Miksi en voisi saada myös amk:sta maisterin arvoa suoritettuani amk-jatko-opinnon? Englanniksihan nämä jo kääntyvät hyvin ja koulutukseltani olen varmasti perus-maisterin tasoa oltuani työelämässä ja suoritettuani amk-ylemmän. Mielestäni amk-ylempi on jo lisurin tasolla, koska olen silloin jo suorittanut opintoviikkoja saman verran lisurin kanssa. Hyvä, että edes valtio on avannut virkansa ylemmälle amk-tutkinnolle.
Ihmettelen vaan
Sanna
7715
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
korkeampaan arvoon, kuin osa opettajistasi? Ei ainakaan meidän AMK:ssa ollut yhtään proffaa, tohtoria, tai edes lisenssiaattia. Ei pelkät opintopisteet riitä näytöksi, vaikka niitä olisi alemmantasoisesta koulusta kuinka paljon tahansa. Jos haluat maisteriksi, tiedät mihin hakea, jos haluaa tradeksi tms, tiedät koulun mihin pyrkiä. Eihän tämä ole kuin valintakysymys perhana soikoon.
Aika kummallista ettei ollut edes lisureita. Yliopettajan virkaan kun vaaditaan käsittääkseni vähintään lisurin paperit tai sitoomus moisen suorittamiseen. Meidän "maaseutu"-AMK:ssa taas pörräsi lisureita ja tohtoreita kuin kärpäsiä navetassa.
sehän se vasta onkin jos lupaus "juu kyllä mää opiskelen tulevaisuudessa opettajaksi, ihan varmaan" -pätevöittäisi amk:n opettajaksi, melkosta touhua!
Kyllä yliopettajan virkaan vaaditaan vähintäin lisuri, ei mikään sitoumus missään riitä. Opettajan pedagogiseen koulutukseen on kyllä aikaa kolme vuotta virkaan nimittämisen jälkeen. Ja jos sitä ei kolmessa vuodessa ole tehnyt, tietää se potkuja ainakin ko. virasta.
meillä oli fysiikan opettaja ja kemian opettaja. kaikki ammattiaineopet olivat dippainssejä lukuunottamatta paria opistoinssiä. Siitä olisi hyvä lähteä opettamaan muita korkeampaan oppiarvoon. Tohtoreita ei näkynyt yhden yhtä! Kyllä näillä opettajilla ylempiä amiskorkeatutkintoja saadaan, mutta ei hemmetissä lisureita!!! Vaaditaanhan sitä yliopettajan virkaan vaikka mitä, mutta mitäs jos koulussa ei ole paria enempää yliopettajia ja ammattiaineissa ei yhtään?
Oikein epäonnistunut provo. No, oli kyselijä tosissaan tai ei, säälittävä hän on kummassakin tapauksessa.
minun pitäisi sitten varmaan saada lisensiaatin arvo, koska minulla 0n kaksi ammatillista tutkintoa, opintoviikkoina yli 200 opintoviikkoa, joten reilusti enemmän kuin maisterilla! Ongelma vaan on siinä, että eri koulujen (ammattikoulu, ammattikorkeakoulu, yliopisto) opintoviikot eivät ehkä ole aivan vertailukelpoisia.....