Oppisopimus

Hei! Minkälainen systeemi on oppisopimus? Menettääkö siltä ajalta sitten palkan vaikka olisikin jo vakituinen? Ja suorittaa työn ohella opiskelua? Onko kela sitten mukana. esim opintotuki tms? Mietiin vain kun, olen lähihoitaja en tarvisi tutkintoa sinänsä mutta kiinnostaisi kouluttaa itseään. Pahin on vain sitten toi taloudellisuus, häviääkö sinänsä jos opiskelee? Kertokaa, kommentoikaa kuinka teille on käynyt=) Kaikki tervetulleita!
2432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen oppisopimuksella, tosin kaupanalalla, mutta samahan se systeemi on, oli ala mikä tahansa.

Eli, käyn koulussa kerran viikossa, siltä päivältä saan nettona 14e. (systeemi voi olla niinkin että 1vko/1kk käydään koulussa yhteensoittoon ja muuten töissä kokoajan, jolloin myös se 14e/pv jos on muulla paikkakunnalla matkat,ja/tai majoitus ruaat )
valtio siis korvaa tämän. Voi olla niinkin, että työnantaja maksaa palkkaa koulunkin ajalta, mutta harvoin kai näin on. Muina päivinä olen töissä normaalisti, yleensä neljä-viisi pv/vko työtä. Minimissään tulee olla 32 viikkotuntia koulupäivän lisäksi että saa tutkinnon. Saan normaalia palkkaa ja normaalit työntekijän edut yms.
Eli, talous ei juuri kärsi, paitsi sen yhden päivän, mutta palkka on melkein yhtä hyvä kuin normaalissakin työsuhteessa. Monesti menen töihin koulun jälkeenkin, ja saan ihan hyvää palkkaa. Kyllä tämä on paras mahdollinen opiskelumuoto taloudenkin kannalta. Samalla kun saa tutkinnon, saakin työkokemuksen, mitä ei koulunpenkiltä saa. Oppisopimuksella käyneitä arvostetaan työmarkkinoilla todellisina oppijoina ja tekijöinä, ainakin meilläpäin.
Kysy jos on kysyttävää, vastaan mielelläni.
Kannattaa soittaa oppisopimustoimistoon, ne kertovat ja laittavat lappuja kotiin...
T. Tuleva yo-merkonomi :)

Äänestä
  • korvausta. Päivärahat verottomina, joten minä en juurikaan häviä, vaikka omat teoriajaksoni ovatkin 2 tai kolme viikkoa kerrallaan, opiskelen kylläkin lähihoitajaksi. Työsuhteessa saat kaikki normaalit edut. Kysele asiaa oppisopimustoimistosta, sieltä olen aina minä ainakin saanut ensiluokkaisen palvelun.

    Tehtävät eivät muodostu ylivoimaisiksi varmasti, koska aika paljon ainakin minä teen niitä töissä ja töihin liittyvistä asioista. Oma työnanrtajani antaa palkallisia tunteja tehtävien tekoon, joka ei ymmärtääkseni ole kuitenkaan pakollista...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


k.k.avustajaksi kirjoitti:

Hei! Minkälainen systeemi on oppisopimus? Menettääkö siltä ajalta sitten palkan vaikka olisikin jo vakituinen? Ja suorittaa työn ohella opiskelua? Onko kela sitten mukana. esim opintotuki tms? Mietiin vain kun, olen lähihoitaja en tarvisi tutkintoa sinänsä mutta kiinnostaisi kouluttaa itseään. Pahin on vain sitten toi taloudellisuus, häviääkö sinänsä jos opiskelee? Kertokaa, kommentoikaa kuinka teille on käynyt=) Kaikki tervetulleita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu