Onko kenelläkään saman tapaisia kokemuksia? Olin lähdössä doggini kanssa koirapuistoon ja käväisin kioskilla. Jonottaessani kassalla huomasin ison joukon somaalilapsia autoni ympärillä haukkumassa ja irvailemassa koiralleni. Onneksi koira ei kamalammin autossa hauku mutta oli levoton. Pääsin kassalta ja menin autolle hätistää muksut pois. Takapoksi oli myllätty, kun koira pyöri ympyrää ja otin koiran pois autosta. Siinä välissä alkoi kamala huuto ja lapset juoksenteli pitikn kiskan pihaa vaikka koira oli vieressäni. En sen enempää jäänyt siihen ihmettelemään, vaikka tiedän että koira on heille saastainen eläin. Laitoin koiran paikan kuntoon ja lähdin puistoon. Kotiin tullessa sitten tuli meitä kaksi vanhempaa miestä vastaan ja kysyi olinko ollut kioskilla tänään koiran kanssa. Vastasin että olin. Kyselivät siinä kaikkea huonolla suomella ja kun saivat vastaukset niin alkoivat syytellä, että olin pitänyt koiraa irti ja kiusannut heidän lapsiaan. Minun onneni oli,että paikassa missä kävin kiskalla oli kamera ulkona ja koko tapahtuma näkyi nauhalta. Meinaa kun nämä miehet soittivat poliisit ja soimasi minua rasistiksi. Kenellekkään en pahaa tehnyt ja minulla oli onneksi puhas oma tunto. Nauhan nähtyään miehet olivat aika hiljaista väkeä ja pyytelivät anteeksi ja sanoivat lasten kertoneen asiat toisin. Harmittaa kamalasti koiran ja itseni puolesta kyllä. Yritän välttää kaikkea tuollaista. he jäivät vielä selvittelemään asiaa poliisin kanssa ja me lähdimme kotiin. Mikä ihme siinä on että koiran omistaja on aina rasisti tai jotain? Muutama ihminen on kertonut hieman saman tapaisia tapauksia ja minun pitäisi lähtee harjottelemaan vielä julkisilla liikkumista. Mitenköhän onnistuu tuokin asia sitten??
Vastaukset 1
- kuin sinne ..
ollut.Itselle ei ole tullut vastaan,mutta.Käy kurkkaamassa kaupungit/kajaani tällä samalla keskustelupalstalla.Siellä oli joku vastaava vasta, otsikko oli jotain "huuhkajanvaara"?En muista tarkemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491155- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463- 4462
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 34387
- 30385