasta.
Niin...eihan ihmista voi loppujen lopuksi "pakottaa rakastamaan" ketaan...ja aina se tunneside on vahvin sinne OMAAN lapseen tai OMAAN vanhempaan...(siis biologisiin sukulaisiin) (Siis ainakin normaalilla tunnetasolla olevien henkiloiden kesken.)
(Tietysti on myos niita, jotka eivat pida omistaan, vaikka asialla ei olisi mitaan tekemista uusioperheen kanssa.)
elin helvetillisessä ydinperheessä. Isäni harjoitti fyysistä ja äitini psyykkistä väkivaltaa. Vaikka vanhemmat eivät ollenkaan tulleet toimeen keskenään erota ei kuulemma voinut, koska "mitä naapuritkin ajattelisivat". Pääsin perhehelvetistä eroon 17-vuotiaana kun livistin setäni luokse toiselle puolelle Suomea töihin. Seuraavan kerran näin vanhempani 10 vuoden kuluttua, silloinkin tapaaminen sujui nihkeästi. Sedän luona "uusioperheemme" (setä vaimonsa 3lasta ja minä) toimi mainiosti ja sain onneksi myös mallia toimivaan parisuhteeseen ja normaaliin perhe-elämään.
Hauskaa kuulla tuollainenkin tarina...:) Siis se, etta sedallasi ei ollut mitaan yhta "ylimaaraista lasta" vastaan.
Tänne kirjoittelee muutama sairas ja katkera ex. Paskaa tulee silmät ja suut täyteen, jos vähänkin yrittää asiallista keskustelua aikaiseksi. Kunhan vain on uusi viesti, niin samanlaisia kirjoituksia pukkaa välittömästi. Ei edes väliä mitä aloittaja kirjoittaa.
Surullisinta asiassaa on se, että ne katkerat ja mieleltään sairaat huomaavat jossain vaiheessa menettäneensä myös lapsensa. Kukaan täysjärkinen ei heidän kanssaan ole samaa mieltä, ja lapsetkin kasvavat ja alkavat huomaamaan asioiden oikean laidan. Mieleltään sairas ihminen myrkyttää myös läheistensää elämän, josta ainut ulospääsy on tehdä selkeä ero.
Vaikka täällä hehkutetaankin sitä, että isä joutuu katumaan lähtöään ja uutta naista, mutta niin käy eittämättä myös näille katkerille äideille.
ei nämä oo enää pelkästään katkeria, vaan SAIRAITA. Kertokaas katkeroituneet, mitä iloa tai hyötyä saatte vittuilullanne. Jos saatte itsellenne siitä kiksejä, menkää hoitoon. Onko se ero ollut niin kova pala, vai se toinen nainen?
Mistäs sää nyt sit ooot katkera, kun tänne piti kirjoittaa? Sitäpaitsi erään uusioperhekeskustelun aloitti mies, ei nainen. Suomi on vapaa maa ja hyvä, että asioista keskustellaan mitä ollaan mieltä mistäkin näin yleisellä tasolla.
Kippis vaan sullekin!
...että tämä palsta kertoo kyllä hyvin vähän mitään yleisestä mielipiteestä. Katkeroituneiden mielipiteistä taas paljonkin. Mulle tää nyt silti on ihan sama mitä täällä kirjoitellaan, eipä nämä jutut minun elämääni vaikuta, huvittavat pikemminkin. ;)
vaan mahdollisesti kohta uusioperheellinen. Siksi haluaisin kuulla sekä hyviä että huonoja kokemuksia uusioperheiden arjesta. Tuntuu vaan kun lueskelee ed. viestejä, että täällä on muutama TODELLA katkera ihminen. Monet vastaukset on uusioperheitä vastaan vailla perusteluja. Joku kirjoitti että selän takana saa purkaa tunteitaan exää kohtaan, sehän kertoo vain ihmisen heikosta itsetunnosta!
tarkoittikin tilanteita, joissa exä todella aiheuttaa harmia? Eli seläntakana tarkoittaen sitä, ettei lapset joudu kuuntelemaan, tai mikään yhteisen elinympäristön juorukellot. Siis esim uskotun ystävän ja/tai oman puolison kanssa varmasti moni purkaa asioita, jotka surettavat/harmittavat/ärsyttävät/ilahduttavat. Ei se itsetunnosta kerro, vaan siitä, että ihmisellä on toinen ihminen, jonka kanssa voi purkaa kaiken. Turha niitä exiä on sekoittaa siihen sen enempiä, jos joskus pitää pahaa mieltä jostain purkaa. Perinteisesti siitä ei seuraa lasten kannalta mitään hyvää, jos niin tekee. Mutta sanopa, mitä se sitten ketään haittaa tai kiinnostaa, kenelle joku pahaa mieltään purkaa? Pitäisikö sinun päättää siitä?
Realistiset, teidän mielestä katkeroituneet mielipiteet, ovat juuri niitä yleisiä mielipiteitä ja oikeat ihmisethän niitä kirjoittavat, eivät tekaistut henkilöttömät. Siinähän nähdään, että missä mennään, mitä ihmiset ovat mieltä uusioperheistä ja kokemusten perusteella voivat sen anonyyminä täällä kertoa. Aika harvoin onnistuu yhteiselo saman katon alla, jossa molemmilla lapset aik. liitoista ja entiset vaimot ja miehet ovat jatkuvasti kuvioissa mukana. Vaikeuksia ainakin tulee olemaan alussa. Katkera on vähän väärä sana kuvaamaan näitä ihmisiä, jotka kertovat todellisista kokemuksistaan.
Sinähän voit sitten kertoa miten ihanaa ja auvoista on elää uusioperheessä. Voihan niissäkin pystyttää kulissit, jos ei luista hyvin, jotta kaikki näyttäisivät paremmalta. Varmaankin rakastat miehesi/vaimosi lapsia yhtä paljon kuin omiasikin ja olet täysin epäitsekäs.
Miten moni ensimmäisistä avioliitoista hajoaa. Aika moni. Ne eivät siis ole yhtään sen parempia kuin uusperheetkään.
Ei täällä kirjoittele törkeitä haukkamviestejä sellaiset exät, jotka itse olisivat päässeet yli erostaan ja mahdollisesti osanneet rakentaa itselleen uuden elämän. Ei rikkimennyttä voi enää rakentaa. Mitä kauemmin jatkaa vanhassa roikkumista, sitä katkerammaksi tulee - se ei koskaan palkitse. Realistisesti siis täällä katkeria viestejä viljelevät yksin jääneet exät, joilla ei ole muuta elämässä kuin katkeruudestaan kiinni pitäminen.En ymmärrä, miksi eivät halua tehdä asialle mitään - itsestähän se muutos lähtee. Ongelmistaan puhuvat joutuvat täällä välittömästi näiden katkerien exien viestien pommittamaksi, koska ovat niin perhanan onnellisia, että jollakin muullakin voisi olla jokin asia huonosti, onnellisiahan ei saa olla, koskeivat itsekään sitä ole. Se siitä realistisuudesta. Enemmän saisivat kirjoitella rauhassa ne ihmiset, jotka oikeasti ovat uusperheitä perustaneet, niitä löytyy kyllä ihan exvaimoistakin, sitten voitaisiin puhua yleisestä mielipiteestä, katkeroituneen komppanjan sijaan.
Onnellinen uusperheeni kiittää ja kumartaa näistä halveksuvista ja omalaatuisista viesteistä ;)
Menemme nyt leipomaan pullaa, minä ja tyttäreni ja mieheni tytär. Halauksia kaikille uusperheellisille, meillehän tämä palsta lie tarkoitettu.
Jos koet realistiset kommentit halveksunnaksi, niin et kovin vahvoilla jäillä liiku, mutta onnea pullanpaistohetkiin kuitenkin. Pienistä hetkistähän se onni koostuukin.Tämä palsta ei tiettävästi ole tarkoitettu aioastaa niille, joilla uusioperheessä menee hyvin, vaan kaikille niissä osallisille oleville tavalla tai toisella. Eihän keskustelua synny, jos kaikki ovat vain samaa mieltä asioista. Keskusteluun tarvitaan monenlaisia mielipiteitä kokemuksineen. Minulla itselläni ei ole niistä hyviä sellaisia.
Ei tietenkään ole parempia, mutta ydinperhe on aina aidompi ja parempi lasten ja kaikkien muidenkin kannalta. Itse en lähtisi uusioperhemylläkkään, mutta ne jotka haluavat elää yhteisössä jatkuvasti uusien ja uusien ihmisten kanssa, fine. Sitäpaitsi tässä ollaan enemmänkin onnellisia kuin katkeroituneita ettei tarvitse pistää itseänä mokomaankin sekasoppaan. Lähinnä onnellinen ja helpottunut, kun saa itse päättää mitä elämällään tekee, eikä mennä entisten vaimojen ja kakaroiden mielten mukaan.
Ihan loppukommentiksi sellainen juttu, että "ensimmäiset liitotkin" hajoavat...siihen: niin hajoavat ja toiset ja kolmannetkin, mutta ainahan on mahdollisuus kun siihen kierteeseen lähtee, vaihtaa paria ja koko perhettä. Mikäs sen hauskempaa...
...mutta kas kummaa, kun se ero sitten tuli ja jossain vaiheessa tuli perustettua uusioperhe, niin yllätys, yllätys..meinaan sitä, että vannomatta paras..(ihan selkäpiirtä karmi, kun luin sinun kirjoitustasi ja oli kuin olisin omia ajatuksia silloin joskus paperille laittanut)
meinaan, että vannoin eläväni aviomieheni kanssa kiikkustuoli-ikään asti ja lapsemme saavat asua ydinperheessä ja on niin tuikiturvallista. Ja uusioperheet oli minulle vähän kuin "kakkosluokan" kansalaisia, jos noin rumasti voi sanoa.
Nyt elän perhe-elämää mieheni kanssa, ja hän tuntuu todella tutulta (ei mitenkään uusi ja vieras ihminen)vaikka olemme tunteneet vasta 3vuotta...ja kersatkin pitävät hänestä. Että näin.
Hyvähän se on jos ihminen on onnellinen siinä missä onkin. Olen aina vähän ihmetellyt, että miten jotkut jaksavat mennä liitosta liittoon ja "aloittaa" kaiken alusta. Tiedän paljon naisia,jotka eivät kestä olla yhtään yksin. Eron jälkeen lähdetään heti metsästämään uutta vaikka väkisin. Uusioperheet vaan tuntuvat väkisinväännetyiltä ja tekosellaisilta. Sitähän ne miehetkin tekevät. Onko se silloin aitoa rakkautta vai vain yksinäisyyden pelkoa? Kukin sen tietty tietää itse sydämmessään.
..ehkä he etsivät sitä rakastumisen tunnetta aina uudelleen ja uudelleen, se on kuin huume heille..minä myös tuota aikanaan ihmettelin ja ex-miehellekin monesti sanoin, että minä en jaksaisi tutustua uuteen ihmiseen ja alkaa kaikkea alusta..ystävättärillekin siitä aina paasasin lenkkipolulla ja ihmettelin maailman menoa, mutta sitten tuli ero jossain vaiheessa ja jonkin aikaa yksin oltua törmäsin nykyiseen mieheen ja hän vei totaalisesti jalat altani. Enkä tasantarkkaan etsinyt häntä mistään, saati baareissa kulkenut. Ja kun me jostain syystä olemme ns. "sieluntovereita" niin meistä tuntui mukavammalta muuttaa yhteen, kuin asua erillään. Ja tyhmäähän se oli maksaa laskuja "päällekkäin", kun kaikki mahdollinen vapaa-aika vietettiin perheenä...sovimme luonteelta, huumorilta ja myös fyysisesti toisillemme ja mikäs siinä kun on hyvä olla. Ja hyvä on myös ex-miehelläni..on tahollaan naimisissa ja onnistunut löytämään kivan vaimon ja lapset on tasapainoisia. Ei ole mitään vko:n- loppu isiä, eikä äitejä, vaan on kaksi kotia ja niissä asutaan puoleksi ja puoleksi, mikä lapsistakin on hyvä, että saa olla kummankin vanhemman kanssa yhtä paljon.
Ensimmäiset avioliitot ei hajois, jos ei kukaan tulis siihen väliin! Näin ei ollut vielä muutamia vuosia sitten. Tämä on nyt joku epidemia joka jyllää. Kyllä se toivottavasti laantuu. Kun yksi tekkee jotain, on kaikkien koetettava samaa!
Väliin tulee parisuhteen osapuolten ymmärtämättömyys toisiaan kohtaan, yhteensopimattomuus, tasa-arvoisen kunnioituksen puute, itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Eli vaihdappa "kukaan" tilalle "mikään".
Mistähän syystä sitä on yhteen menty jossain vaiheessa, kun näitä kaikkia luettelemiasi piirteitä liitossa löytyy hajottamaan suhteen? Kyllä se kolmas pyöräkin, kun väliin alkaa änkeämään, tietää että on kolmas pyörä ja vain käyttää tilaisuutta hyväkseen sotkeakseen kaiken jo valmiiksi epänormaalin tilanteen liitossa. Se ei ainakaan auta avio/avoliitossa olevien liiton parantamista, vaan omalla olemmassaolollaan kuollettaa kaiken mahdollisen. Mielestäni kolannen pyörän pitäisi epäitsekkäästi vaan siirtyä syrjään ja etsiä miestä/naista vapailta markkinoilta.
Mitä jos kasvaisit aikuiseksi ja ottaisit ihan itse vastuun omasta elämästäsi. Miehesi, ex-miehesi tai mikään naikkonen ei ole vastuussa sinun onnestasi tai sinun liitostasi.
Aikuisen kuuluu rakentaa oma elämänsä ihan itse, eikä elää sitä puolisonsa kautta.
Onko aikuisuuteen kasvamista se että haluaa rikkoa toisen avioliiton, ja vielä pahempaa vieraannuttaa isän lapsistaan??
Kasvatatko sinäkin lapsistasi sellaisia aikuisia, että toisten avioliiton voi särkeä tosta noin vain, tuntematta syyllisyyttä? Et se on ihan tavallista, mitä välii??
Aikuisen tulee tosiaankin rakentaa elämänsä itse, eikä hajoittaa ja alkaa elämään toisten elämää. Se on kumma ettei naikkoset sitä ymmärrä, tai ne ei haluu! Kunnioitukseen kuuluu että toisen omaan ei kosketa. Mutta on helppo särkeä kaikki sellainen mikä itseään potuttaa.
En tiedä, että mitä mahdoit rivien välistä oikein lukea. Mielestäni en mitenkään viitannut, että "aikuisuuteen kasvaminen = halua rikkoa toisen avioliitto".
Aikuisuus on sitä, että ottaa itse vastuun elämästään eikä syytä epäonnistumisistaan muita. Ymmärrän kyllä, että on helpompaa vihata sitä naikkosta, kuin sitä pettänyttä ex-miestä. Sitä miestä kohtaan sinulla on vielä tunteita.
Mutta siitä huolimatta kannattaa lähteä katsomaan elämää eteenpäin, eikä rypeä omissa pettymyksissään. Elämä on liian lyhyt sen naikkosen vihaamiseen, se aika kannattaa käyttää omaan elämään ja oman onnen rakentamiseen. Oma elämä on sen arvoista!
Eri asia tietenkin sitten on, jos onni on siinä, että haukkuu niitä naikkosia. Minun elämäni onni on ihan jossain muualla, kuin ex-puolison tai hänen uuden puolison haukkumisessa.
Aika on lyhyt todella rypemiseen, siksi eronneena olenkin kokeillutkin kuin helposti naimisissa oleva mies lähtee mukaan. No osa lähtee ja osa ei. Ja täytyy sanoa, että kyllä se mukavalta tuntuu kuin mies soittelee ja sanoo et muija otti kauheet pultit.
Kyllä silti ollaan nähty päivittäin, ja taitaa mies olla umpirakastunut minuun. No aikansa kutakin ja kohta jätän, ja etsin uuden.
Ennen olin sitä mieltä että toisen omaan en koske enkä toisen miestä vie, mutta nykyisin ei mitään väliä. En edes vapaita katsele, vaatimus on et on naimisissa. Sillon ymmärtää et täytyy olla tärkee mihelle jos mies lähtee mukaan ja jättää vaimonsa. Onnistumisen tunteita siis. Jos itse on saanut pettyä, niin miksei suo sitä toisellekin, sillon ne tietää mitlä tuntuu!
Avioliittossa olijat (2 kpl) lupaavat toisilleen papin/vastaavan edessä tiettyjä asioita. Kaikki maailman muut naiset/naikkoset/miekkoset yms. eivät ole siellä lupaamassa. Täten he ovat aviopuolisoiden välisestä keskinäisestä sopimuksesta ulkopuolisia ihmisiä. Jos avioliittoon kuitenkin joku ulkopuolinen pääsee, sehän tarkoittaa, että jompi kumpi/kumpikin SOPIJAPUOLISTA on rikkonut sopimuksen. Se ei ole kenenkään ulkopuolisen vika.
Nimim. Kaikkiin houkutusyrityksiin ei tarvi tarttua; ei sinkun, eikä varsinkaan varatun
Nyt puhut väärälle kivelle. Olen jo aikuinen nainen ja mielestäni edelleen kolmas pyörä on aina kolmas pyörä. Kun kaksi ihmistä menee yhteen, niin silloin yleensä puhalletaan yhteen hiileen ja onnea rakennetaan yhdessä, silloin liitto onnistuu eikä niin, että kaikki yksilönä vain ajattelevat itsekeskeisesti itseään. Kahden ihmisen väliin ei mahdu enää kolmatta ihmistä! Jospa sinä vuorostasi jättäisit itsekeskeiset ohjeesi oman elämäsi ohjenuoraksi ja katsoisit kuinka elämä rakentuu sen varaan. Oli muuten naurettavin kommentti jonka kirjoitit, olisiko tuossa omassa henkisessä kasvussa vielä kuitenkin petraamista?
Minulle sana aikuisuus ei missään tapauksessa ole synonyymi sanalle itsekeskeisyys. Aikuisuus on nimenomaan sitä, että kykenee ottamaan huomioon muut ihmiset ja että kykenee näkemään OMIEN tekojensa seuraukset.
Nimenomaan näin! Ne sopijaosapuolet ovat rikkoneet oman sopimuksensa, jos liitto päättyy eroon. Avioeroa voi hakea vain puolisot, ei se "syrjähyppy".
kaksinaismoralistisilla "naikkosten" haukkujilla. Teit juuri kaikista puheenvuoroistasi täysin arvottomia.
Ehkäpä sitten voisit jo lakata olemasta kolmanneksi pyöräksi tunkija exmiehesi uuteen parisuhteeseen, vai etkö ole huomannut, että hän on valintansa tehnyt.
Jos koet yököttäviksi miestenryöstäjiksi haukkumiset realistisina, sinun lienee parasta tarkistaa oman sanakirjasi sisällön sopivuutta. Ei minua ne haittaa, kummastuttaa vaan. Ei esim. meidän perheessä kukaan ole ryötänyt mitään keneltäkään. Yleistykset ovat kovin herkässä, varsinkin jos kirjoittajalla on omat vaikeat tunteet täysin käsittelemättä. En kokisi sellaisilla olevan kovin hyvin pullat uunissaan. Mielipiteiden erilaisuus on rikkautta, mielestäni silti aikuiset ihmiset (mikäli ovat aikuisia, ketkä täällä edes kirjoittelevat) voisivat hivenen miettiä minkälaista kieltä käyttävät. Se nyt vaan on tökeröä ja moukkamaista viljellä ala-arvoisia haukkumasanoja, silloin asian ilmaisemiseen tarvittavat käsitteet ovat kovin vähässä.
Nimenomaan, aikuinen kolmas pyöräkin ottaa muut huomioon ja jättää kahden välisen liiton solmineet yhdessä jatkamaan elämäänsä. En olekkaan sanonut, että se olisi ikäänkuin synonyymi, vaan itsae kirjoituksessasi kehoitit jokaisen rakentamaan onnensa itsensä rajaa eikä toisen ihmisen varaan. Tottakai jokainen on oman onnensa seppä, mutta kun yhteen mennään niin yhdessä mennään eteenpäinkin, ei siinä enää aleta sooloilemaan. Yhdessä on jaksettava.
En oikein ymmärrä tota sun aivoitusta. Hyppäät ikäänkuin asiasta kolmanteen, kun et ole edes käsitellyt ensimmäistäkään. Tottakai toiset ihmiset pitää ottaa huomioon, mutta kolmas pyörä on aina kolmas ja välttämättä ei tarvitse sympatiaa. Ja kun sympatiasta ja toisen huomioonottamisesta, niin epämääräiset subjetiiviset kommentit voi jättää mainitsematta. Että se aikuisuudesta ym.
Sulla nyt taitaa kaikki olla sekaisin. En ole täällä ketään haukkunut miestenryöstäjiksi. Taitaa nyt olla ihan omaa mielikuvitustyötä tai sitten itse koet olevasi sellainen, sorry.
Tulipahan vaan mainittua mitä mieltä ollaan uusioperheistä.
En tiedä, että oletko kovin katkera vai miksi et suostu ymmärtämään, että mitä tarkoitan.
Minä rakennan oman onneni ihan itse, se on minun käsissäni eikä yhdenkään miehen (tai naisen). Oman onnensa rakentaminen ei ole itsekeskeisyyttä tai toisen miehen varastamista tms. Mutta se ei myöskään ole sitä, että odotan miehen tekevän minusta onnellisen. Kenenkään muun tehtävä ei ole tehdä meistä onnellista kuin meidän itsemme.
Kumma että se tuntuu aina niin helpolta sanoa anonyyminä toiselle osapuolelle, että olisi katkera jostain. Ei tässä mitään katkeria olla, vaan tämähän on yleistä keskustelua kolmansista pyöristä ja onnellisuuden rakenteista.
Kyllä minä sen tajusin mitä olet sanomassa, että onnellisuus lähtee itsestään ja se ei ole aikuisuuden synonyymi, mutta edelleen olen sitä mieltä, että kahden ihmisen väliin ei mahdu kolmatta henkilöä, vaikka kuinka itsenäisiä, aikuisia ja vahvoja ollaan henkisesti.
Hyvässäkin liitossa, jossa kaksi aikuista ja kuinka itsenäisiä ja vahvoja henkisesti ovatkin, menee aika ajoin huonosti. Silloin pitäisi keskustella asioista ja yrittää selvittää ongelmat. Mielestäni kolmas pyörä ei ole ratkaisu.
Sitäpaitsi vaikka kuinka olisit oman onnesi seppä liitossa, se ei auta, kun joku tulee liittoa sotkemaan. Siinä ei enää auta ajattelu pelkästään omasta onnesta, vaan kummankin onnesta yhdessä, jos haluaa elää parisuhteessa. Yleensähän parisuhteessa, vaikka kuinka itsenäinen olisitkin, joutuu luopumaan jostain toisen ihmisen vuoksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elää toisen kautta. Sitä en ole missään vaiheessa sanonut vaan olet itse käsittänyt väärin.
Vastasin tarkoittaen yleisesti näillä sivuilla liikkuvia juttuja. Ovatko ne mielestäsi aikuisten ihmisten kirjoittamia? Osa on, osa ei. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että mielipiteensä sanoo. Tarkoitan vain sitä, että eikö ihmiset voi ilmaista itseään yhtään sivistyneemmin. Sinä kyllä pystyt siihen, kaikki täällä taas ei.
Minäkin olen ihmetellyt sitä, että koska tämä on uusperheille tarkoitettu keskustelufoorumi, niin miksi täällä ei sitten keskustella uusperheitä!? Vaan täällä pääsosin otetaan kantaa uusperhettä vastaan.
Muilla keskustelupalstoilla kyseisestä asiasta keskustellaan. Ei suinkaan niin, että vauva ja ruoka -palstalla kehoitetaan olemaan syöttämättä, odotus -palstalla kehoitettais olemaan odottamatta, synnytys-palstalla kehoitettais olemaan synnyttämättä, lasten nimet- palstalla oltaisiin täysin nimiä vastaan jne.
Olen uusioperheen lapsi ja perseestä ne todellakin ovat. Huonoja kokemuksia niin monilla niistä virityksistä. Vittu kun oli helvetin ankara ruummillista kuritusta antava isäpuoli, (onneksi äiti sen tajus jättää ennen kuin pahempaa tapahtu) jolle sitten joku uusi akka teki omia penskoja niin niitä hän kohteli kyllä silkkihansikkain.
Niin no tollasta ei kyllä soisi kenellekään. Ydin-/ uusioperheelliselle. Olisin minäkin tuota mieltä, jos oisin tollasta joutunut kokeen. Toivottavasti sulla on hyvin kaikki nyt.
ruumiillinen kuritus on aina väärin, mutta tuolla yleistät että kaikissa uusioperheissä uusioisät mättää toisen lapsia, aika ahdasmielistä ajattelua. Aika monissa ydinperheissäkin on väkivaltaa, se siitä vastakkain asettelusta.
Olet oikeassa. Ne pitäs kieltää. Puolustajat ovat vain niitä rikkojia ja nauttivat kun voi musertaa jonkun. Tosi mies ja nainen, kestää suuretkin ongelmat.
Tosi nainen vai tosi mies? Tunnut hyvin kestävän suuretkin ongelmat, niinkuin esimerkiksi sen, että ero on tullut. ;)
Sokeesti rakastunut pari kun ei näe muuta kuin sen oman tyytyväisyytensä. Lapset tulee siinä sivussa ja ei haittaa miten niitä kohdellaan kunhan vaan vanhempien tarpeet tulee tyydytetyksi. Järkyttäviä lasten kannalta ovat ne uusiosuhteet joita aikuiset vaan harrastaa ottamatta huomioon ympärillän olevien pahoinvointia. Itsekkäitä paskoja riitää pilvin pimein ja lapset jäävät vain jalkoihin siinä myllerryksessä.
Niin, koskaan ei kysytä lapsilta mitä mieltöä, oletetaan et lapset hyväksyy, vaikka ajan kanssa.
No heidän on lähes pakko hyväksyä, ei heidän vastustelunsa merkitse mitään. Lapsi ei sopeudu, lapset pakotetaan siihen!
Taidat olla toiselta planeetalta kun tuollaista väität. Kyllä veikkaan että lapset voivat paremmin perheessä, jossa myös puolisot rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, kuin perheessä, jossa näin ei ole. Itsekkyys ei mitenkään liity rakastamiseen, päinvastoin. Tai sitten et tiedä rakkaudesta alkeellisintakaan asiaa. Surullista sinulle.
Hyväksyyn aikuisten ihmeelliset suhteet! Lapsella ei ole koskaan aikuisen neuvokkuutta ja uskallusta kapinoida tyhmiä aikuisia vastaan.
Lapsen on pakko sopeutua kun se pakotetaan hyväksyyn kaiken maailman ulkopuoliset kumppanit mitä eronnut puolisko voi tuodakkaan hänen eteensä. Arvostan sellaisia vanhempia tai vanhempaa joka suojelee lapsiaan varsinkin jos lapset ovat nuoria niin ulkopuolisilta tuntemattomilta ihmisiltä.
Ymmärrän täysin, koska eroperheen lapsena järkytyin aina yhä uudelleen vanhempani tuodessa uusia kumppanejaan elämääni. Jatkoin samaa linjaa sitten omassa elämässäni niin että vaihdoin kumppania kuin kalsareita. Sain vääristyneen perhemallin kodistani mutta päätin etten enään elä niin kuin suurin osa vaan päädyn niihin harvinaisiin ydinperheisiin ja teen kaikkeni että se pysyy.
Olet oikessa että lapsi ei sopeudu, vaan ne pakotetaan siihen! Tiedän kokemuksesta!
Lapset haluavat isin ja äidin olevan onnellisia.
Lapset haluavat elää tuntien tulevansa rakastetuiksi ja hyväksytyiksi.
