Ihan saavat vastata kaikki mielipiteensä, he jotka epäilevät Nisseä syylliseksi tao jotka pitävät syyttömämä Boodomin surmiin, mitä teille tulee mieleen, kun itseä askarruttaa pari asiaa.
Nisse kertoo, että työkalut oli käärittynä rättiin jotka olivat työkalupussissa, mutta kikkapihdit jotka olivat sen verran isot eivät sinne mahtuneet, vaan piti heittää laukkuun, mutta niitä ei ollut mitenkään kääritty mihinkään. Tästä tuli mieleen kuitenkin se tyynyliina, olisiko ne voinnut olla käärittynä kuitenkin siihen?
Mitä Nisse mahtaa myös tarkoittaa sillä kun sanoo, "Miten siinä kunnossa olisin voinnut tehdä sitä?". Tämä sen jälkeen kun kertoo kadonneiden tavaroiden katoamiseta.....Sitten taas, "enhän pysynyt edes pystyssä"....Sitten taas, "makasin teltan päällä......niin horroksessa".....Jos ihminen on menettänyt muistinsa, niin miten hän muistaa ettei pysynyt pystyssä, makasi teltan päällä horroksessa? Vai onko siellä ollut joku silminnäkijä joka on kertonut hänelle ennen avun tuloa, ettei tämä pysynyt pystyssä? Vai onko kaikki vain omaa oletusta ettei olisi pysynyt pystyssä, kun oli niin horroksessa?
Nisse kertoo, että työkalut oli käärittynä rättiin jotka olivat työkalupussissa, mutta kikkapihdit jotka olivat sen verran isot eivät sinne mahtuneet, vaan piti heittää laukkuun, mutta niitä ei ollut mitenkään kääritty mihinkään. Tästä tuli mieleen kuitenkin se tyynyliina, olisiko ne voinnut olla käärittynä kuitenkin siihen?
Mitä Nisse mahtaa myös tarkoittaa sillä kun sanoo, "Miten siinä kunnossa olisin voinnut tehdä sitä?". Tämä sen jälkeen kun kertoo kadonneiden tavaroiden katoamiseta.....Sitten taas, "enhän pysynyt edes pystyssä"....Sitten taas, "makasin teltan päällä......niin horroksessa".....Jos ihminen on menettänyt muistinsa, niin miten hän muistaa ettei pysynyt pystyssä, makasi teltan päällä horroksessa? Vai onko siellä ollut joku silminnäkijä joka on kertonut hänelle ennen avun tuloa, ettei tämä pysynyt pystyssä? Vai onko kaikki vain omaa oletusta ettei olisi pysynyt pystyssä, kun oli niin horroksessa?
Vastaukset 31
Vanhimmat
tietenkin olisi voinut olla käärittynä siihen. Toisaalta kyllä kai aikoinaan oli lehdissä juttua ja kuvia paljonkin tästä rätistä. olisi luullut jonkun nissen kaverin tunnistavan rätin.
Tottakai hän tietää tuolta osin tapahtuneesta, tiedämmehän mekin, mitä on kerrottu. Siis sen horroksessa makaamisen ovat muut hänelle kertoneet. Sitä hän ei muista, eikä väitä muistavansa, ettei hän tapahtumapaikalla pysynyt pystyssä, vaan kun ei sairaalassakaan pysynyt pystyssä, niin kuinka hän olisi voinut piilotella tavaroita.
tyynyliina olla hänen kotoaakin otettu suojaksi, samasta rättikasasta kuin muutkin rätit, kikkapihdeille vähän isompi rätti kun oli sen verran isompi kuin muut työkalut. Se sperma tyynyliinassahan voisi hyvin olla hänen isänsäkin, mutta kun löydös on nyt vasta yli 40v. päästä tehty, niin hänen vanhemmat eivät voi sitä enään kertoa, saati antaa näytettä. Ei se tyynyliina ole välttämättä peräisin keneltäkään kaverilta, ja jos sitä juuri siksi ei ole kukaan omakseen tunnistanutkaan.
Kyllä mielestäni Nisse kertoo tapahtumista paikanpäällä miksi hän ei olisi voinnut mitään tehdä. Eihän hän voi kuulusteluissa kertoa sitä tapahtumista mitä on muilta kuullut, tai sitten pitäisi sanoa siihenkin, että näin minulle on kerrottu. Ja eikö hänelle ole kerrottu, että hän olisi ollut tajuton? Eihän sairaallassa olo ole kuitenkaan sama asia kuin tapahtumapaikalla olo? Sairaalassahan voi jo muut syyt vaikuttaa siihen ettei pysy pystyssä, väsymys, shokki yms...kun tilanne raukeaa tavallaan.
En tiedä, se vain tuntuu niin oudolle, että kuulusteluissa puhuu totuutena olettamuksia, siten että kaikki perustuu vain kuulo puheisiin. Pitäisi vain sanoa, ettei muista tapahtumista mitään, eikä kertoa kuulemaansa, sillä sen voi kertoa muutkin, sen aikaiset poliisit ja todistajat.
" "enhän pysynyt edes pystyssä"....Sitten taas, "makasin teltan päällä......niin horroksessa".....Jos ihminen on menettänyt muistinsa, niin miten hän muistaa ettei pysynyt pystyssä, makasi teltan päällä horroksessa?
Jos joku sanoo, että ei pysynyt pystyssä, hänen on täytynyt kokeilla sitä, siispä hän on sitä kokeillut, ja kenties ollut kuin ollutkin pystyssä! Mutta kuinka siitä voisi kertoa?? Ei tietenkään, koska 'minähän olin tajuton'. Tajuton tuskin tarkkailee oloaan, tuskin edes horteseen vaipunut tekee niin, että ajattelee, nyt olen horroksissa.
(Näillä seuraavilla ei kyllä ole enää mitään merkitystä, mutta..:
Lisäksi minua häiritsee se miten NG kuulusteluissa, nauhalla, ja esikuulustelupöytäkirjan mukaan, useampaan kertaan on itse aloittanut selitykset siitä kuinka ei voinut 'siinä kunnossa' sitä tai tätä, liikkua, kävellä, aivan liikaa toistaa sitä mitä ei missään nimessä voinut tehdä. Kukaan häntä mistään kävelemisestä ole syyttänytkään.
Entä se miten hän oli jossain aiemmissa kuulusteluissa kertonut että olivat käyneet joitten kahden muun kalapojan luona jollain toisella niemellä. Tämä tapaus on unohtunut kokonaan näistä myöhemmistä muistumista ennen veriteon hetkiä.
Toinen mikä hämmästyttää kun selaa esitutkintaöytäkirjaa, on se miten NG on selittänyt että hänet oli raahattu teltan SUUAUKON kautta ulos teltasta rantaan päin ja sitten takaisin. Kuka sen on voinut nähdä? Vai muistaako? Teltan suuaukko oli kiinni, solmussa naruilla.
Entä se hänen oma puukkonsa, jota hän ei aluksi ilmoittanut kadonneeksi, vaan vasta joskus kun se lipsahti..
Taksikuskille heinäkuun alkupäivinä kertonut 'hajareisin teltan päälle hyökänneestä, iskuja oli satanut' jne.. Tätä en ymmärrä.
Lisäksi sen ajan lehdissä ollut kuvaus miten NG keskustellut äitinsä kanssa retkestä keskiviikkoaamuna. Torstaihan se kuuluisa päivä oli, jolloin hän heräsi eikä muistanut mitään.)
tällä loppuosalla ei ole mitään merkitystä eikä millään muullakaan mitä sanoin.
hiukan toisin. Se pystyssä pysyminen liittyi siihen korvavammaan, tasapainoelin sijaitsee korvassa. Taisi Nisse todeta joutuneensa kävelynkin opettelemaan uudelleen. Kertomansa mukaan ei pysynyt ilman tukea pystyssä sairaalassa. Tottakai hän tässä tapauksessa voi kertoa myös muilta kuullun tiedon, tai toisaalta hän itsekin tietää olleensa "alentuneessa tajunnantilassa", koska ei muista mitään.
Olet oikeassa tässä kerronnassa, se aiheuttaa ongelmia tulkinnassa, mutta se ei oikeastaan ole NG:n vika vaan aivan normaalia käytöstä.
Olen kerran aiemmin kertonut esimerkin omasta leikkauksesta. Minulta leikattiin nukutuksessa välilevyn pullistuma, välilevymassaa poistettiin noin 2 millilitraa! (vrt kerronta/mistä minä muka tiedän paljonko välilevymassaa poistettiin, olinhan nukutettu). Varmaan useimmat meistä kertovat asioita ikäänkuin omana kokemuksenaan, vaikka itseasiassa ovat kuulleet sen muilta; niinkuin minäkin leikkausta seuraavana päivänä kirurgilta.
sieltä Bodomjärvi sivuilta vielä sitä Nissen kuulustelua, niin käy lukaseen. Siellä kertoo mm. aika tarkasti siitää raahamisesta, ja kaikesta muustakin. Räteistä, työkaluista, horroksesta yms..
mutta minun kokemuksen mukaan, kun saa korvalle tällin, niin se kyllä voi vaikuttaa tasapainoelimeen. Mutta se ei tee sitä aivan heti, sitä ei heti edes huomaa, vaan vasta myöhemmin, vaikka päivien päästä, kun sinne sisäkorvaan kertyy ylimääräistä nestettä, tihkuvaa verta tai muuta..Tärykalvon puhkeaminen käy aika helposti,ja siitäkin voi valutella verta monta päivää, mutta ulos päin etupäässä.
(sain kerran kämmeniskun korvalle, tärykalvo halki, mutta se huomattiin vasta parin päivän päästä, silloin huomasin senkin että 'huojutti hiukan', kuulo oli alentunut jonkin viikon ajan, Ensin olivat muut mustelmat kipeämpiä, ja ne veivät huomion piemmistä vammoista, edes silmän kipu - valkuainen veresti punaisena nyrkin iskusta- ei häirinnyt, oli vain hontelo olo kaiken kaikkiaan, huuli halki sisäpuolelta)
en saa siihen raahaamisjuttuun mitään järkeä. Miten hän voi vastata kun kysytään, mitä kautta hänet olisi vedetty teltasta, että 'suuaukon' kautta?
sinä pystyt selittämään nuo tapahtumat myös erilailla jos haluat. olen seurannut tekstejäsi sen verran paljon?????
tuo ensimmäinen on selitetty tuolla edellisessä vastauksessani!
Ei ole kokeillut pystyssä pysymistä, vaan viittaan edelliseen: herättyään sairaalassa, ei korvavamman takia pysynyt pystyssä. Päätteli aivan oikein, ettei olisi voinut pysyä pystyssä myöskään tapahtumapaikalla, eikä näin ollen olisi ollut kykenevä piilottelemaan tavaroita!
Aika uskomatonta tekstiä sinulta, tietäen tasosi. Tottakaihän on tiennyt tapahtumien jälkeen olleensa horroksessa!!!!!!!
Jos sinua todella häiritsee nuo Nissen selitykset, olet todella ennakkoasenteinen ja pidät NG:a syyllisenä todisteista riippumatta, vai onko jokin henkilökohtainen syy. TOTTAKAI hän puolustaa itseään toteamalla juuri esimerkkisi tavoin olleensa kykenemätön tomimaan kuulustelijan/syyttäjän kertomalla tavalla, sehän on selvä!!! Tiedät itsekin satavarmasti ettei kävelemisestä sinänsä ole kysymys!!!Et viitsis esittää tyhmää, tiedän ettet sitä ole!
korvapuolelle saamansa tällin jälkeen hyvinkin voinut vielä kävellä, eihän tällin saanut voi tietää että no niin, nyt en voi enää kävellä koska minua huojuttaa vasemmalle päin jos yritän.
Tiedätkös, minusta minun osuus on aivan turhanaikainen, saatan välillä tehdä omituisia ajatuskokeita, ne ovat melko varmaan aivan päättömiä.
taas itse löytänyt siitä sellaista kohtaa, vai menikö ihan ohi silmien?? Sanoo että sinne jyrkanteelle päin, ja siitä kohtaa vedetty missä nukkui, ja raahailu ja lopuksi sitten raahattu siihen teltan päälle...Täytyy kai vileä kerran lukea, on niin pitkä juttu että voi olla ettei kaikki osu silmiin.
eilen piti painaa se sivunnumero muistiin, mutta kun sen itse artikkelin sivunumerot eivät vastaa sen pdf-tiedoston sivujen numeroita, niin unohdin. Jossakin sivuilla 27-35 (mutta en muista millään että ovatko nuo pdf:n sivunumeroita vain sen pöytäkirjan sivujen. Etsin sitä löytääkseni sen uudeleen, mutta alkoi nukuttaa, minun vanhalla koneella nuo pdf-sivut ovat tosi rasittavia selata.
minä tuon. Itsekin välillä "pläjäytän" ihan kokeeksi ja joskus ihan piruuttani hetken mielijohteesta "sitä sun tätä". Minä en vaan jää siitä kiinni, kun käytän eri nimimerkkejä, tai en käytä niitä ollenkaan!
Tuo on totta, että Nisse olisi ehkä pystynyt kävelemään korvalle tulleen tällin jälkeen, mutta sitähän me emme tiedä varmuudella.
on varmaan selitettävissä jotenkin. Tai oikeastaan se mistä Nisselle olisi voinut tulla kyseinen käsitys (nyt tarvittais niitä neurologian asiantuntijoita)?. Olisko käsitys voinut tulla alentuneessa tajunnantilassa siitä kun ambulanssimies/miehet ovat siirtäneet häntä teltan päältä paareille tai jollekin? Voisi kuvitella, että isoa velttoa miestä on jouduttu ottamaan kainaloista kiinni ja vetämään teltan päältä pois (raahattu???), nostettu paareille(Nissen mielestä nostettu takaisin kasan päälle)????? Tämähän on vain maallikon arvailua, mitä luulette, olisiko Nissen mielikuva raahauksesta voinut syntyä noin. Minäkään en missään tapauksessa usko, että murhaaja olisi häntä raahannut.
Bodomjärvi sivuston etusivulla, linkki Nissen kuulusteluun, siis ei sama kun esitutkintamateriaali. Just ton taas lukasin, niin siitä kohtaa on kuulemma raahaaminen tapahtunut missä maksasi.
alakappale numero 7.5 Jäljet maastossa, 'paperisivu' no 26, pdf-sivu no 21, viimeisessä kappaleessa: Kysyttäessa mitä kautta hänet on raahattu Gustafsson vastaa " s u u a u k o n" (poliisin paperissa sana kursiivilla.
http://www.mtv3.fi/bodom/krp_esitutkintapoytakirja.pdf
koska yritän olla olematta hirveän ilkeä ja nauran omille jutuilleni välillä ja välillä taas harmittaa että pitikö nyt noinkin mennä kirjoittamaan. Olen välillä aivan sattumanvaraisella nikillä, jokin sana lauseen keskeltä vain. En voi millään salata sitä, että kallistun NG:n syyllisyyden puolelle, minusta hänen puheensa ovat sillä tavalla ristiriitaisia, että ei se voi pelkästä huonosta muististakaan johtua, eikä psykogeneenisestä (mikä se Lauerman hieno sana olikaan) traumasta, se ei voi olla niin veitsellä leikattu kuin se nyt NG:llä näyttää tiukasti olevan (lukuunottamatta erikoisia hypnoosikuvauksia, joitten mukaan hän on 'nähnyt' aika paljon, mutta ihan omituisia verrattuna siihen mitä hän muutoin kertoo, edes olettamuksistaa missä järjestyksessä mikäkin meni, nuo raahaamiset ja raahausjäljet ym).
Ja mikä eniten häiritsee on se miten hän puhuu aivan kuin jostakin toisesta henkilöstä, vaikka on puhe juuri hänestä itsestään (siis ei ole kyse siitä lainkaan että olisi ollut puhetta, että olisi joku ulkopuolinen, vaan että hän puhuu itsestään kuin kuin jostakin toisesta henkilöstä, hän vastailee Tuomiselle kuin kertoisi mitä se joku Nils mahtoikaan puuhata, olivatko tavarat teltassa sisällä vai ulkona.. ja katsoo korkealle kattoon, vaikka ne asiat ovat hänen päänsä sisällä.. (tällaisen on eräs kiinnostava kielifilosofi määritellyt valehtelijan merkiksi, kuulostaa pöhköltä ja kopealta, mutta helkkari soikoon, on varmasti minua viisaampi).
Esimerkki: Joo, sanoin niin, että.. ja uskon että se on totta! Tämä on ihan hullua puhetta.
pdf-sivulla 21, NG puhunut, että on kuullut että oli ollut maassa kantapään jäljet, näyttänyt siltä että 'siinä olisi vedetty jotain ja yritetty viedä veteen' (NG).
Oli ensin vastannut että ei tiedä MITÄ oli raahattu, mutta kertoi lisää että juhannuksena -60 kun hän oli itse käynyt siellä, hän oli itsekin nähnyt raahausjäljet.
(Puhunut siis tuohon tapaan kuulustelussa 13.5.2003). Edelleen..että kuuli asian poliiseilta, - mutta paikalla olleet ensimmäiset kolme poliisisa eivät ole sellasia nähneet eivätkä merkinneet minnekään. Myöskin vanhemmat ovat kertoneet jäljistä (NG). Mutta NG ei muista kuka poliisi varsinaisesti kertoi hänelle.
Siis välillä puhunut, että ei huomannut jälkiä, mutta sitten että huomasikin, että 'jotakin (!) siinä on raahattu'. Sitten minut raahattiin jyrkännettä kohti ja sitten takaisin, ja heitettiin teltan päälle.. Tätä on hankala ymmärtää, ja vielä sitäkin että 80 kiloista kyllä ei heitellä.
Jaahas, tästä kukaan selvää saa, en minäkään.
Kyllä sen pystyssä pysymisen kanssa on niin ja näin. Tasapainoelin ja tärykalvo kaksi eri asiaa.
Sitäpaitsi on paljolti kiinni sen vaurion laadusta pysyykö pystyssä vai ei.
Mitä tulee tyynyliinaan niin eiköhän Nissen vanhemmat myös nähneet sen eivätkä tunnistaneet omaksensa.
tuosta raahaamisesta kertoa, ilmeisesti siinä maassa on sitten jotain jälkiä ollut, raahaus matka ollut vähän pidempi.
Sanos vielä yks juttu. Nisse muistaa korvaklinikalla yhtäkkiä, että häneltä on kikkapihdit kadoksissa. Hän kertoo että ne oli siinä kassissa. Koska Nisselle on kerottu, että hänen kassinsa on hävinnyt, vai miten tiesi kassin katoamisesta paikalta? Eikö hän jossain vaiheessa ajattellut kuvassa olleen yhden kassin kuuluvan hänelle? Nisse itse kertoo kuulustelussa, ettei hänelle mitään oikein kerrottu, yksi valokuva oli näytetty. Mistä hän on saannut kaikki tietonsa, hänellä tuntuu sitä kuitenkin aika paljon olleen?
Tavaroiden piilotus ei olisi onnistunut koska ei pystynyt kävelemään siinä kunnossa. Meinaa, että kunto olisi ollut niin huono, mikä se kunto oli? Enhän mä olis edes pystynyt tekemään sitä siinä kunnossa. Mitä tarkoitat? No kun enhän mä pysynyt pystyssä. Missä vaiheessa? No mähän olin teltan päällä ihan.... Niin? ....niin ihan horroksessa.
Siihen katkee filmi kun me ollaan nukkumassa, ja se on aivan varma. Mähän kertoisin kaikki mitä tiedän. Tästä saa sen käsityksen, että tarkoittaa sitä ensinmäistä nukkumaan menoa kun oli pimeetä ja toivoteltiin hyvät yöt. Kuitenkin ensinmäisessä kuulustelussa muistaa aamuöisen kalastusreissun ja uinti yrityksen, muistaa tämän myös oikeudessa kalastusreissuna. Kertooko siis todella kaiken minkä muistaa, jos se muisti meni vasta siitä ekasta iskusta teltassa olessa, vai onko niitä muistikatkoksia jo ennen iskua?
joku osannut kertoa, ettei paikalta löytynyt kikkapihtejä (miten osaisi kertoa jos sellaia ei ole kerrottu mukana olleen), kun muistaa ja tietää niiden katoamisetsa paikanpäältä? Kuitenkin jos sairaalassa vasta muistaa kikkapihdit, niin hän ei ole voinnut keskustella aiemmin asiasta kenekään kanssa, onko niitä löytynyt vai ei. Kuitenkin varma että ne ovat hävinneet. Vaikka ulkopuolinen murhaaja olisi viennyt kassin, niin ei se tarkoita automaattisesti sitä että ne pihdit olisivat siellä kassissa, onhan murhaaja voinnut ottaa ne sieltä poiskin.
Mielestäni vain se ihminen voi tietää, että kassissa oli kikkapihdit joka kassin hävitti, ja näin hän tietää että myös silloin kikkapihdit ovat hävinneet, koska tietää ettei niitä ole kassista pois otettu. Vaikka kikkapihdit olisi lähtiessä olleet kasissa, niin ei välttämättä silloin kun murhaaja kassin nappasi. Ei voi varmuudella olettaa, että kikkapihdit ovat hävinneet, vaan olisi pitänyt kysyä löytyikö paikalta kikkapihtejä kun sellaisetkin oli mukana?
pyykkäriltä ja pyykkärin puolisolta, kotiapulaisen sulhaselta, ja vanhemmilta. En minäkään ehkä olisi myöntänyt, jos minun poikani olisi sen vienyt.
siinä jutussa oli selitetty, että tyynyliinassa on painaumakuvio, jonkin esineen, ja sen esineen toisen puolen jättämä kuvio toisessa kohdassa. Ajattelin heti, että jokin isompi työkalu on ollut siinä. Juuri tuollasia rättejä kaapataan pyykkikorista ja mätätään niihin tavaroita kiiruussa. Kikkapihtien tai kirveen käärinliina! 60 cmx40cm kokoisessa likaisessa kankaassa. N e kumilenkut on ommellut siihen heidän äiti, tai tilapäinen palvelija, tai vakituinen (eivät olleet harvinaisia tuohon aikaan vaatimattomammissakaan kodeissa, pyykkäri käynyt, pessyt omiaan siinä samalla jne) naapurilta pöllinyt, tiedä mikä oman aikansa Pirkkaniksi ne kuminauhat siinä)..
Näin ajattelin, mutta muuten tämäkin asia alkaa tuntua jo yhdentekevältä.
olisi peräti SE Torinon kääreliina?
Nythän nämä salaliittoteoriat räjähtävät potenssiin kymmenen!
voisiko joku tehdä avauksen tästä teoriasta...pliis.
sulkemista varten. Ei muuta selitystä ei voi olla. Joku on tehnyt itse siitä likaisesta tyynyliinasta työkalujen suojarätin, etteivät ne kolisi toisiinsa. Ja joku on itse ommellut kumilenkut päihin. Niillä käärön on saanut kätevästi nopeaan suljettua eli lenkuttaa käärön päät suppuun. Ei aukea itsestään vaikka vähän täristelisi.
Luin kuulustelutekstin, siinä selvitystä 'rätistä työkalujen suojana'. Tyynyliina sopii tuohon ihan hyvin. Kuka nainen viittisi ommella tyynyliinasta kuukautisrätin?? Ommella siihen lenkutkin, ei, ihan kamala rätti sellainen, iso ja epämukava ja tuskin sopiva tarkoitukseen edes yhdeksi päiväksi.
