Massa- ja sarjamurhat

erään miehen - Hans Assmann - läsnäollessa - sen jälkeen ei ole tapahtunut muuta kuin nämä nykyiset 'ryhmien' sisäiset murhaamiset ja silpomiset?
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moottoripyöräjengit ovat vastaava ilmiö kuin puukkojunkkarit 1800-luvulla, samat kovat arvot, sama asettuminen yhteiskunnan ulkopuolelle, sama armottomuus, jossa uhrilla ei ole mitään arvoa, sama sisäänlämpiävyys ja sisäinen hierakiarakenne väkivaltaisen ryhmän sisällä.

Kuolema on siivottu nykymaailmasta aika tarkkaan. Kuolemasta on tullut viihdettä, sitä se on ollut ennenkin ainakin jos muistaa millaisia sankaritarinoita ja eepoksia häikäilemättömistä sankareista on laulettu ja lausuttu. Ihmiset ovat aina halunneet tietää miksi joku kuoli. Siksi uutiset väkivaltaisista kuolemista kiinnostavat, puhutaan niistä, koska ei nähdä enää omia kuolleita omaisiakaan 'aitassa tai kamarissa'.

USA:ssa tehdään n 20 000 selvittämätöntä murhaa vuodessa, niistä n 3500:n arvioidaan olevan sarjamurhaajien tekemiä. On sarjamurhaajia, jotka kirjoittavat elämäkertojaan vankilassa, ja niitä luetaan, niistä tehdään elokuvia.

Sarjamurhaajien puuhien seuraaminen on saanut kultin piirteitä. (Terroristien iskut eivät ole sama asia silti, heillä on selvä päämäärä, jota he järkähtämättä seuraavat)

Suomalaisia useita ihmisiä summassa tappaneita on pitkä jono, siis 'assmanin' jälkeen, viimeisimpiä ovat perhesurmat, Waljus, Larha, (montako tappoi?), sitten oli yksi toinenkin samoihin aikoihin, en muista nimeä)Sanna, osa jatkumoa, Myyrmannin koulupoijalla moderni keino, ..(fantasia muuttui todeksi?.. epäselvä motiivi).

.........


http://www.crimezzz.net/serialkiller_index/xserienkiller_n.php

sarjamurhaajien kasvoja muutama sata tai tuhat:

http://www.crimezzz.net/serialkiller_index/faces_of_evil.htm

50-luvulta lähtiensarjamurhat ovat lisääntyneet, eletään sarjamurhaajien kulta-aikaa. Ilmiö keskittyy länsimaihin, erityisesti se on amerikkalainen. On oikeita sarjamurhaajia, ja kuviteltuja sarjamurhaajia, taidetta?. Kummatkin saavat paljon huomita.

Colin Wilson on pohtinut selitystä, sarjamurhaajien motiiveille ja sille miksi ne kiinnostavat, siis koko jutulle. Hän vetää teoriaansa Masslovin tarvehierarkian (kun ihmisen perustarpeet on tyydytetty, kun hänellä jää aikaa yhä uusille 'tarpeille' ja hän etsii yhä uusia keinoja, millä lievittää mukavan elämän aiheuttamaa ikävystyneisyyttä) Kun edetään yhä ylemmäs pitkin tarvehierakiaa, joku päätyy lopulta tekemään murhia aivan kuin se kuuluisi hänen 'jokapäiväisiin tarpeisiinsa kuten leipä'.

Seksuaalisuus rikoksen käyttövoimana tulee kuvaan mukaan jossain vaiheessa viimevuosisadalla. Vapaus seksuaaliselle natinnolle saa uusia piirteitä.. rituaalimurhat (satanistit ilmaantuivat 50-luvulla).

Viimeinen vaihe sarjamurhaajien motiiveissa on se kun sarjamurhaaja tekee murhia saadakseen huomiota, kuka muistaa UNA-bomberin, sen joka lähetteli kirhepommeja ja ilmoitti aikomuksistaan lehdissä etukäteen? Murhaaminen hektisenä tarpeen tyydytyksenä, murhaminen itsetoteuksiena, murhaaminen taiteena? Siihenkö ollaan menossa vai tultu jo.

Vaikeat äiti- ja isäsuhteet voi heittää romukoppaan.

Niin, tästä tullaan taas siihen että kiinnostavampaa tietää miksi niin monista ei tule sarjamurhaajaa, vaikka 'kaikilla' muillakin on vaikea lapsuus, kurjuutta ja köyhyyttä, osattomuutta ja kärsimystä, ihan liikaa.

Äänestä

Jack The Ripper?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TAPAHTUIVAT kirjoitti:

erään miehen - Hans Assmann - läsnäollessa - sen jälkeen ei ole tapahtunut muuta kuin nämä nykyiset 'ryhmien' sisäiset murhaamiset ja silpomiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu