Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Shakira

Olin jo pitkään sivusta seurannut Shakiran uraa. Samalla tavoin kuin monen muunkin levy-yhtiömme ulkopuolisen artistin uraa - teen nimittäin työkseni tarjouksia ja sitä kautta uusia kiinnityksiä yhtiöömme. Shakira oli ollut jo pitkään kiintotähtenä kotimaassaan ja sen ympäristössä, mutta maailmalla hän oli vielä hyvin tuntematon lahjakkuus. Oli aika herättää koko maailman kiinnostus Shakiraan.

Otin yhteyttä tyttöön. Kahden viikon kuluttua tuli vastaus, jossa hän kertoi neuvotelleensa managerinsa ja muiden yhteyshenkilöidensä kanssa ja että hän on valmis keskustelemaan asiasta kanssani.
Levy-yhtiömme kustansi hänen lentolippunsa ja hän saapui kaupunkiin heti seuraavana maanantaina.

Saapuessaan huoneeseeni Shakira ilmoitti vastuuhenkilölleen lempeään sävyyn osaavansa hoitaa asiansa yksinkin. Mies ilmoitti palaavansa tunnin päästä. Kättelimme ja hän tervehti minua treenatulla englannillaan. Pyysin hänet istumaan.
Shakira oli pukeutunut sinisiin, hyvin tiukkoihin farkkuihin ja hänellä oli päällään tiukka sininen paita. Kokonaisuus paljasti minulle jo tutut viehkeät kasvot ja vartalonmuodot joiden vertaisia ei joka päivä tulekaan vastaan. Mielipide on tietysti minun. Kauniit, pitkät, vaalennetut ja kiharretut hiukset olivat löyhästi kiinni takaa. Hän oli kaikkea sitä mitä odotinkin: luonnonkaunis ja hyvin seksikäs nuori nainen. Kerrassaan kuuma pakkaus jolle varmasti riittää kysyntää maailmalla.

Keskustelimme tarjouksestani, imagoasioista ja suunnittelimme tulevaa maailmanvalloitusta. Kun olin kolmannen kerran ohimennen muistuttanut häntä lahjakkuudestaan hän otti farkkujensa taskusta kasettinauhan.
"Tahdotko kuulla uuden kappaleeni demoversion?", hän kysäisi ja samalla hetkellä tunki kasettinsa pöydälläni olevaan soittimeen. Hän asettui huoneen keskelle alkuasentoon. Kappaleen koreografia oli ilmeisesti jo aika mallillaan vaikka itse biisi olikin vielä loppusilauksia vailla.

Katselin lumoutuneena hänen tanssiaan joka muuttui koko ajan kiihkeämmäksi. Kappaleen sanat kuuluivat hänen suustaan hiljaisina kuiskauksina. Itse laulu kuului siis nauhalta. Koreografia alkoi vähitellen muuttua yhä enemmän eroottisesti latautuneeksi ja lopulta hän hyppäsi kissamaisesti pöydälleni nelinkontin. Hän katsoi minua tiukasti silmiin, hymyili vienosti ja liikutteli vartaloaan kuin kiihkon vallassa saaden pian aikaan lämpöaaltoja ympäri vartaloani. Sitten hän irroitti katseensa minusta, sulki silmänsä ja alkoi elehtimään ja ääntelemään aivan kuin häntä olisi siinä pöydälläni reipastahtisesti naitu takaapäin.

Sen jälkeen hän pukkasi käsinojatonta toimistotuoliani pari metriä taaksepäin - sen verran kuin tilaa oli. Hän hyppäsi eteeni seisomaan. Siinä välittömässä läheisyydessäni hän alkoi heiluttelemaan lanteitaan kuumeisesti musiikin tahtiin. Hän avasi farkkujensa ylimmän napin paljastaen jo hiukan karvoitustaan. Havaitsin tuoksun hänen jalkovälistään - tyttöhän käy kuumana! Housujen vyötärö oli hyvin matalalla ja kykenin huomaamaan että hänen alushousunsa olivat joko hyvin mitättömät tai sitten niitä ei ollut ollenkaan. Hänen paitansa läpi pullottivat jo kovettuneet nännit.

Sitten hän otti puseronsa helman ja alkoi hitaasti nostamaan sitä ylöspäin. Hän asettui seisomaan jalat haarallaan eteeni, otti jalkani omiensa väliin ja välillemme jäi pari senttiä. Seisova penikseni panoi hänen jälkoväliinsä hänen liikutellessaan ylävartaloaan musiikin tahtiin. Paidan helma nousi rintojen kohdalle ja pian silmieni edessä näin hänen sirot, kauniit rintansa.

