Muistan unelmani
melkein kaksikymmentä vuotta sitten
En olisi voinut uskoa
Tänään en ole lähelläkään
ehkä on jo liian myöhäistä
Valitsinko ylpeänä väärät polut
seurasinko luontoani vai pakenin painajaista
Onko sillä enää edes väliä?
vanhat piikit lihassani alkavat hiertää
Ja se yksi kalvaa edelleen
Pelko
Minä hioudun, minä selkiydyn
Löydän palan, hukkaan toisen
Olen välkkyvä kuva
Olenko koskaan kokonainen?
Mitä siitä - uskallanko koskaan tulla torjutuksi?
Ja ehkä on jo liian myöhäistä
melkein kaksikymmentä vuotta sitten
En olisi voinut uskoa
Tänään en ole lähelläkään
ehkä on jo liian myöhäistä
Valitsinko ylpeänä väärät polut
seurasinko luontoani vai pakenin painajaista
Onko sillä enää edes väliä?
vanhat piikit lihassani alkavat hiertää
Ja se yksi kalvaa edelleen
Pelko
Minä hioudun, minä selkiydyn
Löydän palan, hukkaan toisen
Olen välkkyvä kuva
Olenko koskaan kokonainen?
Mitä siitä - uskallanko koskaan tulla torjutuksi?
Ja ehkä on jo liian myöhäistä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä oli niin hyvä runo ettei voi kuin kehua!
On se mukava että jotain hyvää irtoaa ahdingosta :>
toivottavasti ei
myöhäistä.......
Uskalla nyt-
Pitkä on...
torjutko
kestää kuin epätietoisuus.
Tai voi lakata toivomasta SIIHEN syliin.
Minulla se onnistui...
unelmaan, niin itse kokeneena, käy meidän polkumme. Joskus pienen hetken ajan saa kaipaus hetkellisen täyttymyksen. Mutta pelko elämän raadollisuudesta saa aina katsomaan kaikkea savutetun lasin läpi. Voi kun kerrankin voisi katsoa suoraan aurinkoon sokaistumatta ja polttamatta siipiään. Sanasi olivat upeat.