epäkypsää...

Niin... odotin mielenkiinnolla Suomen BB:n alkamista. Ohjelmalla on hyvä formaatti ja hyvin mielenkiintoinen ihmisen käyttäytymisen ja ryhmässä toimimisen kuvaaja. Sieltä löytyy kaikenlaista seurattavaa ainakin psykologisesta ja sosiologisesta näkökulmasta. Toimiessaan melko älykäskin ohjelma.

Minua vaan häiritsee, verrattuna ulkomaisiin saman ohjelman konsepteihin, näiden suomalaisten osanottajien tietyntyyppinen epäkypsyys. Miksei täältä Suomesta löydetty yhtään taustaltaan (myös älyltään) mielenkiintoisempia ihmisiä tähän ohjelmaan. Ihmisiä, joilla olisi oikeasti jotain annettavaa tähän ohjelmaan, sen juoneen ja käänteisiin.

Niin, no, voi tietysti kysyä: miksi hiemankaan ylimääräisellä aivokapasiteetilla varustettu nyt olisi hakeutunut kyseiseen ohjelmaan. Mutta olisin näin toivonut, ohjelman ja katsojan kannalta.
1361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tämän ryhmän liian samankaltaiset persoonat.
Paljon mielenkiintoisemmaksi olisi tehnyt ohjelman vähän eri-ikäisemmän ja -taustaisemman porukan yhteiselo.

Ja toden totta, äly ei liikaa säteile, tavanomaista hölötystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ttoj kirjoitti:

Niin... odotin mielenkiinnolla Suomen BB:n alkamista. Ohjelmalla on hyvä formaatti ja hyvin mielenkiintoinen ihmisen käyttäytymisen ja ryhmässä toimimisen kuvaaja. Sieltä löytyy kaikenlaista seurattavaa ainakin psykologisesta ja sosiologisesta näkökulmasta. Toimiessaan melko älykäskin ohjelma.

Minua vaan häiritsee, verrattuna ulkomaisiin saman ohjelman konsepteihin, näiden suomalaisten osanottajien tietyntyyppinen epäkypsyys. Miksei täältä Suomesta löydetty yhtään taustaltaan (myös älyltään) mielenkiintoisempia ihmisiä tähän ohjelmaan. Ihmisiä, joilla olisi oikeasti jotain annettavaa tähän ohjelmaan, sen juoneen ja käänteisiin.

Niin, no, voi tietysti kysyä: miksi hiemankaan ylimääräisellä aivokapasiteetilla varustettu nyt olisi hakeutunut kyseiseen ohjelmaan. Mutta olisin näin toivonut, ohjelman ja katsojan kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu