Tallink jymäytti

Tallink ilmoitti eilen vielä klo 14.00 aikaan, että Express lähtee klo 15.00 ja myi täyttä päätä lippuja. Kun saavuimme satamaan niin ilmoitettiin vuorojen peruuntuneen ja ison laivan olevan ainoa vaihtoehto. Selvä, sillä siis, mutta kun pyysimme hyvitystä lippujen hinnaneron verran niin sitä ei maksettu eikä vaihdettu edes ruokakuponkiin. Vaikka erotus ei ole suuri niin herää pieni epäilys toiminnan laillisuudesta ja etenkin siitä, että vielä noinkin myöhään myydään lippuja vaikka tiettävästi jo aamupäivällä oli NJL jo ilmoittanut, että iltapäivällä ei liikennöidä. Tallink teki mukavan lisäpotin varmasti monen sadan matkustajan kohdalla.
No, tästä viisastuneena neuvonkin, että älkää missään nimessä maksako lippua etukäteen ennenkuin varmistuu, että pikalaivat kulkevat.
Kyllä Tallinkin toiminta on aika härskiä.
42306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

AINA OTETTAVA YHTEYS LÄHTÖSATAMA PALVELUUN :
Jos hiukankin povataan puuskittaista tuulta - jo oman turvallisuuden vuoksi - pienalukset eivät liiku !!!! Oppikka jo hyvät ihmiset ! Pikkuvirkailijat on lenkin häntäpää ja tiedotus ei heti ylhäältä kulje.
http://www.hel.fi/port/matkustajaliikenne/lahtotuloterminaalit/index.htm
Viime torstaina 15.9 Eckerö oli satamassa helisemässä Jet Linen asiakkaista- Norlandia-laivan lähtö myöhästyi. Jopa tv-uutisissa oli vannottu pienalusten lähtevän.

Äänestä

Vaikka matkustan vapaalipulla Helsinki-Tallinna-Helsinki väliä ja käytän SuperSeaCatia, niin joka kerta, jos laiva ei ole myrskyn takia lähtenyt esim. Tnn-Hki, niin Silja Line on ottanut yhteyttä ja varannut minulle johonkin muuhun laivaan lipun. Lippu varataan seuraavaan mahdolliseen lähtevään laivaan, laivayhtiöön katsomatta ja ilman korvausta, vaikka olen vapaamatkustaja.

Äänestä

JOudut maksamaan ylimääräistä jos maksut tallinkin kassalla tai lipputoimistossa !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aina oppii uutta kirjoitti:

Tallink ilmoitti eilen vielä klo 14.00 aikaan, että Express lähtee klo 15.00 ja myi täyttä päätä lippuja. Kun saavuimme satamaan niin ilmoitettiin vuorojen peruuntuneen ja ison laivan olevan ainoa vaihtoehto. Selvä, sillä siis, mutta kun pyysimme hyvitystä lippujen hinnaneron verran niin sitä ei maksettu eikä vaihdettu edes ruokakuponkiin. Vaikka erotus ei ole suuri niin herää pieni epäilys toiminnan laillisuudesta ja etenkin siitä, että vielä noinkin myöhään myydään lippuja vaikka tiettävästi jo aamupäivällä oli NJL jo ilmoittanut, että iltapäivällä ei liikennöidä. Tallink teki mukavan lisäpotin varmasti monen sadan matkustajan kohdalla.
No, tästä viisastuneena neuvonkin, että älkää missään nimessä maksako lippua etukäteen ennenkuin varmistuu, että pikalaivat kulkevat.
Kyllä Tallinkin toiminta on aika härskiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu