Nintendo

Kysyisin teiltä, että miten te päädyitte Nintendo-faniksi? Kertokaa vain, että oliko syy esim. saitte jonkun Nintendo-konsolin ja ihastuitte siihen täysin. Aika monet Nintendo-fanit kannattavat nyt Playstationia ja joitakin muita.

Minä päädyin Nintendo-faniksi, koska minun kaverillani oli lainassa NES ja Super Mario Bros. Olin nelivuotiainen ja ihastuin siihen SMB:hen täysin, mutta sitten minä unohdin koko Nintendon ja Mariot. Sitten kun Nintendo 64 ilmestyi, niin yksi toinen minun kaverini osti sellaisen ja Super Mario 64:sen, niin ihastuin siihenkin. Kun Ocarina of Time tuli, niin aloin pelaamaan sitä hulluna kaverini luona. Sitten minä sain itsekkin oman Nintendo 64:sen ja minä olen siitä lähtien ollut Nintendo-fani.

Eli miksi olette Nintendo-fani ja miksi päädyitte siihen ettekä johonkin Segaan tai Playstationiin?
9493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

TODELLAKIN MELKO HANKALA KYSYMYS, SILLÄ MINUSTA TUNTUU ETTÄ OLEN OLLUT NINTENDO FANI AINA. NO AIKOINAAN 4 VUOTIAANA TYKKÄSIN PELATA MARIO PELEJÄ, JOLLOIN TYKÄSTYIN SUPER MARIO BROS 3:SEEN. MYÖHEMMIN TULIVAT MYÖS MUUT MARIOT KUVIOIHIN. VASTA MYÖHEMMÄLLÄ IÄLLÄ OLEN TYKÄNYT PELATA MUITA PELEJÄ KUN MARIOJA, KUTEN METROIDEJA JA ZELDOJA. NYKYISIN OLEN TYKÄSTYNYT ENITEN METROIDEJEN SPEED RUNEIHIN JOITA OLEN JO YLI KOLME KUUKAUTTA JUOSSUT JA TAAS ON YKSI JUOKSU KÄYNNISSÄ JA MONTA TAKANA. NO NYKYÄÄN OLEN MYÖS HARRASTANUT PELAAMISTA MUUTENKIN, AINAKIN RETRO PELEJÄ, JOITTEN LÄPIPÄÄSY OPPAITA TYKKÄÄN KIRJOITTAA, VAIKKA EI NIITÄ KUKAAN MUU MINUA LUKUUNOTTAMATTA LUE. JOS JOSKUS VAIKKA OSAISI TEHDÄ KOTISIVUT NIIN EHKÄ OPPAITA VOISI LAITTAA SINNE. OLEN MYÖS LUKENUT VIDEOPELIEN HISTORIAA, AIVAN OMAKSI ILOKSI JA KIRJOITTANUT KOULUUN AINEITA, NINTENDOSTA JA NINTENDON HISTORIASTA. NOH ONHAN NOITA PELEJÄ TULLUT HARRASTELTUA MONESSA ERI MUODOISSA JA OLEN KAI IKUINEN NINTENDO FANI.

Äänestä
  • minä tykätyin nintendoon kun eräs kaverini (ei silloinen kaveri)tuli ihmeteemään kun minä olin niiden pihassa katselemassa niiden pihaa (he asuvat rivitalossa) sitten hän tuli kysymään voinko munä tulla niille ja tulin.katselin kun he pelasivat ocarina of timeä ja he kysyivät haluanko pelata.en halunnut sillä en tajunnut pelistä mitään.kun menin kotiin niin näin kun isä teki jotain tv:llelopulta isä sänoi löytäneensä ullakolta nesin.ihmettelin sitä vähän aika kun huomasin siinä saman merkin kuin heidän koneessaan.seuraavana päivänä menin kaverilleni ja kysyin tulisivatko he meille ja he tulivat he eivät kauaa ihmetelleet vaan etsivät virta napin ja laittoivat sen päälle ja pelasinne sitä loppu päivän

    siitä lähtien olen"kerännyt" zelda pelejä.

    Äänestä

  • Kun olin 5-vuotias eräs päiväkotikaverini Samuli toi päiväkotiin GBC:n ja jonkun Wario landin. Kun Samuli toi GBC:n usein ihastuin minäkin Nintendon laatupeleihin. Eräänä päivänä Samuli toi Super Mario Bros Deluxen johon ihastuin täysin. Ekalla luokalla olin Sonyn puolella, mutta sitten tokalla taas pelasin Nintendo-pelejä. Sitten kun Game Cube tuli niin suosittelin kaveria pyytämään sen synttäri lahjaksi Super Mario Sunshinen kera. Kun pelasimme tätä joka päivä meistä tuli Suomen suurimmat Nintendo-fanit. Ähh en ehi enää kirjoittaa lisää kun koulu alkaa kohta. Ja MASTER, mä voin laittaa sun oppaita mun ja mun kavereiden sivuille sit kun me jaksetaan tehdä ne.

    Äänestä

No, Nintendo-faniksi tulin Super Mario Brosin pelattua...

Nintendo-fani olen...ööh...no, NESin takia.

http://www.nesretro.com

Äänestä

Hm. Jostain syystä Nintendo-fani kuulostaa minusta samalta kuin NES-fani, ja sellainen kai vieläkin olen vaikka en mikään kovin aktiivinen NES-pelaaja/keräilijä. NESillä opin pelaamaan ja silloin kaikki pelitkin tuntui jännittäviltä ja haastavilta, paljon nostalgiaa siis mukana. Plus että pienenpänä olin ihan varma, että meen vielä joskus Japaniin Nintendolle töihin. :)

Nykyään en erityisesti fanita mitään pelialustaa tai valmistajaa, mutta tällä hetkellä kaikista pelijutuista ainoat, mitkä enemmän kiinnostaa on Nintendogs ja Revolutionin se kallisteluohjain.

Äänestä

Must tuli Nintendo-fani kun masterzelda (markus). Lainasi mulle Nintendo The Legend Of Zelda: The Minish Capin. Halusin pelata muita zelda-pelisarjan pelejä heti. The Legend Of Zelda-pelisarjan kautta aloin pelata muitakin Nintendon laatupelejä. Heitin hyvästit pleikkarille ja sonyn (huom sana sony kirjoitetaan pienellä) peleille jotka ovat tälläisiä: PAM PAM PAM!!!!!! HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAA!!! Kuolit!!! Sultä lähti pää irti!!!!!!!!! PAM PAM JA DRRRRRRRRRRRRRRRR. Nintendon laatupeleissä täytyy päätellä, ratkoa onglemia ja käyttää järkeä. sonyn pelit eivät ole kehittäviä, toisin kuin Nintendon pelit.Ostin näiden tapahtumien jälkeen Nintendo Game Boy Advance SP:N ja Nintendo Dual Screenin. Nintendo Dual Screenin jälkeen tajusin kuinka hyviä pelejä Mario-pelisarjan pelit ovat. Ja lopuksi ISO KIITOS MASTERZELDALLE SIITÄ ETTÄ HÄN KERTOI MUNILLE MAAILMAN PARHAASTA PELISTÄ ELI....................
SUPER SMASH BROTHERS MELEE. Kiitos Masterzelda (Markus) :DDDDDDD

Äänestä

Meillä on ollut Super Nintendo jo niin kauan, kun olen ollut olemassa. Pelasin isäni kanssa Super Mario Allstarsia ja siinä etenkin SMB kolmosta, Battle gamea.
Sitten sain Game Boy Colorin ja Wario land pelin 3-4 vuotta sitten joululahjaksi. Se on pelattu läpi kerran ja toinen kerta menossa.
Sitten tuli pokemonit ja ostin Pokemon Bluen ja jonkun ajan kuluttua Crystalin ja Trading card gamen. Toivottavasti jotakin jakso kiinnostaa. Itseäni ei ainakaan kiinnosta muitten tarinat...

Äänestä

kaikki nintendot on tullu kokeiltua ja monet tunneit oon raastanut hermojani pellejä pelatessa mutta silti tulen aina olemaan nintendo-fani.vaikka en omistakkaan cubea..mutta se tulee varmaankin sit töllön alle kun ylläri ylläri zelda tulee markkinoille. tällä hetkellä mulla on x-box..mut tietokoneella on noita nintendon pelei vaik miltä koneelta..

Äänestä

se tuli aika kätsysti... sais gamecuben ja hyvän pelin pidän paljon siitä....kolmisen vuotta pelattu:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelaaja05 kirjoitti:

Kysyisin teiltä, että miten te päädyitte Nintendo-faniksi? Kertokaa vain, että oliko syy esim. saitte jonkun Nintendo-konsolin ja ihastuitte siihen täysin. Aika monet Nintendo-fanit kannattavat nyt Playstationia ja joitakin muita.

Minä päädyin Nintendo-faniksi, koska minun kaverillani oli lainassa NES ja Super Mario Bros. Olin nelivuotiainen ja ihastuin siihen SMB:hen täysin, mutta sitten minä unohdin koko Nintendon ja Mariot. Sitten kun Nintendo 64 ilmestyi, niin yksi toinen minun kaverini osti sellaisen ja Super Mario 64:sen, niin ihastuin siihenkin. Kun Ocarina of Time tuli, niin aloin pelaamaan sitä hulluna kaverini luona. Sitten minä sain itsekkin oman Nintendo 64:sen ja minä olen siitä lähtien ollut Nintendo-fani.

Eli miksi olette Nintendo-fani ja miksi päädyitte siihen ettekä johonkin Segaan tai Playstationiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu