tietoa pyytävä

Karbidi korvasi Oljylampun kun sota-aikana paloöljyn saanti tyrehtyi.Karbidia saatiin kun koksia&kalkkia kuumennettiin,kun tähän lisättiin vettä saatiin asetyleeniä jota vieläkin käytetään kaasuhitsauksessa toisena kaasuna happikaasun kanssa asetyleeni palaa valoisalla liekillä toisin kuin esim.tenttu/sprii. Paloöljy tunnetaan myös nimellä Petrooli,naitä oli myös moottori petrooli,joka saatoi räjähtää lampussa
käytettäessä.siksi ero Valopetroolin ja Moottoripetroolin välillä oli tärkeä.

...on paljon vanhempi laite kuin sota-ajan korviketuote.

Tässä varsin epätieteellinen selvitys:

Ensimmäisiä elokuvia esitettiin käsin veivattavalla projektorilla kabidilampun ollessa valonlähteenä. 1900-luvun alkuvuosina karbidilamppu yleistyi Suomessa etupäässä ajoneuvojen valaisimena. Sellainen saattoi olla esim. auton tai polkupyörän lamppuna.

Kirkkaan valonsa takia sitä käytettiin syrjäseuduilla jopa sairaaloiden leikkaussalien tai synnytyshuoneiden valonlähteenä. Luin jostakin, että syrjäseudun kätilölle kunta osti v. 1916 kolme kiloa karbidia kuukaudessa, mutta samalla suositteli, että synnytykset pitäisi hoitaa päivänvalossa. (Ihan kuin nykyään, pitää synnyttää tai sairastua virka-aikana.)

Karbidilampuista oli myös sellaisia versioita, että niitä saattoi käyttää kotona tai kaupassa valaisimena tai kannettavana lyhtynä ulkona pimeässä. (Ehkäpä vanhojen Arséne Lupin -kirjojen "salalyhty" oli juuri karbidilamppu.)

Karbidilampun energialähteenä on kalsiumkarbidi, joka on valkoista jauhetta. Lampussa oli vesisäiliö, josta vettä pääsi kalsiumkarbiidiin, ja se synnytti palavaa asetyleenikaasua. Karbidia valmistetaan poltetusta kalkista ja koksista.

Käsittääkseni ongelmana oli lampun varsin korkea lämpötila ja mahdollinen räjähdysvaara.

Sota-aikana oli varmaan jo muutenkin vielä käytössä karbidilamppuja, ja käytössä ne pysyivät, koska kaikesta oli pulaa.

Metallinjalostuksessa karbidia käytetään yhä tänäkin päivänä.

Jokelan karbidilampun valmistajasta en tiedä.

Ootte te ihania,en turhaan luottanut teihin.

Kun olimme pikkupoikia siinä kymijoen varrella ja voikkaallahan oli karbiiditehdas. Erään kaverin isä oli siellä töissä ja se kerran kevättalvesta toi pojille sallaisia karbiidikaakkuja. Kymijoki oli silloin jäässä mutta pari senttiä oli vettä jään päällä, oi, jännää. Me pojat laitettiin sellainen karbiidikaakku siihen jään päälle ja hetken päästä heitimme tulitikun siihen kaasupilveen joka siitä karbiidista ja vedestä kehittyi. Saimme aikaan noin satametrisen tulen sen joen jään päälle ja se oli MUKAVAA. Kas kun karbiidi ja vesi yhtyessään tuottavat asetyleenikaasua ja sehän palaa mukavasti. Oli tuuria että oli kevättalvi ja eihän silloin pusikot pala eikä metsätkään. Mutta oli se komeeta katsella.

Moikka
Tässä kansalliskirjaston materiaalissa on varmaankin kaikki, mitä haluat tietää lampusta.
Löytyy myös valmistajan mainos.

http://digi.lib.helsinki.fi/pienpainate/showPage.html?id=340727&conversationId=6&action=entryPage

--lainaus Wikipediasta 17.8.2006 --

Karbidi on hiilen ja metallin yhdiste, esimerkiksi rautakarbidi (Fe3C) eli sementiitti. Se on erittäin kova, mutta samalla hauras yhdiste.

(Alla kaavoissa "2" tulisi olla alaindeksinä, mutta kuinapahan ois tässä onnistunut?)

Kalsiumkarbidi (CaC2) reagoi veden (H2O) kanssa siten, että muodostuu asetyleeniä (C2H2) ja kalsiumhydroksidia (Ca(OH)2) eli sammutettua kalkkia:

CaC2 (kalsiumkarbidi) 2H2O (vesi) -> C2H2 (iloisesti palava asetyleeni) Ca(OH)2 (kalsiumhydroksidi)

Asetyleeniä voidaan käyttää polttoaineena esimerkiksi karbidilampussa, jossa asetyleenikaasua saadaan tiputtamalla vettä kalsiumkarbidia sisältävään säiliöön.