Ajokielto rangaistus...mielivaltaa?

Joo ajattelinpa tässä kysyä porukan mielipidettä tähän uuteen tilanteeseen jossa ylinopeudesta kortti on hyllyllä pidempään.

Siis itselläni seuraavanlainen tilanne. Joudun työssä ajamaan paljon autolla esim. viime kk kilometrejä 11 000km ja vuosilukemat ovat tasaseen olleet 60 000 - 80 000km työajoa viimeiset 7 vuotta. Kolareita en onneksi ole ajanut koskaan. Ylinopeus sakkoja on muutama tullut ja kerran on kortti moottoritiellä kahden rekan ohituksen yhteydessä otetun mittauksen tuloksena ollut hieman aikaa poliisin hallussa (100km rajoitus 147 oli nopeus). No nyt viime kk aikana olen saanut kaksi sakkoa molemmat johtuivat että en huomannut 100km/h rajoituksen muuttumista hetkeksi 80km/h ja nopeus ylitykset olivat toisella kerralla 108 ja toisella 105. No olin tietenkin huolissani kuinka pitkä aika on näitä edeltäneetä sakosta ,no onneksi oli vuonna 2003 ja alkuvuonna. Kysyin kuitenkin seuraamusta jos olisi ollut 3 sakko. No tulos että tililläni on aikaisemmin kerran ollut tilanne että kortti on ylinopeuden vuoksi ollut poliisilla niin kohdallani minimiaika lähtisi 3kk:desta. No siis minun alalla tuollainen kortittomuus aika tietää työpaikan menoa ja nykyään tämä fakta ei kuitenkaan asiaan vaikuta.
Niin siis se mitä mietin on seuraava. Ajan paljon eli todennäköisyys sille että joskus nopeus hieman lipsahtaa on toki suurempi kuin ajajalla joka ajaa vähemmän. En ole ns. hurjapää jolla nopeusylitykset olisivat isoja vaan pyrin ajamaan aina rajoitusten mukaan mutta kun ei ihminen ole erehtymätön ja jos sinulta menee yksi tienviitta ohi niin se virhe voi olla jo siinä. Mielestäni tämän voisi ottaa huomioon ajokiellon määräämisessä sekä sen kuinka se vaikuttaa yksilön elämään. Nykyään kun tosiaan ajokiellon minimi on se 1kk ja jos sinulla on sama rike aikaisemmin niin kiellon minimi kuulemma 3 tai 4kk. Mielestäni mielivaltaista. Rattijuoppokin saa vain 6kk ajokiellon ja siitä minusta pitäisi ottaa kortti kokonaan pois.
2112775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Sanoit, että "kerran on kortti moottoritiellä kahden rekan ohituksen yhteydessä otetun mittauksen tuloksena ollut hieman aikaa poliisin hallussa (100km rajoitus 147 oli nopeus)."

Mikä selitys/puolustus tuo "ohituksen yhteydessä" oikein on? Silloin sen vielä ymmärtää, jos normaalissa ohitustilanteessa nopeus hieman pompsahtaa, mutta miksi motarilla pitäisi ohitustilanteessa ajaa normaalia nopeammin (eipä taida kovin olla vastaantulijoita...)?

Äänestä
  • Joo ohitus tilanne oli semmoinen että vaihtui kaksi kaistainen tie takaisin yksikaistaiseksi eli ohitus tapahtui vielä tuon kahden kaistan alueella. pätkällä rajoitukset vaihtelevat 120 ja 100 välillä sattui olemaan tuo 100km/h tuolla pätkällä.

  • Vanha Stara kirjoitti:

    Joo ohitus tilanne oli semmoinen että vaihtui kaksi kaistainen tie takaisin yksikaistaiseksi eli ohitus tapahtui vielä tuon kahden kaistan alueella. pätkällä rajoitukset vaihtelevat 120 ja 100 välillä sattui olemaan tuo 100km/h tuolla pätkällä.

    loogiselta;-)

    Äänestä

  • kuinka kauan korttisi oli poissa kun ajoit 147km/h 100km/h alueella? mietin kun itselleni kävi samoin..mutta tiellä ei ollut muuta liikennettä kun minä ja vastaantulevat poliisit...

    Äänestä

Se, että ajat paljon pitäisi tarkottaa sitä, että sinulta odotetaan liikenteen ja sääntöjen tuntemusta enemmän kun sellaiselta, joka ajaa vähän. Noudata liikennesääntöjä!

Sitten, jos menee nopeusrajoitusmerkki ohi niin tarkoittaa sitä, että tarkkaavaisuutesi herpaantuu ja silloin ei minusta pitäisi liikkua liikenteessä ollenkaan.

Tuo, että ajat jatkuvasti ylinopeutta taas kertoo piittaamattomuudesta liikennesääntöjä kohtaan. Ja se myös, että kortti on jo kerran lähtenyt ylinopeudesta kertoo, etteivät edes rangaistukset muuta suhtautumistasi liikennesääntöihin.

Jos ajat työksesi ja kortin menetys tarkoittaa myös tulojen menetystä niin tulisi sinun olla liikenteessä tarkkaavaisempi ja tavallista autoilijaa tottelevaisempi. Ja näin ei näytä olevan, joten minusta olisi parempi, että korttisi lähtisi kokonaan pois.

Äänestä
  • Kortti pois tollaselta!

    Äänestä

  • kentsu kirjoitti:

    Kortti pois tollaselta!

    Eduskunta muutti kuluvan vuoden maaliskuun alusta tieliikennelakia, jolloin ajokieltomääräyksi kiristettiin. Aikaisemmin minimi oli - kortti pois yhdeksi vuorokaudeksi, jolloin vallesmanni tai poliisipäällikkö saattoi ottaa sinunkin näkökantasi asiasta huomioon.
    Eduskunta kuitenkin määräsi, että mitään selityksiä ei enää sallita ja minimiksi tuli yksi kuukausi. Poliisi voi määrätä ajokiellon kuuteen kuukauteen saakka ja tuomioistuin 12 kuukauden verran.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    nii onhan suomessa kovinb rikos ajaa selvinpäin ylinopeutta katsastetulla ja kunnossa olevalla autolla!!!!!!!!!!!!!!!!!mutta huumeveikot ja raiskaajat pääsee lämpimällä kädellä rötöksistään,eli haistakaa vittu koko valtiovalta!nimim. ajoi 117-80 alueella 66kk kortti hyllyllä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • "Jos ajat työksesi ja kortin menetys tarkoittaa myös tulojen menetystä niin tulisi sinun olla liikenteessä tarkkaavaisempi ja tavallista autoilijaa tottelevaisempi. Ja näin ei näytä olevan, joten minusta olisi parempi, että korttisi lähtisi kokonaan pois. "

    Hmm... et taida ajaa ammatiksesi. Tilanne on ihan toinen, kun työkseen ajaa. Silloin tulee kiire mukaan kuvaan. Itsekin olen ajellut 20 vuotta ilman sakkoja siviilinä. Kun rupesin ajamaan ammattiajoa, joka on aikataulutettu, tuli kahdet sakot. Olen miettinyt, että nyt jätän aikatalut omaan arvoonsa ja ajelen lakien ja rajoitusten mukaan. Ehkä minun on pakko lopettaa ammattiajo ja keksiä muuta työtä tilalle.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Eduskunta muutti kuluvan vuoden maaliskuun alusta tieliikennelakia, jolloin ajokieltomääräyksi kiristettiin. Aikaisemmin minimi oli - kortti pois yhdeksi vuorokaudeksi, jolloin vallesmanni tai poliisipäällikkö saattoi ottaa sinunkin näkökantasi asiasta huomioon.
    Eduskunta kuitenkin määräsi, että mitään selityksiä ei enää sallita ja minimiksi tuli yksi kuukausi. Poliisi voi määrätä ajokiellon kuuteen kuukauteen saakka ja tuomioistuin 12 kuukauden verran.