Aloin suutelemaan hänen vartaloaan ja näykin hänen kovia nännejään. Pian hän oli paljastanut myös minun ylävartaloni ja istahti syliini. Suutelimme kiihkeästi toistemme huulia ja vartaloita. Kielisuudelmin siivitettyinä nousimme seisomaan ja aloimme avaamaan toistemme housunnappeja. Saatuaan minulta viimeisenkin fakunnapin aukaistua hän laskeutui kyykkyasentoon ja veti housuni alas. Minulla oli seisonut jo pitkään ja penikseni pää oli jo valmiiksi näkyvissä alushousujeni ulkopuolella. Hän laski alushousuni alas.

Terskani oli jo aivan märkä. Hän lipaisi huulillaan spermat penikseni päästä ja maisteli. Sitten hän veti esinahkani taakse ja alkoi imeskelemään terskaani kuin mehujäätä. Tähän mennessä kappale oli jo loppunut ja hiljaisessa huonessa kuului vain kosteitä ääniä kun Shakira limaansa säästelemättä runkkasi suullaan kovaa penistäni.

Lopulta irrotin itseni hänen otteestaan ja nostin tytön pöydälleni. Vapautin hänet housuistaan, siis niistä farkuista, jotka todellakin olivat hänen ainoa housunsa. Hänen pillunsa karvoitus oli trimmattu kauniisti ja hänen levittäessään reitensä näin hänen pillunsa tihkuvan kosteana ja kuumana. Kiimainen tuoksu kiihoitti minua entisestään ja aloin nuolemaan hänen vakoaan kiihkeästi.
Shakira oli seitsemännessä taivaassa ja levitti sääriään yhä enemmän. Hän painoi päätäni pilluunsa ja voihki jotain omalla äidinkielellään. Runkkasin hänen sykkivää ja märkää reikäänsä sormallani, sitten kahdella sormella ja nuolin samalla klitorista. Paloin jo halusta työntää kaluni häneen.

"Työnnä se sisään. Työnnä se sisään.", hän voihki. Työnsin melko kookkaan penikseni häneen. Hän henkäisi ulos täyttymyksestä laskien kiitollisena päänsä alas pöydälle ja levitti sitten sääriään käsillään.
"Kovempaa, kovempaa...", hän aneli ja minä nain syvälle ja kovaa.

Tunsin jo paineen kasvavan ja vaihdoimme asentoa. Shakira asettui pöydälle nelinkontin ja minä asetuin polvilleni hänen taakseen. Jatkoin ankaraa panoa takaapäin. Myötäilin käsilläni hänen kiinteän peffansa muotoja ja kiihkoni läpi kykenin juuri käsittämään mille apajille olinkaan päässyt.

Jälleen tunsin finaalin olevan lähellä. Otin kaluni pois hänestä ja Shakira tuli eteeni siinä pöydällä. Suutelimme rauhallisen kielisuudelman. Tunnelma oli rauhoittunut, autuas. Shakira asetti minut selälleen pöydälle. Hän asettui polvilleen pääni yläpuolelle ja muutaman sentin päässä silmistäni hän levitti kosteita häpyhuuliaan ja alkoi masturboimaan itseään. Hänen pillustaan tihkui kasvoilleni lämmintä lemmenhunajaa ja lopulta, kiusoiteltuaan minua aikansa, hän siirtyi suuni kohdalle ja levitti haarojaan kunnes kykenin vaivatta työntämään kieleni häneen ja huulillani koskettelemaan hänen pilluaan. Ja niin minä nuolin, lutkutin, näykin ja maistelin hänen naisellisia antimiaan toivoen sen hetken kestävän ikuisuuden. Välillä katselin kuinka hän silmät suljettuina nautti kieleni hyväilystä samalla kurkottaen toisella kädellään penikseeni ja liikutellen esinahkaani hitaasti edestakaisin. Mieleeni juolahti ajatus, että kenties hetken päästä tämä tyttö, joka juuri vapaaehtoisesti soi minulle vartalonsa salatuimmat antimet, voi olla kärkipaikoilla maailman halutuimpien seksikumppanien listalla...

Hyväiltyäni aikani hänen vakoaan, Shakira päätti jatkaa aktimme kunniallisesti loppuun. Hän asettui haarovälini ylle ja työnsi penikseni syvälle itseensä. Hän aloitti naimisen - ylös-alas, ylös-alas... Vähitellen hän nopeutti tahtiaan kumartuen hieman eteenpäin. Välillä hän katseli kiihkoisasti kuinka penikseni liikkui edestakaisin hänen tiukassa pillussaan. Hän vatkasi itseään, nussi niin kovaa kuin kykeni. Valtavalla itsekontrollilla kykenin pitämään siemensyöksyn sisälläni kunnes Shakira alkoi voihkimaan orgasminsa pauloissa ja viimein kiljaisi täyttymyksestä. Samalla hetkellä hän tunsi kaluni paisuvan sisällään ja ehti juuri ottamaan sen suuhunsa ennen siemensyöksyä. Spermat tyhjentyivät hänen suuhunsa ja vartalolleen ja hän nuoli viimeisetkin nesteet parempiin suihin. Hän suuteli minua vielä spermansuolaisilla huulillaan ja hetken makasimme päällekkäin pöydälläni. Hänen katseensa löysi pöydältäni sopimuksemme ja kynän. Päälläni maaten hän rustasi allekirjoituksensa paperiin. Shakira katsoi minuun ja hymyili.

Sitten hän nousi päältäni, keräsi lattialta vaatteensa ja puki päällensä. Vielä hetken makasin alasti pöydälläni täyttymyksen hymy huulillani. Vasta Shakiran avatessa huoneeni ovea havahduin ja hyppäsin äkkiä piiloon työpöytäni taakse ettei kukaan ehtisi nähdä minua.

Puin päälleni, siivosin paikat ja poistuin huoneestani tyytyväisesti hyräillen.
32819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sua on uunotettu pahasti. Koska et maininnut mitään sen syntymämerkistä, jonka jokainen oikean Shakiran kanssa rakastellut kyllä huomaa, toi oli joku Shakiran seuraneiti. Kattos nyt vaan tarkemmin se nimmari. Toisaalta ei kai se mitään haittaa se petkutus, jos sulla kuitenkin oli hauskaa.

Äänestä
  • Voi vittu sä yrjö olet uuno tyyppi ! Toihan oli jonkun fantasia eikä tota ole oikeasti tapahtunut vittu mikä tampio ei vittu... huh uhuh---

    Äänestä

  • eih.-.... kirjoitti:

    Voi vittu sä yrjö olet uuno tyyppi ! Toihan oli jonkun fantasia eikä tota ole oikeasti tapahtunut vittu mikä tampio ei vittu... huh uhuh---

    Yrjöhän heitti ihan hyvää huumoria.. Herää tähän päivään !!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tremolo kirjoitti:

Olin jo pitkään sivusta seurannut Shakiran uraa. Samalla tavoin kuin monen muunkin levy-yhtiömme ulkopuolisen artistin uraa - teen nimittäin työkseni tarjouksia ja sitä kautta uusia kiinnityksiä yhtiöömme. Shakira oli ollut jo pitkään kiintotähtenä kotimaassaan ja sen ympäristössä, mutta maailmalla hän oli vielä hyvin tuntematon lahjakkuus. Oli aika herättää koko maailman kiinnostus Shakiraan.

Otin yhteyttä tyttöön. Kahden viikon kuluttua tuli vastaus, jossa hän kertoi neuvotelleensa managerinsa ja muiden yhteyshenkilöidensä kanssa ja että hän on valmis keskustelemaan asiasta kanssani.
Levy-yhtiömme kustansi hänen lentolippunsa ja hän saapui kaupunkiin heti seuraavana maanantaina.

Saapuessaan huoneeseeni Shakira ilmoitti vastuuhenkilölleen lempeään sävyyn osaavansa hoitaa asiansa yksinkin. Mies ilmoitti palaavansa tunnin päästä. Kättelimme ja hän tervehti minua treenatulla englannillaan. Pyysin hänet istumaan.
Shakira oli pukeutunut sinisiin, hyvin tiukkoihin farkkuihin ja hänellä oli päällään tiukka sininen paita. Kokonaisuus paljasti minulle jo tutut viehkeät kasvot ja vartalonmuodot joiden vertaisia ei joka päivä tulekaan vastaan. Mielipide on tietysti minun. Kauniit, pitkät, vaalennetut ja kiharretut hiukset olivat löyhästi kiinni takaa. Hän oli kaikkea sitä mitä odotinkin: luonnonkaunis ja hyvin seksikäs nuori nainen. Kerrassaan kuuma pakkaus jolle varmasti riittää kysyntää maailmalla.

Keskustelimme tarjouksestani, imagoasioista ja suunnittelimme tulevaa maailmanvalloitusta. Kun olin kolmannen kerran ohimennen muistuttanut häntä lahjakkuudestaan hän otti farkkujensa taskusta kasettinauhan.
"Tahdotko kuulla uuden kappaleeni demoversion?", hän kysäisi ja samalla hetkellä tunki kasettinsa pöydälläni olevaan soittimeen. Hän asettui huoneen keskelle alkuasentoon. Kappaleen koreografia oli ilmeisesti jo aika mallillaan vaikka itse biisi olikin vielä loppusilauksia vailla.

Katselin lumoutuneena hänen tanssiaan joka muuttui koko ajan kiihkeämmäksi. Kappaleen sanat kuuluivat hänen suustaan hiljaisina kuiskauksina. Itse laulu kuului siis nauhalta. Koreografia alkoi vähitellen muuttua yhä enemmän eroottisesti latautuneeksi ja lopulta hän hyppäsi kissamaisesti pöydälleni nelinkontin. Hän katsoi minua tiukasti silmiin, hymyili vienosti ja liikutteli vartaloaan kuin kiihkon vallassa saaden pian aikaan lämpöaaltoja ympäri vartaloani. Sitten hän irroitti katseensa minusta, sulki silmänsä ja alkoi elehtimään ja ääntelemään aivan kuin häntä olisi siinä pöydälläni reipastahtisesti naitu takaapäin.

Sen jälkeen hän pukkasi käsinojatonta toimistotuoliani pari metriä taaksepäin - sen verran kuin tilaa oli. Hän hyppäsi eteeni seisomaan. Siinä välittömässä läheisyydessäni hän alkoi heiluttelemaan lanteitaan kuumeisesti musiikin tahtiin. Hän avasi farkkujensa ylimmän napin paljastaen jo hiukan karvoitustaan. Havaitsin tuoksun hänen jalkovälistään - tyttöhän käy kuumana! Housujen vyötärö oli hyvin matalalla ja kykenin huomaamaan että hänen alushousunsa olivat joko hyvin mitättömät tai sitten niitä ei ollut ollenkaan. Hänen paitansa läpi pullottivat jo kovettuneet nännit.

Sitten hän otti puseronsa helman ja alkoi hitaasti nostamaan sitä ylöspäin. Hän asettui seisomaan jalat haarallaan eteeni, otti jalkani omiensa väliin ja välillemme jäi pari senttiä. Seisova penikseni panoi hänen jälkoväliinsä hänen liikutellessaan ylävartaloaan musiikin tahtiin. Paidan helma nousi rintojen kohdalle ja pian silmieni edessä näin hänen sirot, kauniit rintansa.

Aloin suutelemaan hänen vartaloaan ja näykin hänen kovia nännejään. Pian hän oli paljastanut myös minun ylävartaloni ja istahti syliini. Suutelimme kiihkeästi toistemme huulia ja vartaloita. Kielisuudelmin siivitettyinä nousimme seisomaan ja aloimme avaamaan toistemme housunnappeja. Saatuaan minulta viimeisenkin fakunnapin aukaistua hän laskeutui kyykkyasentoon ja veti housuni alas. Minulla oli seisonut jo pitkään ja penikseni pää oli jo valmiiksi näkyvissä alushousujeni ulkopuolella. Hän laski alushousuni alas.

Terskani oli jo aivan märkä. Hän lipaisi huulillaan spermat penikseni päästä ja maisteli. Sitten hän veti esinahkani taakse ja alkoi imeskelemään terskaani kuin mehujäätä. Tähän mennessä kappale oli jo loppunut ja hiljaisessa huonessa kuului vain kosteitä ääniä kun Shakira limaansa säästelemättä runkkasi suullaan kovaa penistäni.

Lopulta irrotin itseni hänen otteestaan ja nostin tytön pöydälleni. Vapautin hänet housuistaan, siis niistä farkuista, jotka todellakin olivat hänen ainoa housunsa. Hänen pillunsa karvoitus oli trimmattu kauniisti ja hänen levittäessään reitensä näin hänen pillunsa tihkuvan kosteana ja kuumana. Kiimainen tuoksu kiihoitti minua entisestään ja aloin nuolemaan hänen vakoaan kiihkeästi.
Shakira oli seitsemännessä taivaassa ja levitti sääriään yhä enemmän. Hän painoi päätäni pilluunsa ja voihki jotain omalla äidinkielellään. Runkkasin hänen sykkivää ja märkää reikäänsä sormallani, sitten kahdella sormella ja nuolin samalla klitorista. Paloin jo halusta työntää kaluni häneen.

"Työnnä se sisään. Työnnä se sisään.", hän voihki. Työnsin melko kookkaan penikseni häneen. Hän henkäisi ulos täyttymyksestä laskien kiitollisena päänsä alas pöydälle ja levitti sitten sääriään käsillään.
"Kovempaa, kovempaa...", hän aneli ja minä nain syvälle ja kovaa.

Tunsin jo paineen kasvavan ja vaihdoimme asentoa. Shakira asettui pöydälle nelinkontin ja minä asetuin polvilleni hänen taakseen. Jatkoin ankaraa panoa takaapäin. Myötäilin käsilläni hänen kiinteän peffansa muotoja ja kiihkoni läpi kykenin juuri käsittämään mille apajille olinkaan päässyt.

Jälleen tunsin finaalin olevan lähellä. Otin kaluni pois hänestä ja Shakira tuli eteeni siinä pöydällä. Suutelimme rauhallisen kielisuudelman. Tunnelma oli rauhoittunut, autuas. Shakira asetti minut selälleen pöydälle. Hän asettui polvilleen pääni yläpuolelle ja muutaman sentin päässä silmistäni hän levitti kosteita häpyhuuliaan ja alkoi masturboimaan itseään. Hänen pillustaan tihkui kasvoilleni lämmintä lemmenhunajaa ja lopulta, kiusoiteltuaan minua aikansa, hän siirtyi suuni kohdalle ja levitti haarojaan kunnes kykenin vaivatta työntämään kieleni häneen ja huulillani koskettelemaan hänen pilluaan. Ja niin minä nuolin, lutkutin, näykin ja maistelin hänen naisellisia antimiaan toivoen sen hetken kestävän ikuisuuden. Välillä katselin kuinka hän silmät suljettuina nautti kieleni hyväilystä samalla kurkottaen toisella kädellään penikseeni ja liikutellen esinahkaani hitaasti edestakaisin. Mieleeni juolahti ajatus, että kenties hetken päästä tämä tyttö, joka juuri vapaaehtoisesti soi minulle vartalonsa salatuimmat antimet, voi olla kärkipaikoilla maailman halutuimpien seksikumppanien listalla...

Hyväiltyäni aikani hänen vakoaan, Shakira päätti jatkaa aktimme kunniallisesti loppuun. Hän asettui haarovälini ylle ja työnsi penikseni syvälle itseensä. Hän aloitti naimisen - ylös-alas, ylös-alas... Vähitellen hän nopeutti tahtiaan kumartuen hieman eteenpäin. Välillä hän katseli kiihkoisasti kuinka penikseni liikkui edestakaisin hänen tiukassa pillussaan. Hän vatkasi itseään, nussi niin kovaa kuin kykeni. Valtavalla itsekontrollilla kykenin pitämään siemensyöksyn sisälläni kunnes Shakira alkoi voihkimaan orgasminsa pauloissa ja viimein kiljaisi täyttymyksestä. Samalla hetkellä hän tunsi kaluni paisuvan sisällään ja ehti juuri ottamaan sen suuhunsa ennen siemensyöksyä. Spermat tyhjentyivät hänen suuhunsa ja vartalolleen ja hän nuoli viimeisetkin nesteet parempiin suihin. Hän suuteli minua vielä spermansuolaisilla huulillaan ja hetken makasimme päällekkäin pöydälläni. Hänen katseensa löysi pöydältäni sopimuksemme ja kynän. Päälläni maaten hän rustasi allekirjoituksensa paperiin. Shakira katsoi minuun ja hymyili.

Sitten hän nousi päältäni, keräsi lattialta vaatteensa ja puki päällensä. Vielä hetken makasin alasti pöydälläni täyttymyksen hymy huulillani. Vasta Shakiran avatessa huoneeni ovea havahduin ja hyppäsin äkkiä piiloon työpöytäni taakse ettei kukaan ehtisi nähdä minua.

Puin päälleni, siivosin paikat ja poistuin huoneestani tyytyväisesti hyräillen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu