KATSOKAA!

Torstai tv 1 klo 18.36 Ben Furman
Voiko huostaanotoissa tapahtua ylireagointia?
Keskustellaan siitä kuinka lastensuojelulakia,
huostaanottoproserssia ja tutkimusmenetelmiä
tulisi uudistaa virheiden välttämiseksi.
Kannattanee katsoa. Hyvä että huostaanotto asia julkisuudessa esillä kyseenalaistettuna.
Katsotaan ja tuumataan sitten.
251905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kiitos paljon sinulle mom-67! Aion katsoa ohjelman ja toivon, että muutkin näkevät sen.

Äänestä

Miksi ylireagointi nousee puheeksi vaikka tuntuu ettei edes reagoida kun tarve olisi.
Lastensuojelua ei sovi edes sillä nimikkeellä kutsua sillä enemmän se on biologisten vanhempien hyysäämistä.
Suomessa biologista vanhemmuutta kunnioitetaan ihan liikaa, ja kuka maksaa? Lapsi!
Kerta toisensa jälkeen hätää kärsivät lapset palautetaan vanhemmilleen kuin kenkäpari ja meno jatkuu; kerta toisensa jälkeen.
Huostaanotta lakia tiukemmaksi sillä lapsen elämällä ja kehuityksellä ei sovi leikkiä; jos vanhemmat eivät ota vastuuta; yhteiskunnan kuten kaikkien ihmistenkin tulisi se vastuu kantaa lapsista.
Minä olen sitä mieltä että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden muttei lapsen kustannuksella.
Mutta, mikäpä Suomessa toimisi oikeudenmukaisesti.

Äänestä
  • Ylilyöntejä tapahtuu suuntaan ja toiseen. Kun on itse saanut kokea, kuinka lasten psykiatrian yksikössä ei haluta asperger-tyttären perhettä ymmärtää. Vanhempia syyllistetään ja joka toinen tapaaminen menee siinä, kun uhataan lapsen huostaanotolla.

    Lapsi tuntuu jäävän sivuasiaksi. Tyttö diagnosoidaan psykoottiseksi. Vanhempia pidetään hoidon esteenä. Ei uskota vaikka neurologi toteaa lapsen aspergerin. Hoidossa vanha meno jatkuu. Lasta pakotetaan kuuntelemaan liian kovaa musiikkia. Kun kädet panee korvilleen ne väännetään pois. Se ei ole kohteliasta muita lapsia kohtaan.

    Kun löytyy rikottuja tavaroita osastolta - syytetään lasta. Kun hän ei tunnusta kaikkia lapsia rangaistaan. Ei siinä kaikki vielä lapsen vapaa-aikaa vanhemman käynnillä rangaistaan. Nyt ei saa mennä edes ulos kävelemään!

    Eikä siinä kaikki pannaan kunnon vanhemmat peilihuoneeseen viranomaisten eteen lapsen kanssa! - järkyttävää!

    Äänestä

  • musta-valkoista kirjoitti:

    Ylilyöntejä tapahtuu suuntaan ja toiseen. Kun on itse saanut kokea, kuinka lasten psykiatrian yksikössä ei haluta asperger-tyttären perhettä ymmärtää. Vanhempia syyllistetään ja joka toinen tapaaminen menee siinä, kun uhataan lapsen huostaanotolla.

    Tiedän tapauksia, jossa lapsi on ollut tutkittavana ja tutkimuksen tulos on, että lasta ei pidä erottaa vanhemmista, mutta sitten aletaanko tutkia, miksei pidä!

    AIVAN HULLUA TOUHUA LASTEN KUSTANNUKSELLA!

    Äänestä

  • musta-valkoista kirjoitti:

    Ylilyöntejä tapahtuu suuntaan ja toiseen. Kun on itse saanut kokea, kuinka lasten psykiatrian yksikössä ei haluta asperger-tyttären perhettä ymmärtää. Vanhempia syyllistetään ja joka toinen tapaaminen menee siinä, kun uhataan lapsen huostaanotolla.

    Lapsi tuntuu jäävän sivuasiaksi. Tyttö diagnosoidaan psykoottiseksi. Vanhempia pidetään hoidon esteenä. Ei uskota vaikka neurologi toteaa lapsen aspergerin. Hoidossa vanha meno jatkuu. Lasta pakotetaan kuuntelemaan liian kovaa musiikkia. Kun kädet panee korvilleen ne väännetään pois. Se ei ole kohteliasta muita lapsia kohtaan.

    Kun löytyy rikottuja tavaroita osastolta - syytetään lasta. Kun hän ei tunnusta kaikkia lapsia rangaistaan. Ei siinä kaikki vielä lapsen vapaa-aikaa vanhemman käynnillä rangaistaan. Nyt ei saa mennä edes ulos kävelemään!

    Eikä siinä kaikki pannaan kunnon vanhemmat peilihuoneeseen viranomaisten eteen lapsen kanssa! - järkyttävää!

    Jos tuo on totta, nin hoitohan on aivan vääränlaista ja vahingoittaa lasta entistä enemmän. Kannattaisiko vaihtaa tytön kanssa paikkakuntaa, jotta pääsee oikeanlaiseen hoitoon? Oletko kirjoittanut perheklubille noista jutuista, siellä on paljon asioista tietäviä.

    Äänestä

  • Kyllä näyttää sijaisvanhempia ottavan pattiin kun huostaanotto ja varsinkin purku asiat kyseenalaistetaan. Heti tulee hätä käteen.
    Mahtaako oma pesä olla puhdas.

    Äänestä

  • Ei voi kun nauraa. kirjoitti:

    Kyllä näyttää sijaisvanhempia ottavan pattiin kun huostaanotto ja varsinkin purku asiat kyseenalaistetaan. Heti tulee hätä käteen.
    Mahtaako oma pesä olla puhdas.

    Lueppa pari Suomelan ja Fuhrmanin kirjaa - ovat
    pedofiilien suojelijoita ja puolustajia....yök!

    Äänestä

  • musta-valkoista kirjoitti:

    Ylilyöntejä tapahtuu suuntaan ja toiseen. Kun on itse saanut kokea, kuinka lasten psykiatrian yksikössä ei haluta asperger-tyttären perhettä ymmärtää. Vanhempia syyllistetään ja joka toinen tapaaminen menee siinä, kun uhataan lapsen huostaanotolla.

    Lapsi tuntuu jäävän sivuasiaksi. Tyttö diagnosoidaan psykoottiseksi. Vanhempia pidetään hoidon esteenä. Ei uskota vaikka neurologi toteaa lapsen aspergerin. Hoidossa vanha meno jatkuu. Lasta pakotetaan kuuntelemaan liian kovaa musiikkia. Kun kädet panee korvilleen ne väännetään pois. Se ei ole kohteliasta muita lapsia kohtaan.

    Kun löytyy rikottuja tavaroita osastolta - syytetään lasta. Kun hän ei tunnusta kaikkia lapsia rangaistaan. Ei siinä kaikki vielä lapsen vapaa-aikaa vanhemman käynnillä rangaistaan. Nyt ei saa mennä edes ulos kävelemään!

    Eikä siinä kaikki pannaan kunnon vanhemmat peilihuoneeseen viranomaisten eteen lapsen kanssa! - järkyttävää!

    Mitä järkyttävää on siinä, että kunnon vanhemmat laitetaan peilihuoneeseen? Jos asiat ovat kunnossa, ei kai ole mitään hävettävää?

    Äänestä

  • ja kysyn kirjoitti:

    Mitä järkyttävää on siinä, että kunnon vanhemmat laitetaan peilihuoneeseen? Jos asiat ovat kunnossa, ei kai ole mitään hävettävää?

    Lähdin työharjoitteluun semmoiseen paikkaan, jossa työskentelen lasten kanssa peilihuoneessa. Minun olemistani hoidossa olevien lasten kanssa katsoo peilin takaa lapsen vanhemmat ja ammattilaisia. Suuri osa tapaamisista lisäksi videoidaan. Voin sanoa, että peilihuoneessa työskentely ja videoiduksi tuleminen on hermoja raastavaa. Koko ajan olen arvioinnin kohteena. Vaikka kuinka väsyttäisi, on yritettävä suoriutua sata prosenttisesti. Voin vain kuvitella, miltä tämä tuntuu vanhemmista, jotka joutuvat elämään huostaanottokriisissä. Huostaanoton aiheuttamat paineet biovanhemmille ovat varmasti järkyttävän suuret. Arviointihetket ovat varmasti hyvin vaikeita, sillä silloin on pelissä hyvin suuret panokset. Ei se ole normaali perhetilanne, vaikka mitä väitettäisiin. Perhettä täytyisi seurata peilihuoneessa todella paljon ja pitkän ajan kuluessa, että saataisiin asioista todellista kuvaa.

    Äänestä

Fuhrman ja Anu Suomela kuuluvat siihen porukkaan, joiden mielestä biologisen vanhemman etu menee lapsen edun edelle.

Äänestä
  • Suomessa moni huostaanotto tapahtuu ihan varmasti aiheellisesti ja oikein.

    Mutta entä silloin, kun toimitaan väärin? Onko lapsen etu, että hänet erotetaan vanhemmistaan vuosikausiksi ehkä perättömän insestiepäilyn takia? Onko lapsen etu, ettei huostaanottoa pureta, vaikka siihen olisi kaikki mahdollisuudet?

    Onko lapsen etu kasvaa erossa biovanhemmistaan ja kenties sisaruksistaankin, vaikka se ei olisi välttämätöntä?

    Sinä, minä ja me kaikki maksamme myös jokaisen turhan huostaanoton sekä niistä käytävät oikeustaistelut. Me maksamme myös näiden asioiden takia tarvittavat terapiat ja kenties syrjäytymiset useamman ihmisen kohdalla.

    Kerro sinä nimesi, niin voin soittaa sinusta insestiepäilyn paikkakuntasi sossulle. Kyllä tämä on semmoinen asia, että siitä on ilo kaukana, kun se osuu omalle kohdalle. Ja se voi osua omalle kohdalle.

    Äänestä

Esille nousi taas yksittäisen sosiaalityöntekijän valta tehdä huostaanotto, ottaa lapsi pois vanhemmiltaan ja kodistaan.
Vaikka sosiaalityöntekijällä ei olisi ammatillista pätevyyttä vaan viransijaisuus.
Myös vanhempien oikeussuoja turvá olematon.
Huhupuheet ja epäilyt antaa jo oikeuden tehdä huostaanotto, tutkimatta asiaa ensin.
Tässä nyt todistettu täällä luetut tarinat todellisiksi vallan väärinkäytöksi. Valta pois sosiaalityöntekijöiltä.

Äänestä
  • Valitettavasti Ben Furmanilla ja vierailijoilla ei ollut ammattitaitoa riittävästi huostaanoton käsittelyyn. He sekoittivat rikos-prosessin ja huostaanoton täysin keskenään. Poliisi tekee päätöksen, syytetäänkö jotakin seks. rikoksesta ja vie asian erityiselle moniammatilliselle työryhmälle, joka antaa oman lausuntonsa poliisille. Jonot näihin tutkimuksiin ovat kuukausia.

    Toisaalla sosiaalityöntekijä joutuu pohtimaan, onko lapsella SUOJELUN tarvetta ja kuinka suojelu toteutetaan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäily on usein yksi huomioon otettava asia lapsen kokonaistilannetta pohdittaessa. Koska rikosprosessi vie paljon aikaa, kuukausia tai jopa vuosia, ei sosiaalityöntekijän tekemät päätökset perustu Furmanin mainitsemaan yhden lääkärin lausuntoon, vaan lapsen tilannetta arvioidaan kokonaisuudessaan. Usein tilanteen selvittelyä varten jutellaan vanhempien, kysellään opettajien, muiden lapsen jo pitkään tunteneiden viranomaisten, lääkäreiden yms. ajatuksia. Tässä tarkastelussa käydään läpi lapsen lastensuojelun asiakkuuden historiaa, mahdollisia aiempia tukitoimia jne.

    Joskus joudutaan turvautumaan kiireelliseen huostaanottoon. Sosiaalityöntekijä voi TYÖPARINSA kanssa tehdä kiireellisen huostaanoton, josta tehdään virallinen päätös PERUSTELUINEEN. Huoltajia on kuultava, ja jos kuuleminen on mahdotonta, on perusteltava, miksi kuulemista ei toteutettu. Kiireellinen ho voi kestää vain 14 vuorokautta, tässä ajassa on pidettävä palaveri, jossa keskustellaan jatkosta. Kiireellistä voidaan jatkaa varsinaisen huostaanoton valmisteluna, kiireellinen voi yhtäjakoisesti kestää 30 vrk tai erityisen painavin perustein sitä voi jatkaa yhteensä 60vrk saakka. Tällä ajalla jälleen kuullaan virallisesti vanhempia. Varsinainen huostaanotto voidaan tehdä vain, jos se on 1. lapsen etu 2. avohuollon tukitoimet ovat mahdottomia, eivät ole tarkoituksenmukaisia tai ovat riittämättömiä. 3. Lapsi itse tai lapsen kasvuolot VAKAVASTI vaarantavat lapsen kasvua ja kehitystä.Nämä kaikki edellytykset on täytyttävä.

    Mikäli 12-v. täyttänyt lapsi tai jompi kumpi vanhemmista vastustaa huostaanottoa, asia käsitellään tuon 30 vrk:n sisällä sos.ja terv. lautakunnassa, jonka jälkeen vars. ho voidaan toimeenpanna ja asia viedään hallinto-oikeuteen jatkokäsittelyyn. Sos.ja terv. lautakunnan kokous usein haluaa jo aiemmin tehdyn kuulemisen lisäksi kysyä kysymyksiä vanhemmilta.
    Laki velvoittaa lapsen ja vanhempien sekä lapselle muiden tärkeiden henkilöiden yhteydenpidon edistämiseen. Tämän toteuttaminen on myös merkittävä kirjallisesti huostaanottopäätökseen.
    Lapsen asioista pyritään ensisijaisesti päättämään yhdessä vanhempien kanssa. Laki velvoittaa huoltosuunnitelmaneuvotteluiden järjestämiseen. Näissä laaditaan kirjallinen huoltosuunnitelma, joka sisältää jälleen myös kaikkien asianosaisten mielipiteet ja toiveet.
    Sosiaalityöntekijä joutuu vastaamaan päätöksissään oikeudessa. Huostaanoton tekeminen ei ole koskaan helppo päätös ja se tehdään vain, jos ei nähdä mitään muuta vaihtoehtoa. Joskus on vaikea huomata, että sosiaalityöntekijä ja vanhemmat ovat oikeasti samalla puolella: molemmat haluavat lapselle parasta ja lapsen etua. Toisinaan näkökulmat eivät vain kohtaa. Suuri osa huostaanotoista ei ole vastentahtoisia eli vanhemmat/12-v. lapsi eivät sitä vastusta. Itse asiassa on monia, jotka toivovat huostaanottoa joko itselleen tai lapselleen.
    Vaikka huostaanoton kokeneiden vanhempien mielipiteet ja näkökulmat tällä palstalla ovat heille kokemuksina tosia, näissäkin tilanteissa on myös toinen puoli. Koska huostaanottoasiat kiertävät sosiaalityöntekijältä sosiaali- ja terveyslautakuntaan, sieltä hallinto-oikeuteen, eivät ne voi olla aivan tuulesta temmattuja.Huostaanoton purkua on oikeus hakea milloin vain, ja asia käsitellään oikeudessa.

    Äänestä

  • korjauksia kirjoitti:

    Valitettavasti Ben Furmanilla ja vierailijoilla ei ollut ammattitaitoa riittävästi huostaanoton käsittelyyn. He sekoittivat rikos-prosessin ja huostaanoton täysin keskenään. Poliisi tekee päätöksen, syytetäänkö jotakin seks. rikoksesta ja vie asian erityiselle moniammatilliselle työryhmälle, joka antaa oman lausuntonsa poliisille. Jonot näihin tutkimuksiin ovat kuukausia.

    Tuo aika mitä asiaa käsiteltiin oli aika lyhyt ja keskittyi valitettavan paljon hyväksikäyttöasiaan.

    Joitakin kommentteja:
    "Sosiaalityöntekijä voi TYÖPARINSA kanssa tehdä kiireellisen huostaanoton, josta tehdään virallinen päätös PERUSTELUINEEN." Käytännössä haetaan allekirjoitus toiselta työntekijältä. Yksi työntekijä voi siis toimia yksittäisen ilmoituksen perusteella.

    "Kiireellistä voidaan jatkaa varsinaisen huostaanoton valmisteluna, kiireellinen voi yhtäjakoisesti kestää 30 vrk tai erityisen painavin perustein sitä voi jatkaa yhteensä 60vrk saakka." Nuorilla voidaan tuota kiireellistä jatkaa helpostikkin tuohon 30 vuorokauteen asti, ilman varsinaisen huostaanoton valmistelua. Ihan vain tarkoituksena säikäyttää/pysäyttää nuori. Kiireellistä huostaanottoa käytetään myös "tehokeinona" esim. karkuteillä olevan nuoren kiinni saamiseksi, poliisi kun ei tahdo oikein mihinkään ryhtyä ilman muita viranomaisia. Huostaanottopäätös on myöskin hyvä karkulaisen kiinnipitämiseen. Nuori, kun useasti on halukas yhä jatkamaan karkureissua, jos tulee kesken reissunsa kiinni otetuksi.

    Äänestä

  • aika paljon kokenut ja nähnyt kirjoitti:

    Jos lapsi oireilee - syynä ei aina ole puuttuva vanhemmuus tai insesti.

    Tässä on selvä logiikka - kuinka perheen sisäistä insestiä voidaan epäillä niin yleisesti, vaikka se on todella harvinaista. Tuli esille avioeroprosessit, joissa halutaan kostaa puolisolle. On sitten näitä psyykkisesti väärin ymmärrettyjä lapsia.

    Furman kertoi lääkärilehdessä perheestä, josta lapsi huostaanotettiin, kun alkoi murrosikäisenä kiinnostua seksistä. Kiinnostus selitettiin psykiatrian silmälaseilla ensin insestinä ja sitten oidipuskompleksina.

    Lopulta kun ei mitään saatu keitettyä kokoon syytettiin vanhempia puuttuvasta vanhemmuudesta. Eivät olleet pitäneet kuria lapselleen vaikka lapsi oli neurologien mukaan aspergeri - jonka erityisen mkielenkiinnon kohteeksi oli tullut seksi. Asperger- lapselle ei shokkihoito ja pakkotoimet tehoa alan asiantuntijoiden mukaan.

    Ohjelmassa todettiin kauniisti, että yksinkertaisesti viranomaisilta puuttuu asiantuntemus asioista, joista kirjoitetaan lausuntoja. Terapeuttisista menetelmistä on tehty rikoksen paljastamiskeinoja, jotka eivät yksinkertaisesti sovi kyseiseen tarkoitukseen.

    Ajatelkaa nyt tätä videointia. Oikeuteen kutsutaan asiantuntijaksi ihminen, joka ei ole edes tavannut lasta - todistamaan, että videointi ei sulje pois insestiä. Tämä riittää syyllisyyden toteamiseen!

    Äänestä

  • korjauksia kirjoitti:

    Valitettavasti Ben Furmanilla ja vierailijoilla ei ollut ammattitaitoa riittävästi huostaanoton käsittelyyn. He sekoittivat rikos-prosessin ja huostaanoton täysin keskenään. Poliisi tekee päätöksen, syytetäänkö jotakin seks. rikoksesta ja vie asian erityiselle moniammatilliselle työryhmälle, joka antaa oman lausuntonsa poliisille. Jonot näihin tutkimuksiin ovat kuukausia.

    Toisaalla sosiaalityöntekijä joutuu pohtimaan, onko lapsella SUOJELUN tarvetta ja kuinka suojelu toteutetaan ja seksuaalisen hyväksikäytön epäily on usein yksi huomioon otettava asia lapsen kokonaistilannetta pohdittaessa. Koska rikosprosessi vie paljon aikaa, kuukausia tai jopa vuosia, ei sosiaalityöntekijän tekemät päätökset perustu Furmanin mainitsemaan yhden lääkärin lausuntoon, vaan lapsen tilannetta arvioidaan kokonaisuudessaan. Usein tilanteen selvittelyä varten jutellaan vanhempien, kysellään opettajien, muiden lapsen jo pitkään tunteneiden viranomaisten, lääkäreiden yms. ajatuksia. Tässä tarkastelussa käydään läpi lapsen lastensuojelun asiakkuuden historiaa, mahdollisia aiempia tukitoimia jne.

    Joskus joudutaan turvautumaan kiireelliseen huostaanottoon. Sosiaalityöntekijä voi TYÖPARINSA kanssa tehdä kiireellisen huostaanoton, josta tehdään virallinen päätös PERUSTELUINEEN. Huoltajia on kuultava, ja jos kuuleminen on mahdotonta, on perusteltava, miksi kuulemista ei toteutettu. Kiireellinen ho voi kestää vain 14 vuorokautta, tässä ajassa on pidettävä palaveri, jossa keskustellaan jatkosta. Kiireellistä voidaan jatkaa varsinaisen huostaanoton valmisteluna, kiireellinen voi yhtäjakoisesti kestää 30 vrk tai erityisen painavin perustein sitä voi jatkaa yhteensä 60vrk saakka. Tällä ajalla jälleen kuullaan virallisesti vanhempia. Varsinainen huostaanotto voidaan tehdä vain, jos se on 1. lapsen etu 2. avohuollon tukitoimet ovat mahdottomia, eivät ole tarkoituksenmukaisia tai ovat riittämättömiä. 3. Lapsi itse tai lapsen kasvuolot VAKAVASTI vaarantavat lapsen kasvua ja kehitystä.Nämä kaikki edellytykset on täytyttävä.

    Mikäli 12-v. täyttänyt lapsi tai jompi kumpi vanhemmista vastustaa huostaanottoa, asia käsitellään tuon 30 vrk:n sisällä sos.ja terv. lautakunnassa, jonka jälkeen vars. ho voidaan toimeenpanna ja asia viedään hallinto-oikeuteen jatkokäsittelyyn. Sos.ja terv. lautakunnan kokous usein haluaa jo aiemmin tehdyn kuulemisen lisäksi kysyä kysymyksiä vanhemmilta.
    Laki velvoittaa lapsen ja vanhempien sekä lapselle muiden tärkeiden henkilöiden yhteydenpidon edistämiseen. Tämän toteuttaminen on myös merkittävä kirjallisesti huostaanottopäätökseen.
    Lapsen asioista pyritään ensisijaisesti päättämään yhdessä vanhempien kanssa. Laki velvoittaa huoltosuunnitelmaneuvotteluiden järjestämiseen. Näissä laaditaan kirjallinen huoltosuunnitelma, joka sisältää jälleen myös kaikkien asianosaisten mielipiteet ja toiveet.
    Sosiaalityöntekijä joutuu vastaamaan päätöksissään oikeudessa. Huostaanoton tekeminen ei ole koskaan helppo päätös ja se tehdään vain, jos ei nähdä mitään muuta vaihtoehtoa. Joskus on vaikea huomata, että sosiaalityöntekijä ja vanhemmat ovat oikeasti samalla puolella: molemmat haluavat lapselle parasta ja lapsen etua. Toisinaan näkökulmat eivät vain kohtaa. Suuri osa huostaanotoista ei ole vastentahtoisia eli vanhemmat/12-v. lapsi eivät sitä vastusta. Itse asiassa on monia, jotka toivovat huostaanottoa joko itselleen tai lapselleen.
    Vaikka huostaanoton kokeneiden vanhempien mielipiteet ja näkökulmat tällä palstalla ovat heille kokemuksina tosia, näissäkin tilanteissa on myös toinen puoli. Koska huostaanottoasiat kiertävät sosiaalityöntekijältä sosiaali- ja terveyslautakuntaan, sieltä hallinto-oikeuteen, eivät ne voi olla aivan tuulesta temmattuja.Huostaanoton purkua on oikeus hakea milloin vain, ja asia käsitellään oikeudessa.

    Mitenkähän sosiaalityöntekijä selittää papereihinsa kirjoitetun asiakkaansa olevan "skitsofreenikko" tai että "asiakas käyttää huumeita". Tai tämän samaisen sosiaalityöntekijän papereihinsa kirjoittaman vanhempiens kuulematta jättämisen kun itse ei sosiaalityöntekijä ei tule itse sopimaansa paikkaan sovitulla ajalla vaan tekee vanhempien selän takana kiireellisen huostaanotto päätöksen ja kirjoittaa papereihin, että vanhemmat eivät saavu paikalle vaan ovat ryyppäämässä. Näin sosiaalityöntekijä ajaa lapsen etua.

    Ja kuten olen kertonut lasteni tapauksesta ja tulen kertomaan monta kertaa, oliko lasteni etu se, että heidät sijoitettiin "köyhää perheeseen", jotka eivät edes kenkiä ostaneet, mutta kun lapseni lähtivät tästä perheestä pois muutaman vuoden sijoituksen jälkeen, sijaisperhe oli hankkinut tänä aikana uuden asunnon, uuden auton, kesämökin ja lomaosakkeen. Kyllä lapseni sitä ihmettelevät, että he eivät saaneet juuri mitään. Ei lapset ole tyhmiä.

    Äänestä

  • Perälän Pike kirjoitti:

    poikani sijoitusperheessä, siis tuo rahankäyttö: pariskunta ostelee hulppean kesämökin järvenrannalta, sinne ökyveneen yms. Autoa he vaihtavat jatkuvasti, aina vain isompaan ja kalliimpaan, tää viimeisin on sekin täysin jo ökyluokkaa...Mutta pojalle he eivät osta juuri mitään,hän ei saa edes käyttää nettiä siellä, vaan hänelle on sanottu, että "nettiyhteys on vain laskujemme maksamista varten"....Kysyin pojaltani kerran, että "miksi he eivät osta sulle koskaan mitään,vaikka heillä olis siihen kyllä varaa." Poikani vain totesi, että:"sitä mäkin ihmettelen."

    Äänestä

  • Perälän Pike kirjoitti:

    Mitenkähän sosiaalityöntekijä selittää papereihinsa kirjoitetun asiakkaansa olevan "skitsofreenikko" tai että "asiakas käyttää huumeita". Tai tämän samaisen sosiaalityöntekijän papereihinsa kirjoittaman vanhempiens kuulematta jättämisen kun itse ei sosiaalityöntekijä ei tule itse sopimaansa paikkaan sovitulla ajalla vaan tekee vanhempien selän takana kiireellisen huostaanotto päätöksen ja kirjoittaa papereihin, että vanhemmat eivät saavu paikalle vaan ovat ryyppäämässä. Näin sosiaalityöntekijä ajaa lapsen etua.

    Ja kuten olen kertonut lasteni tapauksesta ja tulen kertomaan monta kertaa, oliko lasteni etu se, että heidät sijoitettiin "köyhää perheeseen", jotka eivät edes kenkiä ostaneet, mutta kun lapseni lähtivät tästä perheestä pois muutaman vuoden sijoituksen jälkeen, sijaisperhe oli hankkinut tänä aikana uuden asunnon, uuden auton, kesämökin ja lomaosakkeen. Kyllä lapseni sitä ihmettelevät, että he eivät saaneet juuri mitään. Ei lapset ole tyhmiä.

    - Tulkaa MiM-testiin. Se on vain leikkiä videokameroiden edessa! Ihan mukavaa pelaamista lapsenne kanssa.
    Näin vanhempia houkutellaan.

    - Mutta onko se vapaaehtoista?
    - Tottahan toki - mutta nyt on lapsenne etu kysymyksessä. Katsomme sitten yhdessä videot ja annamme neuvoja vanhemmuudessa.

    - Miinua jännittää videokameroiden edessä. Ei siitä tule mitään. Tulkaa nyt vaan ei se tee kipeää.

    Tämä on ansa, jolla vanhemmat hpukutellaan testiin, Testin tuloksia käytetään teitä vastaan hyvät vanhemmat. Jos suostutte vanhemmuutenne on vaakalaudalla. Kun ehdotus testistä tehdään olette jo tuomitut.

    Tätä testiä voidaan tulkita aivan kuin tekijä haluaa. Viranomaisetkin luottavat sen voimaan.

    Äänestä

  • 300 epäilyä kirjoitti:

    Jos lapsi oireilee - syynä ei aina ole puuttuva vanhemmuus tai insesti.

    Tässä on selvä logiikka - kuinka perheen sisäistä insestiä voidaan epäillä niin yleisesti, vaikka se on todella harvinaista. Tuli esille avioeroprosessit, joissa halutaan kostaa puolisolle. On sitten näitä psyykkisesti väärin ymmärrettyjä lapsia.

    Furman kertoi lääkärilehdessä perheestä, josta lapsi huostaanotettiin, kun alkoi murrosikäisenä kiinnostua seksistä. Kiinnostus selitettiin psykiatrian silmälaseilla ensin insestinä ja sitten oidipuskompleksina.

    Lopulta kun ei mitään saatu keitettyä kokoon syytettiin vanhempia puuttuvasta vanhemmuudesta. Eivät olleet pitäneet kuria lapselleen vaikka lapsi oli neurologien mukaan aspergeri - jonka erityisen mkielenkiinnon kohteeksi oli tullut seksi. Asperger- lapselle ei shokkihoito ja pakkotoimet tehoa alan asiantuntijoiden mukaan.

    Ohjelmassa todettiin kauniisti, että yksinkertaisesti viranomaisilta puuttuu asiantuntemus asioista, joista kirjoitetaan lausuntoja. Terapeuttisista menetelmistä on tehty rikoksen paljastamiskeinoja, jotka eivät yksinkertaisesti sovi kyseiseen tarkoitukseen.

    Ajatelkaa nyt tätä videointia. Oikeuteen kutsutaan asiantuntijaksi ihminen, joka ei ole edes tavannut lasta - todistamaan, että videointi ei sulje pois insestiä. Tämä riittää syyllisyyden toteamiseen!

    Eroa haluava äiti yritti lavastaa isän syylliseksi insestiin (Helsingin Sanomat, 9.2.97)
    Liisa lainasi työpaikkansa kirjastosta useita insestiä käsitteleviä kirjoja. Kun Liisa oli muutaman päivän ammentanut tietoa insestikirjoista, hän otti yhteyttä lääkäriin. Hänen mukaansa vanhin tytär oli yllättäen alkanut puhua asioita, jotka viittasivat isän tekemään insestiin. Tytärtä alettiin tutkia keskussairaalan psykiatrian poliklinikalla. Lukuisten tapaamisten jälkeen insestitutkimuksen tehnyt ylilääkäri oli vakuuttunut siitä, että lapsi oli joutunut isän pitkäaikaisen hyväksikäytön kohteeksi. Oikeudessa Liisan hallitseva osuus tapahtumien kulussa alkoi paljastua. Käräjäoikeuden mielestä kyse oli Liisan tekemästä tietoisesta lavastuksesta. Oikeuden mukaan insestitutkimus oli niin johdatteleva, että se oli suorastaan vahingollinen lapsen psyykelle. Oikeus hylkäsi kaikki isää vastaan nostetut syytteet.

    Äänestä

  • Perälän Pike kirjoitti:

    Mitenkähän sosiaalityöntekijä selittää papereihinsa kirjoitetun asiakkaansa olevan "skitsofreenikko" tai että "asiakas käyttää huumeita". Tai tämän samaisen sosiaalityöntekijän papereihinsa kirjoittaman vanhempiens kuulematta jättämisen kun itse ei sosiaalityöntekijä ei tule itse sopimaansa paikkaan sovitulla ajalla vaan tekee vanhempien selän takana kiireellisen huostaanotto päätöksen ja kirjoittaa papereihin, että vanhemmat eivät saavu paikalle vaan ovat ryyppäämässä. Näin sosiaalityöntekijä ajaa lapsen etua.

    Ja kuten olen kertonut lasteni tapauksesta ja tulen kertomaan monta kertaa, oliko lasteni etu se, että heidät sijoitettiin "köyhää perheeseen", jotka eivät edes kenkiä ostaneet, mutta kun lapseni lähtivät tästä perheestä pois muutaman vuoden sijoituksen jälkeen, sijaisperhe oli hankkinut tänä aikana uuden asunnon, uuden auton, kesämökin ja lomaosakkeen. Kyllä lapseni sitä ihmettelevät, että he eivät saaneet juuri mitään. Ei lapset ole tyhmiä.

    ei kuule sillä ole mitään tekemistä oliko perhe köyhä vai ei. Sijoittava kunta on lapsesta vastuussa ja kustantaa lapselle kaikki tarpeelliset kuten juuri kengät jne. Mutta tietokone on sitten toinen asia se ei ole välttämätön. Myös ne ylettömät harrastukset ovat varmaan kyseenalaisia.
    Olet todella epäluuloinen en voi muuta sanoa. Ei minulle mitenkään vieras käyttäytyminen.
    Tuolla tavallasi menetät täysin luottamuksesi niin sossuihin kuin muihinkin, eikö ole näin jo käynyt.

    Äänestä

  • insestin kirjoitti:

    Eroa haluava äiti yritti lavastaa isän syylliseksi insestiin (Helsingin Sanomat, 9.2.97)
    Liisa lainasi työpaikkansa kirjastosta useita insestiä käsitteleviä kirjoja. Kun Liisa oli muutaman päivän ammentanut tietoa insestikirjoista, hän otti yhteyttä lääkäriin. Hänen mukaansa vanhin tytär oli yllättäen alkanut puhua asioita, jotka viittasivat isän tekemään insestiin. Tytärtä alettiin tutkia keskussairaalan psykiatrian poliklinikalla. Lukuisten tapaamisten jälkeen insestitutkimuksen tehnyt ylilääkäri oli vakuuttunut siitä, että lapsi oli joutunut isän pitkäaikaisen hyväksikäytön kohteeksi. Oikeudessa Liisan hallitseva osuus tapahtumien kulussa alkoi paljastua. Käräjäoikeuden mielestä kyse oli Liisan tekemästä tietoisesta lavastuksesta. Oikeuden mukaan insestitutkimus oli niin johdatteleva, että se oli suorastaan vahingollinen lapsen psyykelle. Oikeus hylkäsi kaikki isää vastaan nostetut syytteet.

    Juuri tätä lapsen psyyken kestämistä olen pohtinut. Jos lapsi on oikeasti kokenut jotain pahaa, niin lasta tulee suojella. Mutta jos epäily insestistä tai muusta lasta vahingoittavasta asiasta on perätön, niin miten lapsen psyykeä silloin hoidetaan? Saako jokainen huostaanotettu lapsi hoitoa erottamisen, sijoittamisien yhteydessä? Millaista tukea lapsi ja lapsen perhe saa huostaanoton mahdollisesti purkautuessa sekä sen jälkeen?

    Kun lapsillakin on aikuisena oikeus lukea itseään koskevat asiakirjat sekä sosiaali- että terveydenhuollon taholta, niin kuinka paljon ne rasittavat psyykeä? Millaista on epäillä kokeneensa seksuaalista hyväksikäyttöä, jos siitä ei mitään muista? Mitä vahinkoa se voi aiheuttaa nuoren mielelle, että häntä kasvatetaan ja kohdellaan seksuaalisen hyväksikäytön uhrina, vaikka hän ei semmoinen ole? Millaiselta tuntuu niistä, jotka aikuisena tajuavat asuneensa poissa perheensä luota perättömän epäilyn takia? Ovatko lääkäreiden ja muiden työntekijöiden sekä sosiaalityöntekijöiden laatimat paperit laadittu niin, että niissä otetaan huomioon myös tämä asia?

    Äänestä

  • " köyhään perheeseen... kirjoitti:

    ei kuule sillä ole mitään tekemistä oliko perhe köyhä vai ei. Sijoittava kunta on lapsesta vastuussa ja kustantaa lapselle kaikki tarpeelliset kuten juuri kengät jne. Mutta tietokone on sitten toinen asia se ei ole välttämätön. Myös ne ylettömät harrastukset ovat varmaan kyseenalaisia.
    Olet todella epäluuloinen en voi muuta sanoa. Ei minulle mitenkään vieras käyttäytyminen.
    Tuolla tavallasi menetät täysin luottamuksesi niin sossuihin kuin muihinkin, eikö ole näin jo käynyt.

    uskomisesta ja minun uskottavuudesta puhumaan. Minun lapseni todellakin vaihtoivat perhettä ja alkoivat voida vähän paremmin. HARMITTAAKO, ETTÄ JAKSOIN TAISTELLA, vaikka minut toivottiin kauas lasteni elämästä ja ihan PERHEHOIDON ja ESPOON KAUPUNGIN LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVAN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN SUULLA.

    Äänestä

  • puolesta ja heidän kirjoitti:

    jutuistasi ne ei ole loogisia ollenkaan koska näin ei ole ja et uskalla poiketa vanhoista versioistasi vaan toistat niitä kun loppuunkulunutta kasettia.
    Luuletko että nuo PERHEHOIDON ...jne. antavat uskottavuutta?

    Äänestä

  • mitä itse koen kirjoitti:

    jutuistasi ne ei ole loogisia ollenkaan koska näin ei ole ja et uskalla poiketa vanhoista versioistasi vaan toistat niitä kun loppuunkulunutta kasettia.
    Luuletko että nuo PERHEHOIDON ...jne. antavat uskottavuutta?

    on kiinnostunut. Täällä kun myös on tullut esille sosiaalityöntekijöiden valtavan halun tehdä omat johtopäätöksensä ja virheelliset tekonsa ja julmuutensa kaikkien hyväksyttäväksi. Lue kuinka monen perhettä on tuthottu. Ja jo huostaanotto, oli se avohuollon tukitoimena tai kiireellisenä tehty aiheuttaa hämmennystä ja pahimmillaan koko elämän läpi ulottuvaa kärsimystä. Mutta on myös tapauksia, joissa huostaanotto on tervetullut kuin myös sijoitus.

    Ja on yleisessä tiedossa ei ainoastaan minun kokemukseni kautta kuinka perhehoito eli se instanssi jonka pitäisi toimia tukien sekä sijaisvanhempia että biovanhempia kallistuu suunnalle sijoitetulla lapsella on hyvä olla sijaisperheessä, johon lapsi on "turvallisesti kiinnittynä". Niin kuin minunkin lapseni olivat. HEH HEH.

    Ja vielä kerron perhehoidon johtavan sosiaalityöntekijän eli Espoon kaupungin lasten erityitarpeiden johtavan sosiaalityöntekijän uhkailusta, kun vaadin lapsilleni parempia olosuhteita kuin mitä sillä hetkellä Espoon kaupunki oli lapsilleni tarjonnut.

    "Jos et lopeta tuota jatkuvaa valittamista, lapsesi laitetaan lasten/nuorisokotiin, jotka ovat vielä pahempia kuin sijaisperheet."

    Ja tiedätkö, tuo satuttaa ja panee miettimään, vaadinko lapsilleni paremmat olosuhteet, olen hiljaa ja katson kuinka lapseni kärsivät vai häivynkö todella lasteni elämästä, sillä en kestä nähdä sitä kärsimystä. MINÄ KUITENKIN JÄIN JA VAADIN LAPSILLENI PAREMMAN KASVUPAIKAN JA HE SAIVAT:

    Äänestä

  • leikin varjolla kirjoitti:

    - Tulkaa MiM-testiin. Se on vain leikkiä videokameroiden edessa! Ihan mukavaa pelaamista lapsenne kanssa.
    Näin vanhempia houkutellaan.

    - Mutta onko se vapaaehtoista?
    - Tottahan toki - mutta nyt on lapsenne etu kysymyksessä. Katsomme sitten yhdessä videot ja annamme neuvoja vanhemmuudessa.

    - Miinua jännittää videokameroiden edessä. Ei siitä tule mitään. Tulkaa nyt vaan ei se tee kipeää.

    Tämä on ansa, jolla vanhemmat hpukutellaan testiin, Testin tuloksia käytetään teitä vastaan hyvät vanhemmat. Jos suostutte vanhemmuutenne on vaakalaudalla. Kun ehdotus testistä tehdään olette jo tuomitut.

    Tätä testiä voidaan tulkita aivan kuin tekijä haluaa. Viranomaisetkin luottavat sen voimaan.

    Rahan haaskausta ja perheen nöyryyttämistä:

    http://perheklubi.net/index.php?s=136dce6fe9aaf22d99854e5ac7beb7ce&showtopic=48784&st=0&#entry1236473
    "Mun mielestäni tuo tutkimus ei kertonut MITÄÄN meidän normaalista arjestamme. Se oli järjestetty, teennäinen tilanne, jossa minä teetin lapsella hauskoja juttuja - ei niissä tilanteissa meillä muutenkaan ole ongelmia, vaan lapsen varhaislapsuus on kaikkien käsityksen mukaan se syy, mistä ongelmat johtuvat. Siitä huolimatta tää vuorovaikutustutkimus "oli tehtävä".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mom-67 kirjoitti:

Torstai tv 1 klo 18.36 Ben Furman
Voiko huostaanotoissa tapahtua ylireagointia?
Keskustellaan siitä kuinka lastensuojelulakia,
huostaanottoproserssia ja tutkimusmenetelmiä
tulisi uudistaa virheiden välttämiseksi.
Kannattanee katsoa. Hyvä että huostaanotto asia julkisuudessa esillä kyseenalaistettuna.
Katsotaan ja tuumataan sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu