Olen lukenut jostain historiankirjasta, että suomalaiset eli meänkieliset ovat asuneet aina piitimessä asti. Eli onko joskus kauan kauan sitten kieliraja kulkenut piitimejokea pitkin??
Kuinka kaukana ovat asuneet meänkieliset??
3
470
Vastaukset
- tütkija
Oman käsitykseni mukaan kieliraja on ollut Kainuunjoessa, mutta kai aikaisemmin se on ollut kauempana lännessä. Nimistöstä löytyy vielä jotain suomalaista jäännettä kuten Manjärv, Vittjärv ja Hortlax.
- siirtynyt
Kieliraja on siirtynyt koko ajan kohti pohjoista.
Ilmeisesti noin 1300-1500 luvulla on Tukholman alue muuttunut Ruotsinkieliseksi, etelä Ruotsiin germaanit eli gootit on tulleet joskus vuoden 600 tienoilla, siitä nimikin eli Göötanmaa.
Uumajan seutu on Ruotsalaistunut ehkä 1700 luvulla, siitä se kieliraja sitten on pikkuhiljaa noussut ylöspäin.- tiedoksenne
Ruotsalaisia sinänsä ei ole ollut sen kauemmin aikaa kuin suomalaisiakaan. Eri heimoja kylläkin.
Riimukiviä on vain Uplantiin asti. Siitä pohjoiseen niitä ei voinut oikein pystyttää,koska siellä asuivat suomalais-ugrilaiset skandinaavit ml. saamelaiset.
Norjassa on sama asia. Riimukiviä on vain Keski-Norjaan asti. Norjalaiset asuttivat saaria pohjoisessa aluksi. Mantereella heitä on asunut suhteellisen lyhyen aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383609- 623298
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892797Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk412605Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve962294Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro311986Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä911971Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1031775Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691103