    ajokielllon pituutta määrätessä,joku ajaa 10-15 tuhatta vuodessa toinen ajaa 80-90 tuhatta kilometriä vuodessa, varsinkin ammatikseen ajavat yltävät vm. lukuihin jonkunlainen suhteuttaminen ajettuihin kilometreihin olisi ehkä aiheellinen koska paljon ajaville vahinkoja tulee aivan varmasti enemmän kuin kirkko ja kauppareissuja ajaville,oma ryhmänsä on tietysti ne jotka eivät aja ollenkaan ja kappas vain heille ei koskaan satukkaan ylinopeuksia,ammatti kuskeilla on liikenne ja pelisilmää taatusti enemmän kuin kirkko ja kauppareissuja ajavilla,onhan poikkeuksiakin kuten kaikissa ammattiryhmissä mutta vahinkoja sattuu kaikille,joten olisi paikallaan suhteuttaa vahinkojen määrä ajettuihin kilometreihin niin oltaisiin kaikki niinkuin samalla lähtöviivalla.

    Äänestä

Eikö kukaan ole vastustanut ajokielto päätöstä? Hallinto-oikeudelta voit pyytää täytäntöönpano kieltoa hyvin perusteluin, eli mm. töissä käynti olisi mahdotonta. Vai eikö kenellekään ole tullut tuomiota kumoavaa päätöstä?

Äänestä

Kyllä tieliikennelaki määrää ottamaan huomioon rangaistuksen vaikutukset tuomitun elämään kuten toimeentuloon ja kykyyn turvata alaikäisten elatus. Minäkin tarvitsisin autoa työsäni, mutta kortti meni 3kk:ksi. 100 rajotus ja vauhti 147km/h, ei vaara tilannetta eikä ollut törkeä liikenteen vaarantaminen. Yöäälä pitkällä suoralla ohitin rekan ja yllättäin oli poliisit... Vastaavasti yksi kaveri ajoi 50 rajotuksella 98km/h ja viideksi viikoksi kortti pois. Miten lie nämä määräytyy? ei aina kaikkea ymmärrä.

Äänestä

,niin loppuu se matkanteko tän kerjäläisdiktatuuripaskavaltion autoritaarisilta orjakansalaisilta ja muilta tyhjäntoimittajilta jotka suostuu ihan mihin vaan mitä viranomaiset sanoo. aloitetaan vallankumous.

Äänestä

"Nykyään kun tosiaan ajokiellon minimi on se 1kk ja jos sinulla on sama rike aikaisemmin niin kiellon minimi kuulemma 3 tai 4kk. "

Minä sain juuri toisen rikesakkoni ylinopeudesta vuoden sisällä ensimmäisestä. Tarkoittaako tuo, että jos kolmas tulee niin kieltoa on ainakin 3 kuukautta.

Minun "hurjasteluni" johtuu erehdyksistä. En aina huomaa tai muista rajoituksia. Ajan paljon ja se on kireäksi aikataulutettua. Omalla autolla ajelen hiljakseen.

Äänestä

Muutama hullu kun viitsii ampua poliisin "ajokielto asiassa" jossa on puhuttu paskaa että luvataan kortti sillon ja sillon ja korttia ei tulekkaan. Näin minun tapauksessa. Ampukaa munille, hänen huoneessa ja teillä on 20 sek - pari minuuttia aikaa ampua häntä päähän ja ampua sen jälkeen ittensä

Äänestä
  • Itse ajoin tuusulan väylällä tuomarinkylän kohdassa 80km alueella 130km ei muuta liikennettä sakothan siitä tuli ja kortti hyllylle. kortti vielä väliaikainen ei aijempia rikkeitä. Kuinka kauan kortti on kuivumassa veikkauksia?

    Äänestä

että suomen poliisit pelkää niin hirviästi että heiltä menee työpaikka alta kun oikeaa rikollisuutta on niin sangen huonosti. pelkäävät että jäävät turhiksi. sen takia täytyy ottaa autoilijalta aina rahat ja kortit pois kun on vain mahdollista ja paisutella näiden perusrikkeiden vakavuutta. tästä syystä törkeä liikenteen vaarantaminen (esim. tyhjällä suoralla tiellä 180km/h kaheksan kympin alueella) on rangaistukseltaan sama kuin pikkutytön raiskaaminen. vähä kakkua ja taas vapaaks. emme siis voi syyttää asiasta poliisia, hehän vain koittavat pitää työpaikkansa ja toimeentulonsa, oikea syypää on matti meikäläinen joka ei murhaa, eikä raiskaa, eikä pahoinpitele tarpeeksi.

Äänestä

Ja sitten kun näitä yhteiskunnan suurrikollisia on valvonnan puutteesta johtuen niin pienilukuinen joukko ja nyky-yhteiskunnan mukainen ihmisten holhoaminen ja aliarviointi vaan lisääntyy kiihtyvällä tahdilla, niin liikennerikkomusten seuraamusten kohtuullistaminen taitaa olla turha haave.

Äänestä

Muuten poliisi voi peruuttaa koko ajooikeuden jos tarve vaatii.Terveydellisistä tai huumeiden käytön takia eikä siinä auta mikään valitus.

Äänestä

Ajat siis paljon?

Ajat siis paljon ylinopeutta?

Miksi ajat ylinopeutta? Riskeeraat muiden tienkäytäjien elämän tai ainakin terveyden, onko siihen sinulla oikeus?

Katso peiliin ja hommaa sellainen työsopimus, missä maksetaan palkkaa siltä ajalta kun ajat autoa. Nii eipä tartte kiirehtiä enää, palkka juoksee kun noudatat lakia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanha Stara kirjoitti:

Joo ajattelinpa tässä kysyä porukan mielipidettä tähän uuteen tilanteeseen jossa ylinopeudesta kortti on hyllyllä pidempään.

Siis itselläni seuraavanlainen tilanne. Joudun työssä ajamaan paljon autolla esim. viime kk kilometrejä 11 000km ja vuosilukemat ovat tasaseen olleet 60 000 - 80 000km työajoa viimeiset 7 vuotta. Kolareita en onneksi ole ajanut koskaan. Ylinopeus sakkoja on muutama tullut ja kerran on kortti moottoritiellä kahden rekan ohituksen yhteydessä otetun mittauksen tuloksena ollut hieman aikaa poliisin hallussa (100km rajoitus 147 oli nopeus). No nyt viime kk aikana olen saanut kaksi sakkoa molemmat johtuivat että en huomannut 100km/h rajoituksen muuttumista hetkeksi 80km/h ja nopeus ylitykset olivat toisella kerralla 108 ja toisella 105. No olin tietenkin huolissani kuinka pitkä aika on näitä edeltäneetä sakosta ,no onneksi oli vuonna 2003 ja alkuvuonna. Kysyin kuitenkin seuraamusta jos olisi ollut 3 sakko. No tulos että tililläni on aikaisemmin kerran ollut tilanne että kortti on ylinopeuden vuoksi ollut poliisilla niin kohdallani minimiaika lähtisi 3kk:desta. No siis minun alalla tuollainen kortittomuus aika tietää työpaikan menoa ja nykyään tämä fakta ei kuitenkaan asiaan vaikuta.
Niin siis se mitä mietin on seuraava. Ajan paljon eli todennäköisyys sille että joskus nopeus hieman lipsahtaa on toki suurempi kuin ajajalla joka ajaa vähemmän. En ole ns. hurjapää jolla nopeusylitykset olisivat isoja vaan pyrin ajamaan aina rajoitusten mukaan mutta kun ei ihminen ole erehtymätön ja jos sinulta menee yksi tienviitta ohi niin se virhe voi olla jo siinä. Mielestäni tämän voisi ottaa huomioon ajokiellon määräämisessä sekä sen kuinka se vaikuttaa yksilön elämään. Nykyään kun tosiaan ajokiellon minimi on se 1kk ja jos sinulla on sama rike aikaisemmin niin kiellon minimi kuulemma 3 tai 4kk. Mielestäni mielivaltaista. Rattijuoppokin saa vain 6kk ajokiellon ja siitä minusta pitäisi ottaa kortti kokonaan pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu