Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tiina1

Olimme viettämässä viikonloppua tyttöystäväni Tiinan kanssa kesämökillä. Lauantaina puoliltapäivin Tiina sanoi sitovansa minut, koska hän halusi ottaa rauhassa päiväunet. Meillä on sopimus, jonka mukaan toisen saa sitoa halutessaan ja pitää vankina niin kauan kuin haluaa. Tätä peliä olemme pelanneet kahdestaan muutamia vuosia aina silloin tällöin.

Tiina komensi minut pihalle ja seisomaan selkä pihakoivua vasten. Ensiksi hän lukitsi käteni käsiraudoilla puun taakse. Päälläni oli farkut ja t-paita. Tiina riisui kengät ja sukat ja sitoi paljaat nilkat tiukasti yhteen ja lopuksi kiristi köyden puun ympäri. Hän sanoi, ettei laita suukapulaa, jos lupaan olla hiljaa. Lupasin. Tiina antoi pusun poskelle ja toivotti hauskaa loppupäivää. Itse hän sanoi menevänsä nukkumaan ja poistui sisälle.

Yritin aikani rimpuilla, mutta se ei auttanut. Kiinni on ja pysyy. Aikani kuluksi mietiskelin kaikkea mahdollista. Yritin myös nukkua, mutta eihän se pystyasennossa onnistunut, varsinkin, kun raudat painoivat ranteissa ja naru kiristi nilkkoja. Aika kului hitaasti ja sen kulumista hidasti vielä se, että kelloa ei voinut tarkistaa mistään. Auringon avulla päättelin, että vankeuteni oli kestänyt ainakin kolme tuntia.

Sitten tapahtui mielenkiintoinen käänne. Äiti tuli kylään. Hän ajoi autolla parkkipaikalle ja käveli mökin pihaan. Hän huomasi minut puuhun sidottuna ja käveli suoraan luokseni. Hän oli hämmästyneen näköinen, mutta hallitsi tilanteen täysin. Hän ei kiinnittänyt siteisiini mitään huomiota, vaan kysyi, että mitä kuuluu. Kysyin, paljonko kello on. Hän kertoi sen olevan 16.30 ja toisti kysymyksensä. Kerroin, että olin seisonut pihalla jo lähes 5 tuntia ja halusin jo irti. Äitini kysyi, että missä Tiina on ja kerroin että hän on varmaankin sisällä. Kysyin, että voisiko hän avata siteeni. Äitini vastasi, että Tiinalla on varmasti ollut hyvä syy sitoa minut puuhun ja, että hän ei halua sekaantua perheasioihin. Sen jälkeen hän poistui sisälle.

Arviolta muutaman tunnin päästä Tiina ja äitini tulivat ulos ja he kävelivät luokseni. Vähän aikaisemmin oli alkanut hiljainen vesisade. Seisoin edelleen miehekkäästi pihakoivun edessä, kun en muuta voinut. Äiti kaivoi kameran laukustaan ja sanoi haluavansa ottaa meistä pari kuvaa. Tiina tuli viereeni ja äiti otti valokuvat. Pyysin, että he päästäisivät minut irti ja sisälle, koska vesisade näytti yltyvän ja ilta viilenee. Tiina sanoi, että jos en ole hiljaa kuten sovittiin, niin vastaan itse seurauksista. Päätin olla hiljaa. Äitini katsoi kelloaan ja sanoi, että se on jo lähes 20 ja hänen pitää mennä. Laskeskelin olleeni siteissä jo 8 tuntia ja sade vain yltyy. Äitini toivotti hyvä yötä molemmille ja lähti autolleen ja ajoi pois. Tiina kävi liiterissä ja toi mukanaan ilmastointiteippiä. Halusin jo ihan oikeasti irti, koska ilma oli viilentynyt ja vaatteeni olivat jo kostuneet sateesta. Tiinan mukaan liika puheliaisuus on kuulemma rangaistavaa ja seuraavat sanani olivatkin pelkkää muminaa ilmastointiteipin takaa.
13007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jatka ihmeessä..toi oli hyvä juttu..=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Timo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu