Jee, musta tulee motoristi! Isäntä (hgistä) on innostunut, ja haluaa minullekin pyörän. Vei kattomaan tuota ja sitä, näytteli lehdistä sitä ja tota ( kuuntelin hajamielisestio ja sanoin joo-joo)..mut sit vei liikkeeseen ja kysy et kumpi. Sanoin et toi sininen o paremman näkönen, ja se osti punasen, koska se o parempi. Pitäis kai olla onnellinen et se otti pyörän jossa jalat yltää maahan...500:n sentään...eli hurja sentään, ku en o ajanu ku joskus 14.v mopolla! Okay, ajan autolla päivittäin (kortti 86alk.) ja oon mielestäni hyvä ajaja, mut et prätkällä? Kertokaa te naiset, jotka autoilitte, millä aloitette, ja mitkä oli "kompastuskivet", haluaisin niitä ihan käytännön juttuja, kiitos!
Naisille
36-v.
121584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hommasin viime kesänä prätkän muijalleni, jotta päästäisiin koko porukalla ajelemaan. Eka kesä meni tuurilla, eikä mitään sattunut. Kytkimen käyttö oli hakusessa, ja pakkasi pyörä pysäilemään, risteyksistä lähtiessä.
Tämäkin kesä on mennyt (siis puhun nyt vaimoni ajamisesta) enimmäkseen tuon kytkinharjoittelun merkeissä. Vauhti on kasvanut viime kesästä, ja olen välillä ajellut hänen perässäänkin.
Johtopäätökset:
Hän ajaa täysin hyvän onnen varassa. Odotan pelolla sitä hetkeä, kun joutuu ensimmäisen kerran jarruttamaan kunnolla. 99% varmuudella tulee lipat. Harjoittelemaan tuota jarruttamista hän ei jostain syystä suostu, ja ivaa antamiani ohjeita kohtaan. Ei uskoisi aikuisesta ihmisestä.
Toivon totisesti, ettei hänellä ole lasta kyydissään, kun ensimmäinen kunnollinen äkkitapaus tulee vastaan.
Toiseksi: Hankkimalla ajotaidottomalle ja oppihaluttomalle puolisolle moottoripyörän, pilaa hyvän harrastuksensa.
Ihmettelenkin, etteikö ihmisellä voi olla täysin omaa harrastusta, josta pystyä pysymään erossa. Varsinkin jos kyseinen harrastus sattuu olemaan henki ja elämä, jota niinsanotusti rakastaa. Silloin ei auta sekään ohje, että hanki joku toinen harrastus -jota harjoittaa omissa oloissaan.
Lukemattomat ovat ne harrastusalueet, jotka avio/avopuolisot ovat tehneet kumppaneilleen vaikeiksi ja ei-täysipainoisiksi.
Saarna on päättynyt.... ajo jatkuu!
Otettakoon huomioon, että minulla on melko huono päivä
Ostin 2,5 vuotta sitten vaimolla 883 Sportsterin ja ennenkuin annoin emännän ajaa sillä metriäkään kustansin hänelle autokoulusta ajotunteja motukalla. Hän sai itse valita tuntien määrän ja piti itse sitä hyvänä ajatuksena. Koska hän ei ehdi paljoa ajelemaan (johtuen työkiireistä ja pienistä lapsista), otin hänelle taas tänä keväänä muutaman ajotunnin lisää ja nyt hän vaatii minulta lisäkoulutusta. No onneksi olen käynyt muutaman ajoharjoittelukurssin, jotta pystyn perusasioita opettamaan (väistöt, jarrutuksen ja kaarreajon). Vaimo ainakin on innostunut näistä moottoripyörän hallintaan liittyvistä jutuista, mikä on todella hyvä. Ainoa miinus nänellä on nyt ajokokemuksen puute, jota koitamme "tänäkin" kesänä paikata.
Kesäterveisin.
Suosittelisin, että ostat autokoulusta (jossa kunnon kouluttajat) muutaman ajotunnin ja "suoritat" ison A:n vaatimukset.
Jarrutuksia kannattaa harjoitella ja rauhallista ajoa vaikka parkkipaikalla. Kovaa on helppo ajaa, hitaasti paljon vaikeampi!!!
Tervetuloa mahtavan harrastuksen pariin. Totta mooses sä opit prätkän hallitsemaan. Itse myös näin kolmikymppisenä innostuin ostamaan ihka ensimäisen moottorikäyttöisen kaksipyöräiseni vuosikausien haaveilun jälkeen. Enkä ole katunut päivääkään. Sä oot sentään ajanut joskus mopolla, minä kun en koskaan silläkään. Autoiltua on kylläkin tullut pian 13 vuotta, joten liikennesilmäni lienee kondiksessa. Muutaman ajotunnin otin autokoulusta ja kullan arvoisia neuvoja sainkin. Sitten vain oma prätkä alle ja baanalle. Harjoittelemalla oppii ja yllättävän nopeasti homma alkaa sujua. Parit "läheltä piti" tilanteet on jo koettu ja huolestuttavaa kyllä molempien aiheuttajana Hkl:n dösäkuski. Mahtavatko olla piittaamattomia vai onko bussin ohjaamosta todellakin niin vaikea havaita prätkää. Tiukoista jarrutustilanteista selvisin kunnialla, toivottavasti jatkossakin. Mulle on hankalinta ollut hitaassa vauhdissa pyörän hallinta, varsinkin tiukkojen käännösten tekeminen. Väistöliikkeitä en ole vielä (koputan puuta) joutunut tositilanteessa tekemään, mutta parkkipaikoilla käyn välillä treenaamassa niitä "selkäytimeen". Kuutioita on mullakin alla 500 ja tuntuvat ainakin toistaiseksi ihan riittäviltä. Muiden vauhdissa pysyn mainiosti ja autoillessani hankkimat pahat tavat näyttäytyvät jo valitettavasti prätkäillessänikin. Pieni ylinopeus maanteillä, liiankin kova risteyksiin tulonopeus ja kärsimättömyys ruuhkaletkoissa vain joitakin mainitakseni.Maltti on kuitenkin valttia moottoripyörällä liikkuessa. Oma henki vaakalaudalla ja silleen. On se silti aika siistiä lyödä pyörä parkkiin jonkin ruuhkaisen huoltiksen pihaan ja tempaista kypärä päästään hiuksiaan hulmauttaen. Miesten päät kääntyvät, leukoja loksautellaan ja naiset hymyilevät kannustavasti. Onnellisia ja turvallisia kilometrejä sulle!
Istuin pari vuotta kaverini pyörän takana, kunnes halusin oman pyörän. Helppoa ei todellakaan aluksi ollut. Mäkin autoilen paljon, mut pyörä on ihan toinen juttu! Sä olet onnellisessa asemassa, ku olet mopoa ajanut. Mä en ollu edes sillä, joten toi mun 250 kuutioinen Virago on mun mopo. Nyt toista kesää ajaneena huomaa itse kehittyneensä kuskina, mutta opittavaa on ja paljon. En tiedä miksi kantti loppuu, kun pitäisi kantata vasemmalle, mutta ei auta kun treenata. Mulla kaikki alkoi siitä, että vain istuin pyörän päällä ja totuttelin sen painoon ja hallintalaitteisiin. Aloittele säkin ihan rauhassa, sillä kiire voi loppua tosi lyhyeen! Pyörä on aina pyörä ja jää aina toiseksi kolaritilanteessa. Hyviä ja aurinkoisia ajokilometrejä sulle!
Ensimmäistä kesää minäkin harjoittelen moottoripyöräilyä.
Kyllä sen on oltava yhteinen harrastus, parisuhde kärsii jos mies/nainen yksikseen ajelee kaiket vapaa-ajat.
En tiedä, millä kriteerillä miehesi valitsi "paremman" pyörän, meidän valintaamme vaikutti eniten se, että minun (159cm) jalkani yltävät pyörällä istuessa maahan.
En ole koskaan aikaisemmin ajanut mitään moottoroitua kaksipyöräistä. Vanhalla ajokortilla voin hypätä moottoripyörän kahvoihin tosta vaan, aika hullua sinänsä.
Onneksi mies on kärsivällinen ja kannustava opettaja.
Alkuun harjoittelen parkkipaikoilla ja hiljaisilla kyläteillä.
Kyllähän pelkkä ajaminen helppoa on, mutta rutiinia on saatava liikkeelle lähtöön, jarrutuksiin, väistämiseen ja yllättäviin tilanteisiin. Kun ne ovat hallinnassa, voin suunnitella pidempiä reissuja ja kaupunkiajoa ruuhka-aikaan.
Tuskin koskaan tulen ottamaan ketään kyytiini, pyörä itsessään jo painaa tarpeeksi. Sen huomasin viimeistään siinä vaiheessa kun ajoin sen nurin ja yksin oli (sisulla?) nostettava pystyyn.
Turvallista ajokesää!
Akan paikka on tarakalla tahi kaukalossa! Ei ikuna puikkoihin!
Ensiks kiitos kaikille vastanneille. "Saarnan" kirjoittanut, oletko katsonut Douglasin leffan "huono päivä", vai mikä se nyt olikaan? Nim. "so", olet ilmeisimmin vuosiltasi vähäinen, ja järkeä ei sitäkään vertaa! Eli nyt on sit harjoittelu aloitettu, kävin suljetulla parkkipaikalla harjoittelemassa 2 kertaa, ja sit olen kiertänyt näitä hiljaisempia kortteleita tässä himan lähellä. Välillä pelottaa, välillä innostaa. Eniten ehkä hämmästyin sitä, että kahvoihin kattominen ja keskittyminen ei tuottanut niinkään tulosta, vaan tyydytystä toi se, että yht'äkkiä huomasin, et joku juttu, esim. liikeelle lähtö (kytkin/kaasu) toimi ihan itsestään, automaattisesti. Ei joka kerta, mut harjoittelu lisännee taitoa. Kädet kyllä tuppaa väsymään, ajotavasta ja paikasta riippuen, välillä kytkin-, välillä kaasukäsi, koska niitä jännittää aivan turhaan, mutta auttamattomasti. Ehkäpä siihenkin tulee apua ajan myötä...et tällasta. Tänään sain ekan kerran pyörän nuri, mut se tapahtu jo pihassa ku vauhtia ei ollut enää juurikaan, kun olin kääntymässä parkkiruutuun. Että tällaista. Tsemppiä samassa tilanteessa oleville, ja edelleen intoa heitä opettaville!
Onnea sulle ja aurinkoa! Mulla ollu pyörä( 650cc )7 vuotta ja aloitin aikoinani ihan tyhjästä: juoduin poistumiskieltoon tontiltamme ja kiertelin sillä taloamme oikaisten ruusuaidan kautta takaisin.... Ajot pakkaa jäämään vähälle muksujen takia, mutta perjantaina lähen 7:teen Kontiooni omalla pyörälläni - en laske enää niitä, joita olin akoinani isännän kyydissä ennen muksuja. Mutta vasta nyt, tänä kesänä olen ottanut muksuja kyytiin, tuntuu, että olen jo hiukan oppinut ajeleen, vaikka varovainen saa olla aina! Ajele varovasti!
Heips!
Kannattaa mennä ehdottomasti autokouluun ottamaan muutama ajotunti, etenkin jarrutuksia ja väistöjä. Voit mennä ajamaan omalla pyörällä. Ite olen ajellut vuoden verran Honda Shadow:lla mutta kortti puuttuu vieläkin. Ongelmana on löytää pyörä jolla yletyn ajamaan, sillä autokoulun katuendurolla ei jalat yletä maahan.
Osta Yamahan Virago, jo yltää jalat maahan!
.. KUN olet ottanut oman pyörän käyttöön! Mun valinta on se, että istun takapenkillä ja olen ns. yleinen nainen =))) siis pakkaan, huolehdin tavaroista, kartoista, reiteistä jne. Tiukkaa tekee sekin joskus, mutta saapahan laulaa ääneen TopiSorsakoskee....