Onko tarkastettu millaisin pistoin omepelein kumilenkut on kiinnitetty kankaaseen. Jos on tökeröitä epätasaisia pistoja niin jonkun kaverin töitä. Tuskin on äiti niitä ommellut, epäilen vain.. se verikin siinä, ja spermatahrat.. ei ei.
olisi oiva säilytyspaikka juuri kirveelle. Kirves turvallisesti pussiin, niin terä ei sojota ulkona, lopuksi se suljetaan kuminauhoilla niin ei tipu pussista, vaikka varsi vähän ulkona olisikin. Nisse kyllä sanoo ettei heillä ollut kirvestä mukana, mutta silti. Jos sitä on tarvittu, mutta niitä kikkapihtejä ei, niin pihdit ovat tallessa edelleen siinä omassa pussissa. Kassi on kuulemma ollut iso joten kyllä sinne olisi yksi kirveskin mahtunut mukaan.
Hyvin mahdollista että on kotoaankin kaapannut salaa tyynyliinan, eihän hän voinnut tietää mitä tyynyliinassa olevat tahrat mahdollisesti ovat. Ja siihen aikaan kyllä pojat ovat osanneet ottaa neulan ja langan käteen siinä missä tytötkin, ja onhan saattanut pyytää tyttöystävääkin ompelemaan kumilenksut.
ja virkkaamaan, muistan hyvin, pojat myös joutuivat valmistamaan virkkaamalla patalapun, kankaisen ompelupussin, pöytäliinaan koristepistoja, lapaset. Ainakin minun koulussa. Joskus opettaja huomasi, etä äiti oli auttanut kotiompeleissa, se oli itkun paikka, nurkkaan menemistä.
ne pöytäkirjat ja katsomalla ne videot saa silmät auki (eyes wide open ei siis wide shut mtv 3).
katsottu video. Mutta kun nyt uutena asiana luin tämän toukokuussa käydyn kuulustelun, niin siitä heräsi taas lisäkysymyksiä. Aiemmin en ollut tällaista kuulustelua lukenut, missä kertoo siitä raahaamisesta, kikkapihdeistä ym, jutuista.
Olen katsonut vain yhden videon. Se alkaa siitä kun NG selittää että ne tavarat pitäisi löytää (Tuominen on ensin sanonut että hänet on nyt vangittu ja NG kysyy kuinka pitkäksi aikaa)
Laita tähän molempien videioitten osoitteet
mikäs toukokuussa käyty keskustelu? toukokuussa 2004?
Mutta löytyy sieltä Bodomjärven sivulta (ihan siltä omalta Bodomjärvi), heti etusivulta linkki kuulusteluun 25.05.2004, se ei ole videona, vaan kirjoitettu kuulustelu.
Kun haluan laittaa linkin jostakin vastaukseen mukaan, teen näin: menen siihen osoitteeseen sille sivulle minkä haluan linkittää vastausviestiini.
MAALAA HALUAMASI OSOITE:
Valitsen sen sivun osoitepalkissa olevan osoitteen eli maalaan sen. Teen sen näin: Klikkaan osoitteen viimeistä kirjainta kursorilla painamalla vasenta painikketta hiiressä (se nuoli siihen viimeisen kirjaimen päälle - joka liikkuu kun siirrän hiirtä pöydällä, se muuttuu osoitteen päällä pystypalkiksi), osoite muuttuu siniseksi.
Seuraavaksi: Pysy siinä samassa kohdassa maalatun osoitteen päällä. Klikkaa oikeaa painiketta hiiressä, tulee valikko, josta valitset 'kopioi'. (osoite on nyt tallessa).
Mene seuraavaksi takaisin sinne minne haluat linkittää osoitteen (joka on siis koko ajan talessa, mutta ei viälä näy missään).
Sitten klikkaat ensin (!) vasemmalla painikkeella sitä paikkaa - siis vaikka vastaustilassa, johon haluat linkin laittaa - mihin haluat sen osoitteen näkymään. Siihen tulee vilkkuva pikkupalkki. Nyt sitten klikkaat uudestaan hiiren painiketta, vasenta! Taas tulee näkyviin se sama valikko ja siitä valitset 'liitä'. Siinä se on!
Joo, se videioitu kuulustelu on tehty 13.5.04.
Tämä on kkiinnostava lukea