Perttu on ottanut luonnollisen roolin, jossa tuntuu viihtyvän. Hänellä näyttää olevan kaikkein hauskinta talossa. Lisäksi hän on voittanut yleisön puolelleen ja nyt varmasti voittaisi koko roskan yleisöäänestyksessä. Suuri yleisö kuitenkaan tuskin saa hetkeen Perttua äänestää koskapa kahden yleisöäänestyksen voittajaa ei kukaan halua kilpailijakseen äänestykseen. Veikkaanpa, ettei Perttu saa yhtään ääntä seuraavassa äänestykessä.
Oikeasti Perttu ei ole läheskään nykyisen maineensa veroinen supliikkimies. Se nähtiin jo todella kankeassa hääseremoniassa. Pertulla on (nuoreen) yleisöön meneviä heittoja, jotka toimivat kooste-tyyppisessä leikkauksessa, mikä subTV:n BB lähetys tietysti on, mutta sen kummempi seuramies hän ei tunnu olevan.
Perttu on nykyisellään piristävää ja rentoa seuraa talossa, jonka tunnelmaa pariutumiset tukahduttavat ja ahdistavat. Kellään ei ole Perttua vastaan mahdollisuuksia yleisöäänestyksessä, eikä kilpailijoilla ole toisaalta mitään syytä Perttua edes äänestää: Venkula voi elää aivan rauhassa.
Tämä turvattu asema ja hyvä palaute on vapauttanut miehen ja se on tehnyt selvästi hyvää! Toivottavasti ei kuitenkaan mene yliyrittämiseksi tai muulla lailla päähän, koskapa rahkeet eivät riitä tämän pidemmälle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
PErtun suosio perustuu just näihin nimeämisiin. Ei se ois näin puhuttu mies jos se ei ois ollu äänestettävänä!
Samanlainen asema oli BB4:n Jonilla. Ohjelmahan oli huipputylsä, mutta Jon toi sinne edes jotain ärsyttämällä muita asukkaita ja sai suosiota joutumalla nimetyksi yhä uudelleen. Koska muuta ei tapahtunut, kansa innostui jopa Jonin star wars -jutuista yhtälailla kuin nyt me täällä Suomessa Pertun vitsailusta. Oma suosikkini Perttu on siksi, että Perttu on ihan tavallinen nuori mies, sellainen kuin kuvittelen hänen olevan muutenkin.
Muistuteenpaa nyt, ettei se Pertun suosio perustu yksistään vitseihin ja fanit tekevät jopa vähän hallaa laittamalla vitseihin ihan tavallista puhetta vitseinä. Vaan se perustuu siihen, että Perttu ei ole pettänyt kumppaniaan koskaan, tykkää Elovenapaketin kaltaisista tytöistä eikä pidä kolmekymppistä vanhana. Juuri me vanhat akat pidämme Pertusta siksi, että se on sellainen "mukava ja ahkera nuori mies".
Olen ihan täysin samaa mieltä sun kanssa tässä, että Pertun "verbaaliakrobatian" köykäisyyden todellakin paljasti se hääpuhe pappina. Se oli sammaltavaa eikä ollenkaan toiminut.
Jos Perttu olisi OIKEASTI kielellisesti lahjakas, hän olisi tuonkin puheen hoitanut huomattavasti sujuvammin ja siinä olisi ollut alku, keskikohta ja loppu. Nyt Perttu saa multa lähinnä "välttävän" arvosanan.
"Oikeasti Perttu ei ole läheskään nykyisen maineensa veroinen supliikkimies. Se nähtiin jo todella kankeassa hääseremoniassa. Pertulla on (nuoreen) yleisöön meneviä heittoja, jotka toimivat kooste-tyyppisessä leikkauksessa, mikä subTV:n BB lähetys tietysti on, mutta sen kummempi seuramies hän ei tunnu olevan."
Ihmettelen vain, että miksei koosteissa näytetä muiden kilpailijoiden letkautuksia kuin Pertun.