apuva!?!?

Saan kissanpennun ensi viikonloppuna ja kyselisin vaan että kannattaako esimerkiksi raapimispuuta hankkia käytettynä vai hylkiikö ses sitä jos siinä haisee vieras kissa? Mitä maksaa uudet?
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole kokemusta mutta eipä kissan pentu taida tuollaisista välittää, mielummin tykkää kun saa erikoisia hajuja. Vanhan kissan kanssa voisi olla toisin mutta pentu ei takuulla välitä. Uudet puut voi olla 20 € 40 € että taika hintavia vaikka jostain voi saada halvemmallakin.

Äänestä

voit hankkia käytetynkin. Kissa ei hylji toisten merkkaamaa puuta, päinvastoin se saattaa yllyttää sitä raapimaan omat merkkinsä päälle. Uuden puun saat 20-500 eurolla, riippuen laadusta ja koosta. Pahvirunkoiset ja muuten heppoiset kannattaa jättää suosiolla kauppaan. Kannattaa hankkia mahdollisimman korkea puu, mielellään lähemmäs kattoa mutta kuitenkin tukeva, jossa on useita lepotasoja/pesäkoloja. Kissan pitää pystyä vetämään itsensä suoraksi puuta vasten, joten alle metristä ei kannata hankkia. Kiinnitä huomiota myös materiaaleihin (rispaantuminen, köyden tiukka kiinnitys jne).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen_ kirjoitti:

Saan kissanpennun ensi viikonloppuna ja kyselisin vaan että kannattaako esimerkiksi raapimispuuta hankkia käytettynä vai hylkiikö ses sitä jos siinä haisee vieras kissa? Mitä maksaa uudet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu