En tiedä onko tämä oikea palsta tälle aiheelle,mutta olisin kysynyt teidän ihmisten mielipidettä seuraavasta asiasta...
minulla on seuraavanlainen pulmallinen tilanne:
Perikunnan
vanha omakotitalo täytyi myydä ja nyt sain yllättävän puhelinsoiton
kiinteistön ostaneelta mieheltä.
Jo myyntitilanteesa olin huolissani mahdollisista home ym.ongelmista,
koska oli kyseessä vanha kiinteistö. Mutta käsittääkseni se myytiin
pilkkahintaan, vaikka se on kuitenkin hyvällä ja rauhallisella paikalla
n.1,5 km ydinkeskustasta omalla tontilla.
Myyntihinta neljäkymmentäyksituhattakaksisataakuusi (41.206)euroa miinus
kiinteistövälityspalkkio.
Silloin minulle vakuutettiin,että että myyntihinta jo kertoo,että kunto
on vain kohtalainen ja ilmoitus lehteen laadittiin sanamuodossa myydään
remonttitaitoiselle.
Ostaja sanoi, että hänen lähisukulaisensa ovat ennenkin ostaneet vanhoja
rakennuksia mm.kansakoulun remontoitavaksi ja että sehän on selvää,että
vanha on vanhaa ja kaikenlaista voi tulla eteen.
Halusin pestä käteni niin pitkälle, kuin mahdollista ettei tarvitse
palata asiaan ja kuntoisuus määriteltiin kauppakirjassa seuraavasti:
Kiinteistön kunto;
Ostaja on tutustunut nyt myytävään kiinteistöön ja sillä sijaitseviin
rakennuksiin huolellisesti.
Lisäksi ostajat ovat tietoisia rakennuksen puutteista, vioista ja
remontoitavista kohteista ja siitä, että kellarin rappuset ovat
vialliset, räystäskouruissa puutteita, osa sähköpattereista viallisia ja
että piharakennuksessa olevan saunan vesiputket ovat vialliset.
Lisäksi ostaja on tietoinen, että mahdollisista vuodoista aiheutuvia
vaurioita ei ole myyjän toimesta tutkittu, eivätkä myyjät ole vastuussa
niiden mahdollisesti rakenteelle aiheuttamista kosteus-ja home
vaurioista.
Ostajalla ei ole huomauttamista rakennusten kunnosta vaan ostaja ottaa
rakennukset vastaan edellä olevista huolimatta siinä kunnossa, kuin ne
olivat kaupantekopäivänä.
Talon ostanut mies asui 2 vuotta talossa, remontoi sitä itse ja myi pois. Tämä
uusi rouva, jolle mies on myynyt asunnon alkoi tehdä remonttia
yläkerran saunaan, ilmeni kosteusvaurioita ja siinä samalla oli tullut
ilmi ettei saunan rakentamiseen ollut rakennuslupaa lainkaan.
Isäni kuoli vuonna -78 ja äitini mietti talon myymistä tai remonttia ja
päätyi jälkimmäiseen.Noin vuonna -80 timpuri teki peruskorjausta;
panelointia, asennettiin sähkölämmitys ja samalla hän rakensi pienen
sähkösaunan yläkertaan.
Itse en enää siinä vaiheessa asunut kotona.
Ei koskaan käynyt edes ajatus mielessä,etteikö saunalle olisi
rakennuslupaa tai edes olisi ymmärtänyt,että lupaa täytyisi hakea.
Mutta ei edes myyntitilanteessa ostaja tai välittäjä moista kyselleet
eli tämä tuli täytenä yllätyksenä.
Kauppakirjassakaan ei ollut mainintaa saunan rakentamisesta, eikä
myöskään alkuperäispiirrustuksissa, jotka olivat esillä välittäjälle.
Nyt olen ymmälläni, epätietoinen, huolissani ja peloissani tilanteesta.
Talon ostanut mies on soittanut kuluttajaasiamiehelle, joka on sitä mieltä, että
vastuu on kiinteistöfirmalla ja laskun voi lähettää sinne.
Asiaa mutkistaa se,että kyseinen firma on lopettanut toimintansa, eikä
välittäjään ole saatu yhteyttä.
Oliko se niin että myyjällä on vastuu 5 vuotta?
Mutta tässä tapauksessa talo on myyty eteenpäin ja on siis kaksi myyjää
ja kaksi eri kiinteistövälittäjää. Miten ne vastuut menee?
Ei myöskään tämä toinen kiinteistövälittäjä ole mitään saunan suhteen
kyseenalaistanut. Onko vastuu ensimmäisellä kiinteistövälittäjällä?
Kuluttajaasiamies oli sitä mieltä, että välittäjä ei ole joko tiennyt
tai on pimittänyt asiaa(mutta sen vuoksihan ymmärtämätön maallikko
turvautuu kiinteistövälittäjään ja maksaa sievoisen summan
välityspalkkiota, ettei sattuisi mitään odottamattomia "kämmejä"
matkanvarrella ts. kaikki olisi kunnossa).
Jos kiinteistöfirma on lopettanut toimintansa ja jos vastuu kuuluisi
heille niin eikai se sen perusteella siirry minun maksettavakseni, ettei
firmaa enää ole?
Talon ostaneen miehen mukaan 10.000 euroa ei ehkä riitä. Ovat purkaneet koko saunan.
Tuntuu kohtuuttomalta kun perintö osuutemme veljeni kanssa oli n.38 000 euroa.
Olen ollut täysin ymmälläni kuten kaikki muutkin osapuolet ovat olleet
tässä asiassa.
Kysymys kuuluu tuleeko minun olla huolissani oikeusturvani puolesta? Ja
miten minun tulisi nyt toimia???

Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei huolta!
Olette kirjanneet kauppakirjaan tekstit, jotka vapauttavat teidät myyjinä vastuusta koskien mahdollisia kiinteistön puutteita ja virheitä. Tämä pätee myös vanhan rakennuksen kyseessä ollen saunan rakennuslupaa, joka on vain eräänlainen puute sekin. Tällaiset puutteet ostaja on kauppakirjassa hyväksynyt!
Toinen asia sitten kokonaan on millaisella kauppakirjalla teistä ostanut mies on myynyt kiinteistön eteenpäin tälle rouvalle. Mahdolliset kosteusvauriot ja saunan rakennusluvat ovat heidän välinen ongelma ja mahdollisesti virhe heidän välisessä kaupassaan.
Ei huolta siis, mutta kannattanee hankkia lakimies varmuuden vuoksi...
kauppakirjan maininnoilla ei ole mitään merkitystä piilovikojen suhteen, niissä vastuu on 5 vuotta. Välittäjätkään ei vastaa mistään.
Myyjille se vastuu kaatuu, mutta kenelle, se lienee mutkikas juttu.
Ei edelleenkään mitään huolta, sillä ko. tapauksessa kosteusvahinkojen ja rakennusluvan puuttumisen pitäisi olla kauppahinta ja ostajan hyväksymä rakennuksen yleiskunto huomioon ottaen kokonaisuuden kannalta merkittäviä ja erityisen poikkeavia, jotta alkuperäinen myyjä olisi niistä kauppakirjan mainintojen jälkeen erikseen vastuussa.
Maakaari 12.4.1995/540
17§ Laatuvirhe
Kiinteistössä on laatuvirhe, jos:
5) kiinteistö salaisen virheen vuoksi poikkeaa laadultaan merkittävästi siitä, mitä myydyn kaltaiselta kiinteistöltä voidaan kauppahinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen perustellusti edellyttää.
merkittäviä koko rakennuksen kannalta saunan sijaitessa yläkerrassa.
Sinänsä rakennusluvan puuttuminen ei ole merkittävä vika, mutta kun nyt lupa-asia laitetaan kuntoon niin siitä voi tulla merkittävät kustannukset.
Kyllä selkeästi on kyse salaisesta virheestä ja pientä huolta myyjien kohdalla voi olla.
Olet oikeassa ja näin olisikin, jos kaupan yhteydessä ei olisi mainitsemiasi asioita jo huomioitu kohteen hinnassa ja erikseen kauppasopimukseen kirjattu.
Yksi kosteusvaurio lisää ei tee kohteesta merkittävästi poikkeavaa siitä, mitä myydyltä kiinteistöltä voidaan kauppahinta ja olosuhteet (huom! kauppakirja) huomioon ottaen tässä tapauksessa odottaa. Perusteita korvauksille tai kaupan purkamiselle ei siis yksinkertaisesti ole olemassa!
eivät ole tavattoman merkittävät.
Suunnittelukulut (ark, rakenne ja lvi) ja kunnan rakennuslupamaksut ovat siinä tonnin pinnassa.
Siihen hintaan saa luvallisen saunan vakuutuksen piiriin ja asialliset suunnitelmat korjaustyötä varten.
vähentää tippaakaan vastuuta piilovikojen suhteen ja eikä piilovikojen suhteen hintaa ole voitu huomioida alemmaksi koska piiloviat on piilossa olevia vikoja.
Ainut tapa voi olla jos selvästi myydään purettavaksi talo ja se taas näkyy hinnassa.
Hinnanalennushan tulisi kysymykseen, ei enää kaupanpurku ainakaan alkuperäisen myyjän kanssa.
Rakennuslupa ei sinänsä paljoa maksa, mutta että sauna tilat saadaan luvallisiksi niin se maksaa.
Nyt täytyy kaikki tehdä nykyisten määräysten mukaan ja loppukustannus tulee olemaan huomattava ja siitä myyjien osuus rajoittuu vain piilossa olleiden rakenteiden korjauskustannusten kattamiseen.
Ja höpö-höpö!
Laki lähtee nimeomaan siitä, että virhe on MERKITTÄVÄ suhteutettuna olosuhteisiin; eli kauppahintaan ja siihen, onko ostaja tietoisesti ostanut viallisen kohteen.
Jos ostaja on todistetusti tietoinen rakennuksen puutteista, vioista ja remontoitavista kohteista sekä siitä, että mm. kellarin rappuset ovat vialliset, räystäskouruissa on puutteita, osa sähköpattereista on viallisia ja että mahdollisista putkivuodoista aiheutuvia vaurioita ei ole tutkittu eikä ostajalla ole huomauttamista näistä eikä rakennuksen kunnosta yleensä ja ottaa rakennuksen vastaan edellä mainituista huolimatta siinä kunnossa, kuin se on kaupantekopäivänä, on äärimmäisen epätodennäköistä, että mahdollisesti jälkeenpäin löytyvä uusi kosteusvaurio olisi mitenkään luokiteltavissa sellaiseksi piiloviaksi, jonka perusteella rakennus poikkeaisi laadultaan MERKITTÄVÄSTI siitä, mitä kaupantekohetkellä on saatettu tietoon ja millaisesta kiinteistöstä kauppakirja on tehty. Perusteet korvauksen vaatimiselle eikä hinnanalennukselle eivät tässä tapauksessa täyty.

tiedetyistä vioita kukaan olekkaan hakemassa, vaan maakaaren mukaisesti piilovioista ja lain hengen mukaan kauppakirjan maininnat ei poista ostajan oikeutta korvauksiin.
Jos yläkerrasta vuotaa vettä rakenteisiin niin varsin varmasti syntyy merkittävät vauriot.
Oli kauppahinta mikä tahansa niin siihen tulee saada alennusta em viasta.
Ei, mutta ei lainhengen eikä -kirjaimenkaan mukaan saa hinnanalennusta piiloviastakaan, jos se ei merkittävästi poikkea siitä, mikä rakennuksen kunto on kaupantekohetkellä.
Eli jos ostaja ostaa viallisen ja puutteellisen rakennuksen kaikkinensa, ei hän katumapäälle tultuaan voi lähteä hakemaan jollain uudella vialla ja tekosyyllä hinnanalennusta jo valmiiksi alennetusta hinnasta. Lopultahan kävisi niin päin, että myyjä joutuisi maksamaan siitä hyvästä, että ostaja hyväksyy rakennuksen viat ja suostuu ottamaan sen vastaan.
Tästä myyjän vastuusta kiinteistökaupoissa on paljon liikkeellä vääränlaisia pelkoja ja uskomuksia. Uusi Maakaari määritteleekin ankarasti myyjän vastuut, mutta se on kuitenkin sen verran asiantuntevasti muotoiltu, ettei kaikenmaailman ostajat pääse katumapäälle tultuaan vetoamaan seikkoihin, joista ovat ostajina kaupan yhteydessä ottaneet vastuun.
ettei kaikenmaailman ostajat pääse katumapäälle tultuaan vetoamaan seikkoihin, joista ovat ostajina kaupan yhteydessä ottaneet vastuun
...joo kun sitä vastuuta ei ostajat ota piilovioista ja vaikka sen kauppakirjassakin ottaisi niin maakaaren mukaan sellainen ehto on mitätön, siinä suojataan hyvin ostajan edut, moni myyjä sitä ihmettelee jälkeenpäin.
Näin on, jos piiloviat ovat MERKITTÄVIÄ. Kaikenmaailman kaakelin halkeamisia ja jääkaapin rikkoutumisia ei myyjä ole velvollinen korvaamaan. Eikä tässä ko. tapauksessa saunan yhteydessä löydettyä kosteusvauriota.
Viime kädessähän asian ratkaisee käräjäoikeus ja tarvittaessa ylemmät oikeusasteet.