Kuinka ihanaa luettavaa onkaan viestit, joiden sisältö (jokaisen muun kuin itsensä syyllistäminen kaikesta mitä omassa elämässä on sattunut) kertoo niin syvästä tasapainosta ja järjenjuoksusta, kyvystä jättää lapset omien vaikeiden tunteidensa ulkopuolelle, oman elämän jatkamisesta exän elämän ruotimisen sijaan etc. ... Onnellisia uusperheitä on kyllä, ikävää kun täällä kirjoittavat niin vähän onnelliset exät. Voisivat he antaa neuvoja siitä, miten selvitä eron jälkeen elämässään eteenpäin, ettei tarvitse jatkaa ikuisuuksiin "mönkään menneestä" kiukuttelua. Ja jos kaikki erosta kärsinneet olisivat fiksuja, menisivät antamaan hyviä neuvoja avioon aikovien/perhettä perustavien palstoille siitä, miten asioita EI kannata tehdä. Täällä taas on jokseenkin turhaa taistella tuulimyllyjä vastaan, särähtävät mielipiteet kaksinaismoralistisilta ihmisiltä eivät aiheuttane suuriakaan muutoksia kenenkään tavassa elää.
Onnelliset
exät
321856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Heti aamusta tulin hyvälle mielelle, lukiessani avausta. Onneksi on vielä joku täysijärkinenkin kirjoittaja, joka on ymmärtänyt sen tosiasian, että vain me itse, voimme vaikuttaa elämäämme elämään.
Aikuisuuteen nimenomaan kuuluu se, että tajuamme vastuun elämästämme kuuluvan meille itsellemme eikä puolisollemme, ex-puolisollemme tai sille naikkoselle.
Minun onneni on minun omissa käsissäni! On läheisriippuvuutta siirtää vastuu oman elämän epäonnistumisista muille.
Niin, me naiset, jotka olemme avioituneet toiseen kertaan eronneen miehen kanssa. Meillä on jo useinmiten omat lapset huolehdittavana ja ei meillä ole mitään tarvetta omia ex-vaimojen äitiyttä ja lapsia omiksemme. Itse asiassa puolison lapsista kantaa suuremman vastuun, kun omistaan.
Sun mielestäkö mitä välii jos mies on viety? Etkä reagoisi mitenkään, hyvksyisit vaan, et aha ukko lähti, mitä siitä?
Kuule erosta on paljon muustakin kyse kuin vain eroamisesta!
Siinä on kyse tunteista, hukkaanheitetystä elämästä, muista ihmisistä, lapsista, ja varsinkin ihmisestä joka on rikkonut avioliiton. Se kaikkiko täytyy hyväksyä? Huh huh! Sanon minä.
Onko fiksuutta vain luovuttaa? Sanoisinpa vain että sillon ei ole rakastunutkaan, jos helpolla antaa toisen mennä!
Kuule ei kukaan voi antaa neuvoja, jos oma elämä on sekaisin.
Johan sulla mielipiteet on.
Ainoastaan neuvo naikkosille, että J Ä T Ä V A R A T T U M I E S R A U H A A N !
Mutta mitä naikkosilta voi vaatiakkaan ymmärrystä, koska heidän oma elämänsä on hukassa. Kukaan järkevä ihminen ei sotke toisten avioliittoja. Aivan samoin kuin kukaan järkevä ihminen ei kaappaa toisten talojakaan!
tottakai se on iso asia erota,ja saa tietysti tuntea tulleensa petetyksi jne
Mutta oma valintasi on kuljetko lopun ikääsi katkerana, vai annatko elämälle tilaisuuden..
jos valitset katkerana olemisen ja muiden syyttelyn siitä et elämä on välillä rankkaa (itsessähän ei mitään vikaa ole) niin se sinulle toki suotakoon,mut jätä meidät muut rauhaan ,meillä erilainen käsitys elämästä..
Hauskaa loppuelämää,varmaankin tunnistan sinut tuolla jossain,nyrpeästä naamastasi..minä olen se joka hymyilee!
Sitä samaa vois ne perheenrikkojat ajatella. "Etsinkö vapaan miehen enkä tunne lainkaan syyllisyyttä vai rikonko tahallani, jotta näen, miten toiset kärsii?"
Jos ihminen ajattelee että viis veisaa toisten onnesta, niin voiko hän itse olla onnellinen, kun syyllisyys painaa?
Mutta jos heillä ei ole omaatuntoa ja kunnioitusta toisia kohtaan, niin ei voi vaatiakkaan että ymmärrys riittäisi.
Et kivahan se on olla syyllinen olo koko loppuelämä.
Minäpä sellaisen poikamiehen nappasin,joten en kenenkän perhettä ole rikkonut..
Itse olin ollut 6v yksinhuoltaja..
Edelleenkään en mielestäni kirjoittanut mitään siitä että hyväksyisin perheen rikkomisen uuden suhteen takia,vaan et kaikesta katkeruudesta,oli se sitten oikeutettua tai ei,kannataa jossainvaiheessa päästä yli,siinä vaan tekee oman elämänsä aika masentavaks..
Minä olen ajatellut vanhana mummona keinutuolissa hymyillen muistella kaikkea mukavaa mitä vuosien varrella on sattunut..
Onko sinun haaveesi kenties ajatella vielä siinä vaiheessa et "se per##leen naikkonen,minkä meni minulle tekemään.." ???
Eikös miehellä ole osaa eikä arpaa asiaan,kun rakastuu tähän "naikkoseen"??Kylläpä teillä on tyhmiä miehiä,eikö ole hyväkin että lähtevät "naikkosten"matkaan,kun ei näytä omia aivoja olevan ollenkaan vaan noin vaan jättävät teidät jos uusi nainen heidät haluaa teiltä viedä!Hohhoijaa sanon minä teille "naikkosten"syyttäjille,alkakaahan jo katsella peiliin ja jatkakaa elämäänne ja antakaa muillekkin mahdollisuus elää rauhassa!Ja muuten itse elän onnellisessa uusperheessä,en ole "naikkonen" ja mieheni rakastaa minua,siinä se pointti mikä teidän miehiltänne puuttui..ja se peiliin katsominen saattas auttaa..
Mukavaa syksyä kuitenkin kaikille onnellisissa uusperheissä eläville!
Kuule, jos sellainen naikkonen ei ilmestyisi, ei mies lähtisikään. Kuten todettu on, kun perheessä tulee ongelmia, mies on heti ovet paukkuen lähdössä pikkuretkilleen. Ja mikä onkaan naikkosista parempi saalis ja varma saalis kuin itsesäälissä rypevä mies. Mies joka ei osaaa vastoinkäymisten jälkeen puhua ja sopia, vaan leikkii kovista että kyllä minä näytän!
Näin ei vaimo perheriitoja sovittele, eikä lähde uutta miestä etsimään.
Jos miehenne on niin heikkoja niin ei se ole kyllä kenenkään muun vika kuin niitten miestenne!Ja tosi naurettavaa sanoa edes että"kun se naikkonen vei mun miehen",ei kai ny kukaan ketään voi viedä jos se ei ite halua??!!Kyllä on lapsellisen katkeraa porukkaa täällä,tutkiskelkaas vaan vähä itteenne,niin selviää se totuus miksi mies teidät jätti!
Onko rakkaus toisen omistamista? Jos toinen haluaa mennä ja jos toisen sydän on toisaalla, niin haluatko väkisin pitää kiinni sellaisesta ihmisestä. Minä haluan, että mieheni on minun kanssani siksi, että rakastaa minua, eikä siksi, että minä haluan omistaa hänet.
Lapsetkin ovat meille vain "lainaa". Meidän on vain osattava "laskea heistä irti", kun aika koittaa, eikä se tarkoita, että emme rakastaisi heitä.
Kyllä on taas tyypillistä. Naiset täällä syyttelee toisia naisia siitä, että mies "vietiin". Jösses! Jos on miehellä "pakko" lähteä jokaisen itseään tyrkyttävän mukaan, niin kyllä siinä on miehellä itsellään kasvun paikka.
Ja sinulle suosittelen silmäsi avaamista. Miehesi ei kaiketi ole holhouksen alainen..? Aikuinen ihminen kantaa itse vastuun tekosistaan, toivottavasti sinäkin tämän tajuat. Miehesi sinut petti, ei mikään "naikkonen", joka ei ole välttämättä koskaan sinua nähnytkään.
Eli mieskin on vain lainaa, kun laina-aika loppuu, joku toinen voi sen lainata, niinkö?
Kyllä rakkaudessa on kyse myös omistamisesta. Silloin ei toisen omaan kosketa. Se ei merkitse kahlitsemista, mutta se merkitsee koskemattomuutta.
Et tunnu mitenkään tajuavan sitä asiaa, että et sinä sitä miestä omista. Se mies ei ole mikään esine, jonka omistat. Kun mieheltä loppuu rakkaus sinuun, on hänellä täysi oikeus lähteä eteenpäin elämässään. Sama toistenpäin, mies ei omista naista ja naisella on aivan sama oikeus lähteä eteenpäin.
Kun väität että rakkaudessa on kysymys omistamisesta, niin et kyllä tiedä rakkaudesta yhtään mitään. Todennäköisesti sinua ei ole edes koskaan rakastettu ja ainakaan itse et osaa rakastaa. Vain omistaa ja tukahduttaa, roikkua ja vihata, et mitään muuta.
Kyllä, mieheni on minulle vain "lainaa". Minä olen hänen kanssaan juuri niin kauan, kuin hän minua rakastaa ja hän haluaa elää minun kanssani.
Tai sitten kuolema meidät erottaa, mutta se ero tulee joka tapauksessa jossain muodossa. Kumpi meistä lähtee ensin, en tiedä, mutta jompi kumpi meistä joutuu toisestaan luopumaan. Elämäkin on vain lainaa...
En tiedä missä pussissa ootte kasvanu, tai kuka teidät on aivopessy, mutta järkee noissa väitteissänne ei ole tippaakaan!
En minä mennyt naimisiin olettaen, että otan miehen vain lainaksi. Kyllä me olemme omistautuneet toisillemme loppuiäksi toivottavasti.
Se mitä eteen tulee, ei voi tietää.
Tai jos mies sitten on itsekseen ajatellut että lainaan tuosta naisen kolmeksi vuodeksi ja kohta lainaan toisen! Nyt on menny kyllä toistakymmentä vuotta laina-aikaa, et taitaa lainat olla myöhässä... vielä ehtii...!!
on VAPAA mies. On se nyt helvatta, ettei se jo mene jakeluun. Sinähän se siinä puhut, ettet aio luovuttaa (tunkemistasi exäsi uuteen parisuhteeseen), taitaisit haluta kolmanneksi pyöräksi? Etkö ymmärrä, ettei pelkästään sinun tahtosi riitä, exmiehesi on valinnut jo toisin. Sen vapauden ero antaa myös sinulle. Mieluumminko siis jatkat vanhaksi asti yrittämistäsi, kun et voi kestää tosiasiaa nimeltä ero? Mahtaa olla hulppea elämä ja vanhuus sinulla edessä.
tyhmää, vai etkö oikeasti ymmärrä tekstin sisältöä. Sinä et omista miestäsi, eikä hän sinua. Onnellista on se, että te molemmat haluatte olla yhdessä. Sehän se kirjoittajankin pointti oli. Molempien halu jatkaa yhdessä oloa. Jos toinen ei enää halua, niin sen toisen haluaminen ei yksin riitä liiton jatkamiseen.
että kaikki vapaat naiset vaan lukkojen taakse, niin johan sujuu avioliitot!
Miksiköhän sitten toiset miehet lankeavat näihin viekoittelijoihin ja toiset ei.
Itselläni kyllä enemmän semmoinen käsitys, että kyllä ne miehet usein ovat niitä aloitteen tekijöitä esim ravintoloissa. Olivat he sitten vapaita tai varattuja.
Vapaan naisenko pitäisi ruveta kasvattamaan miestä, jolla itsellään ei ole käsitystä oikeasta ja väärästä. Mieshän se on joka pettää, eikä se "naikkonen".
Älä ole tyhmä!
eivät ajattele niin. Minkä takia siis vaivata omaa päätään jossittelulla vaan hakea onnensa muualta.
jotka tieten tahtoen seurustelevat varatun ihmisen kanssa, kokevat sitä mitenkään syyllistävänä, seillä tuskimpa on sellaista tunnetta olemassa. Tällaisissa tapauksissa he tuskin myöskään jäävät pitkäaikaisiksi kumppaneiksi.
Kränää täällä aiheuttaa se, että on epäselvyyttä siitä, miten ex luokittelee miehen varatuksi ja nyx sitten taas vapaaksi. Toiset exät ovat sitä mieltä, että mies on varattu eronsakin jälkeen exvaimolleen - mikä on varsin typerä ajatus. Eron jälkeen mies on vapaa perustamaan vaikka sirkuksen, eikä se kuulu exälle yhtään. Sitä toista ääripäätä, jossa nyxä ajattelee miehen olevan vapaan vaikka asuisikin vielä vaimonsa kanssa, en taas ole näillä palstoilla vielä nähnyt. Siksi sinä ex, joka käyt täällä melttoamassa miehesi varastamisesta, saat aina yhtä kalsean vastaanoton. Ehkäpä sinun pitäisi mennä palstoille, joissa kirjoitetaan rakastajattarista ja toisista naisista. Tai petetyksi tulleiden palstalle. Tai mielenterveyspalstalle. ;)
vaikka kuinka rakastais. Jokainen päättää omasta elämästä ja siitä miten ja kenen kanssa sitä haluaa elää. Jos mies tuntee olonsa hyväks suhteessa, ei sitä saa 'naikkosetkaan' houkuteltua.
Niin sitä rahaa ja valtaa omaavat suuret naiset vaan vievät/varastavat/pompottelvat miehiä välissään kuin aikoinaan käytiin orjakauppaa. Eipä todellakaan ihme, jos noin ajattelevan seurassa ei mies viihdy. Kyllä lentäis muija kuin leppäkeihäs jos noin typeriä päästelis meillä kotona (vertauskuvainnollisesti).
t.mies jonka paikkaa nainen ei määrää, meillä paikat yhteisymmärryksessä, molemmilla oma tahto.
"Toiset exät ovat sitä mieltä, että mies on varattu eronsakin jälkeen exvaimolleen - mikä on varsin typerä ajatus. Eron jälkeen mies on vapaa perustamaan vaikka sirkuksen, eikä se kuulu exälle yhtään."
Tämä on juuri se asian ydin, joka jokaisen katkeran ex-vaimon tulisi ymmärtää. Mies erottuaan vaimostaan, on VAPAA mies.
Eronnut mies ei ole koskaan vapaa. Hän on aina kiinni ex vaimossa ja lapsissaan. Vaikka kuin uudet naiset yrittää vierottaa miehen heistä, vain tosimies jää, muut ovat sitten niitä, jotka alistuvat naikkosten pompotteluun.
Sinäpä sen sanoit, avioliiton jälkeen mies todellakin perustaa sirkuksen!!! Hyvin ilmaistu, sillä aikamoisia pellejä täytyy naikkosten ollakin, että onnistuu. Heh hee....
Se onkin jo miehelle kova paikka pudota tasokkaasta avioliitosta ja vaimosta noinkin alas kuin naikkos-sirkukseen!
Jos saan mieheltäni laina-aikaa ne 20 v. niin olen onnellinen niistä vuosista! Minä olen mennyt naimisiin siinä ajatuksessa, että omistaa häntä en voi, mutta rakastaa voin.
Jos viikatemies hänet ennemmin vie, niin sitten vie. Sille en mitään voi. Jos taas joku naikkonen hänet vie, niin sitten vie. Jos hän siten onnensa saa, niin minä haluan sen hänelle suoda. Hänen onnensa on minulle tärkeämpää kuin hänen omistamisensa.
Mutta katkeraksi en kummankaan vaihtoehdon edessä rupea, vaan aion kantaa kaunista muistoa siitä ajasta, kun hän minua rakasti. Niin pussissa minä olen kasvanut!
Tässä tilanteessa näytät kyllä olevan sinä se, joka esität SIRKUSPELLEÄ ja lisäksi näytät nauttivan osastasi suunnattomasti. Luokittelisin sinut NARSISTIKSI.
Nämä seikat - empatian puute, kylmäkiskoisuus, ylenkatse, erityisoikeuksien vaatiminen, epäoikeudenmukainen kohtelu ja vainoharhaisuus - tekevät narsistista sosiaalisesti sopeutumattoman.
Arkikielessä narsistilla tarkoitetaan äärimmäisen itserakasta ihmistä. Lääketieteessä narsismi on kuitenkin luonnehäiriö, jonka psykiatri voi diagnostisoida.
”Narsisti on ylimielinen, empatiakyvytön ihminen, joka ei kykene aitoon katumukseen. Hän haluaa alistaa ja mitätöidä kanssaihmisensä".
Narsisti reagoi raivoisasti ja närkästyneesti jos hänen toiveensa kielletään ja jos häntä kohdellaan tasa-arvoisesti niiden kanssa, joita hän pitää alempiarvoisina. Ja hänen oma epäonnistuminen on aina jonkun toisen syy.
Tais osua arkaan paikkaan, kun noin kovin pitää puolustella että oikein diaknosisoida?! Heh hee...
;)
Siitä lähdetään, että voisit hetkeksi keskittyä ihan pelkästään omaan itseesi. Pystytkö? Sen sijaan, että raivoat täällä yksipuolisen totuutesi kanssa. Olet väärällä palstalla, etkö ymmärrä? Täällä ei liiku niitä naisia, joista jatkat raivoamistasi. Eikä täällä näytä myöskään vastailevan ne miehet, jotka oikeasti tuosta vain olisivat nostaneet kytkintä ja lähteneet jonkun muun matkaan. Tiedätkö miksi? Koska sen tyyppisillä ihmisillä ei ole aikaa istua lukemassa tällaisia palstoja, heillä on kiireempi jatkaa saalistustaan ja kumppanin vaihtamista kuin sukkaa.
Keskity hetkeksi itseesi ja ajattele haluatko todella jäädä junnaamaan tuohon kirvelevään fiilikseesi loppuiäksesi? Olisiko aika irroittaa menneestä? Mitä ihmettä vielä odotat menneisyydeltäsi saavasi? Takaisin ihanan exmiehesi, joka jälleen seuraavassa käänteessä taas pettäisi sinua? Anna paskan mennä, jos on petturi luonteeltaan, on sitä jokaiselle. Huokaise nyt jo helpotuksesta, että sinulla on mahdollisuus tulla onnelliseksi. Sitä et koskaan pystyisi olemaan miehen kanssa, jonka jokaista käännettä joutuisit tarkkailemaan ja vahtimaan. Tunteet laahaa perässä, järki menee edellä, niinhän se joka erossa on. Koita nyt siis saada ensin järki suuntautumaan oikein, tunteet tulevat sitten myöhemmin perässä. Tee se hyvä ihminen ITSESI tähden.
Ei vääremmässä voisi ihminen olla kuin kuvitellessaan jonkun omistavansa.
...jatkaa reagoimistaan läpi loppuelämänsä? Tietenkin ero on iso juttu, mutta mitä sillä sitten voitat ja saavutat, jos loppuelämäksesi keskityt pelkästään siihen, minkä olet menettänyt? Menetykset on pakko hyväksyä jossain vaiheessa. Siitä että niin on käynyt ei tarvitsekaan pitää. Mutta jos viha on ainoa asia mikä pitää sinut hengissä, sairastut itse ja sairastutat myös jokaisen läheisesi. Lapsiasi myöten. Menetettyä elämää ei takaisin saa, on kyse siitä, miten loppuelämäsi aiot elää.
Miksi tekstissä tulee ilmi vain se että eronnut MIES ei ole koskaan vapaa...eikö se silloin tarkoita sitä, että myöskään eronnut NAINEN ei ole koskaan vapaa...? Eli toisinsanoen jos exällä ei saisi olla uutta suhdetta niin ei kai silloin voi hyväksyä itsellekään uutta suhdetta...? Eronneitahan ex-pariskunnasta molemmat on...tapahtuipa ero miten hyvänsä.
Minutkin on petetty ja jätetty, katkerakin siitä aikani olin, mutta onneksi tajusin, että mieluummin elän ilman ko. miestä (vaikka häntä rakastin) kuin että elän hänen kanssaan valheessa. Ja löytyipä se uusi rakaskin ajan myötä, ihan ilman sen suurempaa etsimistä. Eronnut ja lapsia on. Eikä hänen eroaan aiheuttaneet "naikkoset eikä miekkoset" vaan ihan keskinäiset riidat ja epäsopu.
Luulenpa myös, että todellisesti tasokkaat avioliitot ja parisuhteet kestävät...