Lapset eivät halua elää keskellä perhehelvettejä, oli kyse sitten uus- tai ydinperheestä. Molemmista löytyy sekä helvettejä että turvasatamia.
Lapset eivät halua kuulla pahaa sanaa kummastakaan vanhemmastaan.
Lapset eivät halua kummankaan vanhemman elävän katkeroitunutta elämää.
Lapset eivät halua olla niitä, joiden niskaan kaadetaan kaikki toisen vanhemman "pahuus" eron sattuessa.
Lasten tulisi saada olla lapsia, ei niitä jotka murehtivat kummankaan vanhempansa pahoinvoinnista.
"Itsekkäitä paskoja", jotka sälyttävät oman katkeruutensa lastensa harteille, riittää vain valitettavasti pilvin pimein "ja lapset jäävät vain jalkoihin siinä myllerryksessä".
ovat niitä, jotka kieltäytyvät näkemästä mitään merkkejä parisuhteen huonovointisuudesta, tai sitten he eivät vain välitä, heitä ei kiinnosta. Kunhan kulissi on pystyssä, kaikki sitä uhkaavat merkit ja keskustelunyritykset tukahdutetaan heti, ettei vain ongelma tulisi näkyväksi. Kun ero sitten kolahtaa, ollaan niin ihmeissään; kaikkihan oli hyvin, koska minä yksin päätän sen niin olleen.
Kerrompa tarinan työpaikaltani, jossa enemmistö työntekijöistä on naisia. Monesti he valittivat yhteen ääneen miehiensä seksianelua, mutta välittömästi, kun töihin ilmestyi "raavas uros", alkoivat hormoonit hyrrätä. Niin räävittömiä ehdotuksia en olisi uskonut kuulevani avioliitossa elävien, pienten lasten äitien suusta. Samaiset ihmiset sitten kyllä jaksoivat panetella erästä uusperheellistä työkaveriamme, kun oli heidän mielestä varastanut jonkun miehen, mikä ei edes pitänyt paikkaansa. Tuumasin silloin itsekseni, että tuon tyyppiset kanat ovat pahinta mitä kohdalle voi sattua. Varsinaisia kaksinaismoralisteja madonnan hymy kasvoillaan.
Huomaathan itse, ettei tarvi rautalangasta vääntää.
Itse olen sellainen kaltoin kohdelluksi tullut avuton lapsi.
Vaikka nyt olen aikuinen, minulla on hyvin paljon ongelmia ja mikä ikävintä, MUISTOT PAINAVAT RASKAASTI ja häiritsevät ihan arkielämäänikin.
Olen löytänyt hyvän kumppanin, mutta enhän voi hänen niskaansa jatkuvasti kaataa menneisyyteni taakkaa.
Minulla oli siis paskat vanhemmat, jotka itsekkäästi vain jyräsivät meidät lapset omien ongelmiensa alle.
Todella kurjaa, että olet joutunut elämään sellaisen lapsuuden. Kumpa vanhemmat osaisivat olla niin aikuisia, etteivät tartuttaisi omaa pahaa oloaan lapsiinsa. On surullista, kuinka huonosti tänä päivänä (ja ilmeisesti aikaisemminkin) siihen pystytään.
On todella väärin, jos yhä aikuisenakin sinua ja omaa parisuhdettasi varjostavat vanhempiesi aikoinaan elämät katkeruudet. Sinun kuuluisi saada olla onnellinen. Siihen olet oikeutettu ja täysillä. Jos tuntuu, että tarvitsisit jonkun, jonka kanssa purkaa pois menneen pahan olon, älä epäröi kääntyä esim. psykologin puoleen. Olisi vain niin hienoa, että menneisyyden varjot poistuisivat elämästäsi ja saisit vihdoin mahdollisuuden olla onnellinen. Sinä olet siihen täysin oikeutettu.
Surullista myyräntyötä lapsilleen tekevät katkeroituneet vanhemmat. :(
"En halua että perheriidat periytyvät
-ne perkeleet, joita me emme ole lausuneet."
Kaikkea hyvää sinulle, parasta ja kestävää!