Olin jälleen lähdössä lentotunnilleni. Opettajani tällä kertaa oli uskomattoman kauniin näköinen tummahiuksinen kaunotar.
Olin lentänyt useita kertoja mutta aina miesopettajan kanssa. Olin vähän hermostunut koska minä olin salaa katsellut tätä tyttöä ja olin iloinen että oma opettajani oli lomalla ja jouduin turvautumaan sijaiseen. Teimme ensin lähtötarkastuksen minkä aikana minä lähinnä tarkastelin opettajaani Heidiä. Hän oli pienehkö mutta hänellä oli isot rinnat ja mukavankokoinen takamus.Yllään henllä oli lentäjän sininen paita ja sininen minihame. Yleensä lentäessä kaikki pitävät housuja mutta minä en hänen hamettään vastustellut. Sitten oli nousukiidon aika. Kaikki meni hyvin ja nousimme 3000 jalkaan ja Heidi kysyi mitä kuvioita haluaisin tehdä. Sanoin haluavi tehdä pari kahdeksikkoa ja jatkossa voisimme kokeilla jotain muuta. Aloin tekemään kahdeksikkoja ja ne menivät aivan pipariksi. Hän ihmetteli tätä, koska oma opettajani oli kertonut, että olin erinomainen lentäjä. Hän kysyi, että oliko kaikki kunnossa. Olin häpeissäni ja sain vihdoin sanottua, että en voi oikein keskittyä kun on noin upea nainen vieressä. Hän sanoi, että ota ihan rauhassa ja yritä uudelleen. Aloin uuden kahdeksikon ja samalla tunsin Heidin käden liikkuvan reiteni päällä. Hän sanoi, että tämän pitäisi rauhoittaa. Ensimmäinen kahdeksikko menikin jotenkuten mutta sitten kuulin vetoketjuni aukeavan ja Hedin käsi alkoi hyväilemään jo seisovaa kaluani. Lentokone alkoi vaappua ja kahdeksikosta ei ollut enää tietoakaan. Heidi sanoi, että jos onnistuisin tekemään täydellisen kasin hän lupasi palkita sen. Yritän keskittyä samalla kun Heidi jatkoi kaluni runkkaamista. Onnistuin tekemään kohtuullisen kahdeksikon ja Heidi sanoi, että laitahan kone autopilotille niin saat palkintosi. Heidi laittoi huulensa kaluni ympärille ja kosketti kielellään tulikuumaa terskaani. Olin aivan varma, että räjähdän saman tien hänen naamalleen kun huomasin ajautuvamme kohti ohilentävää zeppeliiniä. Käänsin koneen jyrkästi oikealle ja samalla kaluni upposi syvälle Heidin suuhun. Hän luuli, että tein liikkeen tarkoituksella mutta se teki hänet vain iloiseksi. Hän alkoi imemään kaluani oikein todenteolla. Nyt olin varma että laukean Heidin suuhun mutta hän puraisi kaluani pikkaisen ja tämä antoi tulolleni lisäaikaa. Olin aina luullut, että Heidi oli neitsyt mutta nyt olin varma, että olin ollut väärässä. Ei kukaan ensikertalainen noin hyvin osannut imeä, ajttelin. Sitten Heidi kysyi, että olenko koskaan nainut lentäessäni. Vastaus oli tietenkin ei, mutta Heidi sanoi, että hänen pitäisi ehdottomasti opettaa minulle se ennen tunnin loppumista. Hän otti pikkuhousunsa pois ja laittoi ne roikkumaan ohjaussauvansa päälle. Hän tuli syliini ja ujutti odottavan kaluni pilluunsa. Hänen pillu ei ollut niin märkä kuin olisin odottanut mutta en antanut sen paljoa häiritä. Heidi alkoi liikkua rauhallisesti ylös ja alas. Olin hurmiossani ja puhisin Heidin korvaan että kohta kyllä tulee. Hän inisi. että niin hänellekin *********** BANG ************* tutkimuslautakunnan papereista tämä osuus on korvattu ilmaisulla, että menehtyneet lentäjät löytyivät oudosta asennosta lentäjän penkiltä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Julma loppu...Ja jokseenkin sain sellasen kuvan ettet ole koskaan itse lentänyt *huokaus* Mutta ihan lupaava alku noin ensimmäiseksi novelliksi?