kommunikointi?

:( Millä lailla hän tekee niin? Tunsin piston sydämessäni, sillä oma tyttöni on joskus riidan yhteydessä sanonut, että minä joskus puhun hänelle niin, kuin pitäisin häntä tyhmänä. Sehän ei tietenkään ole totta. Tyttöni on maailman ihanin nainen. Fiksu, älykäs ja huumorintajuinen. Jostain syystä vain aina ei osaa ajatella omaa nokkaansa pidemmälle. Meillä, en tiedä onko se ollenkaan samaa kuin teillä, asia on kuitenkin korjautunut sillä, että tyttöni huomautti asiasta minulle. Meillä on myös niin, että tyttöni tapana on ns. julkisesti mollata mua (ei pahasti vaan joistain asioista mitä en vaikka osaa) enkä itse pidä siitä, vaikka tiedän että se on hänen tapansa näyttää että välittää. Ihmissuhteet on välillä mutkallisia ja ei oikea keino ole kyllä se, että lähtee kävelemään. Asioista täytyy jutella rauhallisesti, riitelemättä, ja saada toinen ymmärtämään ettei pidä jostain. Tuskinpa sinunkaan tyttösi tarkoituksella sinua haluaa satuttaa. Nyt vaimoa kädestä kiinni ja juttelemaan siitä miltä tuntuu ;)

keskustelua ja keskustelua.. Ja ellei muu auta, niin ammattiapua

hoitoon sentään. Luulen että hän ei todellakaan tarkoita pahaa. Tiedän itsestäni JA omasta tyttöystävästä että varsinkin riidan yhteydessä tulee sätittyä ym. Ja totta on että stressi vaikuttaa joskus huonolla tavalla kun ei sitä aina osaa oikein purkaa..Mutta ei toinen voi kertoa mikä toimii kun on niin yksilökohtaista.

Tilanteeseen syynä voi olla luonteidenne erilaisuus.

Itse olen esim. nopea käänteissäni ja aikaansaava ja hermostun seuralaiselleni jos hän on hidas ja vasta miettii että "pitäisköhän" kun minä olen jo asian tehnyt.

Seuralaiseni mielestä minä taas varmasti olen yli-innostuva ja harkitsematon.

Jos luonteissa on liikaa eroja, siis niin paljon että se häiritsee, niin ei auta muuta kuin sietää sitä tai sitten erota.

Toisen käytöksen (lue jopa SISIMMÄN) muuttaminen on todella vaikeaa...eikä se kait ole tarkoituskaan...kulmiaan voi aina kuitenkin jokainen hioa...

Tuo on siis varmaan tosi yleistä, tuollanen toisen sättiminen ja arvostelu... Varsinki naiset siihen tuntuu sortuvan. Pitäis tosiaan aina muistaa, että stressaantuneena jne toinen saattaa sanoa mitä vaan eikä tosissaan halua loukata. Niin no, löytyy kai niitäkin jotka nimenomaan haluavat toista alistaa ja satuttaa mutta se onkin jo toinen juttu. Väärin joka tapauksessa tuollainen käytös, pitäisi oppia hillitsemään omia sanomisiaan. Tiedän itsekin miten loukkaavaa on kun oma kulta naputtaa joka asiasta. Saa mut tuntemaan itseni tosi huonoksi ihmiseksi. Asiasta on puhuttu ja tosiaan hänkin aina hetkeksi muuttuu, kunnes se taas alkaa kun häntä alkaa kunnolla taas tympimään joku asia... Yritän vain jotenkin totutella tilanteeseen.

Kommunikointi on niin kinkkinen alue, että yhä vain kokemuksen kasvaessakin yllättyy väärinkäsityksistä. Miten se nyt noin? Syitä löytyy lähettimestä, vastaanottimesta ja langoilta, niin sanoakseni.

Läheisesti toisensa tuntevat onnistuvat paremmin - jos haluavat. Jo sanaton viestintä kertoo puolet asiasta. Oma reaktioni jatkuvaan sättimiseen on ehdottoman kielteinen. Siihen ei oikeuta stressi tai mikään. Näihin voi aina vedota, mutta se on helppohintaista, syyt ovat syvemmällä. En lähde niitä listaamaan, sanoisin vain, että kyseessä on opittu käyttäytymismalli, josta poisoppiminen vaatii aktiivista ponnistelua. Mikäli siihen on halua ja muita resursseja.

Toistan saman kuin muutkin, ota asia vakavasti esille, keskustelkaa. Jos haluatte kumpikin tosissaan olla edelleen yhdessä, niin sättimisen on vähennyttävä siedettävälle tasolle.

Ajoittaiset pyrskähdykset ja repsahdukset sovitusta puolin ja toisin anteeksipyyntöineen kuuluvat mielestäni tavalliseen elämään, mutta ymmärsin v:n olevan jokseenkin jatkuvaa. Itse en kestäisi pitemmän päälle. Toisaalta, ihmiset ovat erilaisia, joillain on pitempi pinna kuin toisilla, jotkut ovat jopa masokisteja, ihailevat komentelijaa ja haluavat alistua.

Jos olet jo uupunut, ryhdy toimeen. Keskustelut, tarvittaessa ero, ei kannata uuvuttaa itseään. En ole asiantuntija, mutta tavallaan tiedän, mistä puhun. Olen niitä sietämättömiä ihmisiä, jotka ovat taipuvaisia olemaan aina oikeassa, aina nopeita, ihmettelevät aidosti muiden hitautta, lopulta hoputtavat jne. Tiedostan itsessäni tuon kärsimättömyyden ja kamppailen sen kanssa varmaan koko elämäni. Välillä pukinsorkka pääsee pilkahtamaan. Onneksi en kuitenkaan ole ilkeä (mutta ns. sanavalmius voi olla raivostuttavaa, niin että ..).

Kyse ei ole aina osaamisesta, tahdosta tms, vaan vaikkapa ihmisten perusrakenteeseen kuuluvista rytmieroista. Tai kemioista. Tällöin eivät keskustelutkaan ehkä pitemmälle auta, jokin syvällä oleva tulee hiertämään aina. Toisia on vaikea neuvoa, kun ei itsekään osaa tehdä oikein. Se lienee silti varmaa, että ilman kunnollisia keskusteluita ei kannata pakata laukkujaan, katuisi ehkä lopun ikäänsä.

Olin itse ennen todella lyhytpinnainen ja aloin herkästi tiuskia. Tyttöystäväni ei sitä sietänyt, vaan sanoi aina jotain tyyliin "jos aiot olla tuollainen, niin lähden kotiin". Vähitellen opin, että hän kärsi käytöksestäni, ja aloin hillitä itseäni.

Helposti ajattelemme, että sille läheiselle voi rauhassa purkaa omaa kiukustumistaan. Se on ajatuskuviona täysin epälooginen, koska sille rakkaimmallehan meidän pitäisi olla kaikkein ihanimpia.

Ihminen VOI ja PYSTYY halutessaan hillitsemään itseään. Siitä osoituksena on se, että ne jotka tiuskivat ja kiukuttelevat kotona, osaavat useimmiten hillitä itsensä täydellisesti työpaikalla. Ihmisellä on vapaa tahto ja vapaus valita, miten hän toimii.

Sano tyttökaverillesi, että jos hän ei luovu sättimisestään, niin lähdet kävelemään ja etsit jonkun, joka kohtelee sinun kunnioittavammin.